IRC-Galleria

Lauantaina olisi saanut nukkua. Ainakin Kääpiöiden kouluunlähteyksen osalta. Mutta täällä sitä taas ollaan. Tekemässä verolmoituksen valmistelutöitä. Onneksi sain lisäaikaa, sillä muuten olisin jos myöhässä. Eli sakoilla. Mutta nyt on tartuttava hetkeen. Oliko se nys carpe diem????

Auto on sairas kuten jo kerroin. Eilen hänet myös avattiin ja huomattiin vian piilevän venttiilikoneistossa. kaikkea se 400.000 kilometriä teettää. Mutta nyt hän on hyvässä ja kalliissa hoidossa. Ja ensi viikolla jälleen ajossa. Ja pian menossa vaihtoon, sillä nyt on aika toteuttaa Rakkaan Vaimon pitkäaikainen toive. Me tarvitaan kunnollinen auto. Näillä meidän rahoilla se tarkoittaa yhtälöä pienempi auto kuin nykyinen kymmenpaikkainen. Yhtälö on selkeä: iso ja huonokuntoine vaihdetaan pieneen ja parempikuntoiseen. Nyt ymmärätte varmasti miksi olen 50-vuotispäivän lähestyessä ryhtynyt kävelemään lenkkejä.

Nyt siis alkaa vaihtorupeama. Jotta jos tiedätte immeistä joka tarvitse kymmenpaikkaista chryslergrandvoyageria niin pian sellainen on Savonlinnassa myynnissä. Jahka löydetään meille se seuraava kinneri.

Eilen oli muten päivä jolloin laulu lihavat on lepposia ei konkretisoitunut. Auto mätti, vaaka mätti, rippijuhlat mätti, kaikki mätti.

Nyt tuntuu tulevan parempi päivä.

Laiska töitään luettelee. Joten kerron eilisistä työn saavutuksista, joista ehdottomasti suurin oli perunamaan kääntö. Maa kun oli kesän 2005 ollut eu-direktiivien mukaisesti kesannolla perunan liikatuotannon ehkäisemiseksi. Joten se oli ruohottunut umpeen. Vaan ei ole enää.

Tänään pitäisi pistää siementä vakoon. Varhaisperunaa pussi kaupungin kaupasta, maan alle muhimaan ja juhannuksen tietämissä kiskotaan ensimmäiset mukulat pataan porisemaan. Sitten vähän voita, hieman enemmän silliä, kylmä olut ja...

Eilen kuului taas Erikoisesta. Oikeastaan ihan hyvää. Joka lämmiti mieltä. Ainoastaan epävarmuus tai oikeastaan todennäköisyys, että he eivät pääse toiseksi vanhimman Kotikääpiön rippijuhliin juhannuksena jäi harmittamaan. Mutta jospa juhannuksenviettopaikka löytyisikin Savosta, Rinsessa tulisi juhannukseksi Muhkulaan ja Erikoinen miehineen pääsisi juhannuksen viettoon. Hauska muuten tuo monikkomuoto miehineen vaikka kyse on vain yhdestä miehestä ;o)

Rakkaan Vaimon kanssa käytiin nauttimassa myös tyynestä Pihlajavedestä. Soutelimme katiskalle joka osoittautui tyhjäksi. Mutta kiertely rasvatyynellä järvellä keväisessä auringonpaisteessa ja lämmössä oli ihanaa. Mitä nyt työt kutsuivat ja lenkki jäi ihan liian lyhyeksi. Mutta hyvä näinkin.

Meidän auto sairastaa, häntä hellikäämme
korjaamolle kuljettaa täytyy ystävämme.
Venttiileitä tutkikaa, männät tarkistakaa
jotta voimme edelleen, jatkaa tätä matkaa.

Hän osoitti sairastumisen merkkejä toissailtana kaupungista tullessa. Yht'äkkiä alkoi nakutus ja se jatkui vielä eilen. Pikainen käynti Karikolla varmisti, että jotain on vialla. Mitä, se selviää tarkemmissa tutkimuksissa tohtorisedän vastaanotolla huomenna perjantaina. Toivotaan parasta mutta pelätään pahinta.

Eilinen päivä jatkoi ansiokasta kevätkunnostusviikkoa pihapiirissä. Jotenkin nyt on vaan sellainen pihavaihde päällä. Olisi kyllä pitänyt hoitaa joitakin paperiasioita kirjoituspöydän ääressä, mutta niin ne vaan jäivät hoitamatta. Ehkä tänään.

Mutta mukavaa oli ja tulostakin syntyi. Katsotaan kauan tämä kestää...

Käytiin illansuussa myös synkkä yksinpuhelu. Eli minä puhuin ja lapset istuivat hiljaisina mutta totisina pöydän ympärillä. Teemana oli meidän perhe. Miten läheiseksi sen kukin kokee. Ja mikä loukkaa, mikä satuttaa, mikä taas ilahduttaa. Ajankohtainen aihe oli vanhimman Kotikääpiön rippijuhla ja perheen rooli näissä juhlissa. Jota ei Kääpiön toivomuksesta ole. Voisipa tähän suhtautua välinpitämättömästi olan kohautuksella. Vaan kun ei voi. Ei mahda mitään mutta satuttaa kun ei kuuden vuoden yhdessä kuljettu matka yht'äkkiä merkitse mitään.

Minun pitäisi olla tässä kuitenkin se aikuinen, joka jaksaa tällaisenkin kohtelun. Vaan kun ei joka hetki oikein tahdo jaksaa.

Eilinen päivä oli tuloksekas puutarhanhoitopäivä. Juhannusruusun rönsyilleet taimet saivat uuden paikan sisääntulotien varressa koivukujan jatkeena (kolme koivua). Muutaman vuoden päästä siinä on komea juhannusruusuaidanne.

Tiedättekö miksi meillä on vain kolmen koivun mittainen koivukuja. No meillä on täällä savossa sellainen sanonta, että mitä rumemmat tyttäret sitä pidempi koivukuja. Että jos ei tyttäristä ole vävynhoukuttimeksi niin ainakin sitten pitkästä koivukujasta. No, meillä ei kyllä tarvittaisi koivukujaa laisinkaan.

Mutta takaisin eilisiin puutarhatöihin. Juhannusruusujen lisäksi uuden paikan saivat pari viinimarjapensasta. Pihapiiriin alkoi nyt muodostua uusi hyötytarha, johon tulee myös hieman mansikkaa ja vattua. Mahdollisesti myös yrttejä ja salaatteja.

Uskokaa pois, tätä on kiva tehdä. Ja kun se vielä on yhteinen hobby Rakkaan Vaimon kanssa niin aina parempi. Joskin illalla oli kipeenä niin jalat, selkä, perse kuin kädetkin. Mutta onneksi sauna auttoi hieman.

Kääpiöiden osalta päivä meni myös hyvin, pari oli kouluretkellä Varkaudessa nauttien reisusta täysin rinnoin. Yhdestä sain kehuja nin tettipaikasta kun kaverin äidiltäkin ja olin niin ylpeä että. Vanhin kotikääpiö harjoitteli kaksi tuntia kirkossa sunnuntaista rippijuhlaa ja alkaa olla valmis tähän miehisyysriittiin. Viides kävi illalla jalkapalloharjoituksissa ja kuudennelakin oli mennyt ihan mukavasti. Kun tämän lisäksi vielä seitsemänneltä, siltä itsenäistyneeltä (itsepäistyneeltä) tuli puhelinterveisiä Rakkaan Vaimon kautta niin tässähän voi olla ihan onnellinen isä.

Karua.

Taas aamulla 5.15 ylös ja puuron keittoon. Pidennetyn viikonvaihteen jälkeen tää oli tuskaa. Mutta yksi asia selvisi. Ongelma ei olekaan maanantai-aamut vaan sama vieroitusoire iskee pintaan vaikka viikko alkaisi tiistaista. Ja minä kun olen vuosikausia vaatinut maananain poistamista kalentereista.

Mutta kyllä tästä selvitään. Lapset koulutielle, osa peräti varkauteen kouluretkelle ja osa ihan normaalin koulupäivän viettoon. Ja sitten Rakkaan Vaimon sekä Onnin kanssa kävelylenkille. Viisi kilometriä. Uskokaa pois. Onkohan tää sitä viidenkympin villitystä? Vai ikäkriisiä? Vaiko valmistautumista syksyn viiskymppisiin?

Keli on upea, lämmintä luvattiin 15 astetta ja auringonkin pitäisi paistaa. Joten mikäpä tähän päivään on lähtiessä.

Se on meitin juhla. Eikä minulla ole valkolakkia... joten arvaatte, mihin joukkoon kuulun.

Vappu on kauan (sitten) merkinnyt minulle työläisten juhlana paljon. Mutta nyt sitä seuraa ikäänkuin sivusta. Ja vielä muiden pakottamana sivusta. Kyllähän sitä olisi mielellään Savonlinnan vappumarssilla ja torijuhlassa kuuntelemassa Liittojohtajaa. Mutta kun sinne ei saa viedä Kääpiöitä erään Käpiöiden vanhemman valitusten johdosta. Ja vielä soskun työntekijäkin asettui hänen kannalleen, niin tässä sitä on oltu jo vuosikausia. Meiltä kielletään oikeus aatteeseen tai ainakin sen erääseen keskeiseen ilmenemismuotoon osallistumiseen.

Joskus sitä miettii, millaista nöyristelyä tämä sijaisvanhemmuus oikein on. Ja miksi minä suostun siihen. Pitäisköhän katsoa, mitä tapahtuisi vaikka tehtäisiin tässä asiassa vasten biologisen vanhemman ja sosiaalityöntekijän kantaa. Todettaisko meidät kasvatustehtävässä kykenemättömäksi ja otettaisiin lapset pois???

Tuskinpa sentään. Mutta silti sitä kyykistelee ja nöyristelee näiden ihmisten edessä. Sellaisten biologisten vanhempien, jotka eivät ole onnistuneet kasvatustehtävässään mutta pystyvät estämään meiltä ihanteidemme toteuttamisen. Ja sellaisten sosiaalityöntekijöiden, jotka Kääpiöiltä tai meiltä kysymättä asettuvat tässäkin asiassa näiden biologisten vanhempien puolelle.

Anteeksi nyt vaan tämä purkaus, mutta samaan aikan kun kaltaiseni ateisti kuskailee lapsia seurakunnan leireille ja tapahtumiin, istuu lasten kanssa kirkossa milloin mistäkin syystä, järkkää seurakunnan työntekijöiden kanssa kesätoimintapäivää pihapiiriinsä sekä touhuilee lasten hyväksi kaikenaista muutakin uskonnollisen vakaumuksensa vastaista, tullee pari viisasta ihmistä ja kieltää minulta julkisen aatteeni tunnustamisen. Tai ainakin lasten mukaanottamisen tähän. Ja kun lapsia ei vielä voi jättää vappumarssin ja -juhlan ajaksi omiin oloihinsa, on jättäydyttävä juhlan ulkopuolelle.

Tämä on niitä hetkiä, jolloin mietin, miksi tätä työtä teen. Mutta jahka lapset tuosta heräävät, niin kyllä uskoni taas vahvistuu. Kotona on kuusi ja maailmalla yksi hyvä syy siihen, miksi teen tätä työtä.

Kun listasin eilisessä päiväkirjassa töitä, niin tuli sellainen fiilis että laiska töitään luettelee. Mutta yllätys, yllätys, melkein kaikki tuli tehtyä.

Tuli vielä kahden Kääpiön kanssa siivottua Ankkalinna ja siirrettyä minipossu Piki ulkokarsinaan. Leenua, Liinua, Tiinua ja Hannaahan ei vielä voi ulos päästää vaikka he sitä kovin haluaisivat. Kuten ei Amadeusta ja hänen naisiaankan. Lintuinfluenssan riski nähkääs. Enkä halua, että he sairastuisivat. Mutta Piki oli sangen mielissään ulospääsystään.

Kun kaiken tuon touhuamisen jälkeen tehtiin Rakkaan Vaimon kanssa jälleen perinteinen lenkki ja sen jälkeen sukellettiin saunaan, niin johan ramasi. Mutta sinnikkäästi katsottiin vielä Kääpiöiden kanssa Valo. Joka oli edelleen hyvä. Nuorimmainen Kääpiö kysyikin, milloin tulee Valo II. Pitääpä kysyä Ohjaajalta.

Mä olin luullut ja vannonutkin, että sauvahommiin mä en ryhdy. Se on musta ollut jotenkin niin luonnotonta ja perverssiä. No eilen mä sitten kokeilin parin kilometrin verran. Ja nyt on tunnustettava, että yläkropasta löytyi ilmeisesti käyttämättömiä lihaksia. Ovat meinaten sen verran kipeet. Onkohan tää tulkittava niin, että sauvoja kanntaa jatkosakin hyödyntää. On se noloo.

Nyt sitten pikku hiljaa vapun valmisteluihin. Täällä vappu on niin kovin erilainen kuin edellisessä elämässä. Marssillekaan ei voi mennä vaikka mieli tekisi. Tää on yksi tän homman heikkouksia. Vappumarssi ja -juhlat ovat sentään olleet Rakkaalle Vaimolle ja minulle yksi ihan keskeisiä aatteellisia kiksejä tuottavia juttuja. Mutta jostain on luovuttava että saa jotain muuta. Vaikka koenkin tämän epäoikeudenmukaisesksi itseäni kohtaan.

Mutta lapset odotavat vappua ja vaikka heistä muutamat haluaisivat marssillekin mieltään osoittamaan ja riekkumaan niin nyt on vaan elettävä tämän ahdasmielisen pakon kanssa ilman marssia. Mutta tehdään muuten Vapusta sitä miellyttävämpi täällä kotona.

Mä pidän ihan oikeesti meidän mäykystä Onnista. Suorastaan rakastan sitä niin kuin nyt ihminen voi eläintä rakastaa. Melkein aina. Mutta tänä aamuna se karvaturri ei ollut suurin suosikkini halutessaan hieman ennen kuutta pihalle. Mä ymmärrän, et kusettaa, mut voisko sitä opetella sittenkin pidättelemään hieman pidempään.

Vai oliko se vaan se kuuluisa sisäinen kello. Meinaan Onnissa. Että tähän aikaan on ollut tapana nousta. Ja olisi syytä nousta tänäänkin huolimatta siitä, että on lauantai. Vai oliko se kosto sitä, että unohdin Onnin eilen illalla liki tunniksi yksin pimeään????t llaan sitten pystyssä.

No nyt ollaan sitten pystyssä ja melkei hereillä. Ei sinällään paha, sillä työpöydälle jäi eilen illalla pelkoinen nippu perkaamattomia paperikasoja. Nitä on hyvä rauha käydä lävitse parin kolmen seuraavan tunnin aikana. Ennenkuin vilinä käynnistyy.

Tälle päivälle on muutenkin suunniteltu ja siirtynyt mittava määrä hommia. Siivotaan lauantaina, tehdään porukalla pihatöitä lauantaina, haetaan puruja elukoille lauantaina, haetaan viljaa ja herneitä elukoille lauantaina, käydään kaupassa lauanataina, saunotaan lauantaina, katsotan Valo lauantaina...

Pitäisköhän mun herättää muutkin jo nyt että tuo kaikki saadaan tehdyksi.

Nukkukoot nyt kun saavat kerrankin.

P.S.
Piti pistää tää jo aiemmkin aamulla mutta yhteys palvelimeen katkesi. Muut sivustot toimivat kyllä kunnolla. Missäköhän vika????

Olipa vaikea ylösnousemus. Unta olisi piisannut vielä vaikka kuinka pitkäksi aikaa mutta pystyyn oli vaan ponkaistava. Sitä se pari päivää reisussa teettää. Ja toissailtaiset lonkerot. Kokonaista kaksi. Tuppaa ramasemaan vieläkin. Olenko tulossa vanhaksi vai harjoituksen puutettako?

Tänään on lapsilla eri sorttisia vappujuhlia kouluissaan. Ainakin ensimmäisessä kattauksessa 50% on panostanut pukeutumiseen. Oikein ihastutava look. Tällaisia juhlia saisi olla useamminkin. Saa nähdä millaista porukkaa on klo 7 kattauksessa.

Poissaoloni aikana oli tullut oikein mukavaa postia. Meinaan Rakkaalle Vaimolle. Kirjeessä kerrottiin, että hänen omistamalla autollaan oli pari viikkoa sitten ajettu Leppävirralla 80 kilsan alueella 97 kilometriä tunnissa. Näin isoveli valvoo. Kyllä mä jo silloin kameran kohdalla välähdyksestä jotain epäilinkin mutta toivoin sen vaan olevan auringon luoman hallusinaation. Mutta ei ollut. Saatana näitä kesänopeusrajoituksia. Kun juuri on päässyt paahtamaan satasta tyhjällä, kuivalla tiellä ja sitten tuleekin 80-kilsan rajoitus. No, sakothan siitä tulee. Ei ole pitkään aikaan tullutkaan. Meinaan ylinopeudesta.

Kaksi päivää meni PRIDE-kouluttajakoulutuksessa Tampereella. Mutta nyt olen taas rakaan joukkioni luona kotona. Onneksi.

Vaikka koulutus on mielenkiintoista ja porukka mukavaa, niin aina koti on koti. Ja ikäväkin ehti jo hieman tulemaan. Etenkin Rakasta Vaimoa. On sitä sitten niin kasvettu yhteen. Että parikin päivää erossa on melkoinen ponnistus.

Nyt olisi tuo PRIDE-kouluttajakoulutus pulkassa. Valmennusryhmä olisi vielä pidettävä kouluttajaparin kanssa ja sitten saisi lopulliset todistukset PRIDE-kouluttajana toimimiseen. Mutta se menee vielä sksyyn. Toisaalta mikäs kiire tässä nyt on.

Mutta nyt on mies niin puhki että eikun sänkyyn ja unten maille.