IRC-Galleria

Äitimyytin pohdinta on ollut viime aikoina pinnassa.

Oma äiti kävi viikonvaihteessa kolmannen kerran kuoleman portilla mutta taitaa taas sinnitellä elämään. Erikoisen äidin kuolemasta tuli kuluneeksi pari päivää sitten kaksitoista vuotta ja asia nousi irc-kirjoituksissa sekä Erikoisen että hänen siskojensa toimesta pintaan. Saipa samassa yhteydessä myös Rakas Vaimo Erikoiselta osuutensa uusioäitiydestä. Tuli tunne, että emme ole aivan epäonnistuneita. Ainakaan äitinä.

Mutta vastaavasti äitinsä hylkäämien lasten vihakin kohdistu ensisijaisesti juuri uuteen äitiin. Kai me olemme niin eläimiä, että uroksen katoamisesta selviämme niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta naaraan eli emon katoaminen on elämän ja kuoleman kysymys.

Niinpä "emon hylkäämien pentujen viha" kohdistuu varaäitiin, siihen uuteen emoon joka parhaansa mukaan yrittää paikata kaikkia niitä aukkoja joita lapsensa hylännyt biologinen äiti on jättänyt. Tässä uroksen rooli jää samanlaiseksi kuin luonnossakin. Notkut jossain lähimailla, yrität mahdollisesti kantaa naaraalle syötävää tai jäät vahtimaan pesää kun naaras lähtee saalistamaan omaa elantoaan.

Ei ole koiraasta synnyttäjäksi tai munijaksi. Ainakaan suvunjatkamismielessä. Melkoiset rinnatkin saattaa koiraalla olla mutta täysin turhat nännit niiden pässä. Että ei ole emoksi, ei äidiksi.

Miksi nämä sukupuoliroolit ovat niin tiukassa? Jos jumala olisi olemassa niin tuskin hän viisaudessaan olisi näin epätasa-arvoista suhdetta rakentanut. Taas yksi todiste, että olemme evoluution tulosta.

On tämä ihmeellistä.

Kruunasi tämän aamun. Meinaan tuo 14-vuotiaan kollin kommentti irc-kuvassani. Kun ei muutenkaan tuon liskojen yön jälkeen ollut kovin hyvä aamu.

Yö meni kipristellessä. Uimahallikeikasta jäi jännitys pohjelihakseen. Joten suonenveto herätti pari kertaa yön aikana. Ja sitten nousi taas tyhmät ajatukset päähän. Perin mustat.

Elukoista tällä kertaa vain yksi kissa suoritti hätäherätyksen. Hyppäämällä karjuen sänkyyni kello neljän aikaan. Katti kainaloon ennenkuin Rakas Vaimo herää ja vauhdilla eteiseen. Meinaan katti. Ja taas ei uni tullut vaan märehdin iltaista tyhmyyttäni.

Kaiken lisäksi taivas on aivan harmaa, tuulee ja sataa vettä, mikään ei huvita...

Hesaankin piti RV:n kanssa lähteä mutta sekin keikka peruuntui omaan mahdottomuuteensa. Vaikka ei me taidettu edes tosissaan yrittää.

Vaihdoin oletuskuvankin. Kuvaa paremmin fiiliksiä.

Pääsispä pian vaihtamaan kuvan uuteen.

Savonlinnan tulien ilta oli eilen nimensä veroinen. Kaksi ohjelmaa nousi yli kaiken muun, Taidelukion Takamuksen musisointi ja tuliryhmä Etnan esitys.

Mutta aluksi hieman taustaa. Päätimme jo liki viikko sitten ottaa ohjelmistoomme tämän tulien illan. Kerroimme lapsille suunnitelmasta ja innostimme heitä järkkäämään itselleen kaveriseuraa Riihisaaren lauantaiksi. Saisivat kerrankin touhuta kaupunkitapahtumassa kavereidensa kanssa kolme-neljä tuntia ihan rauhassa. Ja me saisimme myös Rakkaan Vaimon kanssa osallistua rauhassa juuri niihin tapahtuman osiin joihin haluaisimme.

No miten kävikään. Tytöt onnistuivat oivasti ohjelmoimaan oman iltansa. Sansku ilmoitti jo hyvissä ajoin jäävänsä kotiin, ostavansa litran jäätelöä ja nauttivansa rauhassa hyvästä elokuvasta. Janna ja Tilli sopivat tapaamisen tyttökaveidensa kanssa Riihisaareen ja niinpä he sitten kulkivat illan omissa porukoissaan. Ja hauskaa oli ollut.

Mutta entäpä meidän poijjaat? Tiitus toki sai sovituksi kaverin mukaanoton, mutta valitettavasti tuo suunnitelma kariutui Tiituksesta riippumattomista syistä. Mikko ja Jussi sen sijaan päättivät jo valmiiksi, että ideamme on aivan perseestä. Kuten nykyisin muutkin ideamme. Niinpä he laahustivat kolmisen tuntia perässämme niin tylsistyneen näköisinä kuin vain voi olla. Lopulta pieni sadekuuro antoi heille oikeuden lähteä autoon istumaan mpkolmoset korvilla.

Mitä Riihisaaressa tapahtuikaan juuri siihen aikaan? Hieno tulishow jossa nähtiin, miten tulivälineilläkin voi harrastaa jonglöörausta tai millä tavalla hyppynarulla hypitään niin, että hyppijää tuntuu koko ajan ympäröivän huima tulipallo. Kaikki tämä jäi näkemättä kahdelta vanhimmalta pojaltamme, jotka vielä pari viikkoa sitten saattoivat harjoitella jonglööritemppuja pihalla kolme tuntia yhteen menoon.

Lopputolos oli se, että illan antiin löytyi perheestämme kuusi tyytyväistä ihmistä ja kaksi perin tympääntynyttä murkkua.

Enemmistö osasi nauttia.

Tai ainakin tehdä välttämättömyydestä hyveen.

Minua on kohdannut kohtuuton epäoikeudenmukaisuus.

Kuvagalleriaan ei uppoa kuva joka sujuvasti solahtaa Rakkaan Vaimon Galleriaan. Siis täällä IRC-Galleriassa.

Olen kirjoitellut asiasta ylläpidolle muutamaan kertaan mutta yhtäkään järkevää vastausta en ole saanut. Kuvan koko ei voi olla vaikuttava tekijä koska kyse on samasta kuvasta. Eikä kuvan aihekaan, koska edelleen on kyse samasta kuvasta. Ainut järkevä selitys joka minulle tulee mieleen on se, että ongelma ilmaantui samaan aikaan kuin alkoi uusi VIP-kauteni. Eli olisiko säädöissä jotain vikaa, sillä Galleriassani on enemmän kuvia kuin perusjäsenyys oikeuttaa. Siksi maksankin VIP-jäsenyydestä. Mutta en saa vastinetta rahalleni.

Mikäköhän siinä on, että netissä ei päde samat kaupan lait kuin tavallisessa kaupassa. Jos saat viruksen ihan kunniallisilta sivuilta on se oma murheesi. Vaikka kuinka olisit yrittänyt päivittää virusturvaasi. Eikös se virusturvan ylläpito olisi sen asia joka minulla tämän palvelun myy. Enhän minä lihakaupassakaan joudu vastuuseen siitä jos kylmätiski on rikkoutunut ja ostamani jauheliha tämän vuoksi pilaantunut. Mutta internetissä joudun. Noin kuvainnollisesti.
Eli jos häivyn täältä lähiaikoina niin se johtuu vain siitä että en saa vastinetta rahoilleni.

On tää taas aamu.

Muutenkin.

Nyt se koulu alkaa, kaikki tasajakaa,
hyppikää, pomppikaa, riemuitkaa.

Onhan tässä Jussin kanssa harjoiteltu jo viime viikon keskiviikosta, mutta nyt se varsinaisesti alkaa. Meinaan lasten koulu. Ja vanhusten loma.

Tänään käynnistyy koulutyö ammattikoulun lisäksi myös peruskoulussa ja lukiossa. Joten kuusi lasta säntää tänään iloisena koulutielle. Liki 30 asteen helteeseen. Siinä sitä otetaan lapsesta mitta oikein kunnolla.

Lomakauden huipensi sunnuntaina vietetty Jannan rippijuhla. Ystäviä oli piha täynnä, harmittamaan jäi oikeastaan vain Erikoisen, Risto I:n ja tietysti Rinsessa Aavan poissaolo. Mutta sillekin oli asiallinen peruste, joten tältä osin homma oli kunnossa. Mutta huomasin Jannasta, että Ison Siskon mukanaolo rippijuhlassa olisi ollut tärkeä. Sellaiseksi se muotoutuu tällainenkin perhe vaikka siskoksilla on ollut 400 kilometriä välimatkaa jo liki kahdeksan vuotta.

Juhla onnistui hienosti, juhlakalu oli kaunis, tarjoilut hyviä (ja riittäviä) ja vieraat hauskoja. Onneksi ystäväperhekin ehti mukaan vaikka takana olikin rankka päivä missikilpailuissa. Lapsillakin tuntui olevan mukavaa, etenkin pienemmillä jotka painoivat Tillin kehittämissä kilpailuissa ja lopuksi hippaa ihan ilman ohjaustakin. Murkkuikäiset pojat tosin olivat kuten murkkuikäiset pojat tälaisissa juhlissa ovat. Mutta mitäpä he eivät sittenkin kärsisi Jannan viehättävyyden vuoksi.

Mutta näillä muistoilla sitä' on hyvä ampaista kouluvuoteen. Ennen kuin huomaammekaan, liki 200 aamua on lusittu ja edessä on taas uusi kesäloma.

Ja sitä ennenhän on syysloma, joululoma, talviloma, pääsiäisloma, vappu...

Kyllä se siitä.

Kesä jatkui viikonvaihteessa ystäväperhen heinätalkoissa. Kahtena päivänä meidän iskuryhmä hääri heinäpaalien kimpussa sellaisella innolla, että ylpeää isää oikein ihmetytti. Sillä työ 25 asteen helteessä paahteisella pellolla ei ollut maailman helpoimpia. Ei ainakaan itselleni. Suonenvedosta on kärsitty kahtena yönä. Ei ilmeisesti tankkaus ihan osunut kohalleen.

Mutta Tiitus, Mikko, Tilli, Musu ja Jussi painoi töitä tavalla josta voin olla vain ylpeä. Ovathan he kotonakin monasti ahkeria, mutta tuossa heinähommassa oli joku ihan oma viehätyksenä. Kun ensimmäisen päivän iltana saunassa jalat ja kädet kirvelivät kovien korsien pistosten jäljiltä, hartiat särkivät ja osalla vielä auringon punoittamat olkavarretkin kiusasivat, niin mitä sanoi meidän lapsiktaras: mennäänhän me huomennakin...

No mentiin. Sunnuntai olikin helpompi päivä, pelto oli vain noin kolmannes lauantaista ja urakasta selvittiin kahteen tuntiin. Mutta pellon pienuudesta huolimatta koimme olevamme apuna ystäville ja se tuntui tuntuvan lapsistakin hyvältä. Kun ystäväperheen äiti oli lauantaina sanonut, että normaalisti tältä pellolta on selvitty vasta ilta seitsemän maissa kotiin ja nyt oltiin kolmisen tuntia nopeampia, niin tämä painui ainakin joidenkin lasteme mieliin. Tillikin totesi, että sittenhän meistä oli kolmen tunnin apu.

Mutta ei sunnuntain työnteko vielä heinäpellolle loppunut. Iltapäivällä suunnistettiin vielä mökille ja iskettiin Rakkaan Vaimon, Sanskun, Jussin ja Mikon kanssa taas pätkä kattoa. Joka onkin nyt jo puolivälissä. Kun tänään haetaan lisää maalia ja huomenna lautoja niin mahdollisesti tämän viikon lopussa katto on naputeltuna.

Että kyllä sekin projekti siitä etenee.

Hitaasti mutta varmasti.

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Elokuun alkaessa alkoi myös kesä. Helteet tulivat jatkuakseen pitkälle ohi koulujen avautumisen. Saammehan edes me vanhukset nauttia lämmöstä, joka ei vanhan kansan sanonnan mukaisesti luita riko.

Kesän alkamisen myötä vauhdittui myös mökkiremontti. Ensimmäinen neljännes kattoa naputeltiin paikalleen eilen Sanskun ja Jussin suosiollisella avustuksella. Ja ihan oikeasti heistä on hommassa suuri apu. Etenkin kun vanhan, lihavan miehen polvet eivät kestä jatkuvaa portaille ja alas loikkimista.

Valmiiksi omassa pihassa maalattuja, tai siis saunasuojattuja, lautoja iskettiin kattoon jo puoli lappeellista. Tänään jatkuu usien lautojen maalaus ja huomenna ehkä taas niiden kattoon lyönti. Jos vaikka katon ja päätykolmiot saisi ensi viikon aikana naputeltua. Niin pääsisi uunin ja muurin kimppuun. Niin sekin homma etenee.

Kesän myötä vauhdituu myös mattojen pesu. Omaan ammeeseen pistettiin eilen ensimmäisä mattoja likoamaan, Punkaharjun mattojenpesupaikalle olisi tarkoitus suunnistaa ensi viikolla.

Matojenpesupaikoista tuli muuten mieleen tämä savonlinnalainen pöyristytävä suhtautuminen mattojen pesuun puhtassa Saimaassa. Ei ritä se, että melkein jokaisessa mökkirannassa lutrataan mäntysuopien ja vahvempienkin aineiden kanssa. Vaan saaristokaupunkikin syyllistyy ympäristörikokseen. Tarjoamalla asukkailleen matonpesupaikkoja suoraan järvessä. Ei uskoisi olevan mahdollista enää 2000-luvulla mutta niin vain on.

Joskus hetkittäin hävettää olla savonlinnalainen ja tämä on yksi selainen kohta.

Eilen käytiin muuten iltavierailulla Jannan riparilla. Jossa törmäsimme iloiseen ja onnelliseen lapseen. Aina se Jeesus-leirikin kotiolot voittaa. Tämä kun on toisinaan yksi maanpäällinen helvetti. Josta veimme nyt muistutuksen Jannan leirille. Viiden lapsen ja kahden aikuisen muodossa. Ei ihme, että Jannan jäi hymyssä suin leirille meidän poistuessamme.

Kovin tuntui olevan toisenlainen leiri kuin isosiskon viimekesäinen vastaava leiri. Jonka myös isosisko huomasi. Ollen osin kateellinen mutta ennenkaikkea onnellinen pikkusiskon puolesta. Ja itsekin innostunut uudelleen isoiskoulutuksesta.

Että jos vaikka hänkin vielä pääsisi mukaan...

Pienet varkaat, pienet saaliit. Suuret varkaat...

Toivotavasti ei, mutta tuntuu vaan niin epävarmalta se, saako nuoresta varkaasta karistettua tuon taipumuksen ennenkuin se johtaa pahempiin, kodin ulkopuolella tehtyihin varkauksiin.

Vaikka kyse ei ole vielä kuin karkeista, kekseistä, muutamista euroista Rakkaan Vaimon kassista tai viikkorahakulhosta, niin itse asia on huolestuttava. Kuten myös se, että varkaasta ei ole tunnustajaksi siinäkään vaiheessa kun varkaus on havaittu, pikkuveli on oman osuutensa tunnustanut ja jäljellä on vain kaksi epäiltyä. Joista molemmilla on useampia kiinnijäämisiä samanlaisista varkauksista.

Onko niin, että molemmat ovat nyt olleet asialla, sillä oman syyttömyden vakuuttelu on melko laimeaa. Molemmat epäillyt menevät hämilleen, vaihtavat väriä ja katselevat pitkin pöytää, seiniä ja lattioita.

Vai kärsiikö syytön jonkun toisen teoista? Kerää epäoikeudenmukaisuuden säkkiä pullolleen, kirkastaa marttyyrin kruunuaan, mutta on hiljaa eikä jaksa huutaa vääristä epäilyistä? Epäoikeudenmukaista, mutta pistäisi siten sen toisen epäillyn koville, pakotaisi tunnustamaan.

Tämä tilanne säteilee ikävästi koko porukkaan. Vanhemmilla on pinna tiukalla, syyttömät lapset vetäytyvät myrskyn silmästä syrjään ja kaikki kärsivät.

Kyllä elämä on ihanaa.

Keskustelu ajan nopeasta kulumisesta virisi taas eilen illalla kun ystäväperhe Olli-Jaana-Saska-Pyry pyrähti kylään.

Heti siinä pihaan saapuessa kun taivasteltiin, kuinka kauan on edellisestä tapaamisesta. Kuinka lapset ovat kasvaneet, miten piha muuttunut... kukaan ei sentään uskaltanut sanoa, että oletpa sinä Kimmo vanhentunut näinä vuosina.

Lapsista on hienoa kun joku tulee ja kehuu, miten he ovat kasvaneet, miehistyneet, muuttuneet nuoriksi neidoiksi... mutta ei kukaan tule sanomaan minulle, että oletpa sinä harmaantunut, kulahtanut, rypistynyt...

Vaikka niin onkin tapahtunut sinä missä poikien miehistyminen tai tyttöjen kaunistuminen ja muotoutuminen.

Sanoin eilen leikillään, että kaikille niille ihmisille jotka taivastelevat ajan nopeaa kulumista pitäisi antaa ohje; hanki seitsemän lasta niin johan aika tuntuu pitkältä.

Eikös tämä uhmaikä voisi jo loppua, kauanko tätä murkkuikää kestää, eikös tämä jo saisi tätä peruskoulua loppuun, taasko on istuttava kaupungissa autossa odotamassa harjoitusten päättymistä...

Tai kouluaamuna viideltä ylös puuroa keittämään, kolme tuntia lasten aamusähellystä, päivä omia hommia Rakkaan Vaimon kanssa ja iltapäivästä taas yhtä sotaa ja taistelua viimeisen lapsen nukkumaan menoon eli liki 23 saakkaa. Ja sitten hieman omaa aikaa RV:n kanssa sängyssä. Lehtiä ja kirjoja lukien, sillä kuten Junnún laulussa sanotaan, mies kun tulee tiettyyn ikään...

Kokeilkaapa tätä niin olen ihmeissäni jos sanotte, että kuluupa aika nopeasti.

Mutta takaisin vieraisiin. Mukava kun heitä käy. Tänä kesänä jo useammat tuulahdukset aikuisten ulkomaailmasta. Jota siis todistettavasti on olemassa. Hauska tai ikävä huomata, mutta vierailulle ovat tulleet lähinnä sellaiset ystäväperheet, jotka eivät milloinkaan uhoa, että sitten ensi kesänä me kyllä tullaan Käärmelahteen.

Eilen ehdittiin istumaan iltaa, juttelemaan mukavia, nauttimaan juustoista ja viinistä. Miehet putosivat puolenyön maissa, RV kömpi sänkyyn puoli kahden aikoihin. Selityksenä ehkä se, että Jaana on hänen pitkäaikainen ystävänsä, opiskeluajoilta yli 20 vuoden takaa. Me Ollin kanssa olemme uudempia tuttavuuksia, vaimojemme kautta tutustuneita.

Katsotaan nyt, mitä tämä päivä tuo tullessaan. Mukavaa kuitenkin jo sekin, että Käärmelahdessa käy välillä ulkomaailman tuulahdus.

Hieno viikko takanapäin. Ja hyvää luvassa myös viikonvaihteessa. Voiko sitä äijä enempää toivoa.

Ensin menneeseen. Tasan viikko sitten saivat toisensa Minttu sekä Ville. Virallisemmat seremoniat pyhän kolminaisuuden kirkossa Helsingissä. Jos juhlallisuuksien perusteella pitäisi kirkko valita niin minun kirkkoni olisi ortodoksinen. Onneksi tämä valinta ei ole kuitenkaan pelkkien juhlallisuuksien varassa, kaunis ja kodikas juhlakaavakaan ei kätke sanoman valheellisuutta. Mutta häätoimituksena aivan upea, jotain toista kuin evlutkaavamaisuus ja jäykkyys.

Varsinainen riemu repesi kuitenkin Otalammen työväentalolla varsinaisessa hääjuhlassa. Miten voikin olla jokin juhla juuri juhlittavien näköinen niin vahvasti kuin Mintun ja Villen hääjuhla oli. Hääparin ystävät olivat tehneet valtavan työn, hääpari oli pitänyt pintansa vanhemman väen painostuksessa ja lopputulos oli upea. Onneksi lähdimme jälki-ilmoittautuneina mukaan.

Myös yöpyminen mummolassa oli vahva kokemus. En ole nukkunutkaan Wiimarinteessä varmaankaan noin 40 vuoteen. Nostalgiaa tulvi joka paikasta, paljon tuttuja esineitä, kallionkoloja, kasveja, huopia, astioita, kaappeja...

Millaisen muistojen määrän tuo kaikki herättikään. Touhuistamme poikien kanssa, Isoäiti Almasta, Eno-Mattista, Irjan pyöreistä suussa sulavista karjalanpiirakoista ja paljosta muusta. Etenkin aamun parin tunnin keskustelu Irjan kanssa kaikkien muiden vielä nukkuessa oli mieleenpainuva. Tuli kysyttyä monta sellaista asiaan, joita nuorempana olin huomannut ja havainnut, mutta joita en ollut tuolloin ollut kehdannut Irjalta kysyä. Ja valtava määrä minulle aivan uutta tietoa tämän läheisimmän sukulaisperheen elämästä.

Hääjuhlissa syntyi myös idea Matin, Marjatan ja Marjatan isotädin Mannin Käärmelahden vierailusta. Keskiviikkoillalle Olavinlinnaan oopperaan katsomaan tähänastisen oopperahistoriani tylsintä oopperaa. Lucia mikä hän nyt sukunimeltä olikaan Laammermoori. Että voi olla synkkä kappale. Ja tylsästi esille asetettu. Perinteistä oopperaa kauheimmillaan. Mutta onneksi miehityksestä löytyivät Lucian roolin laulanut Eglise Gutierrez, Arturon roolin laulanut Petrus Schroderus ja Raimondona loistanut Jyrki Korhonen. En minä oopperalaulannasta mitään ymmärrä, mutta jos minullekin tulee hikisessä linnassa vilu Lucian menettäessä järkensä niin se riittää minulle. Nyt tuli.

Ja sitten se yöistunto Käärmelahdessa. Tällaisia öitä minä kaipaan. Melkeinpä parasta mitä housut jalassa voi tehdä. Meillä oli hauskaa, toivotavasti myös vierailla. Viiniä, olutta, juustoja ja muita herkkuja oli sopivasti, nauramista hieman liikaakin päätellen siitä, että vatsalihakset olivat aamulla kipein paikka kropassa.

Aamupäivällä vielä IsoÄiti matkasi pitkästä aikaa Käärmelahteen tapaamaan kummipoikaansa ja muuta väkeä ja siitäkin kehkeytyi oikein mukava aamupäivän kahvirupeama. Jonka vaan oli määrä loppua ennen aikojaan vanhempien vieraiden lähtiessä kohti Vihtiä.

Onneksi kuitenkin Minttu sekä Ville jäivät vielä vuorokaudeksi, sillä se antoi vielä hauskoja pelihetkiä, mukavia keskustelutuokioita ja hyvää mieltä oikein roppakaupalla.

Ja nyt ollaan melko hiljaisessa talossa. Isot pojat ovat äijäilemässä Ahokkailla Parikkalassa, Tilli edelleen Muksumäessä, Tiitus, Jannan ja Sansku nummumassa.

Kuten myös Rakas Vaimo jonka kanssa kohta suunnistan kohti Jyväskylää. Nauttimaan kahdenkeskeisestä yhdessäolosta.

Kyllä kesä on ihanaa.