IRC-Galleria

Siis arvaukset Vikken perustamisajan ideasta. 18. 4. klo 18.40. Vastaus ei löydy kaurapuurosta vaan tuolloisesta Alkon luettelosta. Herban numero tuossa katalookissa oli 184. Että tämmöinen sisäpiirin vitsi. Joita harrastettiin kun oltiin pojankoltiaisia. Kuten Vikken eka pitkäsoittolevy, joka oli nimeltään Onks Vihti tuttu? Oltiin siitä niin hauskoja poikia.

Perustettiin poikien kanssa Vihdin Jääkiekkokaukaloiden Hiekoittajat ry. Nyttemmin keski-iän lähestyessä sitä on enemmänkin keskitytty kaukalon jäädyttämiseen Kääpiöille. Ei tosin viime talvena mutta jos ensi talvena sitten. Jos vaan jostain ilmestyisi vettä, nyt sitä ei jäädytyskaivossa ole edes aarin alueen jäädyttämiseen. Mutta ei ole vielä pakkastakaan.

Ja kiitos kommenteista synttäreitä koskien. Tänään virallisesti 49,87v, henkisesti haarukassa 3-30v, fyysisesti 70v, ulkonäöllisesti "ei uskoisi että täytät jo viiskymmentä-fraasit tuntuvat hyvältä korvassa vaikka en niihin uskokaan. Henkisesti voi olla juuri niin vanha kuin haluaa, oikealle iälle ei mahda mitään ja fyysinen ikä vaatisi melkoisesti töitä. Ja tuon viimeisen osalta on kai ryhdytävä etsimään rehellisempiä ja suorapuheisempia kavereita.

Savostako?

Viime yönä minulle ilmestyi Anssi Kela. Tosin vain unessa. Kuten ilmestykset yleensäkin. Kai tämä on joku jälkiäinen siitä, että olen miettinyt viiskymppisiäni. Melko elävä keskustelu. Kun heräsin, ihmettelin miksen olekaan Vihdin vanhan kunnantalon kahvion terassilla. Keskustelemassa sivilipalveluksesta. Kuten vain kaksi eri vuosikymmenen sivaria sen voi kokea.

Nyt on sitten ollut pakko kelata Kelaa. Ja tajuta taas, kuinka kova jätkä se onkaan. Minulle kovin jätkä Vikken tyypeistä. Väheksymättä Ile Jokista, Antti Raiskia, Petri Munckia, Esa Nummelaa ja monia muita Vikken piirissä toimineista bändeistä parrasvaloihin nousseita tähtiä. Saatika niitä, jotka paneutuivat täysillä musiikin tekemiseen ja Vikken touhuihin, mutta jotka eivät edes aikoneet tulla tähdiksi.

Viiskymppisten lähestyminen pistää ajattelemaan näitä porukoita. Ja sitä, mitä itse on tehnyt näinä viitenä vuosikymmenenä. Voi tätä vanhenemisen tuskaa. Ikäkriisikö? Ei kai vaan enemmänkin tunne siitä, että eletty on. Eletään nytkin. Aiotaan elää vielä jatkossakin.

Liityin jokin aika sitten yhteisöön "mieluummin vanha kuin aikuinen". No en mä koe vielä olevani aikuinen, vielä vähemmän vanha. Mutta sen koen, että on tullut elettyä iso osa elämästä kuin viimeistä päivää. Että ei sitten sinä oikeasti viimeisenä päivänä tarvitsisi miettiä, että miksi sitäkään ei tullu tehtyä.

Tämä ei kyllä tarkoita sitä, etteikö olisi iso kasa unelmia siitä, mitä teen Rakkaan Vaimon kanssa kun lapset ovat hieman isompia, vastuullisempia, luotettavampia... paljon on vielä tekemättä.

Palataanpa vielä Vikkeen. Vihdin Kevyen Musiikin Yhdistys. Perustettu 18. 4. 1980 klo 18.40. Outo aika. Kuka arvaa päivän ja kellonajan logiikan ja lähettää kommentissa oikea vastauksen tulee saamaan palkinnon. Tuo yhdistys on ollut ehdottomasti osa mun elämän hyviä jotoksia. Kuten myös Nuorisotyön Keskus josta osaltaan sikisi nykyinen Allianssi. Tai Yöjalka. Visnu, ViPa, VihUa, SNK...

Moni niistä on ollut Vihdissä. Kuten elämäni vuosistakin 43 ensimmäistä. Kyllä on Vihti tuttu. Ja minä kun yritin jättää se taakseni tänne Savonlinnaan muutettuani. Seitsemän vuotta se onnistui hyvin. En ole ollut hyvä pitämään yhteyttä entisiin kavereihin, sukulaisiin, yhteistyökumppaneihin... tosin on todettava, että en ole tässä suhteessa yksipuolisesti heikko yhteydenpitäjä. Ei ole ollut paljon liikettä tännekään. Muutamaa positiivista poikkeusta lukuunottamatta.

Nyt viiskymppisten kutsulista laatiessani tulen pohtineeksi, mikä menneisyydessä minulle oikeasti merkitsee jotain. Kun on elämäänsä tyytyväinen, jopa elämässään onnellinen ei tarvitse elää menneisyydessä. Ehkä siksi olen jättänyt Vihdin mielestäni. Tässä ja nyt on hyvä olla.

Mutta kun palaan takaisin Anssi Kelaan ja kelaan Jennifer Anistonia, Mikan faijan BMW:tä, Nummelaa tai 1972:aa niin en mahda mitään sille, että ajattelen, mitä mahtaa kuulua Sihvosen Petelle, Suutarisen Timolle, Kastellin Pasille, Valolahden Tiinalle, Pohjanheimon Esalle, Pohjolan Karille, Kivistön Matille, Nurmen Karille, Merikallion Askollle, Toropaisen Okulle,... vain joitain vikkeäisiä luetellakseni... entäpä tyypit muissa kuvioissa??? lista voisi olla pitkä....

Pitäisköhän miettiä synttärijuhlia vielä kerran?

Viime yönä minulle ilmestyi Anssi Kela. Tosin vain unessa. Kuten ilmestykset yleensäkin. Kai tämä on joku jälkiäinen siitä, että olen miettinyt viiskymppisiäni. Melko elävä keskustelu. Kun heräsin, ihmettein miksen olekaan Vihdin vanhan kunnantalon kahvion terassilla. Keskustelemassa sivilipalveluksesta. Kuten vain kaksi eri vuosikymmenen sivaria sen vain voi kokea.

Nyt on sitten ollut pakko kelata Kelaa. Ja tajuta taas, kuinka kova jätkä se onkaan. Minulle kovin jätkä Vikken tyypeistä. Väheksymättä Ile Jokista, Antti Raiskia, Petri Munckia, Esa Nummelaa ja monia muita Vikken piirissä toimineista bändeistä parrasvaloihin nousseita tähtiä. Saatika niitä, jotka paneutuivat täysillä musiikin tekemiseen ja Vikken touhuihin, mutta jotka eivät edes aikoneet tulla tähdiksi.

Viiskymppisten lähestyminen pistää ajattelemaan näitä porukoita. Ja sitä, mitä itse on tehnyt näinä viitenä vuosikymmenenä. Voi tätä vanhenemisen tuskaa. Ikäkriisikö? Ei kai vaan enemmänkin tunne siitä, että eletty on. Eletään nytkin. Aiotaan elää vielä jatkossakin.

Liityin jokin aika sitten yhteisöön

Kun hehkutin eilen virkistävää viikonvaihdetta niin sitä todella tarvittiin. Jotta selvittiin henkisesti hengissä eilisestä. Jota hyvällä syyllä voi nimetä paskamaanantaiksi.

Mistäköhän tämän valitusvirren voisi aloittaa. No vaikka Kääpiöstä, joka valehteli omaneduntavoittelussaan taas päin näköä. Tai jos sittenkin Kääpiöstä, joka oli kuin viulunkieli ja räjähti pienimmästäkin huomautuksesta. Oiva aloituskohta olisi myös Kääpiö, joka tieliikenelakia uhmaten kuskaili mopollaan kypärätöntä kaveriaan pitkin kyliä. Tai jos sittenkin kirjoittaisin ensiksi Kääpiöstä, joka poltti vessassa nipun vessapaperia löydettyään viikonvaihteessa Punkaharjun mootoripyörätapahtumasta sytkärin. Vai oliskohan sitenkin lievempää aloittaa tarina koirasta, joka karkasi ensin pillun perään naapuriin ja kotiin teljettynä tuon jälkeen tuhosi tuhansiksi haituviksi muutaman tyynyn. Toisaalta itkuvirren voisi aloittaa kauempaa omasta kodista, vaikkapa siitä hallinnollisesta muilutuksesta, jota Halmeniemn kouluhanke eilen Jyväskylän Yliopistossa kohtasi.

Tai toisaalta taidan lähteä siitä, että ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki.

Eilinen oli ihanan kuuma kesäpäivä mitä nyt itärajan takaa leijailevat savukaasut hieman haittasivat hengittämistä. Ilmeisesti metsää palaa hieman isommala roihulla. Oma polttopuuprojektimme eteni kolmen suuren perävaunukuorman verran. Kääpiö oli pistänyt metsässä tohinaksi, joten kannettavaa ja ajettavaa riitti kiitettäväksi. Iso Äitikin kävi kylässä ja oli ihan ihmisiksi. Niemssä käytiin uimassa lasten kanssa, vesi oli lämmintä mutta entistä kauempana rannasta. Ilalla vielä oli ihan mukava rupatteluhetki Rakkaan Vaimon ja isompien Kääpiöiden kera ulkopatiolla teen ja leipien merkeissä. Elämä on lopultakin sellainen, millaisena sen haluaa nähdä.

Pullo on puoliksi täynnä, ei puoliksi tyhjä.

Kesän loppua kohden kelit sen kun paranee. Päivät ovat edelleen helteisiä, mutta illat jo hieman viileämpiä, hämärämpiä ja tunnelmallisempia. Yksi keskeinen vaikuttaja iltojen tunnelmallisuuten on idän hepokattien konsertti. Tuota sirityksen määrää ei voi ymmärtää jos sitä ei ole itse kuullut. Nyt kuivien kelien jatkuessa kosertti on illalla komeimmillaan.

Viikonvaihde meni upeasti. Lauantaina vietimme neljän Kääpiön kanssa monta tuntia Punkaharjun lomakeskuksessa vanhojen moottoripyörien parissa. Oppaanamme olivat alan ehdottomat asiantuntijat, nuo kuuluisat Juurikkalan veljekset. Juuso ja Timo olivat todellakin tuossa porukassa melkoisen tunnettuja heppuja, joka osaltaan vaikutti kierroksemme laatuun. Monia värikkäitä tyyppejä löysimme pyörien takaa. Tyypejä, jotka eivät varmasti olisi suonneet meille sanaakaan, jos olisimme kierrelleet alueella vain omassa porukassamme.

Kaija ja Juulia lähtivät illansuussa kanssamme Kärmelahteen Juuson jäädessä vielä tapaamaan tuttujaan ja odottamaan illan palkintojenjakotilaisuutta. Meidän Kääpiöt ottivat Käärmelahdessa Juulian viihdyttämisen sydämen asiakseen, joten meille jäi Rakkaan Vaimon ja Kaijan kanssa aikaa höpistä monta tuntia kolmistaan. Kunnes Juusokin kymmenen kurmakoilla liittyi seuraamme. Ja jutut vaan paranivat.

Ilta hiipui kuten keskustelijatkin. Minäkin kömmin kolmen tunnin yöunille, sillä arvioila kolmen aikoihin olisi edessä lähtö Sanskun hakuun Juvalta, johon ystävälliset Kuopion immeiset hänet toisivat tullessaan lentokentältä. Aikataulut pitivät hyvin ja olimme kotona kuuden aikoihin sunnuntaiaamuna. Pirteinä kuin aamun linnut. Ihanaa kun hänkin on taas kotona.

Sunnuntaina vietimme vielä aamupäivän Juurikkaloiden kanssa suunnitellen mm. Vapauden ja vastuun-seminaaria sekä muita yhteisiä tulevia koitoksia. Mutta lopulta oli erottava ja hilpeä kolmihenkinen seurue pöristeli sivuvaunupyörällään mäkeä alas.

Oma sunnuntaimme jatkui Riihirannassa koko porukalla. Olikin muuten ensimmäinen kerta tänä suvena kun olimme mökillä kaikki kahdeksan. Loppujen lopuksi retki meni paremmin kuin etukäteen ajattelin. Lähtökohta kun ei aina ole niin hyvä, jos joutuu sanomaan Kääpiölle hieman tuimemmin, että "kyllä sinä nyt lähdet".

Kokonaisuutena on todettava, että tästä ei viikonvaihde enää paljoa parane.

Ainakaan näissä oloissa.

Rakkaan Vaimon sanat, jotka tietävät töitä. Mutta yleensä ihan mukavia töitä, koska a) ideat ovat hyviä, b) niitä arvostavat muutkin, c) RV:lle on mukava tuottaa iloa ja d) itsekin on mukava saada kehuja ja kiitoksia.

Loppukesän helteisessä iltapäiväsä kaikuivat jälleen eilen nuo sanat: "arvaa mitä olen miettinyt?" Ei, en arvaa, ei niitä juuri milloinkaan voi arvata. Varsinkaan kun ne eivät yleensä johdonmukaisesti liity juuri keskustelun alla olleeseen asiaan. Tai oikeastaan, juuri johdonmukaisesti ne eivät siihen liity. Kuten eivät nytkään.

Edellisenä iltapäivänä olimme Jussin, Mikon ja Tiituksen kanssa purkaneet Ison Äidin parvekkeelta edellisenä syksynä myrskyssä kankaastaan repeytyneen kesäkatoksen rungon ja saanet sen hyvässä järjestyksessä varastoon odottamaan, josko sillä joskus olisi käyttöä. Tuosta ominaisuudesta RV jaksaa mulle aina naureskella, meidän varastot kun ovat täynnä tavaraa "jolle joskus voisi olla käytöä."

Mutta millekään muulle tavaralle ei ole löytynyt käyttöideaa näin nopesti. Taisi olla iltapäivä kolmen kurmakoilla kun nuo sanat lausuttiin Käärmelahden Valtiattaren suusta, puolen tunnin päästä pörryyttelin raivaussahalla nuotiopaikan ympäristöön lisää tilaa viidakolta ja tunnin päästä oli porukalla saatu katos pystyyn.

Sitten alkoi koristelu ja pöydän paikan mallaaminen. Pöytä näin, penkit noin... ja sitten Käärmelahden teletappiosasto pääsikin mielipuuhiinsa eli "uudestaan, uudestaan"... loputa pöytä ja penkit löysvät oikean asennon rautakehikon sisällä. Jota jo oli ehdtty koristella kymmenillä kynttilälyhdyillä. Joista osa oli tietysti siirrettävä kun pöytäkin oli käännetty. Ihan oikeasti se oli kivaa, Kääpiötkin olivat innolla mukana. Tietäen, että illalla tässä katoksessa herkutellaan yhdessä Juurikkalan porukan kanssa. Kääpiöt pitävät siitä. Siis herkuttelusta ja Juurikkalan poppoosta.

Mutta oikeasti siitä tuli viihtyisä. Niin viihtyisä, että jäi kuva ottamatta istunnon akana. Mutta ehkä joku toinen ilta. Juhlien (ja siivoamisen) jälkeen, kynttilöiden ja nuotion vielä loimottaessa paikka näytti tältä: muhku56

Tapahtui toki eilen muutakin. Kävimme RV:n ja Tiituksen kanssa vertailemassa niitä kahta synttärijuhlapaikkaa, jotka esikarsinnassa olivat selvittäneet tiensä finaaliin. Lopulta valinta oli helppo, päätimme koon sijasta sijoittaa laatuun ja tunnelmaan. Jotenkin taas varmistui se vanha toteamus, että ensivaikutelma on erittäin tärkeä. Se oli tärkeä meille ratkaisua tehdessämme ja uskon sen olevan aikanaan tärkeä myös juhlavieraille. Kutsuvieraslistalle pienempi paikka aiheuttaa oman haasteensa, mutta eiköhän minule Hospitzin verran läheisiä löydy. Toiseen paikkaan olisi pitänyt kutsua kylän miehetkin. Noin kuvainnollisesti.

Mutta parhaille vain parasta.

Kyllä tämä on ollut rankka kesä. Piti isännöidä P:n ja A:n vierailu, piti isännöidä J:n vierailu, piti isännöidä T:n ja P:n vierailu, piti isännöidä A:n ja M:n vierailu, piti isännöidä T:n ja H:n vierailu, piti isännöidä A:n vierailu...

Siis piti isännöidä. Muun muassa he olivat luvanneet tänä kesänä tulla Käärmelahteen käymään. Elokuu on aluillaan, koulun alkuun hieman yli viikko, tavallisten ihmisten kesälomat pidetty...

Heistä ketään ei ole näkynyt Käärmelahdessa. Pitäisköhän tästä vetää omat johtopäätökset. Joka on se, että olemme kohtuuttoman kaukana pääkaupunkiseudusta. Ainakin pääkaupunkiseudulta katsoen. Sen on oltava ainut syy. Meillä kun olisi hyvät puitteet, maaseudun rauhaa ja kesäkaupungin villiä sykettä, hyvät tarjoilut, hauskaa seuraa. Joten ainut este voi olla vain 400 kilometriä.

Olenhan minä sen muutenkin huomannut, että 400 kilometriä Helsingistä Savonlinnaan on moninkertainen matka verrattuna 400 kilometriin Savonlinnasta Helsinkiin. Tämä on uusi suhteellisuusteoria.

Mutta tänään tulevat J, K ja J. Ystävät, joiden kanssa aikaisemmilla istunnoilla on ollut todella hauskaa. Kuten tulee olemana taaskin, siitä olen aivan varma. Jotenkin ehkä vielä se, että molemmat perheet olemme muuttaneet pääkaupunkiseudulta, molemmilla on kokemuksia taimilapsista, molemmat perheet ovat kiinnostuneita kasvatuksesta, yhteiskunnasta, kuluttuurista, elinympäristöstä... ja tietysti se, että molemmat olemme elämäntapasavolaisia. Ei siis oikeita savolaisia mutta savolaista elämäntapaa harjoittelevia.

Kun nyt olemma saaneet Aapiskukon päädysä olevat sviititkin kuntoon on mukava tarjota vieraille myös omaa rauhaa. On helpompi toteuttaa Kekkosen vanhaa viisautta "talo elää tavallaan, vieras tulee ajallaan". Tämän porukan kanssa se onnistuu, he eivät ole odottamassa koko aika vieraanvaraisuuta vaan osaavat tulla toimeen omillaankin.

Joten hyvä viikonvaihde on tiedossa.

Kyllä yhteiskunnallinen vaikuttaminen on mukavaa. Suuria onnen hetkiä ja menestystarinoita seuraa aina tuskan ja epätoivon alho. Siis pienellä aalla. Eikä elämän kierto tässä suhteessa ole kovin pitkä, viime torstain onnen kukkuloilta on jo nyt vyörytty murheen laaksoon.

Ei meinaan meinaa millään lähteä yksi koulu liikkeelle. Siis virallisesti. Mäntyharjun Halmeniemellä on kyllä kaikki valmista, porukka osti koulun kesällä omakseen, rehtori ja opetaja ovat lähtökuopissa, oppilaitakin on innolla tulossa kouluun, jota ei edes vielä virallisesti ole olemassa.

Opetusministerikin sanoi kesäkuun puolivälissä sanansa kun olimme häntä tapaamassa. Halmeniemen porukkaa pari henkeä, Jyväskylän yliopistosta opettajankoulutuksessa vastaava professori ja opettajankoulutuksesta Jyväskylässä vastaavan normaalikoulun rehtori sekä minä tulkkina. Ministerin sanat olivat juuri niin suorat ja tulkinnanvarattomat kuin olen hänen kohdallaan tottunut aiemminkin. "Käynnistetään kokeiluhanke jossa ministeriö on täysillä mukana. Ja liikkeelle on päästävä niin, että katkoa viime lukuvuoden jälkeen ei synny". Voiko sen selvemmin sanoa. Ei minusta.

Mukana olleet tahot lähtivät liikkelle välittömästi. Pikapalaverissa eduskuntatalon rappusilla jaettiin hommat. Normaalikoulun rehtori varsinkin osoittautui melkoiseksi organisoijaksi. On ilo nähdä teon miehiä.

Jyväskylään palattuaan yliopiston väki informoi kaikkia tarvittavia tahoja Jyväskylän yliopistossa. Saadakseen pian osakseen arvostelua ja "ruotuun palautusta" sooloilusta. Kateellisille muiden hankkeiden ajajille kun oli syntynyt näkemys, että kollegat olisivat olleet ruinaamassa rahaa opetusministeriöstä ohi yliopiston normaalin valmistelun.

Mutta näinhän ei ollut. Me olimme esittelemässä "ilon pedagogiikkaa eli Juurikkala-oppia" ministerille jotta saisimme ajan kanssa asiasta hankkeen liikkeelle. Tuolloinhan meillä ei vielä edes ollut koulua (siis fyysistä tilaa) jossa hanketta käynnistää. Melkein kaikki palaveriin osallistneet olivat aidosti yllättyneitä, miten rapsakoita ratkaisuja ministeri tuossa palaverissa teki. Halmeniemeläiset olivat varmastikin toivoneet sisimmässään jotain tämän suuntaista, Jyväskylän professorin ja rehtorin huomasin kyllä aidosti yllättyneen ministerin suoraviivaisesta ratkaisusta.

Itse en ehkä ollut niin yllättynyt. Olen vuosien saatossa tottunut tämän "harmaan poliitikon" osalta odottamattomiin, rapsakoihin ja värikkäisiin ratkaisuihin. Niin politiikassa kuin sitä ennen urheilussakin. Tuskinpa sitä muuten olisi olympiahopeamitalisti. Ja niin menestynyt poliitikko kuin hän on.

Koulun alkuun on vajaa kaksi viikkoa ja opetusministeriön päässä kaikki on pedattu valmiiksi hankkeen käynnistämistä varten. Pallo on nyt Jyväskylän yliopistossa. Ehtiikö se mukaan tähän tiukkaan aikatauluun. Uskon kuitenkin niin, sen veran hyviä keskusteluja kävin eilen puhelimessa yliopiston dekaanin ja suunnittelupäällikön kanssa. Mutta he palaavat lomilta vasta maanantaina. Joten muutama päivä on nyt kärvisteltävä epätietoisuudessa.

Kaikkeen minäkin onnistun itseni sotkemaan.

Älkää käsittäkö väärin, mutta me ollaan Rakkaan Vaimoni kanssa loman tarpeessa. Tajusin sen viime yönä kun RV jatkoi unissaan eileniltaista keskustelua yhteisestä ajasta. Jota ei tänä kesänäkään ole ollut. Siis kahdenkeskeistä yhteistä aikaa.

Olisi kiva kuulla kokeeko muut monilapsisten perheiden vanhemmat samoin. Kun kuusi lasta pyörii melkoisen tiiviisti nurkissa, kun kuusi suuta toistaa iskää ja äitiä, kun pieni vetäytymishetkikin katkeaa nopeasti jonkun Kääpiön kysymyksiin, niin...

Kääpiöiden kanssa on lomailtu, reissailtu ja touhuttu tänä suvena enemmän kuin muutamana edellisenä yhteensä. Kivaa on ollut vaikka on se joskus otsasuoni pullistellut vaarallisesti. Mutta kyllä maailmaan ääntä riittää eikä huuto satuta. Mikäli ei mennä kovin henkilökohtaisuuksiin. Joita olen yrittänyt välttää. Kohtuullisella menestyksellä.

Kahdenkeskeisen yhteisen ajan järjestäminen ei ole helppoa. Mistä kaitsija kuudelle Kääpiölle? Ehdokkaita ei ole montaa, tässä suhteessa "turvaverkkomme" on harva ja heikosti kiinnitetty. Sukulaiset ovat harvassa ja kaukana, ystävät ovat samanlaisessa usean lapsen elämäntilanteessa" tai muuten "mahdottomia vaihtoehtoja" tuuraajiksi, palkattua lomittajaa ei saa kun eläimiä on liian vähän...

Mistä ratkaisu pulmaan? Jotain on kuitenkin keksittävä jotta pääsisimme vaikkapa syyskuun alussa Lappiin ruskaa ihailemaan. Vaikka en minä tiedä, onko se suunta, johon RV haluaisi. Mutta tulipa se nyt heitettyä ehdotukseksi. RV on kuitenkin yksi niistä tämän blogin harvoista vakiolukijoista. Katsotaan reagtiota. Saattaahan se suunta olla ihan toinenkin.

Ans kattoo nyt.

Tämä kirjoitus sisältää kohtia jotka saattavat olla vaaraksi alle 18-vuotiaan kehitykselle. Joten jos et ole täyttänyt 18-vuotta, poistu lukematta enää sanaakaan.

Saatana että mä olen täynnä Savonlinnan kaupungin ympäristöviranomaisen temppuilua. Ja hyvin subjektiivisesta syystä. Eli meidän pihatien varressa olevan yleisen roskiksen vuoksi. Käykääpä katsomassa tuo roskis. Ei tarvitse ajaa paikan päälle vaan katsokaa kuva: muhku56 tai muhku56.
Haluaisitteko te tuollaisen roskiksen oman pihatienne varteen? En minäkään. Mutta siinä se vaan on. On ja haisee. On ja kerää kärpäsiä. Jos jotain myönteistä haluaa asiasta sanoa, niin meidän kissoilla riittää elävää ravintoa. Pihasta 50 metriä tietä pitkin roskiksille ja hetken kuluttua rotta suussa takaisin pihaan. Suurimmat ovat olleet oravaa suurempia. Ja lihavampia.

No miten tuo roskis tuossa on? Sitä minäkin ihmettelen. Pari vuotta sitten se vaan ilmestyi siihen. Meidän ja Naapurimme pihatien varteen. Muita tämän tien varressa ei asukaan. Ei Savonlinnan ympäristösihteeri meiltä mitään kysynyt, toi vain roskikset siihen. Oli vielä niin fiksu, että ei tehnyt roskisten sijoittamisesta edes viranhaltijapäätöstä joten en voinut valittaa asiasta. Kun ei ollut virallista päätöstä ei voinut tehdä virallista valitustakaan.

Minä tein kuitenkin ehdotuksen ympäristölautakunnalle roskisten sijoittamiseksi johonkin muuhun paikkaan kuin pihatiemme varteen. Eikä pelkästään roskisten suoranaisen haitan vuoksi vaan myös rutkasti lisääntyneestä liikenteestä huolissani. Pihatiellä kun pyöräilee ja mopoilee meidän ja Naapurin toistakymmentä lastakin. Ei hyväksynyt ympäristölatakunta ehdotustani.

Seuraavaksi ehdotin lautakunnalle osallistumista edes pihatiemme kunnossapitoon. Nyt on nimittäin niin, että me ja Naapurimme mm. maksamme tuon tien auraukset ja muut kunnossapidot. Moninaisten vaiheiden jälkeen lautakunta esitti, että järkevin tapa jyvittää tien hoitokustannukset on perustaa tielle hoitokunta. Tuota perustamista olen nyt odottanut liki kaksi vuotta. Minä kun koen niin, että jos kaupungin viranomainen esittää tiehoitokunnan perustamista kaupungin aiheuttaman lisärasituksen korvaamiseksi niin vastuu hoitokunnan perustamisestta tai ainakin asian valmistelusta jää kaupungin virkamiehelle. Korjatkaa jos olen mielestänne jotenkin väärässä.

Mitään ei ole tapahtunut. Roskis on edelleen pihatiemme varressa eikä siitä varmasti hevillä poistu. Me ja Naapurimme vastaamme tien hoidosta ja kunnossapidosta vaikka etenkin kesäaikaan ehdottomasti suurempi liikennemäärä tulee roskiksen asiakkaista. Vielä viime kesänä jaksoin huomauttaa roskiksen tyhjennysväleistä mutta tänä kesänä en ole sitäkään enää jaksanut tehdä. Ympäristölautakuntaan kun ei tunnu mikään tehoavan.

Lienee syytä täsmentää, että roskis ei ole meidän eikä Naapurimme käytössä. Meillä on omat roskikset jotka paikallinen jätehuoltoyritys tyhjentää määrävälein. Ja hyvin hommansa hoitaakin, ei siinä mitään. Tyhjentäisivät kuulema tuon kaupungin roskiksenkin useammin jos vaan kaupunki niin tilaisi. Mutta kun ei tilaa eikä maksa tiuhempaa tyhjennystä niin roskis pursuaa pitkin pihatietä. Ei varmasti ole roskisautonkuljettajallekaan mukavaa kerätä auki revittyjä roskapusseja pitkin pientareita. Mutta niin hän vaan tekee vaikka en ole varma, kuuluuko se kaupungin jä jätefirman väliseen sopimukseen. Mutta aina on paikka siisti roskisauton käynnin jälkeen.

Ylipursuavana tuo roskis on "hyvää" mainosta Savonlinnan kaupungille. Meillä kun käy kaikenlaisia vieraita niin kyllä heitäkin on ihmetyttänyt kaupunkimme tapa hoitaa tämän tasoisia ympäristöasioita. Ympäristölautakunnassa kai luullaan, että arvokkaita vieraita kulkee vain reitillä Kauppatori-Linnankatu-Olavinlinna. Että jos pitää tuon alueen siistinä niin kaupungista välittyy ympäristöstään huolehtivan kaupungin kuva. Mutta meille kun kaikki käyvät vieraat ovat arvovieraita. Joten emme haluaisi esitellä heille tuollaista törkykasaa pihatiemme varressa.

Tarttis vissiin tehdä jotain.