Myös asioiden tekeminen täällä on tosi helppoa, siitä pitäisi pystyä ottamaan mallia sitten, kun palaa takaisin. Ihmisiä ei tarvitse maanitella lähtemään johonkin, uuteen baariin tai pitämään peli-iltaa, ajamaan Bierbikellä tai vuokraamaan mökkiä maaseudulta juhannukseksi. Ihmiset vain joko lähtevät tai jos on muuta, eivät lähde. Suomessa ihmisillä "sitä muuta" tuntuu olevan aina paljon enemmän, myös minulla. Isompaa porukkaa on vaikea saada kokoon. Onhan se tietysti selvä, että se menee niin. Täällä suurimmalla osalla porukasta ei ole muuta elämää kuin vaihtarit ja kokemusten hankkiminen. Me ollaan toistemme elämä ja siksi mukaan lähteminen on helpompaa. Se on varmasti asia, jota jään eniten kaipaamaan täältä. Olisi vain ihanaa, jos kotiin saisi siirrettyä hitusen tällaista avoimuutta ja spontaaniutta, sekä itseeni että koko kaupunkiin. Elämä näyttää aivan eriltä. :)
Oli ihanaa, kun Päivi kävi täällä toukokuun lopussa. Vaikka voin ylistää ihmisiä täällä, on kuitenkin aivan toisenlaista tehdä asioita ihmisen kanssa, jonka voi oikeasti sanoa tuntevansa ja josta voi oikeasti sanoa ystävä, ilman lainausmerkkejä! Meillä oli suuret suunnitelmat Pävexin varalle, mutta läheskään kaikkea ei onnistuttu toteuttamaan. Iski sikamainen biletysvaihde päälle ja sitten ei seuraavana päivänä huvittanutkaan lähteä kieppumaan huvipuiston laitteisiin. Yhtenä iltana mentiin disco-bileisiin Omegaan, yhtenä iltana meillä oli cocktail-bileet meidän luona ja sitten juhlittiin Suomen (alle) keskinkertaista sijoitusta Euroviisuissa. Käytiin me kuitenkin vaikka missä, ainakin We will rock you -musikaalissa, joka oli mahtava! Äiti, jos luet tätä: ei kaduta että tuhlasin kolmekymppiä siihen, sillä istuimme lopulta kuudenkympin paikoilla laittomasti ja oli hauskaa! :)
Pääasiassa kesäkuu ollaan maattu hyvinä päivinä puistossa porukalla ja rusketettu jalkoja ja iltaisin nykyään pitää katsoa jalkapalloa. Täällä jalkapallo on oikea kulttijuttu, meinaan tulla hulluksi. Miten siitä voisi oppia tykkäämään? Saksan tunnitkin käytetään aina puoliksi jalkapallosta puhumiseen, huh. Valtteri osti mulle Italia-minihameen, jota on ilmeisesti nyt pidettävä päällä aina kun Italialla on peli. Pinja kyllä vihjaisi, että se on niin rivo, että kannattaa harkita sen käyttämistä julkisilla paikoilla. Juhannukseksi ollaan tosiaan lähdössä mökille läheiselle maaseudulle kuuden hengen porukalla ja sen jälkeen äiti tulee tänne täydentämään Vaasan ruispalavarastoa.
Kuukauden järkytykset:
1. Eräs saksalainen poika kysyi kirkkain silmin, tunnemmeko Suomessa sellaista kuin "Joulupukki". Ja sitten ei ottanut kuuleviin korviinsakaan mun palautetta!
2. Saab ei olekaan suomalainen automerkki, vaikka niin eräälle ruotsalaiselle väitinkin.
3. Matkapuhelinfirma tarjosi kölniläisille ilmaisen HIM-keikan. Aika pöyheää, ottaen huomioon että ihmiset tappavat toisiaan nähdäkseen ihanan Ville Valon Suomessa edes tuhannen euron lippuhinnalla! Ja Ville vilkutti meille!
Mutta sepä siitä, antakaa kuulua itsestänne, ihmiset!
Bis gleich <3
Eekku