IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

Vuoden viivytystaisteluTiistai 08.04.2008 00:24

Äitini piti kuolla melko tarkalleen vuosi sitten.
Hän oli Savonlinnan keskussairaalan sydänteholla, samassa sängyssä jossa isäni kuoli muutamaa vuotta aiemmin.
Lääkäri vei minut käytävään ja sanoi vakavana, että emme me enää oikein mitään mahda.
Äidin verenpaine oli liki kadoksissa, munuaiset lopettaneet toiminansa vuorokautta aiemmin.

Mutta sieltä hän vaan nousi, viikkoja myöhemmin jo melkoisen pirteänä vieraili taas Käärmelahdessakin.
Kuukaudet jatkuivat, elämä Karpalossa maistui taas elämältä ja harmin hetkinä eteenpäin auttoi muistutus siitä, että sinä olet nyt lisäajalla.
Kesä kului, kului syksykin. Vaihtelevasti ja pari kertaa kuoleman porteilla käyden. Mutta aina virkistyen.

Joulu 2007 oli käännekohta. Mutta uskoakseni äidile kuitenkin rakas ja ihana joulu. Vaikka liiallinen kynttilöiden imppaaminen johtikin taksin sijaan ambulanssikyytiin keskussairaalaan. Ehkä happiviikset olisi pitänyt ottaa hieman aiemmin käyttöön joulun riemuista nautittaessa.

Tästä alkoi rankempi alamäki. Palvelukotipaikka piti luovuttaa, juuri saadusta ja kalustetusta huoneesta luopuminen otti koville. Mutta paluuta palvelutaloon ei ollut nähtävisä, vanhassa Karpalossa äiti olisikin vielä pärjännyt mutta kustannussyistä talo oli muutettu palvelutaloksi, henkilökuntaa ei enää riittänyt samalla tapaa kuin aiemmin.

Tieto siitä, että Karpaloon ei ole paluuta vei mielialaa alaspäin. Hoito vuodeosastolla oli hyvää mutta mielialaan se ei juurikaan vaikuttanut.
Henki alkoi kadota. Ei niinkään fyysisesti vaan lähinnä psyykkisesti.

Perjantaina tapasimme viimeisen kerran. Vaikka mikään ei kummallekaan siinä tapaamisessa millään tavalla viimeisestä tapaamisesta viestittänyt.

Sunnuntai-iltana puhuimme viimeisen kerran puhelimessa. Kuten sitä aiemmin olimme puhuneet joka päivä tai viimeistään illalla. Tiistaina tullessani pitäisi tuoda lasipainot ikkunan välistä sairaalan ikkunaa koristamaan. Ja kännykän laturia pitäisi katsoa, se ei oikein toimi. Seijan ja minun maanantaisesta Joensuuhun lähdöstäkin puhuimme, äiti muisti etten tulisi maanantaina vaan vasta tiistaina.

Pieni kuume oli vaivannut sunnuntaina mutta muuten kaikki oli kuulema ihan hyvin. Että ei mitään syyytä huoleen, huomenna herään varmaan virkeämpänä. Kerro kaikille terveisiä, minä rakastan teitä kaikkia. Hyvää yötä ja nuku hyvin, tiistaina tavataan.

Ne olivat viimeiset sanat jotka äidiltäni kuulin. Vastasin niihin varmaankin sen kummemmin ajattelematta, että niin minäkin rakastan sinua. Nuku hyvin ja herää huomenna virkeämpänä. Ja soittele kun olet herännyt, me olemme silloin varmaan matkalla Joensuuhun.

Vaan ei äiti soittanut. Yöllä nukkuessa rasitettu sydän oli lopettanut lyömisensä, kaikessa rauhassa, keskellä unia oli rakkaan äidin elämä päättynyt.

Ei ole montaa rauhaisampaa tapaa lähteä Nangijalaan rakkaan miehen luo. Ei varmaankaan kuoleman pelkoa, ei kipuja, ei ahdistusta. Keho jatkaa untaan kun henki siirtyy Nangijalan laaksoihin. Monien tuttujen ihmisten ja eläinten luo. Ainoa veljen, rakkaan miehen, isän ja äidin, nimettömien kaksosten...

Tunnen surua, tottakai. Mutta tunnen myös onnea rakkaan äitini puolesta. Täysipainoinen elämä päättyi mutta mitään suurta ei sittenkään tainut jäädä tekemättä. Jotenkin uskon, että matkalle lähti elämäänsä tyytyväinen ihminen.

Tunnen myös helpotusta sillä olin pelännyt toisenlaista lähtöä. Kitumista toimettomana sängyssä, järjen katoamista ennen kehon katkeamista. Itkua ja äänen lausuttuja toiveita kuolemasta.
Nyt ei jouduttu niin pitkälle. Jos ei äiti nyt ihan suorilta jaloiltaan lähtenyt niin henkisesti kuitenkin melko läheltä tuota olotilaa. Se on hyvä lähtöasema.

Paljon ei jäänyt sanomatta, tärkein tuli viime aikoina toistettua melkein joka puhelussa.

Äiti, minä rakastan sinua.

Nangijalassa tavataan.

Aikanaan.

Malta odottaa, en tule vielä aikoihin.

Toivottavasti.

Narsistin itkuvirsiSunnuntai 06.04.2008 11:35

Ei mulla näin huonosti mene.
Mutta tää Hectorin biisi oli pakko kaivaa esiin tänä aamuna.
Hyvin henkilökohtaisesta syystä.
Jotenkin vaan tuntui ajatus tutulta.
Kun tuli lähestyttyä eräitä kaverita epäoikeudenmukaisuuden oikaisemiseksi.
Aluksi asiallisesti ja kiltisti, myöhemmin hieman vittumaisemmin.
Ilman vastakaikua.

Näinhän Hector lauloi biisissään Oisinpa tuuli:

"Mun kaverit istuvat päättämässä -
me yhdessä aikanaan kapinoitiin;
nyt ihanteitamme on sylkemässä
ne joita me ihannoitiin...

Oisinpa tuuli -
tai vettä joessa virtaavaa...
Oisinpa tuuli -
ei sitä näin voisi alistaa..."

Onneksi on Rakas Vaimo joka ymmärtää vitutukseni syvyyden.
Ja onneksi on Ystävä joka jaksaa toimia ukkosenjohdattimena.

Kyllä tämä tästä vaikka epäoikeudenmukaisuutta onkin vaikea sietää.
Vai pitääkö sitä edes sietää?
Eikän mikään muutu jo kukaan ei puutu epäoikeudenmukaisuuksiin.

Taidan olla tuuli tai vettä joessa virtaavaa.

Ja olen siitä onnellinen.

Maalaa munasi ja voitaMaanantai 24.03.2008 09:53

Oli tässä aamutuimaan aikaa kun kaikki muut nukkuvat. Joten päätin osallistua täällä vellovaan kilpailuun Maalaa munasi ja voita.

Maalaaminen onnistui ihan hyvin mutta tää kuvaaminen on vaikeaa. Eikä ole ketään hereillä jolta pyytäisi apua.

Yritin ensin ihan käsivaralla mutta olottuvuus ei riittänyt.

Sitten pistin kameran itselaukaisulle 10 sekan ajalla mutta tähtäys ei onnistunut. Ei tullut munasta kuvaa.

Otin peilin avuksi ja yritin kuvata sen kautta mutta eihän sekään luonnistanut.

Eikä tässä vielä kaikki: Ajatelin että voihan ton kuvan ottaa värikopiona ja istahdin lasilevylle. Joka ei sitten tiedoksi vaan sanoen kestä 150 kilon painoa. Sirpaleet on kyllä jo kerätty hanurista.

Nyt on keinot käytetty joten ei kai tässä autaa muu kun mennä suihkuun ja pestä koko taideteos. Toivottavasti muuten Miranol on vesiliukoinen maali.


Päivn usko tai älä-osio:
Tiesitkö muuten, että se on kännykkä vain jos siinä lukee Nokia. Jos et usko niin katso tarkemmin: http://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%A4nnykk%C3%A4

Kännykästä pääsenkin ilman sen surempaa aasinsiltaa pääsiäiseen. Joka tarujen mukaan on ollut Jeesus-nimisen miehen kärsimysnäytelmä. Turussa asia vietiin pääsiäisyönä vielä pidemmälle. Sanaa vapaasti lainaten Turun tuomiokirkon kirkkokansalle opetettiin, jotta kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Televisiotietojen mukaan Ike pärjäsi synnistä saarnaamisessa oikein hyvin. Oli kuulema sellaista paatosta ettei kyseessä voinut olla vain raamatun tekstin tunteeton lukeminen. Mukana oli omakohtaisen kokemuksen tuomaa sisäistä hehkua.

Kantohommista Ike kuulema oli kieltäytynyt tokaisemalla: "Kyllä minä nyt olen jo ristini kantanut".

Se on täytettyPerjantai 21.03.2008 09:52

Yksi missio tuli eilen täytettyä kun oikeusministeri Tuija Brax vastaanotti keräämäni seksuaalirikosten estämistä, rankaisemista ja uhrien elämän helpottamista koskevan vetoomuksen. Tilaisuus oli asian vakavuudesta huolimatta lämminhenkinen ja sai ainakin minut vakuuttuneeksi siitä, että työ ei ole ollut turhaa. Parannuksia on luvassa niin asian juridiseen puoleen kuin seksualirikollisuuden ehkäisyyn ja hoiton laajemminkin.

Vetoomuksen tekstihän on edelleen luettavissa (ja mikseipä allekirjoitettavissakin) osoitteessa: http://www.adressit.com/seksuaalirikos-on-henkinen-tappo.

Tämän kolmekuisen vetoomusprosessin aikana minulle on kirjoittanut ja soittanut useampi raiskauksen tai hyväksikäytön uhri ja kertonut tuntojaan. Myös useampia raiskattujen vanhempia ja ystäviä on ottanut minuun yhteyttä kertoen siitä tuskasta, mitä rikoksen uhriksi joutuminen on aiheuttanut uhrissa itsessään sekä hänen lähipiirissään.

Uhrien ja heidän läheistensä lisäksi myös yhteyttä ottaneiden ammatti-ihmisten kirjo on melkoinen, papista psykologiin, terapeutista tuomariin, lautamiehestä lääkäriin. Ja heidänkin tarinansa seksuaalirikosten uhrien kokemuksista ja elämästä ovat melko karmaisevaa kuultavaa ja luettavaa.

Näiden henkilökohtaisten viestien kirjosta jätin torstaina joitakin keskeisimpiä ehdotuksia ja vaatimuksia vetoomuksen liitteenä valtioneuvoston ja eduskunnan pohdttavaksi.

Sen lisäksi, että vetoomuksessa vaaditaan seksuaalirikoksista langetettavien tuomioiden saattamista kansalaisten oikeudentajua tyydyttävälle tasolle, on aiheellista toisaalta kehittää keinoja näiden rikosten ehkäisemiseksi ja toisaalta parantaa seksuaalirikosten uhrien asemaa, hoitoa ja selviämistä takaisin mahdollisimman turvalliseen ja tasapainoiseen elämään.

Lasten seksuaalisen hyväksikäytön ehkäisemiseksi on kehitettävä ja lisättävä lastensuojelun ennalta ehkäisevää työtä, kehitettävä lasten parissa työskentelevien ammatti-ihmisten mahdollisuuksia havainnoida ja puuttua lasten elämässä ilmeneviin riskitekijöihin sekä vahvistettava vastuunkannon ja välittämisen ilmapiiriä niin, että kansalaiset kantavat aitoa vastuuta niin omista lapsistaan kuin “muiden mukuloistakin“.

Seksuaalirikosten uhrien aseman parantamiseksi on lisättävä erilaisia tuki- ja terapiapalveluita niin, että rikoksen uhriksi joutuneet kansalaiset ovat tasavertaisessa asemassa asuinpaikastaan, varallisuudestaan tai elämäntilanteestaan riippumatta. Myös erilaisten seksuaalirikosten uhrien tukijärjestöjen ja vastaavien kansalaistoimintaan perustuvien toimintaryhmien toiminnan tukemiseen on aiheellista jatkossa panostaa nykyistä enemmän voimavaroja, sillä useat seksuaalirikosten uhrit ovat viesteissään kertoneet, miten he ovat saaneet uuden elämän keskeisiä rakennusaineita juuri näiden ryhmien ja järjestöjen toiminnasta.

Myös seksuaalirikosten tutkintaa ja oikeuskäytäntöä on kehitettävä. Tämä kehittämistyö vaatii myös panostusta, pelkät kauniit puheet ja korulauseet eivät tilannetta paranna. Tuomioiden koventaminen ihmisten oikeustajua vastaavaksi ei tässä suhteessa ole ainut tavoite vaan koko tutkinta- ja oikeusprosessia on kehitettävä uhrin asemaa tukevaksi ja helpottavaksi.

Koska seksuaalirikosten uusimisriski on monasti hyvin suuri, on huomiota kiinnitettävä myös seksuaalirikoksiin syyllistyneiden hoitoon ja terapiaan. Kovennetut rangaistukset eivät tällöin välttämättä ole rikollista toimintaa poistavia vaikka ehkäisevätkin rikoksen uusimisen joksikin aikaa.

Tuollaisia ajatuksia jätin ministeri Brax'lle ja toimitin eduskuntaryhmien puheenjohtajille. Toivottavasti ne yhtenä pienenä tekijänä edistävät tärkeiden uudistusten ja yhteiskunnan lisäpanostuksen saavuttamista.

Ans kattoo nyt.

Kuten olen jo aiemminkin todennut työ ei lopu tähän.

Aion omalta osaltani olla aktiivinen keskustelussa esitettyjen asioiden parantamiseksi. Niin toivon myös mahdollisimman monen vetoomuksemme allekirjoittajan toimivan. Uskon siihen, että oikeudenmukaisesti toimivassa kansalaisyhteiskunnassa mielipeemme ohjaa yhteiskunnan toimintaa.

Vaikka vähän kerrallaankin.

Mutta nyt on aika laskeutua tämän vetoomustouhottamisen keskeltä lähemmäs arkea, omaa Rakasta Vaimoa, lapsia, ystäviä ja kaikkia niitä, jotka etenkin vetoomusnimien keruun loppusuoralla ovat olleet laiminlyötyjä.

Pidetään yhteyttä.

Missasin AnnanPerjantai 07.03.2008 23:20

En sitten perkele lähtenyt tämän kevään liki ainoaan kunnolliseen konserttiin Savonlinnasaliin. Kuuntelemaan ja ihasteleman Anna Eriksonia. Vaimo ja yksi lapsi oli.

Konserttia kehuttiin yöllä kun tultiin kotiin, sitä kehuttiin aamupalapöydässä, sitä kehuttiin vielä töistä tultaessa. Ja minä saatanan idiootti jätin sen väliin kun ajattelin, että mua tarvitaan kotona.

Olishan nää täällä pärjännyt. Kun en vaan tajuu että ne on jo niin isoja. Pienintä lukuun ottamatta. Että pitää tehdä itsensä korvaamattomaksi, melkein marttyyriksi. Hyi saatana.

Muuten menee ihan hyvin. Viikon kaksi jälkimmäistäkin kotiherrapäivää on sujunut kohtuullisesti. Kaksi uutta ruokalajiakin tuli opeteltua. Kasvissosekeitto eilen ja broiskupekonikastike tänään. Yllättävän hyvin onnistuivat molemmat. Osa lapsista otti jopa lisää.

Huomenna olisi pienimmän lapsen koulun ulkoilupäivä ja vanhempainyhdistyksen vuosikokous. Johon päättyy puheenjohtajan pestini kyseisen yhdistyksen johdossa. Kolmisen vuotta sitä tuli johdettua ja kaksi koulun lakkautustaistelua voitettua. Nyt on jo luvassa kolmas opettaja ensi syksylle. Että hyvillä mielin voi antaa kapulan seuraavalle viestinviejälle.

Siltahankkeen julkistamisesta tulee myönteistä palautetta. Enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Ihania sähköposteja ja tänään vielä ihanampi puhelinvastaajaviesti. Niillä sitä jaksaa taas pari sellaistakin vaikuttamiskeissiä joista tulee paskaa tupaan oikein kunnolla. Niitäkin on joskus koettu.

Että hyvissä mielissä suihkuun ja sänkyyn.

Rakkaan Vaimon viereen. Jolla on takana rankka eka työviikko. Melkein evakossa.

Elämäni kotiherrana IKeskiviikko 05.03.2008 22:32

Kolme päivää on takana elämää Rakkan Vaimon mentyä töihin.

Vaikka olen luullut tietäväni mitä RV kotona tekee päivittäin niin enpä ole tiennyt. Nyt on harmaa aavistus asiasta.

Näinhän me sovittiin. Jo kauan sitten. Että kun lapset elävät murrosikää siirtyy hieman suurempi osa kotivastuusta minulle. No nyt on siirtymässä.

Olen verestänyt taitojani pyykinpesussa. Pari koneellista jo ilman suurempia kömmähdyksiä.

Myös ruokahuollossa on ollut haparoivia askelia. Makkarakeitto josta tuli makkarapata kun kiinteän aineen ja nesteen suhde sekosi. Muussi, kalapuikot ja munakastike oli kuulema lastenkin mielestä ihan hyvä. Olin siihen itsekin tyytyväinen. Tänään oli meksikon padan vuoro. Ei kovin tulinen, RV:n suuhun liian suolanen. Mitenköhän sen sain aikaiseksi, en tiedä.

Kun tähän sitten lyödään vielä pari terapiaa, muutama kuskauskeikka kaupunkiin ja takaisin, yksi uimahallikeikka lasten kanssa niin johan sitä siinä on kolmelle päivälle ihan mukavasti.

Ohessa on vielä hoidettu hieman sijaishuollon kehittämishanketta ja yhtä saaripengertiesiltahanketta. Tai lähinnä sen kaatamista. Sekä hieman nuorten kalakerhon asioita, SDP:n tulevan puoluekokouksen suhmurointia, koulun vanhempainyhdistyksen lauantaisen kokouksen papereita, seksuaalirikosvetoomuksen alekirjoitusten perkausta...

Ai niin, lumitöitäkin ihan mukavasti liki kaksi tuntia tänään päivällä. Ja lämmittämiset.

Lapset ovat olleet kilttejä, ovat hoitaneet omat osuutensa kotitöistä, yksi jopa tehnyt monenlaista ylimääräistä. Venyväistä sakkia kaikki.

Kaiken tämän keskellä koira potee eroahdistusta Rakkaasta Emännästä liki yhtä paljon kuin minä Rakkaasta Vaimosta.

Mutta elossa ollaan.

Jatkoa seuraa. Jahka nyt tapahtuu jotain.

Nimiä kerätenLauantai 19.01.2008 12:26

Eipä ole tullut kirjoiteltua päiväkirjaa. Vaikka olisi ollut aiheitakin. Mutta on ollut mutakin tekemistä. Meinaan kaikki vapaa-aika koeella on mennyt adressien perkaamiseen.

Pistin joulukuun puolivälissä liikkeelle vetoomuksen seksuaalirikosten rangaistusten oikeudettomuudesta. Hormonien tilaamisesta kiinasta postitse omaan käyttöön saa kahdeksan kuukautta ehdotonta vankeutta, tyttären kahdeksan vuotta jatkuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä viisi kuukautta ehdollista.

On siinä rangaistukset suhteessa. Toisessa myrkytetään vapaaehtoisesti oma akehoa ja saadaan ehdotonta vankeutta, toisessa myrkytetään lapsen mieli ja saadaan ehdollista. Oi aikoja, oi tapoja, oi oikeutta.

Mutta aika on siis kulunut palautuneita sähköposteja peratessa. Parhaana päivänä on tullut takaisin lähes 500 vetoomuslistaa, yhteensä niitä on kä'siteltynä ja käsittelyä odottamassa noin 4 000 kappaletta.

Nimiä on perattu lopulliseen listaan noin 2 300 kappaletta ja tämänhetkisissä perkamaista odottavissa listoissa on varmaankin noin 20 000 nimeä. Siin pelkällä puhtalla matematiikalla, keskiarvoxlistojen määrä laskutavalla.

Oma tavoite on saada puhtaaksi peratusi 10 000 nimen lista ja loput listat liitetään mukaan perkaamattomina. Mutta jos jostain löytyisi sponsori niin palkkaisin yhden työttömän valtion tuella perkaamaan listoja pariksi kuukaudeksi. Mutta ei taida löytyä.

Ilta-Sanomien pedofiilivetoomuksen allekirjoitusmääriin en ihan pääse mutta samalla hyvällä asialla olemme molemmat. Kuten jokainen yksityinen kansalainen allekirjoittaessaan jonku niistä useista vetoomuksista joissa vaaditaan uudenlaista suhtautumista erilaiseen seksuaalirikollisuuteen.

Mielenkiintoista tämä viestien vastaaottaminen on ollut. Olen saanut palautetta ihmisiltä joita on käytetty hyväksi tai raiskattu, samoin tällaisten nuorten ja lasten vanhemmilta. On tullut kirjoituksia myös lääkäreiltä, terapeuteilta, papeilta ynnä muilta ammatti-ihmisiltä, jotka ovat oitaneet seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan kohteeksi joutuneita ihmisiä.

Homma jatkuu. Nimiä kerätään maaliskuun puoliväliin jonka jälkeen vetoomus luovutetaan maamme päättäjille. Pääministerille, oikeusministerille ja eduskuntaryhmien puheenjohtajille.

Jonka jälkeen käynnistyy tarkka seuranta sitä, mitä päätöksenteossa tapahtuu näiden vetoomusten pohjalta.

Sydän on puhdas vain tuntemallaTiistai 01.01.2008 11:25

Nähty on jo synkät pohjat.
Juostu paikkaan kaukaiseen.

Tuntuu, vihdoinkin sain ohjat.
Käyntiin lähden uudelleen.

Sinua katson, nyt sen tiedän.
Elän ja kuolen, seison tässä näin.

Tähän me tultiin, tähän päädyttiin.
Ja tätä me saatiin, tähän uskottiin.
Ja entiseen uudelleen
ei palata ennalleen.

Kuultu on ne järjen lauseet.
Tehty paljon, liikaakin.

Puitu oudot, hullut vaiheet.
Viety loppuun virheetkin.

Käteni annan, tartu siihen.
Valosi kannan, seison tässä näin.

Tähän me tultiin, tähän päädyttiin.
Ja tätä me saatiin, tähän uskottiin.
Ja entiseen uudelleen
ei palata ennalleen.

Kuva on kirkas vain katsomalla.
Sydän on puhdas vain tuntemalla.
Vierelläs tiedän mä nousta
ja kaatua voin.

Kaiken nään nyt paljon selkeemmin.

Tähän me tultiin, tähän päädyttiin.
Ja tätä me saatiin, tähän uskottiin.
Ja entiseen uudelleen
ei palata ennalleen.

Tähän me tultiin, tähän päädyttiin.
Ja tätä me saatiin, tähän uskottiin.
Ja uudelleen entiseen
ei palata ennalleen.

Näin Anna Eriksson uusimmalla levyllään. Jonka toiveitteni mukaisesti sain joululahjaksi.

Jostain syystä kuitenkin ensimmäinen kuuntelu siirtyi uuteen vuoteen saakka. Johdatusta johon minä en koskaan usko? Sattumaa? Onko elämä sattumaa? Ei ainakaan satumaa. Monasti sattuvaa osumaa.

Ensimmäinen kappale soi varmasti kymmenen kertaa. Sanat kolahtelivat minuun. Siinähän olivat Rakas Vaimoni ja minä. Me kaksi keskellä kaiken tämän. Takana tunkio, edessä uusi vuosi.

Minulla on ollut tapana lähettää liki sata uudenvuoden tervehdystä. Kännykällä. Yhteystiedoista kaikille kavereille, joukossa melkoinen määrä ystäviäkin. Tänä vuonna ei huvittanut. Heistä kun niin moni tietää, mitä minulle syksyllä on tapahtunut. Että olen menettänyt yhden rakkaista lapsistani.

Olen kokenut olevani tuon menetyksen kanssa yksin. Jos ei Rakasta Vaimoa olisi ollut kestämässä ja puhumassa järkeä, olisin varmasti ollut vielä synkempi. Ja hankalampi.

"Nähty on jo synkät pohjat.
Juostu paikkaan kaukaiseen.

Tuntuu, vihdoinkin sain ohjat.
Käyntiin lähden uudelleen.

Sinua katson, nyt sen tiedän.
Elän ja kuolen, seison tässä näin."

Iskulauseen omaisesti olen joskus sanonut, että Rakas Vaimoni on paras ystäväni. Kuin parhaista parioppaista oppineena olen tuota mantraa toistanut. Ehkä ajattelematta ihan pohjia myöten mitä se tarkoittaa.

Mutta kun olen menneen vuoden lopulla nähnyt, itse kokenutkin, miten maailma sattaa ihmisiä potkia, olen tuon totuuden ehkä hieman paremmin ymmärtänyt. Ja osaan arvostaa, toivottavasti vaaliakin, tuota ystävyyksistä tärkeintä.

"Kuultu on ne järjen lauseet.
Tehty paljon, liikaakin.

Puitu oudot, hullut vaiheet.
Viety loppuun virheetkin.

Käteni annan, tartu siihen.
Valosi kannan, seison tässä näin."

Sain kännykkääni kolme spontaania uuden vuoden tervehdystä. Siis sellaista, jotka eivät olleet vastauksia omiin viesteihini. Kahdelta tutulta, ystävältä. Kiitos Jatta, Arto ja Joke.

"Kuva on kirkas vain katsomalla.
Sydän on puhdas vain tuntemalla.
Vierelläs tiedän mä nousta
ja kaatua voin."

Näinhän se on. Tästä alkaa uusi vuosi. Ilman yhtäkään tyhjää uuden vuoden lupausta. Päivä päivältä elämällä, kohti parempaa kulkemalla.

Mustia kuvia näkee tummien lasien lävitse, kirkkaita kuvia vain katsomalla ilman minkään värisiä laseja. Ei edes ruusunpunaisia niin sairaan kaunis maailma kuin niiden lävitse onkin.

Sydän on puhdas vain tuntemalla.

Minä tunnen, siis elän.

Entistä paremmin tänä juuri syntyneenä vuonna.

Toivottavasti myös sinä.

Jos tarvitset siinä apua, olen käytettävissä. Sitä vartenhan ihmiset toisilleen ovat. Naapurit naapureille, tutut tutuille, kaverit kavereille, ystävät ystäville, rakkaat rakkailleen.

Moni noista minäkin tahdon olla. Jopa muita parempi.

Siinä on minun kilvoitteluni korkea veisu.

Hyvää vuotta 2008. Jokaiselle.

Valkoinen jouluTiistai 25.12.2007 11:27

Meillä on ollut monella tapaa valkoinen joulu.

Visuaalisesti se selittyy ennenkaikkea juuri jouluksi sataneella lievällä lumikerroksella. Ei sitä korkeussuuntaan montyaa senttiä ollut mutta pituussuuntaan silmänkantamattomiin. Kun puihinkin vielä aatonaaton kostean pakkasen myötä kehittyi ihana huurapeite niin täällä Käärmelahdessa oli todella kaunista.

On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa
Kun yhtä puhdas itse olla voisin
Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa
Kuin harras sävel sisälläni soisi

Nyt tuosta lumesta tosin ei oole kuin purot ja lätäköt jäljellä, jouluyön myräkkä sulatti niin huurat kuin hiutaleetkin.

Sisäisemmin valkea joulu koostuu hieman useammasta seikasta.

On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään
Vaan mieleni on täynnä kirkkautta

Tuohon kirkkauteen on monta syytä.

Tuskaisen syksyn jälkeen perhetilanteen selkiytyminen ja rauhoituminen joulun valmisteluun ja viettoon. Vaikka suuri ikävä on edelleen mielessä ovat ajatukset kuitenkin suuntautuneet tulevaan. Kaikkia maailman asioita et voi muuttaa, kaikkia maailman lapsia et pelastaa. Mutta jäämällä mutaan makaamaan estät senkin hyvän työn johon sinusta vielä olisi.

Tärkeää on myös se, että kaikki elossa olevat lapsemme ovat kokoontuneet jouluksi Käärmelahteen. Johan tässä olikin useampi joulu jolloin emme olleet koossa koko sillä joukolla joka henkisesti perheestämme elossa vielä on.

Toki mukana joulussamme ovat myös muistoissa ja mielikuvissa perheestämme poistuneet. Omassa mielessäni päälimmäisenä Isoisä ja Mikko. Ensinmainittu jo arpeutuneena kauniina muistona, jälkimmäinen vielä hieman vuotavana avoimena haavana. Jonka senkin parantuminen on päässyt käyntiin. Huolimatta siitä, että jokin tilanne vielä repiikin ruven auki.

Isoäitikin oli joukossamme viitisen tuntia joskin on todettava, että loppuajasta hieman hämmentävänä. Kun voimat ovat vähissä ei rankka juhliminen oikein sovi yli kasikymppisele mammalle. Uupumus iski niin että paluukyyti jouduttiin järjestämään invataksin sijaan ambulanssilla.

Olenhan minä jo useamman joulun ajatellut, että kyllä tämä nyt todennäköisesti oli viimeinen joulu jona Isoäiti jaksaa aattoa Käärmlahdessa viettää. Tänä vuonna tuo ajatus oli taas mielessä ja hankalasta tilanteesta ja pienestä mielipahasta huolimatta olin iloinen, että hän jaksoi tulla.

On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta

Minun kaikkeuteni on Rakas Vaimo. Vaikka sen yritän sanoilla ja teoilla tunnustaa arkenakin niin juhla herkistää mielen vielä syvemmin. Eikä tuota tunnetta pysty sanoiksi pukemaan vaikka sana kohtuullisesti hallussa onkin. Ehkä tämä vuosi haasteineen ja vastoinkäymisineen on vielä vahvistanut tätä tunnetta. Kun on aikuisten maailmassa ollut kovin kaksin näiden perheen haasteiden edessä niin tämä side on osoittanut merkityksensä.

Tuon rakkauden tunteen synnyttämä rauha todellakin leijui sisimpääni.

Juuri ennen kuin nukahdin.


Vetoomus nyt myös adressisivuillaMaanantai 17.12.2007 08:53

Kiitos ystävät

Eilisestä vetoomuksesta (päiväkirjassani 16. 12. 2007) tuli hyvää palautetta. Sekä idea julkaista vetoomus myös adressisivuilla.

Siellä se nyt on.

Osoitteessa: http://www.adressit.com/seksuaalirikos-on-henkinen-tappo

Pistä sana kiertämään.