IRC-Galleria

Eilen konkretisoitui viiskymppisen lähestyminen serkkupojan syntymäpäivän puitteissa. Meillä kun on ikäeroa päivälleen viikko. Serkku Jarmo on siis jo vanha äijä, minä vielä reilusti alle viiskymppinen.

Asialle naureskeltiin eilen onnittelusoiton yhteydessä mutta ei varmaankaan kovin paljon enää viikon päästä.

Sitten kun ollaan taas samalla vuosikymmenellä.

Tänään se kolahtaa. Luvut ovat huippuluokkaa. Kaikki nousseet edellisestä mittauskerrasta.

Paino. Aivan varmasti.

Veren sokeri. No jos ei tällä ruokavaliolla niin millä sitten.

Syke. Kuin olisi juossut juuri lenkin vaikka istuu vaan tuolissa.

Verenpaine. Olisipa meidän vesiverkostossa yhtä hyvä paine.

Diabeteshoitaja Tarulla on taas melkoinen motivointi edessä. Pitäs motivoida minut huolehtimaan itsestäni. Ja kun minä olen poistunut huoneesta, pitäisi varmaankin motivoida itsensä diabeteshoitajan töihin. Kun on tällaisia potilaita, jotka eivät hyvällä ymmärrä omaa hyväänsä.

Tarulla pitäisi olla kylmiö missä säilytettäisiin aina viikonvanhaa diabetekseen, sydänkohtaukseen, maksakirroosiin tai aivoveritulppaan kuollutta kalmoa. Kun sen leväyttäisi lattialle tällaisen potilaan eteen, niin jo sitä pystyisi joksikin aikaa skarppaamaan ja huolehtimaan itsestään seuraavaan hoitajan tapaamiseen saakka.

Ja sitten taas uusi kalmo kaapista ulos.

Olen ollut mukana melkoisen harvoissa nettivetoomuksissa. Viimeisin taisi olla 7-päivää-lehden boikotti Lordijupakan tiimoilta. Kääntelen edelleen sopivan hetken tullen seiskapinoja kaupassa nurinperin, jemmaiden niitä muiden lehtien taakse ja teen joskus jotakin muutakin suoraa kiusaa tuolle paskalehdelle.

Nyt on kohdalle sattunut toinen nettivetoomus, joka vakavuudeltaan on aivan jotain muuta kuin tuo Lordi-vetoomus oli. Tässä on kyse suuresta periaatteellisesta kysymyksestä ja se koskee Hollannin ratkaisua laillistaa rymittymä, joka ajaa seksuaalisen alaikäisyyden laskemisen 12 (kahteentoista) ikävuoteen sekä lapsipornografian ja eläimiin sekaantumisen laillistamista.

Olen levitellyt toivetta tuon vetoomuksen allekirjoittamisesta ystäväpiirissäni ja nyt vetoan kaikkiin teihin lukijoihini. Käykää allekirjoittamassa vetoomus osoitteessa: http://www.adressit.com/pedonkielto

Ja levitä tietoa tästä vetoomuksesta kaikille niille ystävillesi ja tutuillesi, jotka kunnioittavat kansainvälisiä ihmis- ja lastenoikeuksia turvaavia sopimuksia. Näin osoitamme moraalista vastuuta, inhimillisyyttä ja lähimmäisen rakkautta.

Tänä aamuna tuon vetoomuksen oli allekirjoittanut noin 150.000 ihmistä. Mutta kyllä meitä on paljon, paljon enemmän, joten toimikaamme.

Itse aion ulottaa Hollannin pedofiilimyönteien kannan vastustuksen myös hollantilaisten tuotteiden boikottiin.

Vanhin naaraskotiKääpiö houkutteli minut eilen Rakkaan Vaimon, Jannan ja itsensä kanssa katsomaan Tyttö sinä olet tähti-elokuvaa. Onneksi. Se nimittäin on hyvä.

En tiedä, miksi minulla oli siihen joku ennakkokäsitys joka ei tehnyt elokuvasta etukäteen mitään mustpätkää. Mutta tuo käsitys ropisi jo elokuvan alkutahdeissa. Melkoisen hyvä aikakausikuvaus, ehkä kuitenkin hieman kaunisteltu sellainen. Mutta hyvä kuitenkin.

Ja näyttelijäsuorituksia kehuttiin oikein joukolla. Ja kaikki tytöt RV:a mukaan kuolasivat pääosanesittäjän Samuli Vauramon perään niin voimakkaasti, että tänään pitää tarkistaa, tarvitaanko olohuoneeseen kosteusvaurioammattilaisia kuivattamaan paikkoja. Kuolaa ja hunajaa on ainakin sohvilla, saas nähdä onko myös kämpän kantavissa rakenteissa.

Sune oli uskottava tyyppi, Vauramo sen hyvä tulkki. Miehen silmistä en osaa antaa yhtä ammattimaisia lausuntoja kuin eilinen leffaseurueeni, mutta uskon kun he sanoivat niiden olevaan aaaaooooaaaooooohhhhhhhhh.

Mutta kyllä se eittämättä on niin, että viikonvaihde kannattaa lopettaa hyvään elokuvaan. Hyvä saa palkkansa, rakkaus voittaa ja keskiluokkainen ja -ikäinen isäpappa saa mietittävää oikein kunnolla kun pesää rakentava unelmavävy vaihtuukin täysillä elävään taivaanrannanmaalariin. Tai taivaanrannanrappariin.

Ammattimiehiä molemmat.

Kymmenen vuotta on pitkä aika kavereiden tapaamisvälinä. Mutta ne vuodet tässä ovat kuluneet kun olemme viimeksi Jaskan kanssa tavanneet. Mutta eilen verestimme vanhoja muistoja, juttelimme viitisen tuntia sekä näiden kymmenen vuoden tapahtumista että nuoruutemme tempauksista.

Vaikka meillä onkin ikäeroa hieman yli kymmenen vuotta, löytyy minun nuoruudesta ja Jaskan lapsuudesta paljon leikkauskohtia. Olihan Jaska naapurin kersa, minua lapsena hoitaneen Sirkan lapsi ja minun Äittäni lapsenlapsi. Tuo Äittä oli Äidin tuuraaja, jonka luokse juoksin radan poikki tai valtatietä usein silloin, kun omalla Äidillä oli kahvilassa oikein kiire ja kaipasin seuraa.. Ja hänen miehensä Kusti-setä minun puuttuva isoisäni, omat biologiset isoisät kun eivät olleet elämässäni millään tavalla. Isän isä oli kuollut isän ollessa 14-vuotias ja äidin isä oli karannut toisen naisen matkaan jo paljon ennen syntymääni. Naapurini Hanniset ja myöhemmin myös Jorman tulon myötä Marttiset olivat minulle monela tapaa tärkeä paikka.

Niinpä Jaskastakin tuli minulle tärkeä pikkuveijari. Hieman yli kymmenvuotiaana ihmettelin tuota pikkuvauvaa, hieman vanhempana leikin mielelläni tuon vauhdikkaan lapsen kanssa ja melkoisen paljon vanhempana toimimme yhdessä nuorisotyössä, etenkin Yöjalassa. Ja myös Vihdin kunnallispolitiikassa.

Noiden aikojen muistoja kertailimme eilen hymyssä suin ja kerroimme Kääpiöille toilauksia, joita oli vuosien saatossa tullut tehtyä. Siinä kuulivat Kääpiöt, kuinka Jaska nelivuotiaana pamautti minua kolmihaaraisella kuokalla päähän niin että veri vaan lensi. Ja miten hieman vanhempina laskimme minisuksilla Hannisen "kuurin" eli ulkorakennuksen katolta. Ja muutamia muitakin toilailuja, joista Rakas Vaimo sai aiheen huomauttaa, että onko kaikki pakko kertoa Kääpiöiden kuullen.

Eihän me kaikkia edes kerrottu.

Kunnon kartanossa pitää tietysti olla taksvärkkipäivät. Niin meilläkin. Kolme omaa Kääpiötä ja kaksi Jannan luokkakaveria suorittivat koulunsa taksvärkkipäivän Käärmelahden kartanossa puita kärräämällä ja pottuja nostamalla. Veikkaanpa, että harva heidän luokkakavereistaan on tehnyt taksvärkissä yhtä rankan ja raskaan työpäivän. Mutta hienosti suoriutuivat kaikki, tytöillä tuntui olevan hauskaa ja Jussikin näytti parhaat puolensa.

Kahvipöydässä pidettiin sitten historiantunti a'la Muhku. Mikä aikoinaan oli taksvärkki, mitä tarkoittaa, kun sanotaan että päivä on pulkassa. Ja miksi kuuta kutsutaan torpparin auringoksi.

Taksvärkkihän oli siis niitä päiviä, joita torppari teki torpan maat omistavalle karttanolle torpan vuokran maksamiseksi. Torpan kontrahdissa eli sopimuksessa oli määrätty, montako päivää torppari oli taksvärkkitöitä tehtävä. Ja noita päiviä saatettiin lisätä melko mielivaltaisesti, kartanon isäntä saattoi vaan ilmoittaa, että nyt sopimusta muutetaan. Ei siis mitään neuvotelua vaan yksipuolista sanelua. Vaihtoehtona oli torpan jättäminen.

Päivä on pulkassa sanonta liittyy päiväpulkkaan, joka on halkaistu pyöreä noin puolimetrinen puukalikka, jonka puoliskot siis sopivat saumattomasti yhteen. Pulkan toinen puoli oli torpparilla, toinen isännällä. Taksvärkkipäivän päätteeksi isäntä otti molemmat puoliskot käteensä ikäänkuin yhtenäiseksi puuksi ja veisti niihin taas yhden viivan merkiksi suoritetusta taksvärkistä. Loistava kaksinkertainen kirjanpitojärjestelmä.

Kuuta taas kutsuttiin torpparin auringoksi siksi, että etenkin taksvärkkipäivien aikaan torpparin oli tehtävä omat työnsä yöllä kuun valossa. Ja kun luonnollisesti taksvärkkipäivät osuivat vuoden kiireisimpiin aikoihin, kuten kylvö- ja sadonkorjuuaikaan, joutui torppari ja monasti myös torpparin hevonen tuolloin tekemään todellakin ympäripyöreitä työpäiviä.

Ei ihme, että torpparit yhtyivät kapinaan 1918.

Meinaan parin viikon päässä olevat synttärit. Eilen tuli ensimmäinen adressi. Opettajaltani vuodelta 1975. Apua. Siitäkin on jo yli 30 vuotta.

Opettaja lähetti adressin kun ei lomamatkansa vuoksi pääse juhliin. Minusta muuten adressi onkin oikein oiva väline viiskymppisen tervehtimiseen. Teksti ja kuviot kertovat vielä elämästä mutta laitteen muoto jo tulevasta.

Mutta lämmitti se. Kuten sekin, että erittäin suuri joukko ystäviä on ilmoittautunut juhliin. Oliko heitä sittenkin näin paljon. Ja mahdollisesti joitakin jäi ulkopuolelle jo kutsuvaiheessa kun Hospitzin tilat kuitenkin ovat rajalliset.

Toki tuosta adressista saatiin ensimmäinen kiistakin aikaiseksi. Se kun kuulemma pitäisi kiikuttaa (muiden mahdollisten onnittelujen kera) juhlapaikalle kaikkien töllisteltäväksi. Mutta minullehan se on lähetetty, ei miksikään näyttelykappaleeksi. Mutta katsotaan nyt, miten asian suhteen toimitaan. Tahto se on minullakin, mutta en ihan varmasti vielä tiedä, mitä mieltä hän lopulta tästä asiasta on.

Eilen löytyi muuten tähän astisen irc-elämäni kaukaisin kävijä sivuillani. Ainakin todistettavasti. Hän oli Ruut Sydneystä. Siis Australiasta. Mä olen nyt pollee jätkä, pistäkää paremmaksi.

Kevättä ollaan kuulema elämässä, sadekausi takana ja tolkuttomat helteet vielä edessä. Näin se konkreettisesti tajuaa pallon eri kulmilla asumisen (huom kulmikas pallo, uudempaa geometriaa). Kun toisella on yö, toisella päivä. Toisella syksy, toisella kevät.

On tämä kumma pallo.

Nyt alkaa sadonkorjuu kahden Kääpiön viime torstaina toilailuista. Kun pahin on saatu lasten kanssa selvitettyä, on meillä aikuisilla paha tapa ryhtyä etsimään syylisiä.

Minä olen omaa osuuttani yrittänyt kantaa vaikka se ei joka hetki ihan helppoa ole ollutkaan. Eikä sitä omalta osaltaan ole helpottaneet Kääpiötkään, jotka ovat kuorineet valheen kerroksia totuuden sipulin ympäriltä kovin verkkaisesti ja säästeliäästi.

On karmaisevaa istahtaa Kääpiön kanssa yhteiseen pöytään kun on kuullut taas jonkin tarinan, joka Kääpiöltä itseltään on jäänyt kertomatta. Tapani on kysyä, olisiko Kääpiöllä asiaan liittyen vielä jokin asia kertomatta. Voi sitä tuskaa, joka velloo kääpiön sisällä. Yleensä kun on useampi asia kertomatta, niin Kääpiö aprikoi ja puntaroi, mikä niistä pitäisi nyt kertoa. Mistä toi iskä on saanut jotain selville, kukan on puhunut ohi suunsa, onko joku aikuinen nähnyt tai kuullut jonkun töppäykseni???? Yrittääpä kääpiö vielä kysellä minulta vinkkejä siitä, mihin suuntaan pitäisi mennä totuuden etsinnässä. Läheskään aina en niitä vinkkejä anna.

Tällä taktiikalla esimerkiksi maanantaina tuli toiselta Kääpiöltä ensin kolme mielenkiintoista paljastusta ennenkuin vuorossa oli se, jota jo tiesin kysyäkin. Siihen en usko, että tuo neljäskään olisi ollut viimeinen enkä usko, että kaikki olisi vielä tänäänkään tiedossa.

Taitaa olla muissa perheissä hieman sama tilanne. Omaa osuuttaan jokainen lapsi vähättelee, toisten osuutta saattaa joskus jopa liiotella. Tai ainakin kertoo kaverin toilailuista sellaista, mitä ei omista vastaavista toilailuistaan paljasta missään tapauksessa. On sitten meidän aikuisten asia päättää, mihin uskomme. Minulla ei ole turhia luuloja omien Kääpiöiden syyttömyydestä, mutta en halua heidän ottavan myöskään kannettavakseen sellaisia syntejä, joita he eivät ole yksin tehneet.

Nyt ymmärrän, miksi poliisikuulusteluissa ei epäiltyjen anneta odottaa samassa putkassa. Tarinathan ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä kun niitä ehditään yhdessä miettimään. Toisaalta ne ovat niin yhteneväisiä, että aikuinen ymmärtää niden olevan yhdessä sovittuja. Eihän kolme lasta muuten voisi nähdä joitakin asioita juuri samanlaisina.

Syyllistymättä nyt enempää sosiaalipornoon, niin listaan tähän niitä töppäyksiä ja rikkomuksia, joihin meidän kaksi vanhinta urosKääpiötä (joihinkin vain toinen heistä) ovat todistettavasti, ja lopulta myös oman kertomansa mukaan, syyllistyneet: kiusaaminen, valehtelu, tulitikkuleikit, tupakointi, tupakan välittäminen toisille, tupakan ostaminen alaikäisenä Tulliportin kioskista, alkoholin varastaminen, alkoholin nauttiminen (minun ja Rakkaan Vaimoni mielestä rikos on myös parhaan ranskalaisen punaviinimme lantraaminen keltaisella mehulla "kun se muuten oli niin pahaa), mopon ajaminen alkoholin vaikutuksen alaisena, tupakointi kouluaikana ja koulun alueella, alkoholin maistelu kouluaikana ja koulun alueella...

Olikohan siinä kaikki??? Ei tämä mikään negatiivisuuskilpailu ole, mutta siinä on nyt kuitenkin lista, josta tuskin mikään toinen perhe pystyy pistämään pahemmaksi. Eikä tarvitse yrittääkään.

Oma alaluokan Kääpiömme on kuin nitro, joka sellaisenaan on melko vaaratonta, mutta kun se yhdistetään glyseriiniin niin on syytä olla varuillaan.

Glyseriinipuolikas löytyy niin omasta perheestämme kuin Kääpiön kaveripiiristäkin. Olemmekin nyt rajoittaneet näiden kahden ainesosan sekoittumismahdollisukksia. Heidän ja monien muiden parhaaksi. Mutta saammeko ymmärrystä? Emme ainakaan omassa perheessä sen paremmin Nitrolta kuin Glyseriiniltäkään.

Mutta aikuisen on tehtävä mikä aikuisen tehtävä on.

Nyt alkaa sadonkorjuu kahden Kääpiön viime torstaina toilailuista. Kun pahin on saatu lasten kanssa selvitettyä, on meillä aikuisilla aikaa ryhtyä etsimään syylisiä.

Minä olen omaa osuuttani yrittänyt kantaa vaikka se ei joka hetki ihan helppoa ole ollutkaan. Eikä sitä omalta osaltaan ole helpottaneet Kääpiötkään, jotka ovat kuorineet valheen kerroksia totuuden sipulin ympäriltä kovin verkkaisesti ja säästeliäästi.

On karmaisevaa istahtaa Kääpiön kanssa yhteiseen pöytään kun on kuullut taas jonkin tarinan, joka Kääpiöltä itseltään on jäänyt kertomatta. Tapani on kysyä, olisiko Kääpiöllä asiaan liittyen vielä jokin asia kertomatta. Voi sitä tuskaa, joka velloo kääpiön sisällä. Yleensä kun on useampi asia kertomatta, niin Kääpiö aprikoi ja puntaroi, mikä niistä pitäisi nyt kertoa. Mistä toi iskä on saanut jotain selville, kukan on puhunut ohi suunsa, onko joku aikuinen nähnyt tai kuullut jonkun töppäykseni???? Yrittääpä kääpiö vielä kysellä minulta vinkkejä siitä, mihin suuntaan pitäisi mennä totuuden etsinnässä. Läheskään aina en niitä vinkkejä anna.

Tällä taktiikalla esimerkiksi maanantaina tuli toiselta Kääpiöltä ensin kolme mielenkiintoista paljastusta ennenkuin vuorossa oli se, jota jo tiesin kysyäkin. Siihen en usko, että tuo neljäskään olisi ollut viimeinen enkä usko, että kaikki olisi vielä tänäänkään tiedossa.

Taitaa olla muissa perheissä hieman sama tilanne. Omaa osuuttaan jokainen lapsi vähättelee, toisten osuutta saattaa joskus jopa liiotella. Tai ainakin kertoo kaverin toilailuista sellaista, mitä ei omista vastaavista toilailuistaan paljasta missään tapauksessa. On sitten meidän aikuisten asia päättää, mihin uskomme. Minulla ei ole turhia luuloja omien Kääpiöiden syyttömyydestä, mutta en halua heidän ottavan myöskään kannettavakseen sellaisia syntejä, joita he eivät ole yksin tehneet.

Nyt ymmärrän, miksi poliisikuulusteluissa ei epäiltyjen anneta odottaa samassa putkassa. Tarinathan ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä kun niitä ehditään yhdessä miettimään. Toisaalta ne ovat niin yhteneväisiä, että aikuinen ymmärtää niden olevan yhdessä sovittuja. Eihän kolema lasta muuten voisi nähdä joitakin asioita juuri samanlaisina.

Syyllistymättä nyt enempää sosiaalipornoon, niin listaan tähän niitä töppäyksiä ja rikkomuksia, joihin meidän kaksi vanhinta urosKääpiötä (joihinkin vain toinen heistä) ovat todistettavasti, ja lopulta myös oman kertomansa mukaan, syyllistyneet: kiusaaminen, valehtelu, tulitikkuleikit, tupakointi, tupakan välittäminen toisille, tupakan ostaminen alaikäisenä Tulliportin kioskista, alkoholin varastaminen, alkoholin nauttiminen (minun ja Rakkaan Vaimoni mielestä rikos on myös parhaan ranskalaisen punaviinimme lantraaminen keltaisella mehulla "kun se muuten oli niin pahaa), mopon ajaminen alkoholin vaikutuksen alaisena, tupakointi koulu aikana ja koulun alueella, alkoholin maistelu koulu aikana ja koulun alueella...
Olikohan siinä kaikki??? Ei tämä mikään negatiivisuuskilpailu ole, mutta siinä on nyt kuitenkin lista, josta tuskin mikään toinen perhe pystyy pistämään pahemmaksi.

Oma alaluokan Kääpiömme on kuin nitro, joka sellaisenaan on melko varallista, mutta kun se yhdistetään glyseriiniin niin on syytä olla varuillaan.

Mikolla oli koulussa ollut taas totuuskomision istuntopäivä. Uusia asioita oli tullut esille, vanhoihin oli löytynyt uusia muistikuvia ja niitäkin juttuja, joita oli kolmen koplassa päätetty olla kertomatta, kerrottiin.

On tämä raastavaa lapsille, vanhemmille, opettajille... kaikille jotka tähän vyyhtiin on sekotettu. Mutta läpi on vaan tämäkin käytävä.

Oma usko vaan on koetuksella. Ja tässä pitäisi vielä olla vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja. Taitaa olla eväät syöty tuon homman osalta...

Pitäisköhän minun tilata itselleni samanlainen myönteisen ajattelun kasetti, jonka rakas vaimo lukemani mukaan on asettanut päähänsä. Ei tekisi varmaan pahaa minunkaan pääkopassani.

Mutta miten umpiluuhun saisi sille aukon?