IRC-Galleria

Viiskymppisten huipentuma on tänä iltana savonlinnalaisessa ravintolassa. Noin 80 ystävää saapuu juhlistamaan iltaa hyvän sapuskan, hauskojen seuralaisten ja ennenkaikkea miellyttävän juhlakalun merkeissä. Odotan illalta paljon.

Sipinää ja supinaa on kotioloissakin ollut sen verran, että pelkään jotain olevan tekeillä juhlakalun pään menoksi. Huomasin aamulla, että nyt jännittää.

Rakas Vaimo on ollut salamyhkäinen jo monta viikkoa. Minäkin olen joutunut menenmään ajoissa sänkyyn kun hän on jäänyt puhelimen ja sähköpostin ääreen suhmuroimaan. Tällä käytöksellään hän vaan osataan lisää kutina vatsanpohjassani.

Jotain on siis tekeillä. Ja minä odotan jännittyneenä. Ihan aidosti. Ja vaikka kuinka yritän roolilleni uskollisena esittää coolia, niin ei se taida täysin onnistua. Ei ainakaan illalla.

Ensimäiset läheiset vieraat saapuivat jo eilen Käärmelahteen. Jasu ja Risto ajelivat Savoon kaksin, sillä Rinsessa Aava olisi saanut näistä juhlsta vain lapsuusajan postmodernin traumakokemuksen. Oten hänet oli turvallisempi jättää Anun ja Tapsan hoiviin. Harmi sinänsä, sillä olisi ollut ihanaa nähdä Rinsessa. Mutta kokonaisutena kuitenkin tämä oli järkevä ratkaisu.

Myös RV:n tädit saapuivat illansuussa ja majoittivat venäläisen salongin. Näin hekin ovat valmiina tämän päivän juhliin.

Hassua kuinka sitä tavallaan toivoisi, että olisi jo huominen aamu, mutta pohjimmiltaan kuitenkin pelkää, että huominen aamu on edessä liian nopesti.

Kuka voisi kellot pysäyttää. Tai ainakin illalla hidastaa niiden käyntiä olennaisesti normaalista.

Tuolle shamaanille olisi nyt paikka tarjolla.

Ikäkriisi??? Enpä tiedä. Ehkä. Ehkä vain pikkumaisuutta kun teinit nimittelee läskiksi? Tai jos sittenkin elinvuosien matemaattista ynnäämistä. Viikikymmentä mittarissa, tuleeko siihen päälle 10, 20, 30 vai mitä?

Asialle voi tehdä jotain. 60 kiloa pois painosta, muutama tuhat turhaa murhetta pois mielestä. Happea ja vitamiineja, virikkeitä ja huumoria...

Huomisen juhlan jälkeen se alkaa. Niin ilmoitti täällä omassa päiväkirjassaan Rakas Vaimokin.

Tuletko mukaan? Tai ilmoitatko vanhempasi?

Läskit lähtee. Ainakin liikkelle.

Kiitos kaikille upeasta synttäripäivästä. Kiitos perheelle, etenkin Rakkaale Vaimolleni mutta myös Kääpiöille ja Isolle Äidille. Kiitos minua muistaneille ystäville ja myös niille, joiden kanssa on aikoinaan toimittu yhdessä. Kiitos myös kaikille niille täällä IRC-Galleriassa jo aiemmin tutuiksi tulleille hahmoille, jotka muistivat juhlapäivääni.

Erityinen kiitos tämän IRC-Gallerian päivittäiskävijöille, jotka eivät aiemmin olleet vierailleet luonani. Teistä noin 8 500 vieraili eilen syntymäpäivilläni. On kulunt fraasi, että vieraat tekevät Oikeat Juhlat, mutta jotenkin se sopii kommentiksi. Eikä vain fraasina. Vaan ihan aidosti.

Seurasimme vierailuanne pitkin päivää. Niin määrää kuin laatuakin. On todettava, että vanha sanonta, jossa määrä korvaa laadun ei pitänyt tällä kertaa paikkaansa. Laaduttomat vieraat olivat todella harvassa. Muutama 15-vuotias vonkasi persettä, jokunen nimesi mut pedofiiliksi, hieman useampi ilmaisi eri tavoin, että näin vanha ukko ei kuulu tänne.

Mutta 8 500 kävijästä 8 470 oli todella hienoja vieraita. Kauniita onnitteluja sateli valtavasti, hauskoja kommentteja roppakaupalla ja uskon synttäreillä syntyneen myös uusia ystävyyssuhteen alkuja. Kaltaiseni ihminen tarvitsee tuollaisia suhteita "henkireiksi" arjen ahertamiseen.

Lauantaina kokoontuu vielä joukko ystäviä syömään juhlan kunniaksi. Tuo ilta tulee olemaan tämän viiskymppisjuhlan kruunaus. Sitten alkaa arki ja normaali elämä. Mutta olen vakuuttunut, että näiden juhlien jälkeen jatkan elämääni hyvin tankattuna.

Niin ruumiillisesti kuin henkisestikin.

Odotan jännityksellä, iskeekö tänään viidenkymmenen vilitys vaiko ikäkriisi. Vai jatkuuko elämä viiskymppisenäkin yhtä sekasasena kuin edellisellä kymmenellä. Veikkaan jonkiasteista hulluuuden lisääntymistä, siitä oli kuulema Rakkaan Vaimon ja Kääpiöiden mukaan merkkejä ilmassa jo eilen.

Lauloin virsiä ja otatin itsestäni sikakuvan galleriaan. Ja tietysti myös virallisen synrtymäpäiväkuvan, jota nyt saatte oletuskuvana ihastella.

Eilisestä tuli avoin päivä kun työnohjauskeikka Joensuuhun peruuntui työnohaajamme sairastumisen vuoksi. Harmi siltä osin, että kyllä viimeaikaisten tapahtumien vuoksi olisi tarvinnut ulkopuolista sparraajaa. Hyvä siksi, että jäi aikaa tehdä erilaisia rästihommia. Ja etsiä Iso Äidin juhlakenkiä, jotka olen hukannut. Enkä löytänyt.

Ensimmäinen synttärijuttukin oli eilen paikallisessa lehdessä. Herutti muutaman puhelinsoitonkin ihmisiltä, joiden kanssa en ole pitkään aikaan puhunut. Nyt oli mukava vaihtaa kuulumisia.

On tässä vanhenemisessa omat hyvätkin puolensa.

Olihan vilinää. Aamulla toimitajat tekemässä viiskymppisjuttua Itukkaan. Päivällä kaupungissa mielenkiintoisessa tapaamisessa. Välissä puhelinhaastattelu merkkipäivän johdosta Demariin. Iltapäivällä Kääpiöiden yksi mielenkiintoinen opettaja kotikäynnillä. Ei siksi, että hän on Kääpiöiden opettaja vaan siksi, että hän ihmisenä kiinnosti meitä. Eikä etiäinen ollut tällä kertaa väärä, Jaro on todella mielenkiintoinen tyyppi.

Noi synttärilehtijutut hivelevät narsistista egoani. Kun edellisessä elämässä on ollut pikkukylän jonkinasteinen julkkis, niin savolainen anonyymiys ei ole joka hetki sopinut minulle. Julkisuus, vaikka sitten pienessä piirissäkin, on huume johon jää koukkuun.

Ei siilä, että synttärijutut Itukkaan tai Demariin nyt kovin kummoisia julkisuusmittareita olisivat. Mutta ilmiönä juhlakalua hiveleviä. Juttujen sisällöstä voidaan sitten olla montaa mieltä. Ainakin toisen jutun tarkastusversion luettuani olin pettynyt itseeni. Tuoltako minä todella vaikutin haastattelussa? Niin kai. Itsetutkiskelun paikka. Jutuss esiintyi na

Että ei tämä juhlaviikko siis pelkkä viadolorosa ole. Hyviä kavereita käy kylässä, pääsee paistattelemaan lehtien sivuilla ja kaiken kruununa viikonvaihteessa melkoinen joukko ystäviä lähtee kanssani ulos syömään. Kaiken lisäksi perheen sisällä on jotain supinaa joka saattaa juhlahumun jossain vaiheessa jonkinasteiseen säpinään.

Vaikka muulta näytän, taidan kuitenkin pitää tästä.

Olihan vilinää. Aamulla toimitajat tekemässä viiskymppisjuttua Itukkaan. Päivällä kaupungissa johtajaa tapaamassa. Välissä puhelinhaastattelu merkkipäivän johdostab Demariin. Iltapäivällä Kääpiöiden yksi mielenkiintoinen opettaja kotikäynnillä. Ei siksi, että hän on Kääpiöiden opettaja vaan sikksi, että hän ihmisenä kiinnosti meitä. Eikä etiäinen ollut tällä kertaa väärä, Jaro on todella mielenkiintoinen tyyppi.

Noi synttärilehtijutut hivelevät narsistista egoani. Kun edellisessä elämässä on ollut pikkukylän jonkinasteinen julkkis, niin savolainen anonyymiys ei ole joka hetki sopinut minulle. Julkisuus, vaikka sitten pienessä piirissäkin, on huume johon jää koukkuun.

Ei siilä, että synttärijutut Itukkaan tai Demariin nyt kovin kummoisia julkisuusmittareita olisivat. Mutta ilmiönä juhlakalua hiveleviä. Juttujen sisällöstä voidaan sitten olla montaa mieltä. Ainakin toisen jutun tarkastusversion luettuani olin pettynyt itseeni. Tuoltako minä todella vaikutin haastattelussa? Niin kai.

Että ei tämä juhlaviikko siis pelkkä viadolorosa ole. Hyviä kavereita käy kylässä, pääsee paistattelemaan lehtien sivuilla ja kaiken kruununa viikonvaihteessa melkoinen joukko ystäviä lähtee kanssani ulos syömään. Kaiken lisäksi perheen sisällä on jotain supinaa joka saattaa juhlahumun jossain vaiheessa jonkinasteiseen säpinään.

Vaikka muulta näytän, taidan kuitenkin pitää tästä.

Olikohan eilen tämän suven viimeinen kesäpäivä? Lämpöä oli liki 20 astetta, aurinko paistoi puhtaalta taivaalta ja muutenkin kaikki oli kohdallaan. Mutta pekkapetripoutatakalan mukaan tämä saattoi olla tämän kesän viimeinen tällainen päivä. Että ainakin tälle alkuviikolla luvattiin liki kymenen astetta vähemmän lämpöä ja sateita.

Ari ja Marit viettivät vielä eilisen alkupäivän täällä Käärmelahdessa. Eli kaikki hyvä loppuu aikanaan. Mutta virkistävää oli, tuli taas tankattua ystävyttä oikein konkreettisesti. Harmi vaan, että näitä huoltoasemia on niin harvassa.

Ilman säälikeräystarkoitusta voisi sanoa, että minun ystävyyden huoltoasemat ovat nykyään enempi sellaisia kylmiä asemia. Vanhat ystävyyssuhteet ovat pääsääntöisesti suljettu muutamaa ympärivuorokauden toimivaa huoltoasemaa lukuunotamatta. Mutta onneksi nämä ympärivuorokautisesti päivystävät ovat sitä korkeampitasoisia palveluasemia.

Yhtä niistä isännöivät Ari ja Marit.

Tuulahdus ystävyyttä piristää aina. Niin nytkin, kun Ari ja Marit pelmahtivat pihaan lauantai-iltapäivän aluksi. Toivottu vierailu oli vihdonkin toteutumassa. Eihän tätä vielä montaa vuotta oltu justeerattukaan.

Mutkatonta menoa alusta saakka. Vanhojen muisteloja sekä tilannekomiikkaa aivan omiksi tarpeiksi. Paikkojen esittelyä, eläinnäyttelyä ja muuta vastaavaa ei tietystikään voinut jättää suorittamatta.

Illansuussa vielä laajempi paikalliskierros Pahaniemelle ja Nenäniemeen. Sansku kävi jopa uimassa vaikka vesi ei enää järin lämmintä ollutkaan. Ari ja Marit ihailivat maisemia, muutenkin kuin vain kohteliaisuudesta. Molemmat kun ymmärtävät luonnon ja eläinten päälle.

Illalla saunaan ja sen jälkeen juustokekkerit, jota venyivät sunnuntain puolelle. Kääpiöt kyllästyivät meidän alpsuusmuisteloihin, sukulaisuuselvityksiin nnä' muihin jorinoihin jo kymmenen kurmakoilla. Tai sitten olivat ihan oikeasti väsyneitä. Joka ilmeisesti on oikea syys, sillä kuorsaus käynnistyi melko nopeasti.

Me jatkettiin, mutta vaikka kuinka oli kivaa, niin sunnuntain puolella alkoi luomi lipsua.

Oliko eilinen syyspäivä. Varjossa melkein 20 astetta lämmintä, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pieni tuulenvire oli kuin lehmän henkäys. Harmi, että päivä kului kaupunkireisussa ja sisähommissa. Mutta aina ei voi valita.

Silti on sääli, että raivaus- ja siivouspäivä osuu tällaiselle ilmalle. Näistä keleistä kun ei nyt syyskuun loppupuolella enää voi ihan joka päivä nauttia. Toki viikonvaihteesta on ainakin säätietojen valossa tulossa liki samanlainen kaunis loppukesän päivä.

Saimaalle ja pohjavesille tämä ei tee hyvää. Jos noiden vesien korkeuksia ajattelisi, niin nyt pitäisi sataa vähintään 25 milliä vuorokaudessa. Ja samaa putkea muutaman viikon verran. Muuten tulee ongelmia ihmisten kaivojen kanssa. Jos ei niitä nytkin jo ole aivan tarpeeksi.

Vanhin urosKääpiö sai mopon avaimet parin viikon pannan jälkeen. Voi sit ajamisen riemua, vaikka reitit vielä olikin rajoitettu aivan lähipiiriin. Varikkohenkilökuntana hänellä oli nuorin urosKääpiö. Ei voi kuin ihailla, miten isoveli ottaa itseään 6 vuotta nuoremman pikkuveljen mukaan touhuihin. Samaa hienoa suhtautumista oli havaittu edellisenä iltana uimahallissa ja nyt mopotouhuissa.

On vaan oltava iloine ja ylpeä vanhimmasta urosKääpiöstä. Vaikka hänen toilailunsa eivät aina niin valtavaa riemastusta herätäkään niin tunneäly sillä miehellä on kyllä kohdallaan. Tuolla älyn lajilla pärjääkin elämässä melkoisen pitkälle.

Kunhan rohkenee sitä käyttää.

Kaksisataa metriä vähemmän kuin Rakas Vaimo. Ja vaimo puolestaan ui 4/3 osaa sittä, minkä minä. Nopein yhtälön ratkaisija saa palkinnon. Perhepiirissä nopein oli vaaletukkainen naaraskääpiö jota joskus blondiksikin pilkataan. Ainakin tämän tehtävän valossa aivan turhaan.

Mutta sen verran tuli kuitenkin uitua, että paikat ovat hieman kipeät. Selkä ja hartiat erityisesti. Ei pahasti, mutta sen verran, että tuntee uineensa.

Naaraskääpiöt olivat illansuussa omilla teillään, kuka kaverikylässä, kuka isoiskoulutuksessa ja tanssimassa, kuka omassa harrastusporukassaan ja sen jälkeen kaupungilla pyörimässä.

Ja me perheen miehet sekä RV (joka oikeasti on monasti perheen kovin äijä) olimme Pikku Saimaassa uimassa. Tai siis RV ja minä uimassa, urosKääpiöt enemmänkin hyppimässä. Mutta hauskaa tuntui olevan kaikilla.

Naapurin Rouva soitti, että nyt olisi oiva syksy tehdä rantaan laituri. Ja hieman muitakin korjaustoimenpiteitä. Vesi kun on alhaalla niin töitä voisi tehdä kuivin jaloin. Lupasin selvittää asiaa ja ryhtyä toimeen Naapurin Isännän kanssa. Hyvä olisi varmaan ottaa talkoisiin myös Kääpiöt, hehän sitä laituria eniten käyttäisivät. Ainakin seuraavan vedenpaisumuksen jälkeen.

Vedenpaisumus täällä nimittäin tarvitaan jotta tuossa lahdessa voisi tehdä muutakin kuin ottaa mutakylpyjä. Mutta uskottava se on, että vesi jossain vaiheessa taas palaa entisiin mittoihinsa.

Pitääkin kaupungilta selvittää, mikä kaikki on luvallista. Saisiko vanhoja naulaisia laiturinrippeitä kouria traktorin kauhalla hieman syrjempään. Saako kaupungin rannalle tuottaa hieman hiekkaa omalla kustannuksella. Ja mikä muu on luvallista yhteisessä rannassa, josta halutessaan pääsevät kaikki kyläläiset nauttimaan. Selvitettävää on.

Kuten aikoinaan radiossa Maamiehen tietolaarissa kysyttiin: Saako naapurin tontille rakentaa? kysyy nimimerkki Olenko paaluttanut turhaan.