IRC-Galleria

Lemmikki <3Perjantai 24.08.2007 10:25

Mies on saavuttanut lemmikkinä sellaisen suosion, kuin se helposti kesyyntyvänä ja miellyttävänä olentona ansaitseekin. Sillä onkin muihin suosittuihin lemmikkeihin, kuten koiraan, kissaan tai kultakaloihin verrattuna erinäisiä kiistattomia etuja. Monien miestä pitäneiden kokemukset ovat ollet niin myönteiset, että he suunnittelevat ottavansa empimättä nykyisen miehensä jälkeen jälleen miehen lemmikikseen.

Miestä voi suositella jokaiselle naishenkilölle; mikä onkaan miellyttävämpää kuin töistä kotiin palatessa tavata kotiovellaan iloisesti häntäänsä heiluttava mies. Hyvin hoidettu, syötetty ja juotettu mies onkin kaunistus kodille.

Miehelle kelpaa tavallinen kotiruoka oivallisesti, eikä se juomienkaan suhteen ole nirso. Jotkut ovat saaneet miehensä juomaan jopa vettä ja se on todella edullista.

Mies on heti alkuunsa syytä totuttaa oksentamaan samaan paikkaan, mihin se toimittaa muutkin tarpeensa, siihen se yleensä oppii yhtä helposti kuin kissa. Vahinkojen sattuessa ei ole syytä ankaruuteen, vaan lempeä kärsivällisyys on tuolloin oikea asenne.

N.s. kesämiehen ottamista tulisi välttää. Kesän jälkeen hylätty mies villiintyy ja kyvyttömänä huolehtimaan itsestään se voi olla vaaraksi itselleen ja ympäristölleen.

Miehellä on vahva laumavietti ja se pyrkii muodostamaan ns. miesporukoita. Kuitenkaan ei ole syytä ottaa kahta miestä lemmikiksi samoihin tiloihin, koska tällöin ne alkavat ärhennellä tai uikuttaa. Sopivin sijoitusetäisyys on muutama kilometri.

Lapsiperheiden tulisi myös tarkoin harkita, onko heillä mahdollisuus pitää miestä jatkuvasti. Eräät mieslajit hermostuvat helposti lasten ilakoinnista ja ärsyyntyneenä karjahteleva mies on vastenmielinen ympäristölleen, joten voi vain suositella tällaisesta miehestä luopumista.

Mies oppii yleensä helposti koko joukon hauskoja temppuja, joita se mielellään esittää yleiseksi hauskuudeksi vieraille. Silloin se kertoilee juttuja Pikku- Kallesta, käyttelee latinankielisiä sitaatteja ja eräät yksilöt hoilottavat jopa venäjänkielisiä laulujakin. Tällöin on tietysti kysessä erittäin oppiva ja arvokas yksilö. Tuollaiset suoritukset tulisi ehdottomasti palkita ylimääräisillä herkkupaloilla ja silityksillä, joista mies erityisesti pitää.

Sitävastoin eräissä yksilöissä esiintyy taipumusta kertoa sota ja/tai kalajuttuja, tämä taipumus tulisi karsia heti alkuunsa lempeän tiukalla ankaruudella.

On huomattava, ettei erityistä veroa miehen pitämisestä ole säädetty, joten koiravaihtoehdon kanssa mies on varsin kilpailukykyinen.

Miehenpito on kaiken kaikkiaan vaativa, mutta erittäin antoisa harraste ja miesten emännillä on totta tosiaan loputtomiin hupaisaa kerrottavaa tavatessaan toisiaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.