IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

Ei ole jutut loppu, ei...Lauantai 06.10.2007 10:42

Kiitos viestistä. Jossa epäilut, että Käärmelahdesta on jutut loppu. Kun ei ole pariin viikkoon ollut yhtään uutta päiväkirja merkintää.

No ihan niin huonosti asiat eivät ole. Ei vaan ole oikein ollut aikaa ja voimia kirjoitella. Eikä läheskään kaikki viimeisten viikkojen tapahtumista ole olleet sellaisia, että niistä olisi halunnut saatika saannut kirjoittaa. Jonkinlainen intimiteettisuoja sitä sentään on meidän perheellläkin.

Remontti eteni vauhdilla kun oli vieraat tekijät. Tai siis ulkopuoliset, eiväthän nuo vieraita olleet. Tuttuja miehiä. Aikaansaavia ja mukavia työntekijöitä.

Nyt on koko huusholli sekaisin. Tavarat liikkuu pikku hiljaa vähintään kuuden huoneen välillä kun ihmiset yrittävät löytää omansa. Osa on jo löytänytkin. Minulla on melko paljon hukassa. Todennäköisesti melkoisen tärkeääkin.

Tämän remonttihelvetin keskellä siitten lapsetkin, etenkin nämä urospuoliset, ovat tehneet melkoisesti työtä minun taivasosuuteni tienaamiseksi. Niinhän sitä sanotaan, että kun on kokenut maanpäälisen helvetin niin taivasosuus on tienattuna. Minä luulisin olevani tässä suhteessa jo melko vahvoilla. Vaan väliäkö hällä. Taivas tai helvetti, ei se tätä maanpäällistä elämää kummempaa voi olla.

Mutta eteenpäin mennään kuin etana apilikossa. Hitaasti mutta varmasti. Limaista vanaa jälkeen jättäen vatsanahkaa rypistelemällä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.