IRC-Galleria

Käärmelahden Köyhät Ritarit kokoontuivat hyvän ruoan ääreen tänään toista kertaa.

Mä olen vaalihullu. Kun on ollut mukana politiikassa liki 40 vuotta niin tällaiseksi sitä kehittyy. Vaalien lähestyessä on ihan täpinässä, niin kauan menee vielä kohtuullisesti kun pystyy itse tekemään asialle jotain. Kirjoitella, sitä se perheellisen vaalityö lähinnä on. Muihin hommiin ei oikein tämän porukan kanssa repeä. Mutta kirjoiteltu on sitten senkin edestä.

Nyt ei paljon auta enää kirjoittelu. Joillekin tutuille voi vielä lähettää viestejä kännykällä ja sähköpostilla että varmasti käyvät huomenna äänestämässä. Muuta ei oikeastaan voi enää tehdä. Paitsi tietysti käydä itse äänestämässä. Nyt tiedän jo ketä.

Viimeiset gallupitkin on julkaistu. Kaula keskustaan on siinä ja siinä. Mutta jos palkansaajaliike, etenkin SAK saa tälläkin kertaa omat jäsenensä liikkeelle niin kisasta tulee tiukka. Jos eivät saa, saattaa edessä olla porvarihallituksen aika. Mahdollisesti edellisestä porvarihallituksesta on jo sen verran aikaa, että kaikki palkansaajat eivät enää muista, mitä se tarkoittaa. Toivottavasti ei tule uutta muistutusta.

Vaikka kuinka yritän rauhoittua, en mahda mitään sille että nyt pyörii huominen ilta mielessä aivan liikaa. Ja kuinka tämä meidän pieni Kosolan kylä nyt tuntuukaan pieneltä paikalta. Vaalivalvojaiset oman olohuoneen telkkarista ovat hieman köyhä tapahtuma. Mutta aikansa kutakin.

Olen minäkin yhden sortin törttö. Kun kerrankin isojen lasten koulun ulkoilupäivän vuoksi olisi saanut nukkua tunnin pidempään niin minä pistin vanhasta muistista kellon soimaan viideksi. No nyt on hyvää aikaa nauttia rauhassa aamukahvista, lukea tuoreimmat sähköpostit, kahlata lehtien tärkeimmät vaaliuutiset ja odottaa lasten ylösnostamisaikaa.

Kahvi maistuu hyvältä. Sähköposteja ei juurikaan ole tullut mitä nyt Suurelta Opettajalta yksi. Lehtien vaaliuutiset sen sijaan ovat mielenkiintoisia. Ylen piti julkaista gallupinsa eile, mutta jostain syystä niin ei tehtykään. Jotain outoa siinä on, sillä draaman sääntöjen mukaisesti gallup oli laskettu julkaistavaksi juuri ennen Ylen suurta vaalitenttiä. Nyt se on ilmoitettu kulkaistavaksi tänään iltapäivällä joten odotellaan. Ja veikkaillaan samalla, että mitä yllättävää gallupissa on. Onkohan käynyt niin, että kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaan Eero Lehden omistaman Taloustutkimuksen spasmat ovat menneet sekaisin. Jos vaikka tulos ei olekaan miellyttänyt ja on pitänyt soittaa vielä tuhat lisäpuhelua. Kauniaisiin, Helsingin Eiraan ja Etelärantaan.

Mukava oli myös havaita, että Eero oli voittanut Iltalehden toteuttaman äänestyksen Maikkarin keskivviikkoisen pääministeritentin osalta. Mitä enemmän ihmiset tapaavat Eero vaalikentillä ja mitä enemmän he näkevät häntä television vaaliohjelmissa niin sitä vähemmän he uskovat siihen kuvaan, jonka Itsevaltiaat ovat hänestä luonneet.

Itsevaltiaiden valta on mahtava, se on huomattu jo aiemminkin. Esimerkiksi Ville Itälän julkisuuskuvaan ohjelma teki niin valtavan lommon, että siihen ei yksikään poliittinen vastustaja kykenisi vaikka haluaisikin. Viihdeohjelma on viihdeohjelma, mutta jostain syystä suomalainen ei osaa ottaa sitä vain viihdeohjelmana vaan luulee sitä myös dokumentti- ja ajankohtaisohjelmaksi.

Miedän demareiden onni on luonnollisesti se, että Itsevaltiaiden tuotantotiimissä on oma mies, Heinäluoman puheenjohtavalintaa aikoinaan vahvasti puoluekokousedustajanakin vastustanut Osku Pajamäki. On hyvä, että mies on päässyt yl henkilökohtaisista kaunoistaan ja kostamishalustaan, sillä tällainen katsottu satiiriohjelma olisi luonnollisesti mitä parhain foorumi mustamaalata puoluejohtajaa. Kuinka helppo olisikaan luoda jostakin poliitikosta kuva joka ei laisinkaan vastaa todellisuutta.

Vaalitaisto omalta osaltani alkaa olla pulkassa. Oma ehdokaskin on varmistunut ja nyt ei muuta kuin sunnuntaina häntä äänestämään. Ja sitten jännittämään toteutuuko vaaliveikkauksesni kolmen suuren puolueen osalta. Kolmen kärjeksi olen veikannut SDP 23,2, keskusta 22,7 ja kokoomus 20,4.

Saas nähdä nyt.

Olen täällä taas. Liki hyvässä kunnossa. Fyysisesti ainakin.

Henkinen jama on niin jos näinkin. Taudit vei voimat, lapset hermot ja sitten huomasin oman paskuuteni. Nyt on eletty moraalisessa kankkusessa niin fyysisen kuin psyykkisenkin kunnon suhteen.

Kunto-ohjelma parempaan huomiseen on käynnistynyt. Katsotaan nyt, miten se tästä etenee. Pahemmaksi ei voi paljon mennä. Joten hyvä perusta on olemassa.

Vähemmän huutamista, enemmän ulkoilua. Enemmän huumoria, vähemmän huolehtimista. Parempi ruoka, pienempi vatsa. Enemmän vihanneksia, vähemmän makkaroita...

Joten huomaatte, että en minä ihan terve ole.

Seuraava tiedonanto voinnistani annetaan huomenna.

Toivottavasti.

Kesken hiihtoloman menivät vaihtamaan kuukautta. Maaliskuu maata näyttää. Vaan nyt ainakin tupruttaa lunta. Hiihtoloman kunniaksi. Tai mikä talviloma tämä nyt viralliselta nimeltään onkaan.

Loma on sujunut hienosti kiitos kysymästä. Perse vaan on kipeä eilisestä aktista. Luisto oli kyllä ihan hyvä mutta jotenkin vaan potkin liikaa. Innostuin hommasta, jota en ole ennen kokeillut. Ja kun välinekin oli ihan uusi ja mukavan kevyt, niin mikäs siinä oli sujutella.

Taisi potkutella jonkun viisi kilsaa, osa luistelijoista taisi tuplata tuon kilometrimäärän, ainakin Sansku, Janna ja Tilli. Pojilla loppui kunto hieman tyttöjä aikaisemmin. Kuvia eilisestä seikkailustamme löytyy kuva-arkistosta.

Olimme liikkeellä Puruven jäälle auratulla retkiluisteluradalla. Minä vuokrasin hommaa pyörittävästä Harjuportista (siinä Retretin risteyksessä jos joku haluaa lähteä kokeilemaan) upouuden potkukelkan. Siis sellaisen sporttiversion ilman istuinta. Pelkkää terästä koko vempain. Ja liikkui sutjakasti jopa minun tekniikallani, voimillani ja kunnollani.

Rakas Vaimo on himoinnut tällaista värkkiä itselleen. Ei paha kunhan on paikkaa missä potkutella. Jäälle aurattu rata on mainio, tieominasuuksista en ole aivan varma.

Mutta hauskaa meillä oli, pari tuntia jaksoimme kierrellä Puruveden eteläpäähän auratuja reittejä. Sitten Harjunportin Scan Burgeriin appeelle ja tuon jälkeen vielä Kesämaan napakelkalle pyörimään niin että ranskalaiset meinas tulla kurkusta ulos.

Kun lopulta onnuimme Käärmelahteen, tulimme pullan tuoksuiseen kotiin. On sillä ihmeelinen vaikutus niin lapsiin kuin aikuisinkiin. Joku viisan on sanonut, että jos lapsi kasvaa kotona pullan tuoksussa hänestä ei voi tulla paha. Tuohon kasvatufilosofiaan ainakin minä uskon.

Ihan itsekäistäkin syistä.

Olisittepa olleet tänään Käärmelahden kartanon ruokapöydässä.

Ensinnäkin pöytä oli aivan upean hieno. Kaunis valkoinen pöytäliina, kaunis punainen kukka-asetelma, ihanasti askarrellut plaseerauskortit ja kauniisti taitetut punaiset lautasliinat. Sansku ja Mikko olivat nähneet vaivaa jotta saisimme nauttia myös visuaalisesti loistavasta päivällisestä.

Alkuruokakin onnistui hyvin vaikka itse sanonkin. Appelsiinin kuorella höystetty porkkanakeitto ei ole kovin vaikea alkuruoka, mutta emmepä minä ja Tillikään ole kovin kokeneita kokkeja. Mutta valkosipulipatongin kanssa keitt mastui oikein hyvältä. Myös pääruokaparin eli Rakkaan Vaimon ja Tiituksen valitsemat viinit sopivat jo alkuruokailuun oikein hyvin. Alkoholitonta valkoviiniä lapsille, hieman tujumpaa RV:lle ja minulle. Musiikkina jo alkuruokailusta lähtien soi taustalla Katriina Honkanen. Ihan hyvä valinta Tilliltä tuokin.

Pääruoka oli aiheuttanut tekijöissään eli Tiituksessa ja Rakkaassa Vaimossa yhden pettymyksen. Pataattiveneet kiehahtivat hieman liikaa ja veneen muoto soistui soseeksi. Joten pääruoan pääemäntä otti sovellukset peliin ja teki pataatista laatikon. Ja hyvän laatikon tekikin.
Pääruokailun liha oli ihanaa. Possua käärittynä possuun, välissä sipulia, sinappia ja pippuria. Siis possun filettä, mausteet ja pekonista käärinliinat. Muumioitu possu maistui loistavalle.
Myös kastike oli aiheutanut etukäteispohdintaa ja aprikoivia ilmeitä keittäjiensä naamalla mutta ruokailu osoitti, että reippaasti valkoista vermuttia sisältävä kastike sopi possumuumion kanssa loistavasti.

Jälkiruoka oli Jannan ja Jussin varma ja turvallinen valinta, kuningatarrahka. Sopivan kylmä, sopivan makea, kruunasi ruokailun.

Jälkiruoan aikana avattiin myös perheen lahja jonka olivat työnjaon mukaisesti hankkineet Sansku ja Mikko. Pari hyvää kirjaa keittiöön, toinen piiraista ja toinen mansikan ja raparperin yhdistämisestä. Suu vedellä odotan näiden kirjojen ohjeiden käyttöä.

Koko liki puolitoistatuntinen päivällistapahtuma oli ainakin minun mielestäni todella hieno hetki. Mukavaa rauhoittumista hyvän ruoan, hauskan seuran, vilkkaan keskustelun ja hyvän musiin parissa. Kyllä tällaisen eteen kannattaa nähdä vaivaa.

Niin hyvin kaikki sujui että päätimme tehdä Käärmelahden Ritaripäivällisestä perinteen. Kahden viikon päästä alkuruokavastuu on Sanskulla ja Mikolla, pääruokavastuu Tilillä ja minulla, jälkiruokavastuu Rakkaalla Vaimolla ja Tiituksella sekä kattamisvastuu Jannalla ja Jussilla.

Menisipä kaksi viikkoa nopeasti.

Meillä on taas idea. Saas nähdä, miten se toimii. Ja toteutetaanko sitä toista kertaa tämän päivän jälkeen.

Idea on Rakkaan Vaimon. Joka yllättäen on meistä kahdesta tällaisissa asioissa rohkeampi ja ennakkoluulotomampi. Jos tosin myös loppupeleissä hieman lyhytpinnaisempi.

Hänen ideansa oli aikoinaan ruokamatkat, joita tehtiin kotikeittiössä ja -pöydässä mm. Kiinaan ja Irlantiin. Kokattiin maan ruokaa ja nautittiin.

Nyt RV on ihastunut Köyhät Ritarit-ohjelmaan. Ja tuonnut sen meidän keittiöön. Ensimmäinen osa esitetään tänään. Mahdollisesti myös viimeinen, jos Rakasta Vaimoa on uskominen. Ja kyllä on. Mutta jos tämänpäiväinen menee hyvin, niin ehkä hän peruu eilisen ultimaattuminsa.

Käärmelahden porukka on siis jaettu neljään pariin. Sansku ja Mikko vastaa kattauksesta, koristelusta ja lahjasta, Tilli ja minä alkuruoasta ja musiikista, Rakas vaimo ja Tiirus pääruoasta ja juomasta sekä Janna ja Jussi jälkiruoasta.

Suunnitelmia on tehty liki viikko, keittokirjat, musiikkihyllyt ja "näin taitat kauniita serviettejä"-kirjat ovat olleet ahkerassa käytössä. Melkein kaikki ovat olleet innoissan ja ahkeria. Ja onneksi niillä kahdella hieman vähemmän ahkeralla ja innostuneella on hyvät parit. Janna ja Sansku ovat kiitettävästi huolehtineet siitä, että isot pojatkin kantavat oman kortensa kekoon.

Minusta tämä on hieno, hauska ja opettavainen juttu. Jos pystymme siirtämään tällaisen yhdessä tekemisen kulttuurin omiin lapsiimme niin olen erittäin tyytyväinen.

Mutta onhan tämä taa sitä ystäväperhen äidin "kun kiveen tiputetaan vesipisaraa tarpeeksi kauan syntyy siihe jälki"-hommaa. Mutta uskon, että tuloksellista sellaista.

Lupaan kertoa lähipäivinä, miten meidän kävi. Ja millaista jatkoa on luvassa.

Toivottavasti ohjelmastame tulee sarja eikä uniikki kappale.

Minä tunnen Matti Vanhasen. Tai olennaisempaa on ehkä toisin päin; Matti Vanhanen tuntee minut. Eikö olekin komeeta. Tunnen nykyisen pääministerin ja nykyinen pääministeri tuntee minut. Sama tilanne on myös tulevan pääministerin suhteen. Olipa hän sitten Matti Vahanen tai Eero Heinäluoma. Selvyyden nimissä on myönnettävä, että nykyisin en ole enää yhteyksissä Matti Vanhasen kanssa. Mitä nyt pari lehtijuttua olen käynnyt tekemässä nykyisestä pääministeristä. Myönnetään, että niissä on käytetty hyväksi vanhaa tuttavuussuhdetta. Muuten en varmastikaan olisi päässyt pääministeriä haastattelemaan sillä eivät ne mediat, joihin kirjoitan, ylitä pääministerin huoneen kynnystä.

Miksi tällainen kehuminen tähän aluksi? Koska olen vain pieni ihminen. En kuitenkaan fyysisesti.

Ei vaan syyni ovat puhtaammat. Minua vituttaa kun mun tuttuja kiusataan. Haluan puuttua siihen omalla pienellä panoksellani. Siis kirjoittamalla. ta hyvä asento ja lue, tästä tulee päiväkirjahistoriani pisin kirjoitus. Joka elää päivän aikana, kaikkea en ehdi kirjoittaa nyt aamulla. Olis kiva, jos kuittaisit kommentilla mikäli olet jaksanut lukea loppuun saakka. Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan hieno palkinto.

Mutta takaisin asiaan.

Olen itse elättänyt itseäni pääsääntöisesti toimittajan töillä vuodesta 1985 lähtien. Nykyään tosin enemmänkin tyhjäntoimittajana kun perhe-elämä ottaa omansa. Mutta kyllä sitä edelleenkin tulee muutama juttu viikossa kirjoitettua.

Ura käynnistyi Nummelan Sanomissa vuonna 1985. Sisarlehtemme oli Kehäsanomat. Molemmilla sama kustantaja eli Nurmijärven Sanomat. Pari vuotta toimin siis samassa pienessä uusmaalaisessa lehtitalossa Matti Vanhasen työtoverina.

Toki tunsin Matin jo 1970-luvulta lähtien, olimmehan naapurikuntien nuorisopoliitikkoja, molemmat mukana myös valtakunnallisissa nuorisojärjestöissä. Toinen NKL:ssä, toinen SNK:ssa. Yhteisiä taistelufoorumeita olivat esimerkiksi Suomen ja Neuvostoliiton Nuorison Ystävyysfestivaalit, jossa kepu ja demarit muodostivat ns. "isänmaallisen rintaman" kun kokoomuksen ja kommunistitien nuorisopoliitikot olivat rähmällään neukkujen edessä. Uskokaa huviksenne, näin se todella oli. Samoissa nuorisopolitiikan kiemuroissa toimi myös Eero Heinäluoma.

Millainen mies sitten Matti Vanhanen oli tuolloin? Ahkera, luotettava, avulias, mukava seuramies... mutta myös hieman itsekeskeinen ja vähän tosikko. Ja kun ihmisen paheiden määrä on vakio niin tietäähän sen miten Matin kohdalla ne painottuivat. Nopeat autot, naiset, laulu ja viini ovat miehisiä paheita. Matin autoa ei voi kehua, laulumiehiäkään hän ei ollut, miehen suhtautumisen viiniin tietää jokainen. No, mitä jää jäljelle?

Entäpä toimittajana? Kiltti mutta perusteellinen. Teki kotiläksynsä hyvin, hankki asioista taustatietoja, osasi keskittyä olennaiseen. Sen mitä minä ymmärrän, niin Matista olisi tullut hyvä journalisti. Omalta kannaltani valitettavaa oli se, että hänestä tuli hyvä poliitikko. Demarina olisin tietysti mielissäni, jos kilpailevissa puolueissa olisi vain huonoja poliitikkoja.

Kun nyt olen julkisuuden kautta seurannut Vanhasen vaellusta punamultahallituksen päämnisterinä, olen nähnyt hyvinkin samanlaisen miehen hallituksen peräsimessä kuin itsekin tunnen. Myös naisasioissa. Mutta ei kai se Matin vika ole jos hän netissä törmää naiseen joka osoittautuukin julkisuutta tavoittelevaksi ja epäluotettavaksi neurootikoksi.

Seurattuani syrjäsilmällä Kuros-episodia en yhtään ihmettele, että Vanhanen pisti suhteen poikki. Eiköhän tämän naisen luonteesta olennaisia osia tullut ilmi jo muutaman kuukauden suhteessa. En olisi järin hämmästynyt, vaikka hän olisi kiristänyt Vanhasta asioiden julkistamisella ennen kirjaprojektin käynnistämistä. Tiedä häntä.

Tämä Kuronen tekee rahanhimossaan suuren hallan suomalaiselle kansanvallalle. Juuri nyt neljä viikkoa ennen vaaleja kun pitäisi keskustella tulevista vaihtoehdoista vie Kuronen julkisuudessa kohtuuttoman suuren huomion.

On oksettavaa, kun itseään journalistisesti kohtuullisen korkealle arvostavat toimittajat itseään kohtuullisen korkealle arvostavan mainosrahoitteisen kanavan suuressa pääministeriväittelyssä aloittavat koko keskustelun Vanhasen henkilökohtaisten tunteiden utelemisella tästä Kuroskandaalista. Ja kun pääministeri varaa oikeuden omiin tunteisiinsa vain itselleen, siirrytään Kataiseen ja yritetään udella häneltä, että miten tämä Vanhasen Kuroskandaali on teidän tunne-elämäänne heilauttanut. On siinä paalutettu yhdelle tärkeimmistä vaalikeskusteluista hyvä reitti. Eihän siitä enää millään ainakaan minun silmissä vakavasti otettavaa vaalikeskustelua saanut vaikka osa loppuohjelman aiheista olisi sellaiseen mahdollisuuden antanutkin.

Kymmenistä minua ihmetyttävistä asioista yksi koskee poliittisia vaalikeskusteluja ja tentattavaksi asettuneiden puluejohtajien ja heidän puolueidensa linjausten merkityksettömyyttä. Toimittajien ammattitaito ei riitä varsinaiseen tenttiin vaan he valmistelevat tietyt "knoppikysymykset" ja pakottavat puoluejohtajat vastaamaan niihin mahdollisimman lyhyesti. Heti kun vastaus alkaa mennä hieman laajempiin asiayhteyksiin katkaisee toimittaja vastauksen. Sillä hänen asiantuntemuksensa ei enää riitä puoluejohtajan esittämän asian käsittelyyn.

Kyllä minä ihan oikeasti kaipaan sellaisia puoluekohtaisia tenttejä joissa puolue saa aluksi lyhyesti esittää oman vaihtoehtonsa ydinkohdat. Ja sitten heitä tenttaisivat niin ammattitaitoiset toimittajat, että asioihin todella päästäisiin pureutumaan. Löydettäisiin aivan varmasti vaihtoehtoja eri puolueiden välillä.

Vertaukseni on varmasti ontuva, mutta heitänpä sen kehiin kuitenkin; eikö Idols-kisassakin ole olennaista kuulla ensin esiintyjää ja sitten vasta aloittaa ruotiminen?

Kun kaikki poliittiset tentit nyt televisiossa on tehty saman kaavan mukaisesti niin eikö joukkoon mahtuisi edes yhtä vaalitenttisarjaa, jossa paneuduttaisiin oikeasti puolueiden eroihin niiden suurten linjausten kautta. Eikä sen kautta, miten he suhtautuvat Susanna Kurosen paljastuksiin.

Uskon, etten ole ainut jota tällainen keskustelu kiinnostaisi. Toki saatamme olla marginaaliryhmä, mutta tarjoaahan ainakin YLE muutakin ohjelmaa marginaaliryhmille. Lottoarvonnaskin ruudussa näkyvät numerot luetaan ääneen myös ruotsiksi. Montakohan täysin suomenkieltä osaamatonta sokeaa katsojaa lottoarvonnalla on. Sillä vain heitä vartenhan ruudussa näkyvät numerot on luettava ääneen myös ruotsiksi. Väitän, että esittämäni kaltaisesta vaalitentistä kiinnostuneita katsojia on enemmän kuin täysin suomenkieltä osaamattomia sokeita lottoajia.

Mutta mistä nykymeno kertoo. Valitettavasti meidän toimittajien narsismista, populismista, laiskuudesta, ammattitaidottomuudesta, yleissivistyksen puutteesta ja ennakkoluuloisuudesta. Onko meillä joku vastuu ihmisten politiikkavastaisuudessa? Mielestäni on, kun YLEn vaalitenttejä mainostava tietoiskukin on löytänyt tai lavastanut vain politiikkaan kielteisesti suhtautuvia "kansalaisia".

On myös aiheellista kysyä, syyllistyykö virheelliseen viestintään, vastuuttomaan valehtelemiseen tai mauttomaan mustamaalaamiseen jos kertoo vain tuotteen epäkohdista mutta ei laisinkaan sen hyödyistä. Jos antibioottikin tuomittasiin paskaksi koska se aiheuttaa noin 1 prosentille sen käyttäjistä allergisen reaktion. Tai sauvakävely vain ihmisterveyttä vaarantavaksi itsekeskeisesksi ja vastuuttomaksi nautinnon tavoitteluksi vain siksi, että pihtiputaan mummon jalka lipsahti ja akillesjäne katkesi.

Mutta politiikasta ja politiikoista saa kaivaa tikulla sen paskan, jota jokaisesta maailman asiasta ja jokaisesta maailman ihmisestä löytyy jos oikein etsimme. Ja miksi emme etsisi, olemmehan toimittajia. Mutta siinä on kyllä tutkiva journalismi ymmärretty väärin.

Katsoin muuten tällä viikolla Ajankohtaisen Kakkosen henkilökuvan Eero Heinäluomasta. En oikein tuntenut miestä, jonka kanssa olen ollut melko tiiviissä kanssakäymisessä jo 35 vuotta. Minä tunnen kovin erilaisen Heinäluoman.

Onneksi.

Tämänkertainen teksti jolla itseäni hauskuutan, on laina ja muokattu. Alkuperäisen löysin sivulta: Beeduska75

Ripustettavaksi lemmikkien luettavaksi ERITTÄIN MATALALLE jääkaapin oveen- eli n. kirsun korkeudelle.

Rakkaat koirat ja kissat,

Astiat, joissa on tassunkuvia ovat teidän ja sisältävät teidän ruokaanne.

Muut astiat ovat minun ja ne sisältävät minun ruokaani.
Huomioikaa, että tassunjäljen asettaminen keskelle ateriaani ei tee siitä teidän ruokaanne.
En myöskään pidä tassunkuvaa ruokani keskellä esteettisesti miellyttävänä.


Taloamme eivät suunnitelleet F1-insinöörit, eikä se ole kilparata.
Minun päihittäminen portaissa ei ole tavoitteena.
Kampittamiseni ei auta, koska kaadun nopeammin, kuin te juoksette.

En voi ostaa mitään jättisänkyä suurempaa. Tästä olen erittäin pahoillani.
Älkää luulko, että jatkan sohvalla nukkumista varmistaakseni teidän hyvän olonne.
Koirat ja kissat voivat oikeasti käpertyä pieneksi palloksi nukkuessaan.
Ei ole tarpeellista nukkua vaakatasossa muihin nähden levittäytyneenä mahdollisimman pitkäksi. Tiedän myös että hännän pitkäksi venyttäminen ja kielen ulkona roikottaminen tilankäytön maksimoinniksi ei ole enää muuta kuin sarkasmia.

Viimeisen kerran, kylpyhuoneessa ei ole salakäytävää eikä taikaovia.
Jos jonkin ihmeen kaupalla ehdin sinne ennen teitä ja onnistun saamaan oven kiinni, eivät raapiminen, vinkuminen, naukuminen, ovenkahvan kääntö, tassun oven ali saaminen, tai muutkaan temput, ole tarpeellisia. Minun täytyy tulla ulos samasta ovesta, kuin josta menin sisään. Lisäksi, olen käyttänyt WC:tä useita vuosia -- kissa- tai koiraeläinten avustus ko. tapahtumassa ei ole tarpeellista.

Oikea järjestys on: Suudelkaa minua ENSIN, sitten voitte mennä haistelemaan toisen koiran tai kissan takapuolta. Tätä en voi painottaa riittävästi.

Vastapalvelukseksi teille, rakkaat lemmikkini, olen liimannut etuoveemme seuraavan viestin:

Kaikille ei-lemmikin omistajille, jotka haluavat käydä kylässä ja silti valittaa eläimistämme:

1. He asuvat täällä. Sinä et.
2. Jos et halua heidän karvojaan vaatteillesi, pysy poissa huonekaluista.
3. Pidän lemmikeistäni enemmän, kuin monista ihmisistä.
4. Sinulle lemmikkini on eläin. Minulle hän on adoptoitu poika/tytär, joka on lyhyt, karvainen, kävelee neljällä jalalla ja puhuu hieman epäselvästi.

Muista: Monella tapaa koirat ja kissat ovat lapsia parempia, koska:

1. He syövät vähemmän.
2. He eivät ole jatkuvasti ruinaamassa rahaa.
3. He ovat helpompia kouluttaa.
4. He tulevat kutsumalla, yleensä.
5. He eivät koskaan pyydä saada ajaa autoa.
6. He eivät hengaile huumehörhöjen ja varkaiden kanssa.
7. He eivät polta eivätkä juo.
8. Heidän ei tarvitse ostaa jatkuvasti uusinta muotia olevia vaatteita. (ellei äiskä halua)
9. He eivät tahdo käyttää vaatteitasi. (ne voi kuitenkin imeskellä ja pureskella..)
10. He eivät tarvitse miljoonia euroja koulunkäyntiin.

Ja mikä parasta,

11. Jos he sattuvat hankkiutumaan raskaaksi, voit aina myydä heidän lapsensa.

Rakas Vaimo kiinnitti eilen huomiota päiväkirjamerkintöihini. Ettäkö noinko huonostiko meneekö? Itsesäälin savon ennätys, paskassa pyörimisen pohjoismainen mestaruus, kurjuuden korkea veisu...

Sellaisiahan osa minun viimeaikaisista kirjoituksistani ovat olleet. Mutta niihin on oiva selitys. En halua katkeroittaa tuttaviani. En halua kehua elämälläni. Pröystäily ei ole kivaa eikä sovi suuhuni...

No ei nyt ihan, mutta kyllä minä sen olen huomannut, että viimeaikoina on tullut valitettua turhasta. Kun 90 prossaa elämästä on mallillaan niin miksi ei osaa iloita siitä?

Ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki. Niin on vähän minullekin käynnyt. Sen sijaan että tekisin tuolle kymmenelle prosentille jotain, sen sijaan että nauttisin täysillä tuosta 90 prosentista jään valittamaan niitä pieniä kurjuuksia jota elämään jokaisella sisältyy.

Jos nyt yhden päivän paska lentää kuin varpusparvi ja oksennusryöppy on Imatran vapautetun kosken voimainen, niin mitä sitä suremaan. Se kesti vain yhden päivän, housuihin ei tullut kertaakaan ja oksentamaankin ehdin vessanpönttöön. Jos näitä onnistumisia nyt luettelisin.

Toiseksi oli hieno huomata, että en ole korvaamaton. Kaikki hoitui kodissa kunnolla vaikka makasinkin liki vuorokauden putkeen. Jos olisi tarvinnut väen päästä kaupunkiin, olisi varmasti tuttavapiiristä lytynyt kuljetusapua.

Meillä vietettiin aikoinnaan muutama kuukausi villasukkapäiviä. Eli toinen aikuisista sai pitää vapaata kokona toisen pyörittäessä balettia. Varastettu idea muistaakseni Tommy Helstenin perheestä. Mukava järjestelmä joka ajoi karille kun RV ei osannut relata kotona. Tekemättömät työs kuin hyppivät silmille. Kyse ei siis ollut siitä, ettenkö olisi osannut pyörittää balettia. Vaan ympärillä vellovasta keskeneräisyydestä, tekemättömien töiden viidakosta. Niinpä RV luopui villasukkapäivistään. Minä yritin vielä pari viettää, mutta jotenkin se ei enää tuntunut samalta kuin silloin kun niitä vietettiin vuoroviikoin. Niin jäivät villasukat lojumaan vaatekaapin alalaatikkoon.

Nyt arjen ilonhetket ovat laatuaikaa RV:n kanssa kierrätyskeskuksen kirpputorilla, kahvit prisman kahviossa kun kauppatavarat on kärrätty autoon, ajelu kotiin tai kaupunkiin kauniissa kevättalven auringonpaistossa yhdessä, illan löhöämiset ja lukemiset sängyssä, kirpputoritavaroiden kokoamiset ynnä muut.

Olemme kasvaneet yhteen kuin tatti ja koivu. Minä olen se leccinum versipelle , koivun punikkitatti. Ja RV se korkea koivu. Molemat toisilleen tarpeellisia. Toki kumpikin pärjää omillaan mutta parempaa on elämä yhdessä. Tai todellisuudessa koivun punikkitatti ei taida pärjätä luonnossa ilman koivua. En ainakaan itse ole milloinkaan löytänyt sitä kuusinärreiköstä.

Mitä komeampi koivu sitä paremmin voiva punikkitatti sen juurelta löytyy. Ja komeita koivuja kasvaa valoisilla paikoilla, sopivassa maaperässä, sopivasti kosteutta ja ravinteita saavina. Kun koivu halutaan oikein komeaksi ja hyvinvoivaksi on sen ympäriltä raivattava roskapuut pois.

Sen verran minäkin olen metsänhoidosta oppinut.

Täällä Savon sydänmailla.