IRC-Galleria

BissaraTiistai 01.09.2009 01:22

Toi ensimmäinen kuva on mun mielestä jotenkin jännä, kuin akvaario. Siinä on vettä, suolaa, oliiviöljyä, härkäpapuja ja minivalkosipuleita kuorineen (kuoritaan keiton jälkeen, kolme suurta kynttä tai kaks tollasta).

Vielä kolmannessa kuvassa keitto oli hyvää, tasaista ja KEITTOA. AS tosin tömäytti siihen paljon mustapippuria, tulista paprikamaustetta ja juustokuminaa. Tykkäsin kyllä. Hän ei, siis ei hän sitä maistanut mutta ei miellyttänyt, kun tykkää siitä paksuna. Sitten hän lisäsi vielä suuret loraukset oliiviöljyä ja keitteli bissarasta melkein kaiken veden pois.

Siitä tuli puuromaista tai paksua hernekeittoa, sellaista mitä hän voi syödä leivän kanssa. Päälle oliiviöljyä, juustokuminaa ja tulista paprikaa.


Bissara

250 g kuivattuja pieniä papuja
3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa

Tein sen kuitenkin härkäpavuista, kun pieniä ei ollut nyt kaapissa. Laitoin yöksi pavut kulhoon kylmään veteen ja jääkaappiin. Ja töiden jälkeen sitten huuhtelin ne vielä kolmesti. Katsoin, ettei mitään roskia jäänyt.

Pavut laitettiin suureen kattilaan ja lisättiin vettä niin, että 2/3 oli täynnä. Joukkoon laitettiin kuorimattomat valkosipulinkynnet (laitoin 2 minivalkosipulia), oliiviöljyä ja suolaa. Peitetään ja keitetään 20-30 minuuttia.

Valkosipulit otettiin pois vedestä kylmään veteen ja kuorittiin.

Ohjeessa oli aivan liikaa vettä, joten kaadoin yli puolet vedestä pois, ettei keitosta tullut ihan litkua. Laitoin valkosipulit ja pavut monitoimikoneeseen ja soseutin tasaiseksi. Lisäilin aina kerralla vähän vettä, kunnes mielestäni keitto oli sopivan paksuista.

Tässä vaiheessa mieheni sitten tuli, tömäytti keittoon mustapippuria, tulista paprikamaustetta ja juustokuminaa. Hän käski keitellä sitä vielä. Lisäsi lorauksen oliiviöljyä. Ennen tuota oliiviöljyä keitto oli vielä tosi hyvää. Siitä sitten tuli sellaista mössöä, mitä hän lautaseltaan söi leivän kanssa. Päälle laitettiin vielä juustokuminaa, oliiviöljyä ja paprikajauhetta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.