IRC-Galleria

pohja:
150 g
digestivekeksejä (9-10 kpl) tai muita hieman rasvaisia keksejä
3/4 dl
öljyä (tai 75 g sulatettua margariinia)
täyte:
175 g
tuorejuustoa
2 kpl
kananmunaa
1 dl
sokeria
150 g
valkosuklaata
1 tl
vaniliinisokeria
3/4 rkl
agar-agar jauhetta
1/2 dl
vettä
2 dl
kuohukermaa

1. Leikkaa irtopohjaisen vuoan pohjalle leivinpaperi.

2. Pane keksit muovipussiin ja murenna kaulimella. Lisää öljy ja sekoita tasaiseksi. Painele muruseos tasaisesti vuokaan.

3. Sulata suklaa.

4. Erota kananmunista keltuaiset ja valkuaiset niin, ettei valkuaisten joukkoon tule yhtään keltuaista.

5. Sekoita tuorejuusto, keltuaiset, puolet sokerista, vaniliinisokeri ja sulatettu valkosuklaa kulhossa tasaiseksi.

6. Vatkaa kerma ja loput sokerista vaahdoksi.

7. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi puhtaassa kulhossa kuivalla vatkaimella.

8. Lämmitä vesi kiehuvaksi. Lisää agar-agar veteen ja sekoita kunnes agar-agar on liuennut.

9. Lisää agar-agar seos juustoseokseen ja sekoita tasaiseksi.

10. Lisää juustoseokseen ensin vatkattu kerma ja sitten valkuaisvaahto kevyesti sekoittaen. Valkuainen saa jäädä pieninä hattaroina joukkoon.

11. Kaada seos vuokaan ja jätä hyytymään tunniksi pakastimeen tai anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Alkuperäinen ohje: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/311242/Valkosuklaakakku%20ilman%20liivatetta/

Muokkasin ohjetta hieman. Laitoin juustokakkuun Philadelphia marabouta ja 15 g maustamatonta tuorejuustoa. Pohjaan käytin margariinia ja digestive suklaakeksejä. Laitoin pohjan 180 asteeseen 10 minuutiksi. Ja annoin jäähtyä ennen kuin laitoin täytteen. Täytteeseen laitoin 130 g Panda valkosuklaata ja loput tummaa suklaata. Raastoin hiukan tummaa suklaata vielä täytteen joukkoon. Maistoin täytettä ja maku oli ainakin ihan kohdallaan. :)

Tyttäreni tömäytti pehmolelunsa kakun päälle ja toinen lohikäärmeistä vajosi. Kakku onnistui maullisesti hyvin, mutta ehkä en osannut kunnolla käyttää agar-agaria, kun oli pehmoista ja helposti hajoavaa?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.