IRC-Galleria

myyra

myyra

Katselmuksen tiellä, on totuus unohtuva unohtava

KunnallisvaalitPerjantai 03.10.2008 13:30

Nuoruus on valttia, näissä vaaleissa. Se on hyvä!
Itse vain olen niin täynnä niitä suuria suunnitelmia, elämääkin hienompia lausahduksia ja mitänsanomattomuutta. Suorastaan välillä pistää vihaksi, se miten kunnan asioita hoidetaan, palveluita ajetaan alas ja annetaan ihmisten riutua pahassa olossaan.

1. Lama aikaan tehtiin huonoja päätöksi, ajaa palvelut alas ja tänä päivänä karsitään siitä tapahtumasta. Nuorilla on enemmän ongelmia, koulussa, kotona, kadulla.. "Pää ei niin sanotusti ole kunnossa". Tämä pää ei kunnossa osasto saa terrorisoitua muuta nuorisoa niin paljon kuin haluaa, kukaan ei enää huomaa matti meikäläistä jolla ei ongelmia.

2. Liikenne, autot pois kaduilta ja pyörä perseen allle. Ei olisi kohta enää ylipainoa, veripainetta.. Ihmiset liikkumaan, liikuntapaikat siihen kuntoon että niihin voisi mennä kuntoilemaan. Satsata hieman erilaisiinkin lajeihin, ei JALKAPALLO, PESÄPALLO, JÄÄKIEKKO. Muitakin lajeja on, jolle voi antaa avustusta.

3. Vaalijärjestelmä pitäisi muuttaa niin, että äänestys tapahtuisi puolueelle. Valitset puolueen, taitat ehdokkaan Vasemisto 1.Matti Meikäläinen 2. Minna Meikä 3. Ville Vallaton ja se jolla on puolueesta eniten ykkössijoja on puolueen "Ääniharava".

*Ajattelu ei maksa mitään, sillä voi jopa tienata*

KunnallisvaalitPerjantai 03.10.2008 00:53

Perkele sanon minä!

Taas on meneillään yhdet turhaakin turhemmat vaalit. Pitäisi äänestää sitä ja tätä, ja jos et niin tee olet huonoakin huonompi ihminen. Jos et äänestä, et voi vaikuttaa. Saati valittaa. Niin, onhan se noinkin, mutta ketä noista 300 taulapäästä äänestät? Kukin valehtelee naamapunaisena, että kyllä meidän puolue hommat hoitaa, kyllä minä asiat saan paranemaan. Uskokoon ken tahtoo, uskoni on horjuva.

Itsekeskeisiä, omaneduntavoittelijoita, hihhuleita, isomahaisia sekä hulluja. On siellä mukaan näköjään mahtunut pari rikasta jyllenbergiäkin. Onko tässä se kaikki repertuaari, mitä tarjotaan?!

Mitä 18vuotias nulikka voi tehdä 50vuotiaiden perseitä tujottavien ukonrähjien kanssa? Pistää päälleen minihameen ja kaupata persettään, että saa ne tukemaan ajatustaan kouluruuan lisärahotuksesta, että saadaan lisää kasviksia? Tuntuu niin käsittömältä ja hullulta taas kerran, kukaan ei edes kuukauden päästä muista ketäs sinne tulikaan valittua.

Eikö olisi helpompaa satsata tuokin raha, mitä menee mainoksiin, valokuviin, kestitykseen, valittujen kokouspalkkioihin yms. Ohjata sinne minne sitä tarvitaan? (Mutta eiväthän isomahaiset ukot, ja sirosääriset rouvat enää muista mitä siellä kokouksissa pitikään tehdä. Vaihdetaan kuulumiset vaihdevuosista ja kesämökkien kalasaaliista. Mietitään vielä, oliko sitä jotain kokouslistalla).

Laittakaa edes omia ajatuksia, älkääkä puoluetta sekoittako kaikkeen. Puolue on hyvä asia, mutta ei voi olla totta, ettei teillä ole omia ajatuksia vaan kaikki on puolueen linjoilla. Meidän puoluessa ajatellaan, meidän puolueen tavoitteet..

Ja yrittäkää joku edes, että kaupungin rahoja ei tuhlattaisi kertakäyttömukeihin, munkkipossuihin ja kultakatriinaan. Jokainen toisi oman kuppinsa, omat eväänsä ja termospullon. Valinnaisesti voisi olla syömättä tai juomatta, kokous aikakin lyhenisi kun kaikki ei ravaisi hakemassa lisäkuppia sumppia, kun on se niin kallista kaupassa. 3.68 maksaa paketti reilun kaupan kahvia. Ja siitä saa keitettyä 60 kuppia, niin ei kupille hintaa ainakaan minusta liikaa tule. (0,0613333€)

*Ajattelu ei maksa mitään, sillä voi jopa tienata*

KämppäKeskiviikko 01.10.2008 16:30

Olisi varmaan aika löytää jo kämppä jostain. Alkaa juurettomuus pikkuhiljaa V-Ituttamaan.
Toisaalta toisten nurkissa asumisessa on puolensa, mutta ei sitä ikuisesti jaksa.
Jos jollain tiedossa kämppiä Rauman suunnalta, niin ilmoitelkaa....

[Ei aihetta]Tiistai 16.09.2008 16:57

Jos osaisin lentää, lentäisin pois.
Laulaa jos taitaisin, surua se tois.
Elämä on hetki, jota varten olemme täällä.
Huomenna ken ties, tieni on jo oleva.

Kukaan, ei kukaan voi tietää sitä.. Mitä mieleni on huutava.
Ei siihen auttaa voi mikään, vain varjo kaukaisen.
Tulkaa siis mukaan, ja olkaa kuin kotonaan
Minuutti elämästäni, taipaleeseen loputtomaan.

Silmät nuo ruskeat, valoon taitan.
Surun harteilta mereen laitan,
vain sinä ja minä.
Vai miten se olikaan?!

Tulkaa, noutakaa ja hakekaa!!!

Ihminen on itsensä tuhooja,
joka surulla murtaa ja rakkaudella rakentaa.
On sentään jäljellä hyvyys,
joka joskus näyttäytyy.

Älkää siis rakkaat lapset, vielä luovuttako.
Teille on tehtävä, myöhemmin suoritettavana.
On teidän tuleva kasvaa ja voimistua,
ohjata maailma pois radaltaan.

Saada aikaan pieniä puroja,
niistä kasvaa kohisevia koskia,
jotka järviin laskeutuu,
uuden elämän niin monelle antaa.

Kiitos ja kumarrus,
elämän humahdus.

Hmm..*2Lauantai 08.03.2008 20:05

Kohta, kolme tuntia aikaa.. Jännittää. Ei yhtään tietoa paljonko tulossa (edelleenkään). Odotellaan ja pelätään. Haukat vaikuttaa mahtavilta, jee.. Kaljaa koneeseen, niin ei pelota.

hmm.Keskiviikko 05.03.2008 18:29

Alkoi herätä pieni pelko siitä, moniko on lauantaina tulossa.
Riittääkö booli, onko kakkua riittävästi riittääkö vakiopaikan tilat.
Samaan aikaan toivoo, että tulee paljon vieraita ja samalla että ei ainakaan kerralla.
Jännittää, pelottaa, ahdistaa. Mitä siitäkin tulee?

Mutta sen näkee lauantaina, mitä tulee tapahtumaan vai tapahtuuko mitään..
Jepa jee..

Lauantaina 8.3Maanantai 18.02.2008 15:13

Maaliskuussa 8.3. Tulee sensaatiomaiset bileet J:kylään!

Vietämme minun vapautumista vankilasta sekä Pontuksen ja minun syntymäpäiviä. Paikka on kaikille varmasti tuttu ja turvallinen, joten sitä ei tarvitse edes nimeltä mainita.
Alkamisaika:
21.00 tämän jälkeen on maljojen kohotusta ja muuta hauskaa, bändi alkaa soittamaan 22.00 tietämillä, aikatauluun ei tule oikeastaan muutoksia. (luultavasti)

Tajolla:
Boolia, musiikkia ja kaikkea mitä ikinä vaan voi toivoa tai kuvitella.. (Eli ei mitään)

Asustus:
Vapaa pukukoodi, Kunhan jotain punaista, sinistä ja mustaa.

Lahjalista:
Ilmestyy myöhempänä ajankohtana

Tervetulleita:
Kaikki jotka tietävät.

plaahMaanantai 18.02.2008 12:33

Aloita.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a. ( ) aamulla
b. ( ) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. (x) myöhään illalla

2. Tavallisesti kävelet...
a ( ) melko nopeasti, pitkin askelin
b ( ) melko nopeasti, lyhyin askelin
c (x) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d ( ) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e ( ) hyvin hitaasti

3. Kun puhut ihmisille,
a ( ) seisot kädet puuskassa
b ( ) pidät kädet yhdessä
c ( ) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d (x) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e ( ) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi

4. Rentoutuneena istut...
a ( ) polvet ja jalat yhdessä
b ( ) jalat ristissä
c (x) jalat venytettynä eteenpäin tai suorina
d ( ) käpertyneenä jalkojesi päälle

5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit...
a (x) isolla äänekkäällä naurulla
b ( ) hillitymmällä naurulla
c ( ) hiljaisella naurahduksella
d ( ) hymyllä

6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen...
a (x) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b ( ) teet hiljaisen sisääntulon ja katselet ympärillesi tunnistaaksesi tuttuja kasvoja
c ( ) teet todella hiljaisen sisääntulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana

7. Jos joku keskeyttää sinut työskennellessäsi intensiivisesti, niin
a ( ) olet tyytyväinen tauosta
b ( ) olet ärtynyt keskeytyksestä
c (x)olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja

8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a ( ) punainen tai oranssi
b ( ) musta
c ( ) keltainen tai vaaleansininen
d (x) vihreä
e ( ) tummansininen tai liila
f ( ) valkoinen
g ( ) ruskea

9. Illalla, juuri ennen nukahtamista, makaat sängyssä...
a ( ) selälläsi, vartalo suorassa
b ( ) mahallasi, vartalo suorassa
c ( ) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d (x) käsi pään alla
e ( ) pää peiton alla

10. Mistä näet usein unta?
a ( ) putoamisesta
b ( ) taistelemisesta
c ( ) jonkin tai jonkun etsimisestä
d ( ) lentämisestä tai kellumisesta
f (x) unesi ovat aina miellyttäviä


PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4 (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7 (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2 (d) 1
5. (a) 6 (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4 (c) 2
7. (a) 6 (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3 (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6 (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2 (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1


YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.

31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.---

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä.
Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä



45 Pistettä (kait) ehkä se pitää se selitys paikkansa, tavallaan. mene ja tiedä.
Jos saisit minut sinun huoneeseesi lukittuna 24 tunniksi ja saisit tehdä kanssani ihan mitä vain, mitä tekisit?

Jätä kommentti ja sitten kopioi tämä omaan päiväkirjaasi, katso mitä muut sanovat ja saatat yllättyä! :P (josset kopsaa niin oot pelkuri hähää!)

Liian sairaankuulosta.

Niin.Keskiviikko 02.05.2007 23:03

Poliisi......

On mukava kaveri, joka pidättää ja antaa nukkumapaikan.
Juuri kun saa unesta kiinni, niin on aika jo lähteä pois putkasta..
Kello oli 01.38 kun pääsin pois putkasta, eli keskellä yötä.

Mitä ihmettä?