IRC-Galleria

Miten ihmeessä olen voinut olla kirjoittamatta viisi päivää? Olisikohan kiireellä ja helteellä jotain tekemistä asian kanssa.

Hesan keikka päättyi onnellisesti, toinenkin lobbaushanke nytkähti nähdäkseni myönteisesti eteenpäin. Vaan valmista ei vielä tullut, jokunen toimion tehtävä vielä ennen hallituksen budjettiesityksen valmistumista. Mutta luottavaisin mielin käyn nyt kesätauolle. Joka kestää ainakin juhannuksen yli...

RippileiriKääpiö jatkaa uurastustaan tajunnan rajamailla rippileirillään. Tarvittavat uskontunnustukset ja muut mystiset loitsut tuli tentittyä ensimmäisenä päivänä. Oli Kääpiöllä niin hyvät pohjat näihin teksteihin jo oman ala-asteen ajoilta. Sai kuulema oikein palkinnon, kun tentti kyseiset litannia ensimmäisenä. Yhtenä aamuna aamupala sänkyyn ja vapautus lipunnostosta ja aamuhartaudesta. Enkö mä ole aina sanonut, että kirjaviisaudesta on hyötyä elämässä.

Iso Äitikin kävi eilen kotikylässä ihailemassa kukkia ja nauttimassa helteestä. Uusia kukkaideoita parvekkeelle ropisikin sitten vielä iltapuhelussa. Saas nähdä, millainen viidakko siitä parvekkeesta vielä tulee. Liekö helle hieman vienyt voimia, mutta vaikutti hieman väsyneemmältä. Aika näyttää, mihin suuntaan kuntoutuminen nyt kulkee.

Rakkaan Vaimon kanssa hääritiin eilen oikein urakalla myös maaauspensselin kanssa. Ja raapparaudan. Tarttis tehrä jotain-seinänpätkäkin tuli raapattua ja maalattua. Yllättävän helposti tuli yllättävän hyvän näköistä. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi valmis. Ja tätä sentään on suunniteltu liki seitsemän vuotta. Miksiköhän joku on sitä mieltä, että savolainen projekti on aloittamista vailla valmis.

Tänään talo tyhjenee oikein roppakaupalla. Yksi Kääpiö lähtee vielä neljäksi päiväksi Kuopioon ja kaikki kolme urosKääpiötä lähtevät nauttimaan kesäkeleistä Tanhuvaaran sporttileirille. Kotiin ei näinollen jää kuin Ensimmäinen Kääpiö jota myös JoululahjaKääpiöksi voisi kutsua. Putkahtihan hän perheeseen juuri joulun 1998 alla. On siitäkin jo aikaa, voi hyvänen hysäys sentään.

Kaikki me kasvamme.

On tämä Helsinki iso, mahtava ja kuuma. Mutta huomenna tähän aikaan ollaan jo liki kotia. Toivottavasti.

Tämänpäiväinen tapaaminen meni hyvin. Varmaankin kaikkien osallistujien mielestä. Ainakin siltä vaikutti. Toivottavasti tunne on oikea.

Ja sitten Nummelaan käymään Erikoisen, Rinsessan ja Risto Reippaan luokse. OLi ihana nähdä, etenkin Rinsessaa. Joka mielestäni on vaihtunut sitten viime tapaamisen. Nykyinen on paljon isompi, vaaleampi, suurisilmäisempi... Erikoinen ja Risto Reipas eivät tuota vaihdosta ole huomannut. Mutta minä olen siitä ihan varma.

Mukavaa oli vaikka emme ehtineetkään olemaan kuin pari tuntia. Muta hyvä näinkin.

Se oli varmaan sitä kuuluisaa laatuaikaa.

Hanki itsellesi mielenrauha. Pakkaa kahdeksan kylän (liki) villeintä lasta pikkubussiin hellepäivänä ja ajaa rommauta noin 400 kilometriä tällä kuormalla. Varsinainen tositelevisiosarjan aihe. Mutta siihen minä tänään ryhdyn.

Lapsikuorman kippaan Tampereelle leirille ja itse taidan majoittua Rakkaan Vaimon ja yhden, sen pienimmän, Kääpiön kanssa hotelliin ekaksi yöksi. Ja jatkaa tiistaiaamuna Helsinkiin karvalakkilähetystöä tulkkaamaan.

Mäntyharjun Halmeniemen kouluasia vie taas miestä. Mutta saahan siitä hyvää oppia seuraavaa kertaa varten kun Savonlinnan päättäjät heittäytyvät taas hankalaksi oman Moinsalmen koulumme suhteen.

Vaikka ei Savonlinnan virkamiehet ja luottamushenkilöt milloinkaan pystyisi samaan suoritukseen kuin mäntyharjulaiset virkaveljensä. En meinaan ennen ole törmännyt kuntaan jolle ei valtion ylimääräinen raha ja yliopiston alaisen koulun kenttäkoulu kelpaisi. Mutta nyt törmäsin.

Johan sille ovat naureskelleet muutamat valtioneuvoksetkin.

Lainrikkoja kirjoittaa jälleen. Tai jos ei nyt ihan lain niin ainakin gallerian sääntöjen rikkoja. Minut meinaten ulkoistettiin kun oletuskuvassani ei ollut naamaani. Vaan kaunis pihamaisema Käärmelahdesta. Kumpaakohan Satunnaiset Kävijät mieluummin katselevat? Mutta säännöt on säännöt, sen ymmärrän. Toivotavasti jatkossa myös kaikille samat. Nytkin näkyi taas oletuskuvia joissa oli auto. Voiko auto olla ircgallerian jäsen? Ehkäpä.

Kesti hetken ennen kuin tajusin, miksi olen pihalla. Vanhalla kun kulkee hieman hitaasti. Mutta nyt aim back vai miten se nyt meneekään.

Nyt ollaan siis hullun kulkemisviikon kynnyksellä. Tänään on lähtö Kuopioon ja illalla kotiin valmistautumaan huomiseen Tampereen ja Helsingin keikkaan. Tiistai ja keskiviikko Helsingissä, torstai ja perjantai Kuopiossa. Sitten helpottaa. Tulee nähtyä eteläsuomea ihan kunnolla.

Eilinen päivä kulki tiiviisti taimien istuttamisen merkeissä. Pari kompostikasaa tuli käännettyä ja koottua ja ihan itse kasvatettuja kesä-koriste-jätti-turbaanikurpitsan taimia istutettua kasojen huipulle. Myös avomaan kurkulle tuli koottua lämpöpenkki ja lehtikaalille käännettyä ja putsattua penkki. Ja jotain muutakin ehkä vielä. Mutta laiska töitään luettelee.

Nyt on paikat kipeät. Jalka krammapsi pitkin yötä, selkää ei tahdo saada suoraksi ja polvi paukkuu lukkoon ja auki kuin alkon ovi juhannuksen alla.

Vanhuus ei tule yksin.

Pyydän teiltä molemmilta anteeksi kolmen päivän taukoa. Mutta olin lomalla Kotkassa Rakkaan Vaimon, kolmen Kääpiön ja Onnin kanssa. Lomalla kaikesta ahdistavasta. Kuten eläinten hoidosta, töiden miettimisestä, tietokoneesta, melkeinpä kännykästäkin. Mutta eilen illalla palasin. Kuten ahdistuskin.

Ahdistus koskee nyt ensi viikkoa. Reisssaamista työn ja harrastuksen vuoksi riittää. Sunnuntaina Kuopio, maanantaina Tampere, tiistaina ja keskiviikkona Helsinki, torstaina ja perjantaina Kuopio. Ja samaan aikaan Rakkaan Vaimon pitäisi pyörittää tätä rumpaa täällä 3-4 lapsen kanssa.

Jotain pitäisi karsia, mutta kun kaikkiin kulkemisiin olen jo sitoutunut. Ei hyvältä näytä. Eikä tunnu. Toivottavasti tämä päivä tuo jonkinlaisia vastauksia kysymyksiin. Ja sielulle rauhan.

Rauhallinen lomakausi käynnistyy varsinaisesti tänään. Kaksi Kääpiötä lähteepi viideksi päiväksi Taideleirille ja yksi viikoksi sukuloimaan. Tällainen on siis Kääpiöiden puoliintumisaika.

Ja tästä sitten alkavat varsinaiset vaihtoviikot. Toivottavasti edes Rakas Vaimo tietää, kuka Kääpiöistä milläkin viikolla pitää missäkin olla. Minun ei tarvitse tietää, minä ajan vain annettujen ohjeiden mukaisesti.

Selvästi on kouluajasta loma-aikaan siirtyminen ongelmia ilmassa. Kääpiöt eivät oikein tiedä, mitä tekisivät ja kun ensimäiset lomapäivät olivat vielä sateisia ja tuulisia, niin yleisilme oli mälsä. Tälläistäkö tämä on koko loma... ei ole mitään tekemistä.... miksi meillä ei ole jättitrampoliinia... miksi mopon rekisteriote ei ole jo tullut... miksi meillä ei ole mitään.... saako pelata..... koska syödään.... onko tänään karkkipäivä.... saanko polkea Huldan baarille.....

Miljoona, miljoona kysymystä, tuhat pettymystä... Joidenkin kasvatustietäjien mukaan lapselle pitää tutottaa päivässä seitsemän pettymystä. Tämän kasvatusfilosofian valossa ainakin minä olen erittäin hyvä kasvattaja.

Kunhan rakkaat Kääpiötkin sen tajuaisivat.

Meillä on monenlaista eläintä, jotka ovat minut herättäneet. Milloin Onni Mäykky haluaa ulos aamutuimaan, toisinaan taas kissoista Helmeri, Hulda, Hugo tai Laku saa päähänsä herättää minut. Joskus asialla on kukko Amadeus, toisinan jopa Birgitta Wagner kiljuu kiimoisaan niin kovasti, että siihen herää.

Mutta että Harakka. Tai oikeasti kaksi. Toinen rääkkyi ainakin siihen malliin, että oli mahdollisesti se Timo. Toisen nimeä en käy edes veikkamaan.

Valehtelematta tämä parivaljakko oli kolmen metrin päässä meidän makuuhuoneen ikkunasta ja rääkyi kuten vain harakka pahimmillaan voi rääkyä. Saivat kyllä kyytiä kun päästin Onnin pihalle. Hyvä, ettei koira lähtenyt lentoon niiden lintujen perään.

Mutta inhimillisesti katsoen liian myöhään. Tai siis toisaalta liian varhain. Kyytiä saivat siis liian myöhään, sillä minä olin jo herännyt ja ylösnoussut. Liian varhain, sillä olisin minä tänä ensimmäisenä koulun jälkeisenä aamuna halunnut edes kahdeksaan nukkua.

Mutta kai tämä on se loiva lasku lomaan.

Aamut on nyt loppu. Meinaan Kääpiöiden kouluaamut. Tässä sitä nyt viimeistä vietetään aamupalan merkeissä. Ja hässäkkä on melkoinen. Kaikki kuusi yhtä aikaa hääräämässä keittiössä, ruokapöydässä, vessan ovella, eteisessä...

Hermostuneisuutta ilmassa. Todistuksia odotellaan jännittyneenä vaikka sitä ei myönnetäkään. Montako, kymppiä, pääsenkö luokalta??? Siinä ääripäät. Moniarvoinen ryhmä tässä mielessä.

Nyt päivitystä todistusten luvun jälkeen. Myönteistä oli jo se, että kenenkään todistus ei ollut niin huono kuin oloin etukäteen ja varsinkin viimeisten kuukausien valossa pelännyt. Osa oli juuri siinä rajalla mitä pahimillaan odotelin, osalla oli tuomisena parempi paperi kuin olin edes osannut odottaa. Kuten se kaikkein paras paperi. Jossa saajaa harmitti kohtuuttomasti se ainukainen kasi. Siis todellakin kohtuuttomasti kun katsoo paperia kokonaisuutena. Todistuksen lisäksi hänellä oli vielä tuomisina perhe ainut stipendi. Oman luokkansa yleisstipendi joka siinä matikkapainoteisessa luokassa on loistava saavutus.

Miellyttäviä yllätyksiä oli muidenkin todistuksissa. Osa kääpiöistä oli saanut kohtuullisen tai välttävän todistuksen jopa ilman työntekoa. Mihin he pystyisivätkään kun tekisivät töitä ja ottaisivat kapasiteettinsa täysillä käyttöön?

Kolukauden päätöskahvit on nyt juotu, kotistipendit ja Onnin stipendi jaettu ja nyt ryhdytään kohottautumaan lomafiiliksiin. Vaikka ulkona tuivertaakin tuuli ja pian tulee vettä kuin EP:stä. Sen olen kyllä havainnut, että loman tarpeessa tämä porukka todellakin on. Kuten varmaan minäkin. Aamuherätykset 5.15 saavat nyt jäädä vähäksi aikaa historiaan.

Eilen oli nuorimmaisen Kääpiön 9-vuotisjuhla. Tusinan verran 7-10-vuotiaita vieraita pyöri pihassa. Onneksi sade poistui iltapäivällä ja illasta tuli kaunis ja lämmin. Ohjelmoinnissa oli isommista Kääpiöistä, etenkin tytöistä suuri apu. Aarteen etsintä ja savolainen pesäpallo sai suuren suosion. Me päästiin Rakkaan Vaimon kanssa hieman helpommalla. On tästä kääpiöiden kasvussa joku ilo.

Mutta jo yhdeksänvuotias. Apua!

Eilen illalla oli siten viimeinen Kääpiön kevätjuhla. Tai ainakin sellainen, mihin vanhemmat kutsutaan. Yläluokillahan ei enää vanhempia juhlitetakaan. Josta varmaan jotkut ovat ihan tyytyväisiä. Ainakin Kääpiöt.

Mutta siis eilen olin Pihlajaveden koululla Kääpiön kevätjuhlassa. Hauskat juhlat joissa näkyi ja kuului myös se, mitä lapset haluavat juhlassa esittää. Niinpä esimerkiksi musiikkivalinnat olivat osin tätä päivää. Mukavasti esitettyjä, osin koulun oman bändin säestämiä, osin tasokkaiden taustanauhojen ryydittämiä. On hyvä, että koulun rehtori on mies, joka on nähnyt muutakin maailmaa kuin kansliaa.

Tästäpä onkin oiva siltä rehtorin puheeseen. Luontevan myönteinen, jopa sellaisista asioista jotka joku toinen olisi saattanut nähdä kielteisenä. Kuten esimerkiksi se, että koulun musiikkiluokka siirtyy päiväkodin käyttöön. Ihailin tapaa, jolla hän asian esitteli ja toivotti kaikkien puolesta pienet eskarilaiset tervetulleiksi koulun yhteisöön. Mikäli lasten päivähoidon siirtäminen sosiaalitoimesta sivistystoimeen saa tällaisia muotoja, olen valmis harkitsemaan ehdottoman kielteistä kantaani tähän siirtoon piirun verran myönteisemmäksi. Mutta vain piirun.

Samaan aikaan kun minä juhlin Pihlajaveden koululla oli Rakas Vaimo toisen Kääpiön kanssa hänen rippikoulunsa ensimmäisessä istunnossa. Johon myös vanhemmat oli kutsuttu mukaan. No, kun samaan aikaan oli kaksi tärkeää Kääpiöiden tilaisuutta, oli tämän siamilaispariskunnan erottava toisistaan liki kahdeksi tunniksi. Jako oli luonteva, RV kun meidän perheen työnjaon mukaisesti on erikoistunut näihin yliluonnollisiin asioihin. Kuten unien tulkitsemisiin ja jeesusjuttuihin.

No, tänään tämä työnjako kokee taas pienen kolauksen. Minun olisi tarkoitus Jantuspapin kanssa suunnitella pihapiirissämme kesäkuun puolivälissä järjestettävän seurakunnan kesäpäivän ohjelmaa ja toteutusta. Mutta tällä ei ole tekemistä oman uskoni kanssa vaan aktiivisuuteni pulppuaa puhtaasti siitä, että on hienoa että edes seurakunta järjestää kylän lapsille virkistystoimintaa. Kun 4H:kin lopetti kerhon jokin aika sitten siksi, että kerhossa kävi liikaa lapsia. On muuten sellainen kerhon lopettamissyy, johon minä yli 35 vuotta nuorisotyössä toimineena en ole koskaan ennen törmännyt.

Toinen syy jeesusjoukkojen avustamiseen on puhtaasti henkilökohtainen. Jantuspappi ja Rämä ovat ehdottomasti miellyttävimpiä ja lämminhenkisimpiä ihmisiä joihin olen Savonlinnassa tutustunut. Ihmisiin minä uskon, en henkiolentoihin.

Se minun uskostani.

Olen joskus mieltynyt Mäntyharjun maisemiin. Kirkonkylä Salmeloineen ynnä muineen on ihanan idyllinen. Mutta viimeaikainen Mäntyharjun kunnallisten päättäjien toimien seuraaminen saa minut ajattelemaan, että eivät ole nuo nurkat minulle luotuja. Kuten myös sitä, että mistä tämä virkamieskansa saa kaiken järkensä.

Kun samaan aikaan käy taistelua oman kaupungin sisvistysvirkamiesten kanssa lasten matkojen järjestämisestä ja sitä ennen usean vuoden taistelun koulun säilymisestä, niin tulee miettineeksi että eikö sivistysvirkamiesten pitäisi itse olla sivistyneitä. Nyt tästä ominaisuudesta ei aina vakuutu.

Enemmänkin löytyy vanhaa tsaristista hallintoperiaatetta. Sen minkä kirjoitin, sen kirjoitin. Olipa sitten virheellisiin perusteluihin pohjautuvaa, tarkoitushakuista tai jopa tahallisesti harhaanjohtavaa. Virkamies saattaa vääristellä lukuja, puhua esimerkiksi liki 600 kuljetuksen piirissä olevasta oppilaasta kun niitä lopulta määrä oikeasti laskettaessa onkin vain hieman yli 350. Melkoinen heitto, mutta mitä tekee luottamushenkilöt kun valhe heille paljastetaan. Sitä en vielä tiedeä, sillä en tiedä eilisen lautakunnan kokouksen ratkaisua.

Mutta takaisin Mäntyharjulle. Ja Halmeniemelle. En olisi ikinä uskonut, että joku kunta voisi suhtautua niin kielteisesti jonkin ministeriön tarjoukseen toteuttaa kunnan alueella koulutoimen kokeiluhanke johon valtaosa varoista tulisi valtiolta. Tai siis oikeastaan kaikki ulkopuolinen raha tulisi valtiolta. Oppilaiden vanhemmat ja muut talkoolaiset keräisivät ison osan varoista ja loppu tulisi normaaleina valtionosuuksina ja hankkeeseen suunnattuina kokeilurahoina. Mutta tämä tarjous ei kelvannut Mäntyharjun kunnalle. Nimenomaan kunnan keskusjohdolle se ei kelvannut.

On tuota hämmästelty valtiovallan suunnallakin. Itsekin olen asiasta parin valtioneuvoksen kanssa keskustellut. Toinen pohdiskeli, mitä tällainen suhtautuminen vaikuttaa kyseisen kunnan muille ministeriöille suuntaamiin tukihakemuksiin. Valtion varojen hoitoon erikoistunut valtioneuvos suhtautui asiaan osin myös velikultamaisesti toteamalla, että kunnan linja on oiken suntainen säästäessään valtion varoja. Mutta vakavoitui kyllä sitten pohtimaan kunnallisen päätöksenteon ja kunnallisen verotusoikeuden laajentamisn yhteensovittamisen ongelmia tämän esimerkkitapauksen valossa.

Sorry että tämänaamuinen pohdiskelu pyörii tällaisissa sielunmaisemissa. Mutta kun Savonlinnan ja Mäntyharjun linjaukset olivat eilen elämässäni sangen pinnalla.

Se härjistä puhuu joka härjillä kyntää.