IRC-Galleria

Otettiin hieman löysemmin. Putsattiin ankkalampi, haettiin puita naapurin metsästä, siivottiin taas yksi varasto, nostettiin valkosipulit... Joita tuli muuten kärryllinen, todisteet löytyvät pian kuvagalleriasta. Hyvä satovuosi, me opimme koko ajan lisää. Nyt tuli nostettua ne ajoissa, eivät vielä revahtaneet auki nuo sipulit. Luomulaakson Leidi voi siis hyvin ja lisääntyy myös täällä Savossa.

Valkosipuli onkin yksi niistä harvoista maaseudun tuotteista, joista me ollaan omavaraisia. Toinen on munat. Tarjolla on vuodenajasta riippuen ainakin kananmunia, vielä toistaiseksi lisäksi ankanmunia ja keväällä ja alkukesästä myös hanhen munia. Onnellisen linnun munia, siitä olen melkoisen varma.

Siinä ne taitaakin olla meidän omavaraisuustuotteet. Jos ei mukaan lasketa kompostimultaa. Jonka ansiosta kasvit kukoistavat Käärmelahdessa.

UrosKääpiöt innostuivat pitkästä aikaa skeittaamaan. Eipä ole juuri rampilta tänäkesänä kolinaa kuulunut. Melkein kasvaa heinää koko ramppialue. Mutta jostain syystä eilen oli sellainen päivä, että skeittaaminenkin maistoi. Olisikohan ollut säällä oma vaikutuksensa. Pitkän helteisen jakson jälkeen kun oli pilvipoutainen ja viileä päivä. Jaksoi rehkiä rampillakin.

Jussille eilinen oli hyvä päivä. Viikon mopokaranteeni purettiin tuimien saatekeskustelujen myötä. Ja niinpä Kääpiö kiisi mopolla kaverilta toiselle, lopuksi vielä illalla metsätietä yhdessä Eeron kanssa. Hyvä että viihtyvät yhdessä.

Kaveruus kasvattaa.

Kahdeksansataa kilometriä tien päällä. Puudutti jo loppumatkasta. Mutta tulipa keikka heitettyä. Aamulla oli herätys ennen viittä, pikainen aamupala kolmen Kääpiön ja Rakkaan Vaimon kanssa ja sitten autoon.

Suuntana Helsinki-Vantaan lentokenttä ja Sanskulla peräti Malaga. Hänellä edessä olikin viikon helleloma kuudentoista muun nuoren kanssa. Mikolla ja Tiituksella puolestaan oli edessä päivän reissu Vääksyyn velipuolta Samia tapaamaan. Ja minulla siis tiukka ajopäivä.

Juvalta nappasimme kyytiin vielä Heidin ja Jennan, kaksi Kuopion tyttöä joiden kohteena myös oli Malaga.

Kaikki sujui ongelmitta, ensin pojat Vääksyyn ja sitten hyvissä ajoin lentokentälle. Josta melko nopeasti löytyikin lisää Malagaan lähtijöitä. Haikeat hyvästit Kääpiölle, onhan viikko pitkä aka. Ainakin kotiin jäävän mielestä. Tämän jälkeen keula kohti paluumatkaa, Lahden kauppojen kautta Vääksyyn hakemaan poikia. Joilla heilläkin oli ollut hyvä päivä jättitrampoliinin, temppupyörien, uimarannan ja muun mukavan merkeissä. Nuoren miehen sattaa olla joskus vaikea tajuta, miten toisenlaiset mahdollisuudet laitokseen on hommata erilaista välineistöä. Kun ei europula ihan ensimmäiseksi ole hankintoja estämässä. "Miksei meille osteta"-kysymykseen sain muutaman kerran kotimatkalla sorvata vastausta.

Mutta aikanaan kunnialla kotona. Väsyneenä mutta tyytyväisenä. Ei tällaisia päiviä montaa jaksaisi peräkkäin. Vaikka ajaminen on kivaa, niin rajansa kaikella. Ammattimiesten arvostus nousi taas melkoisesti.

Ajan yössä, tulen tuolta kaukaa.

Kyllä internet on nopea väline. Ja yhdistää ihmisiä eri puolilta maailmaa. Mutta hieman lähempääkin.

Tuskin olin ehtinyt eilen aamulla kirjoittaa mäkiauton ohjausjärjestelmän kehittämiseen kaipaamastani teknisestä tietämyksestä kun Naapurin Rouva ystävällisesti jo soitti Rakkaalle Vaimolle. Ilmoittaen, että heiltä löytyy niin teknistä tietämystä kuin tarvittavaa tekniikkaakin. Joten eikun Kääpiöt iltapäivällä Naapurin Isännän, tuon eläkepäivinään varsinaiseksi Pelle Pelottomaksi heittäytyneen harmaahapsen pakeille.

Niinpä meidän mäkiautoinsinööri Mikko kera isoveli Jussin suunnisti lltapäivällä naapuriin josta he palasivat mukanaan vanha polkuauto. Jonka uumenista nopean purkamiseen jälkeen löytyi täysin toimiva ohjausjärjestelmä. Näin asiat etenevät parhaimmillaan.

Toinenkin myönteinen vaikutus naapurustolla oli eilen meidän Kääpiöön. Meidän Jussia ei meinannut saada eilen lopettamaan puusavottaa lähimetsässä kun naapurin Eero kera oman moottorisahan lähti samalle savotalle hankkimaan naapuriinkin lämpöä kylmiksi talviöiksi. Niinpä Jussi jätti illan elokuvaretkenkin väliin kun Eero innosti hänet vielä iltavuoroon rankametsään. Jo on aikoihin eletty. Pian on pelivelat kuitattu ja mopon vakuutusrahat hankittu. Ja Kääpiön kunto ja lihasmassa kasvaa melkein silmissä. Kuten myös puukasatkin.

Eilen siis ohjelmassa oli Rakkaan Vamon, viiden oman Kääpiön sekä kahden lainalapsen kanssa Karvinen 2. Hauska oli, hyvin tehty ja sisälsi vitsejä, jotka tuntuivat aukeavan myös (vain) aikuisille. Varmaankin naurusta päätellen myös vitsejä, jotka avautuivat vain lapsille. Taas tuli sanottua ne kuuluisat sanat. "meidän pitää kyllä käydä useammin elokuvissa". Saa nähdä nyt.

Lopuksi vielä eilisestä se suuri uutinen. Riittävän korkea taho soitti hieman ennen puoltapäivää ja sanoi mystiset sanat: "Lapsi on syntynyt, on suuri ja kaunis sekä tulee kulkemaan Savonlinnan ohitse." Kaksitoista sanaa, jotka tekivät minut perin onnelliseksi. Ja varmasti monta muutakin savonlinnalaista.

Mutta on sen eteen jumpattukin.

Nyt tarvitaan teknistä neuvoa. Kun mies on tekniikanasioissa yhtä taitava kuin georgebushmanni politiikassa, niin eihän siitä mitään synny. Tai syntyy, mutta kuka tässä katastrofia on etsimässä. Joten jos löytyy minua fiksumpia mäkiauton ohjausjärjestelmän suunnittelijoita niin nyt ideat kehiin. Kiitos.

Pienten Kääpiöiden mäkiautoprojekti on siis vaiheessa, jossa vain jarru ja ohjaus puuttuu. Toisaalta jarruhan on vain heikkohermoisia varten suunniteltu vauhdin surma, mutta ohjaus... sillä sattaisi olla jotain käyttöä. Etenkin, kun mäkiauton kotiradaksi suunniteltu puhelinmaston mäkitie on perin mutkainen. Ja jyrkkä. Vaarallinen yhdistelmä mäkiautolle, jossa ei ole ohjausta ja jarrua.

Kääpiö Mikko on raatanut mäkiauton kimpussa uskomattomalla innolla. Eilen oli jopa hetkittäin nähtävissä varsinainen luoonoharvinaisuus. Meinaan Mikon työnteolla hankkima hikipisara otsalla. Taka-akselin ylimääräisen pätkän sahaaminen rautasahalla oli melko työteliäs suoritus.

Autossa on nyt hieno penkki, takaspoileri, turvakaaret, takarenkaat...Oikeastaan vain tuo etupään konstruktio puutuu. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan. Tiituskin on ollut kykyjensä ja hermojensa rajoissa mukana projektissa. Hänessä onkin nähtävissä aitoa savolaista piällysmiesasenetta. Ideoita ja neuvoja, niitä on kyllä riittänyt.

Eilen oli työteliäs päivä muutenkin. Naapurin metsästä kerättiin ja kärrättiin kaksi auton peräkärryllistä polttopuita omaan pihaan ja ulovarastojen siivousprojekti saatiin päätökseen. Löytyi muuten paljon hyödyllistä jonka olin kuvitellut jo kadonneen ikiajoiksi.

Kaiken tämän keskellä ehdittiin vielä hoitamaan yhteisiä asioita. Halmenimen koulun tiimoilta kuten myös Savonlinnan liikenneratkaisujen nytkäyttämiseksi. Hauskaa puuhaa muun touhuamisen lomassa. Mutta joskus niin auttamattoman takkuista. Nytkin toinen asioista junna apaikoillaan, onneksi toinen sentään tuntuu etenevän.

Tätä päivää olenkin sitten odottanut jo muutaman vuoden. Tänään riittävän korkea taho ilmoittaa, että eiköhän se Savonlinnan ohitustie olisi nyt rakennettava. Tuo päätös koskee vuoden 2007 valtion budjettia. Kun tämä korkea taho niin ilmoittaa, niin en oikein usko, että sitä enää kukaan muuksi muttaa budjetin myöhemmissä käsittelyissä. Niinpä Savonlinnan liikenneturvallisuus, ympäristöystävällisyys, kehitys ja moni muu asia voi ottaa aimo askeleen eteenpäin tämän ratkaisun myötä.

On sitä odotettukin.

Rakas Vaimo meinaan. Joka sairastui viime lauantaina johonkin ihmeelliseen vatsatautiin kuumeineen kaikkineen. Mutta eilen olo helpotti sen verran, että päästiin ekan kerran yhdessä kaupunkiin. Mutta vetämättömissä RV oli tuon keikan jälkeen. Ja illalla vatsa taas muistutti itsestään. Katsotaan nyt, miten tauti etenee. Ja kehen.

Ja minä hermokimppu vanhempi suoritin eilen äänenavausharjoituksia. Yleisönä oli Tilli, tosin ihan aiheesta. Mutta desipelit olivat aiheeseen nähden turhan suuret. Taitaa olla aamulla anteeksipyynnön paikka. Toisaalta voin lohduttaa tyttöä sillä, että sitä saa mitä tilaa. Mikäköhän ihmeellinen totuudenvälttämiskausi meidän Kääpiöistä osalla on menossa.

Toinen selkeä kausituote on Vanhemmanidioottinapitämiskausi. Tuota ilmenee nyt useammallakin Kääpiöllä, viimeisinkin väitti sotkeneensa käsivartensa piirtäessään ja nojatessaan väritettyyn paperiin. No hyvin oli paperista tussi tarttunut käsivarteen. Oma nimi ja sydämet oli selkeästi luettavissa.

Kaksivutias piirtelee mihin sattuu, myös käsiinsä. Mutta Tilli ei ole kaksivuotias. Murrosikäinen pissis piirtelee tussilla käsivarteensa leikkiäkseen tatskoja. Mutta Tilli ei ole kuusitoistavuotias pissis. Joten kilahdin mielestäni ihan aiheesta.

Mutta oli elisessä päivässä paljon hauskaakin. Käärmelahden työsiirtolan rangaistusvanki Jussi pääsi eilen tuomionsa jälkeiselle ensimmäiselle lomalle. Naapurin Eeron ja Jullen kanssa illaksi ja osin yöksikin kalaan. Toivorikkaana ajattelin, että josko miehen malli tarttuisi noista nuorukaisista myös meidän Jussiin. Olisi meinaan hyvät mallit jos vaan Jussi ammentaisi heistä oppeja omaan käyttäytymiseensä.

Muutenkin Jussi suhtautui eilen jo viikonvaihteen töppäilyihinsä ja niistä seuranneeseen rangaistukseen uudella tavalla. Ennenkaikkea hän jaksaa jo naureskella (silleen myönteisesti) töppäilynsä seurauksille. Hyvä merkki.

Pienemmät urosKääpiöt Mikko ja Tiitus käynnistivät eilen mäkiautoprojektin. Illan aikana purettiin jo osia vanhasta Jussin rakentamasta puisesta potkulaudasta joka on jo lojunut vuoden varaston nurkassa. Ja rakennettiin mäkiauton runko. Tänään homma jatkuu pyörien asentamisella ja auton sisustamiselle. Ohjauslaitteen suunnittelussa tarvitaan varmasti myös minun panostani. Mutta into on kova ja se on tärkeää.

On tätä odotettukin.

Meinaten lupaus Kesämaassa käynnistä.

PiPeKo:n (Pihlajaveden Perhekodit) viisi perhettä lapsineen vieraili eilen Kesämaassa. Kuusi aikuista ja 24 lasta. Melkoinen joukko iloisia Kesämaan kiertäjiä. Ja kaikki sujui hyvin. Ehkäpä jopa yllättävän hyvin. Ei riitoja, ei katoamisia, ei vakavia tapaturmia... listaa voisi jatkaa ja kirjata tähän kaikki omat pelot, jotka reisussa eivät toteutuneet. Mutta olkoon.

Lapset kulkivat sekaryhmissä joka osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Meni niin sanotusti pakat sekaisin. Tekemistä riitti jopa joukon isoimmille. Etenkin rengasliukumäki oli suuri suosikki, siinä jaksoivat pulata niin isot kuin pienimmätkin. Pienemmille löytyi toki muitakin suosikkeja, isoimmille ei juuri muut paikat tuottanut yhtä hyviä kicksejä.

Entäpä me oikein isot. Huolsimme joukkoja sovittuina aikoina, tarjosimme juotavaa ja syötävää mutta muuten saimme olla omissa oloissamme ja jutella mukavia. Oli oikein virkistävää ja hauskaa. Olisi vaan toivonut, että aikuisten joukko olisi ollut vielä lajempia. Mutta päällekäisiä menoja, sairastelua ja oikeita töitä oli osunut joidenkin vanhempien kohdalle. Joten tämän laajempaa vanhempien rinkiä ei tällä kertaa saatu kokoon. Meno oli tällä pienemmälläkin porukalla kuin vanhoina hyvinä aikoina. Jolloin PiPeKon porukat kokoontuivat useastikin yhteisiin rientoihin. Jotenkin vaan aika on karsinut näitä tapaamisia.

Ku saan Kaisalta sähköisesti kuvia Kesämaan reisusta niin vaihtelen niitä tuonne kuvagalleriaan. Sittenpähän näette, kuinka lustia meillä on ollut.

Mutta Kesämaasta arkeen. Olen jumpannut muutaman vuoden erään hankkeen kanssa. Jotkut tosin ovat jumpanneet samaisen hankkeen kanssa pidempäänkin. Nyt näyttää siltä, että torstaina saan vastauksen työni tuloksellisuuteen. Ennakkotieto "asioista normaalisti hyvin perillä olevista lähteistä" kuultuna on perin myönteinen. Mutta nukutaan nyt pari yötä ja odotetaan lopullista sinettiä. Jos se on myönteinen, niin olen äärettömän onnellinen.

Poliittinen eläin kun olen niin nautin tietysti siitä, että tärkeäksi kokemani asia etenee. Joskus iloitsee hyvin pienestä, ehkäpä vain yhdelle ihmiselle tärkeästä mikrotason hankkeesta ja sen voitosta. Mutta jonkun kerran elämässään saattaa olla nauttimassa suuresta, makrotason hankkeen nytkähtämisestä eteenpäin. Tosin sellaisia täyttymyksen hetkiä ei satu kovin usein kohdalle.

Nyt tuollainen tyydytys taitaa olla huulilla.

Meinaten lupaus Kesämaassa käynnistä.

PiPeKo:n (Pihlajaveden Perhekodit) viisi perhettä lapsineen vieraili eilen Kesämaassa. Kuusi aikuista ja 24 lasta. Melkoinen joukko iloisia Kesämaan kiertäjiä. Ja kaikki sujui hyvin. Ehkäpä jopa yllättävän hyvin. Ei riitoja, ei katoamisia, ei vakavia tapaturmia... listaa voisi jatkaa ja kirjata tähän kaikki omat pelot, jotka reisussa eivät toteutuneet. Mutta olkoon.

Lapset kulkivat sekaryhmissä joka osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Meni niin sanotusti pakat sekaisin. Tekemistä riitti jopa joukon isoimmille. Etenkin rengasliukumäki oli suuri suosikki, siinä jaksoivat pulata niin isot kuin pienimmätkin. Pienemmille löytyi toki muitakin suosikkeja, isoimmille ei juuri muut paikat tuottanut yhtä hyviä kicksejä.

Entäpä me oikein isot. Huolsimme joukkoja sovittuina aikoina, tarjosimme juotavaa ja syötävää mutta muuten saimme olla omissa oloissamme ja jutella mukavia. Oli oikein virkistävää ja hauskaa. Olisi vaan toivonut, että aikuisten joukko olisi ollut vielä lajempia. Mutta päällekäisiä menoja, sairastelua ja oikeita töitä oli osunut joidenkin vanhempien kohdalle. Joten tämän laajempaa vanhempien rinkiä ei tällä kertaa saatu kokoon. Meno oli tällä pienemmälläkin porukalla kuin vanhoina hyvinä aikoina. Jolloin PiPeKon porukat kokoontuivat useastikin yhteisiin rientoihin. Jotenkin vaan aika on karsinut näitä tapaamisia.

Ku saan Kaisalta sähköisesti kuvia Kesämaan reisusta niin vaihtelen niitä tuonne kuvagalleriaan. Sittenpähän näette, kuinka lustia meillä on ollut.

Mutta Kesämaasta arkeen. Olen jumpannut muutaman vuoden erään hankkeen kanssa. Jotkut tosin ovat jumpanneet samaisen hankkeen kanssa pidempäänkin. Nyt näyttää siltä, että torstaina saan vastauksen työni tuloksellisuuteen. Ennakkotieto "asioista normaalisti hyvin perillä olevista lähteistä" kuultuna on perin myönteinen. Mutta nukutaan nyt pari yötä ja odotetaan lopullista sinettiä. Jos se on myönteinen, niin olen äärettömän onnellinen.

Poliittinen eläin kun olen niin nautin tietysti siitä, että tärkeäksi kokemani asia etenee. Joskus iloitsee hyvin pienestä, ehkäpä vain yhdelle ihmiselle tärkeästä mikrotason hankkeesta ja sen voitosta. Mutta jonkun kerran elämässään saattaa olla nauttimassa suuresta, makrotason hankkeen nytkähtämisestä eteenpäin. Tosin sellaisia täyttymyksen hetkiä ei satu kovin usein kohdalle.

Nyt tuollainen tyydytys taitaa olla huulilla.

Meinaten lupaus Kesämaassa käynnistä.

PiPeKo:n (Pihlajaveden Perhekodit) viisi perhettä lapsineen vieraili eilen Kesämaassa. Kuusi aikuista ja 24 lasta. Melkoinen joukko iloisia Kesämaan kiertäjiä. Ja kaikki sujui hyvin. Ehkäpä jopa yllättävän hyvin. Ei riitoja, ei katoamisia, ei vakavia tapaturmia... listaa voisi jatkaa ja kirjata tähän kaikki omat pelot, jotka reisussa eivät toteutuneet. Mutta olkoon.

Lapset kulkivat sekaryhmissä joka osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Meni niin sanotusti pakat sekaisin. Tekemistä riitti jopa joukon isoimmille. Etenkin rengasliukumäki oli suuri suosikki, siinä jaksoivat pulata niin isot kuin pienimmätkin. Pienemmille löytyi toki muitakin suosikkeja, isoimmille ei juuri muut paikat tuottanut yhtä hyviä kicksejä.

Entäpä me oikein isot. Huolsimme joukkoja sovittuina aikoina, tarjosimme juotavaa ja syötävää mutta muuten saimme olla omissa oloisamme ja jutella mukavia. Oli oikein virkistävää ja hauskaa. Olisi vaan toivonut, että aikuisten joukko olisi ollut vielä lajempia. Mutta päällekäisiä menoja, sairastelua ja oikeita töitä oli osunut joidenkin vanhempien kohdalle. Joten tämän laajempaa vanhempien rinkiä ei tällä kertaa saatu kokoon. Meno oli tällä pienemmälläkin porukalla kuin vanhoina hyvinä aikoina. Jolloin PiPeKon porukat kokoontuivat useastikin yhteisiin rientoihin. Jotenkin vaan aika on karsinut näitä tapaamisia.

Mutta Kesämaasta arkeen. Olen jumpannut muutaman vuoden erään hankkeen kanssa. Jotkut tosin ovat jumpanneet pidempäänkin. Nyt näyttää siltä, että torstaina saan vastauksen työni tuloksellisuuteen. Ennakotieto asioista normaalisti hyvin perillä olevista lähteistä kuultuna on perin myönteinen. Mutta nukutaan nyt pari yötä ja odotetaan lopullista sinettiä. Jos se on myönteinen, niin olen äärettömän onnellinen. Poliittinen eläin kun olen niin nautin tietysti siitä, että tärkeäksi kokemani asia etenee. Joskus iloitsee hyvin pienestä, ehkäpä vain yhdelle ihmiselle tärkeästä mikrotason hankkeesta ja sen voitosta. Mutta jonkun kerran elämässään saattaa olla nauttimassa suuresta, makrotason hankkeen nytkähtämisestä eteenpäin. Tosin sellaisia täyttymyksen hetkiä ei satu kovin usein kohdalle.

Nyt tuollainen tyydytys taitaa olla huulilla.

Kysymys on retorinen. Vastausta ei kaivata sillä se voi satuttaa. Tai en minä itse koe olevani idiootti. Mutta jotkut Kääpiöt pitävät minua sellaisena.

Olenhan minä vuosien saatossa kouluttajan, puhujan, konsultin, työnohjaajan yms. rooleissa puhunut varmaankin satoja kertoja siitä, että murrosiän tietyssä vaiheessa murkulla on maailman tyhmimmät vanhemmat. Kaikilla muilla on fiksummat vanhemmat, mutta miksi juuri minulle on siunaantunut ne kaikkein idioottimaisimmat vanhemmat? Näin miettii murkku. Ja se kuuluu kuvioon.

Mutta miten se sitten sattuukaan, kun oma Kääpiö pitää sinua juuri niin iditoottina kuin idiootti vain voi olla. Sattuu se ihan saatanasti, voin kokemuksesta sanoa.

Vanhin urosKääpiö oli launtaina telttailemassa kavereiden kanssa tuolla muutaman kilometrin päässä niemessä. Lähtiessä kaikki tunuti melko hyvältä, kaveritkin olivat niitä tuttuja kylän poikia joten ei kun Kääpiö matkaan. Evästyksenä, että pidä hauskaa ja ole varovainen. Tosin jakomielitautinen toivotus ajattele varmasti 15-vuotias urosKääpiö. Miten voi samaan aikaan pitää hauskaa ja olla varovainen. Kääpiön mielestä ei varmaan mitenkään.

Jostain syystä Kääpiöltä jäi kertomatta, että telttailemaan tulee myös yksi autoikäinen pojankloppi. Ja että tuohon autoon oli jo pakattu kaljat ja viinat. Eihän tuota kannattanut kertoa, niuhottajavanhemmat vielä kieltävät lähdön.

No sunnuntaina palattiin sitten hyvissä ajoin, perinteiseen vanhemman kyselyyn, miten meni vastattiin että hyvin meni ja hauskaa oli. No ketäs teitä siellä oli? Ja vastaukseksi saatiin luettelo, johdonmukaisesti se sama kuin oli lähtiessä kerrottu. Edelleen unohtui se viinatrokarin nimi listasta.

Juttu olisi jäänyt siihen ellei telttapaikka olisi ollut se sama kuin perinteinen uimapaikkamme. Olimme käynneet uimassa lauantaina ennen kuin oli tietoakaan Kääpiön telttaretkestä ja menimme uimaan taas sunnuntaina. Ei salapoliisifiiliksellä vaan kuten kymmeniä kertoja ennenkin.

Mutta paikanpäällä oli asiota ja tavaroita, jotka herättivät mielenkiinnon. Oman Kääpiön eväspussit ja makkarapaketin kuoret liehuivat hietikolla vienossa kesätuulessa. Kaljapullon etikettejä oli liotettu rantavedessä pulloista. Tai ilmeisesti pullot oli heitelty lllalla veteen, etiketit oli lionnut yön aikana irti ja aamulla ei oltu jaksettu kerätä kuin pullot, ei enää etikettejä. Onneksi yksikään pullo ei ollut rikkoutunut ihanan pehmeään hiekkarantaan. Pullonkorkkeja oli sen sijaan törröllään hiekassa eikä niihinkään kovin mukava ole astua. Nuotiopaikan äärestä löytyi vielä Leijona-viinaleka, tosin tyhjä sellainen. Mopolla oli krossattu pitkin hiekkarantaa, tyhjiä kertakäyttöisiä vesipulloja lojui hietikolla liki puoli tusinaa. Ei ollut kovin ylevä näky Kultaranikolla josta koko perhe olemme vuosikausia nauttineet. Näinkö hyvin me olemme oman Kääpiön kasvattamisessa onnistuneet. Mutta ei tässä vielä kaikki.

Toivoin, että asian selvttely kotona on helppo. Mutta olin totaalisen väärässä. Kun Kääpiö tuli iltapäivällä taas mopoilemasta kotiin syömään, kysäisin salakavalan kierosti (sellainen minä olen ja pärjään vielä jonkin aikaa siinä taidossa Kääpiöillekin), että "arvaa mitä sellaista näin niemessä johon kaipaisin sinulta selvitystä?" Raksutus käynnistyi Kääpiön päässä, katse hakeutui pitkin seiniä, vieno puna nousi kasvoille. Ensimmäinen vastaus oli: "en mä vaan tiedä". Mutta kun jatkoin, valitsi Kääpiö pienimmän pahan reitin eli arveli asian koskevan eväsroskia. Johon minä: " väärin arvattu". Tuskaisen mietinnän jälkeen hän tarjosi kaljatölkkejä. Joista minulla ei ollut niemessä mitään havaintoa. Joten vastasin jälleen: "väärin". Seurava tarjous oli kalpapullot johon minä: "ensimmäinen oikein, jatka vaan". Seuraavaksi tuli jostain syystä kokispullo joka kääpiöllä oli mukana. Mutta tuokaan vastaus ei kelvannut minulle vaan annoin kahden pisteen vihjeen: "ei kokispulo vaan jotain mitä siihen on sekoitettu". Ja tässä vaiheessa Kääpiö oli vielä ihan tiedoton tuosta Leijona-pullosta. Tosin huonosti näytellen.

En jaksa jatkaa tätä tarinaa sillä tässä oli vasta alku. Valheiden verkko osoittautui valtavaksi ja siitä Kääpiö raotti totuutta aina juuri sen verran kuin hän luuli selviämisen kannalta olevan tarpeellista. Mutta minäpä tiesin enemmän kuin hän luulikaan. Ja sen lisäksi osasin tehdä paljon parempia päätelmiä ja arvauksia kuin hän osasi ikonä kuvitellakaan. Liki kaksikymmentä vuotta nuorisotyössä, katutyössä, erityisnuorisotyösä ja nuorisokahviloissa eim ole mennyt hukkaan. Kääpiö(i)llä on nyt kunnon vastus.

Selvitystyössä oli oma etunsa myös pienen kylän vanhempien keskinäisestä keskusteluyhteydestä. Etenkin kun ystäväperheessä on rehellisempiä ja suorapuheisempia lapsia kuin tämä Kääpiömme. Olenkin aina inhonnut sitä ajattelua, että ei meidän lapset mutta ne muiden kakarat. Ja jälleen kerran se osoittautui juuri nurinkuriseksi. Ystäväperheen lapsi kertoo totuuden vanhemmalleen, meidän yrittää valheen jos toisenkin kautta purjehtia turvaan.


Nuo varsinaiset mokat (kalja, tupakka, viina) suututtavat toki nekin eivätkä vielä kuulu 15-vuotiaan telttaretkeen. Ainakaan minun mielestäni. Mutta jos nuo asiat herättävät suuttumusta niin tuo patologinen valehteleminen saa minut raivoon. Lisäksi huolestuttaa se asenne, että miehenalku ihannoi viinanhuuruista ja tupakansavuista elämää. Luulisi hänen nyt nähneen, mihin se pahimmillaan johtaa. Vasta muutama kesä takaperin hän kirosi viinan keksijät ja itki tuon aineen aikaansaannoksia. Joka satutti tätä kaikesta huolimatta perin rakasta Kääpiötä tosi läheltä.

Lähempää kuin lasta ehkä koskaan voi satuttaa.

Rakas Vaimo sairastaa, häntä hellikäämme,
teetä kuppi keittäkää, muu ei kelpaakaan.
Sänky lämmin paikka on,
jossa voipi olla.
Vaan selälle ei sänkykään,
tahdo rauhaa antaa.

Eilinen vatsatauti äityi kuumeeksi, jokapaikan kolotukseksi ja muutenkin surkeaksi oloksi. Ainut paikka jossa RV jaksaa olla on sänky. Mutta se taas kiusaa välilevyjen puutteesta kärsivää selkää. Ei todellakaan ylentävää katsottavaa.

Katsotaan nyt, miten päivä lähtee liikkeelle. Yhteisellä aamutee-kahvihetkellä ei vielä näyttänyt kovin hyvältä. Mutta toivotaan, että tauti on jo voiton puolella. Tai siis juuri toisinpäin, tauti on jo häviön puolella. Eli poispäin menossa. Eikä toivottavasti jäämässä taloon vaan poistumassa Käärmelahdesta kokonaan.

Kääpiötkin osasivat eilen hienosti rauhoittaa Rakkaan Vaimon sairastamisen turhilta häiriöiltä. Toivottavasti sama hienotunteisuus jatkuu tänään. On kaikkien helpompi olla.

Kahdelle vanhimmalle naaraspulisele KotiKääpiölle pitäisi tänään rustata yhdessä oma Galleriasivu tänne. Sitten saatte Kääpiönäkökulman Käärmelahden tapahtumiin. Saas nähdä, kuinka paljon se poikkea tästä Muhku-näkökulmasta.

Ai niin, multa on taas kysytty, että mikä pirskatin Muhku. Joten kerrottakoon. Tämä nimi on pääasiassa rakkaan Erikoisen ja hänen Rinsessa Aavansa ansiota. Kun saimme iloksemme ryhtyä pohtimaan isovanhemmuutta, päätyi Rakas Vaimoni Ahku-nimikkeeseen. Ahkuhan on saamelaisten naispuolinen isovanhempi ja kun RV on puoliksi saamelainen, tuntui tuo Ahku-nimike hänestä oikealta valinnalta.

Olematta mitenkään perinteitä kunnioittamaton päädyin minä sitten Muhku-nimikkeeseen. Ensinäkin se rimmaa hyvin Ahku-nimikkeen kanssa ja kertoo minusta omasta mielestäni paljon. Etenkin muodostani. Joten nyt Rinsessa Aavalla on Ahku ja Muhku ja myös Ahkula tai Muhkula, johon tulla vierailulle.

Jotta tälleen tällä kertaa.