IRC-Galleria

pidä musta kii~Lauantai 11.02.2012 14:58

Tummenna ne asiat, jotka sopivat sinuun, kursivoi ne jotka puoliksi, osittain edes

Minua luullaan nuoremmaksi kuin oikeasti olen.
Olen yli 18.
Olen alle 13.
Olen 13-18.
Haluaisin olla vanhempi.
Haluaisin olla nuorempi.
Olen tyytyväinen ikääni.
Tiedän kuinka autoa ajetaan.
Minulla on ruskeat hiukset.
Minulla on blondit hiukset.
Minulla on mustat hiukset.
Minulla on punaiset hiukset.
Värjään hiuksiani.
Minulla on raitoja hiuksissani.
Olen leikannut itse hiuksiani.
Minulla on kiharat hiukset
Minulla on suorat hiukset.
Hiukseni sähköistyvät helposti.
Kiharran/suoristan hiuksiani.
Minulla on ruskeat silmät.
Minulla on siniset silmät.
Minulla on harmaat silmät.
Minulla on vihreät silmät.
Silmissäni on useita eri värejä.
Minulla on silmälasit.
Käytän piilolinssejä.
Käytän värillisiä piilolinssejä.
Olen käynyt silmien laserleikkauksessa.
Olen alle 160 cm pitkä.
Olen yli 170 cm pitkä.
Olen tyytyväinen painooni.
Vihaan painoani.
Haluaisin olla hoikempi.
Olen ollut dieetillä ja onnistunut siinä.
Olen ollut dieetillä mutta epäonnistunut siinä.
Kengänkokoni on yli 40.
Kengänkokoni on alle 37.
Minun on hankala löytää sopivia kenkiä.
Suurin osa vaatteistani on ostettu H&Mstä, KappAhlista tai Lindexistä.
Olen ostanut vaatteita marketista.
Olen ostanut vaatteen, jota en ole käyttänyt kertaakaan.
Rakastan shoppailua.
Vihaan shoppailua.
Inhoan pillifarkkuja.
Käytän korkeavyötäröisiä farkkuja.
Minulla on yksi tietty tyyli-ikoni.
Omistan Louis Vuitton -laukun.
Rakastan kenkiä.
Omistan Conversen, Vansin tai Lacosten kengät.
Minulla on Uggit.
En kestä varvassandaaleissa kävelyä.
Lakkaan kynsiäni usein.
Olen käynyt pedikyyrissä.
Käytän hajuvettä.
Käytän paljon meikkiä.
En meikkaa.
Käytän paljon kajalia.
Käytän huulipunaa.
Tunnen oloni epämukavaksi minihameessa.
Omistan kauluspaidan ja solmion.
En osaa kävellä korkokengillä.
Omistan kiilakorkokengät.
Suurin osa vaatteistani on mustia.
Minulla on kotiopettaja.
Olen valmistunut ylioppilaaksi.
Käyn yksityiskoulua.
Käyn katolista koulua.
Olen yksi luokkani parhaimmista oppilaista.
Pidän äidinkielestä.
Inhoan biologiaa.
Inhoan englantia.
Pidän matematiikasta!!!1 TODELLAKIN
Liikunta on lempiaineeni.
Olen jäänyt luokalleni.
Opettajani ovat kamalia.Pidän opettajistani.
Opettajani antavat aivan liian paljon läksyjä.
Olisipa jo kesäloma!
Olen koulun bändissä/orkesterissa.
Minulla on yksi paras ystävä.
Minulla on kaksi tai kolme parasta ystävää.
Paras ystäväni vaihtuu usein.
Minulla on paljon tuttavia.
Olen yksinäinen.
Ystäväni ovat omituisia.
Olen ystävieni kanssa paljon vapaa-ajallani.
Kaveripiiriini kuuluu poikia.
Riitelen ystävieni kanssa usein.
Minulla on poika/tyttöystävä.
Olen sinkku.
Erosin vähän aikaa sitten.
En ole koskaan seurustellut.
Olen heteroseksuaali.
Olen homoseksuaali.
Olen biseksuaali.
Olen panseksuaali.
En määrittele itseäni.
En ole koskaan suudellut.
Pidän itseäni pidemmistä kumppaneista.
Voisin seurustella itseäni lyhyemmän kanssa.
Kumppanini luonne on tärkeämpää kuin ulkonäkö.
Pidän pojista, joilla on lävistyksiä ja tatuointeja.
Pidän hauskoista pojista.
Voisin seurustella armeijaa käyvän pojan kanssa.
Vanhempani ovat vielä naimisissa.
Vanhempani ovat eronneet.
Vanhempani asuvat yhdessä, mutta eivät ole naimisissa.
Rakastan vanhempiani.
Vihaan vanhempiani.
Vanhempani ovat todella ärsyttäviä!
Äitini on ankara.
Vanhempani antavat minun tehdä mitä haluan.
Kerron kaikki huoleni vanhemmilleni.
Minun asiani eivät kuulu vanhemmilleni!
Minulla on veli/siskopuoli.
Minulla on alle 5-vuotias sisarus.
Olen nuorin lapsi perheessäni.
Veljeni tai siskoni on lukiossa.
Pidän isovanhemmistani.
Kaikki isovanhempani ovat kuolleet.
Inhoan juhlia, joissa koko sukuni on paikalla.
Kirjoitan aina kirjakielellä.
Inhoan salmiakkia.
Rakastan suklaata.
Olen hidas tekemään valintoja.
Elän päivä kerrallaan enkä suunnittele suuria asioita etukäteen.
Kannatan jotain tiettyä poliittista puoluetta.
Minulla on paljon rahaa.
Tiedän kuka oli USAn ensimmäinen presidentti.
Tarkistan sähköpostini joka päivä.
Mesessäni on yli 40 tyypin osoitteet.
Olen koukussa facebookiin.
Minulla on käyttäjä deviantARTissa.
Vihaan ihmisiä jotka KiRjOiTtAvAt NäIn T41 NÄ1N.
Pidän kiinalaisesta ruoasta.
Valehtelin tämän kyselyn aikana..

heartbroken_picture_1278404047.jpg

always remember to smilePerjantai 10.02.2012 20:57

People live
People die
People laugh
People cry
... Some give up
... Some still try
Some say hi
While some say bye
Others may forget you
but never will I. ♥

[Ei aihetta]Tiistai 31.01.2012 20:47

PALJASTUKSIA NAISISTA
Mitä hajuvettä käytät ? - avril lavigne, esprit, lacoste, have fun, puma, escada....
Käytätkö hoitoainetta hiuksiisi ? - e
Onko sinulla tällähetkellä tai ollut jokin psyykkinen sairaus ? - masennus (kai tälläki hetkellä vaikkei ny niinkää ilmene), ollu vaikka mitä syömishäiriöö ja semmosta...
Minkä väriset rintaliivit on tällä hetkellä ylläsi ? - moniväri
Minkälainen puhelinliittymä sinulla on ? - saunalahti ?
Soitatko vai tekstaatko mieluummin ? - text
Oletko koskaan ollut rakastunut ? - yeap
Pelkäätkö rakastua ? - vähän joo...
Oletko romanttinen ? - juu
Onko sinulla salaisuutta, mitä kukaan muu ei tiedä ? - mmm
Mikä on kauneinta, mitä sinulle on sanottu ? - :)
Oletko hellyydenkipeä ? - vähä
Oletko onnellinen ? - kyllä kai
Onko sinulla ikävä jotakuta ? - on !
Antaisitko anteeksi, jos kumppanisi pettäisi sinua ? - riippuu
Pidätkö enemmän pitkistä vai lyhyistä suudelmista ? - pitkistä
Oletko suudellut saman päivän aikana useampaa kuin kahta ? - joo
Oletko tyytyväinen ulkonäköösi ? - iha joo
Käytätkö meikkiä ? - joo
Onko sinulla pakkomielteitä ? - on
Kenelle voit kertoa kaikki huolesi ? - emmi, ulla, anna, hedu<3
Voisitko seurustella ulkomaalaisen kanssa ? - :D:D joo
Oletko mustasukkainen ? - vähä kai pitääki olla:)
Oletko koskaan itkenyt pojan takia ? - hehe
Kadutko mitään elämässäsi ? - no kadun tottakai. mutta eniten mä kadun sitä että kadun ylipäätään...
Ajattelet jotakuta, eikö niin? - nojuu kai, ajatukset harhailee
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - dunno yet, koulu ny eka ja sit varmaa leffaa tai jotai..
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - juu
Kännykkäsi viides viesti? Keneltä se on? - emmiltä
Onko parempi että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? - no on
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - 2
Ikkuna- vai käytäväpaikka? - ikkuna
Onko joku ihastunut sinuun? - :) onon
Onko joku jota et koskaan unohda? - on, monia...
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin? - nyt ku kunnolla miettii nii eipä kai...tai en tiiä
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - no jos mä suomes asun nii asun tasan täällä taikka sitte lapissa.
Kuka viimeksi soitti sinulle? - ulla
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - äiteee
Omistatko skootteria tai mopoa? - nnej
Haluaisitko mieluummin lähteä nyt rannalle vai huvipuistoon? - en kumpaakaa ainakaa tääl suomes ku on vähä viilee mut jos ny jostai etelästä puhutaa nii mieluummi sit vaikka huvipuistoo;)
Paljonko vuosia täytät vuonna 2012?
- 16
Voisitko seurustella jonkun kahdeksan vuotta vanhemman kanssa?
- juu kai
Oletko mustasukkainen?
- vähä joo
Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi?
- enpä kai :D
Mainitse yksi asia, jota odotat innolla?
- no kaikkee hyvää+ ny näitä matkoja ja sit tytsyjä ja bileitä:)!
Oletko ikinä kävellyt seinää päin?
- kyllä
Ajattelet jotakuta, etkö niin?
- kkaaai
Mitä tekisit, jos viimeinen ihminen jota suutelit, vihaisi sinua?
- no itseasiassa se taitaa vihatakki....eiku hetkone ketäs mä ny oon suudellu, no joo jokatapaukses ei kiva :/
Miltä hiuksesi näyttävät tällä hetkellä?
- hirveiltä, märät ja sekasi:D
Milloin itkit viimeksi? Miksi?
- asd viime yönä itkemisen ilosta+ku hämmensi ja juttelin ullan kaa♥
Voisitko olla kuukauden puhumatta parhaalle ystävällesi?
- en...tai oon ollukki
Luuletko että joku ajattelee sinua tällä hetkellä?
- juu(:
Kerro paidasta, joka on ylläsi.
- hamaa toppi
Mikä on viimeinen alkoholiton juoma, jonka nautit?
- coca-cola
Oletko ikinä toivonut omistavasi jotakin toista sukunimeä?
- joo, ekal ja tokal ku en osannu kirjottaa sitä :D
Vilkutatko kun näet ihmisiä joita tunnet?
- yyeap
Onko vanhempasi suojelevaisia sinua kohtaan?
- ei ny liian:)
Onko sinua ikinä suudeltu rakettien paukkeessa?
- jjep♥
Mikä oli viimeisin punainen asia minkä söit?
- öööö paprikaa
Viimeinen ihminen joka kommentoi sinulle facebookissa?
- jesse
Keneltä on viimeisin viestisi?
- ulla
Onko viimeksi suutelemasi ihminen nuorempi kuin sinä?
- on, siis ei vuosia vaan kuukausia.
Kuinka sinä ja paras ystäväsi tutustuitte?
- no ei mul sillee oo niinku kai parasta:)
Viimeisin asia, jonka printtasit koneeltasi?
- trollface:D:D
Tykkäätkö saada isoja haleja?
- JOOO
Jos hyppäisit nyt huoneesi ikkunasta, kuinka pahasti sinun kävisi?
- ei mitenkä koska pudotus on joku metri:D
Pidätkö jäätelökakusta?
- joo?
Jos voisit mennä naimisiin jonkun julkkiksen kanssa, kuka se olisi?
- hahaa, no joku hyvännäköne esim josh farro <omnom3
Mitä teit kello 8 tänä aamuna?
- nukuin
Oletko hyvä matematiikassa?
- e
Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään?
- 1
Jätätkö koskaan puhelinvastaajaviestejä ihmisille, joita yrität tavoittaa?
- en usein
Onko suunnitelmia perjantai-illalle?
- no egyptis kattelen faaraoita ja kameleita...:D ei vaa otan aurinkoo ja uin ja kaikkee
Minkälaisen talvitakin omistat?
- en omista :D
Nukutko makuuhuoneen ovi kiinni vai auki?
- kiinni
Minkä ikäinen olet?
- 15..
Mainitse yksi hyvä ystäväsi.
- Ulla
Seurusteletko/oletko naimisissa?
- en kumpaakaan..
Oletko puhelias vai vetäytyvä?
- riippuu seurasta, yleensä ensimmäistä
Kenen kanssa kesää vietit?
- tytsyjen:)♥;)
Miten houkuttelisit ystäväsi lähtemään lomalle Etelä-Amerikkaan?
- ei tarvi houkutella ku ne lähtis heti :D
Fanitatko ketään?
- siis joo? jb on aika ihku<69 ja jvg
Onko jääkaapissasi Coca-Colaa?
- on!!
Mikä on työpöytäsi taustakuvana?
- en itseasias tiiä?:D
Onko lävistykset hienoja?
- riippuu iha lävärist mut esim huuli, kieli, kulma, nenä on:)
Entä tatuoinnit?
- riippuu missä se on ja millanen se on:) mut just jotku pienet on kivoja.

[Ei aihetta]Maanantai 02.01.2012 16:13

KENEN
Vieressä viimeksi nukuit? - ööööööö en itseasiassa muista...:D
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - anna
Luona oot viimeksi ollu yötä? - anna
Kenen kanssa katsoit viimeksi tv:tä? - itseni
Kanssa olet viettänyt ihanimmat hetkesi? - monien:----)
Kenen kanssa sinulla lentää jos jonkinlaista juttua? - tytsyyyt;)♥
EILINEN
Saitko pusun? - mm taisin
Olitko tietokoneella? - juu
Käytitko jotain päihdettä? - kyllä
Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - kyllä:D
Monelta aloit nukkumaan? - 05.30

JOTAIN
Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on? - paljon
Mitä teit viime yönä? - riehuin, nauroin, itkin, riehuin lisää, huusin, valitin, vittuunnuin ja pidin hauskaa:D
Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa A:lla? - joo:D:D::D:D::::D

RAKKAUS
Kaipaatko ketään? - kyl:)
Viimeksi halaamasi henkilö? - ....vää
Tykkääkö kukaan sinusta? - pari on ainaki sanonu(:
Tykkäätkö sinä kenestäkään - kkai mää vähä
Oletko suudellu ketään viimeisen viikon aikana? - jepa
Entä viimeisen 2kk sisällä? - jöö
Tahtoisitko halata jotain tiettyä ihmistä? - kai sitä vois

OLETKO VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA
Juonut alkoholia? -yeap
Soittanut jollekkin? - yeap
Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - joo
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? -jookyllä.

POJAT TAI TYTÖT
Oletko playeri? - en
Oletko opettanut ketään polttamaan? - :D....en
Puhutko tunteistasi helposti? - nojaa kyllä kai. riippuu iha
Oletko menettänyt rakkaitasi? - jep
Oletko menettänyt perheenjäseniäsi? - en

SINÄ
♥ oletko onnellinen tällä hetkellä? - no iha kai..
♥ haluaisitko itkeä vai nauraa? - en tiä...
♥ minkä värinen paita sinulla on päällä nyt? - no shirt:)
♥ minkä väriset silmät sinulla on? - vihreesiniset?

YSTÄVÄT
♥ luotatko ystäviisi? - juu
♥ ovatko ystäväsi aina tukemassa sinua? - joo♥
♥ omistatko yhtään hiljaista kaveria? - no muutaman
♥ annatko ystävillesi lempinimiä? - joillekki
♥ mikä on pahin riitasi jonkun ystäväsi kanssa - no esim. tän vuoden syksyllä...
♥ oletko kokenut sydänsuruja? - joo
♥ haluaisitko rakastua huomenna? - mm.... JOO?
♥ oletko koskaan rikkonut kenenkään sydäntä? - voi olla
♥ onko kukaan rikkonut sinun sydäntäsi? - oi kyllä
♥ pystyykö ilman rakkautta elämään? - ei
♥ oletko halannut ketään tämän viikon aikana? - olen
♥ oletko pussannut ketään tämän viikon aikana? - edelleenki joo
♥ kuinka usein olet surullinen? - no nyt oon ollu vähä pari päivää aina välill mut enny kovin usein lähiaikoina?
♥ tappaako suru? - hell yeah
♥ tekeekö itkeminen oikeasti hyvää? - kyyyl se
♥ kun olet surullinen syötkö enemmän kuin yleensä? - en.
♥ miten sinua pitää lohduttaa? - ku tietäs itekki..
♥ mitä joit viimeksi? - vettä
♥ entä mitä söit viimeksi? - happy meal 8)
♥ milloin viimeksi rikoit jotakin? - öööö en muista
♥ onko sinulla hyvä huumorintaju? - kai
♥ onko sinusta kiva haukkua ihmisiä? - on välil ;)
♥ mitä haluaisit eniten? - love, love and happiness < 3
Kysely 2011 vuodesta !

Oletko
[x] ollut rakastunut johonki henkilöön?
[x] ollut vittuuntunut kerralla enemmän kuin kaksi päivää?
[x] nauranut väärään aikaan väärässä tilanteessa?
[x] suunnitellut itsemurhaa?
[x] ollut iloinen jonkun puolesta?
[x] ollut pettynyt johonkin henkilöön?
[x] ollut surullinen jonkun henkilön puolesta?
[x] saanut uusia kavereita?

Onko
[x] ollut rankka vuosi?
[x] sydämesi särkynyt tänä vuonna?
[x] vituttanut useasti?
[x] ollut hauskaa ystävien kanssa?

Minkälainen kesäsi 2011 oli?
[xxxxxx] ihana.
[ ] huono.
[x] synkkä.
[x] ihan unelma.
[x] onnistunut.
[x] ihan jees.

Onko ensi vuodesta tiedossa jotain, mitä odotat innolla?
- joo! ulkomaanmatkat+kaikki suunniutelmat
Kolme asiaa 2011 vuodesta, jotka muistat ikuisesti?
- love, love and people♥
Luuletko että saat uusia ystäviä ensi vuonna?
- juu
Mitä haluaisit toivoa vielä ensi vuodelle?
- rakkautta. toivoa. unelmia. hyvää fiilistä. naurua. ystäviä. onnistumisia.

2011 vuonna olen:
[x] Mesettänyt
[x] Laittanut jollekin sivustolle kuvia
[x] Rekisteröitynyt jollekin nettisivulle
[x] Matkustanut bussilla
[x] lentokoneella
[x] autolla
[x] junalla
[x] laivalla
[x] Ollut ulkomailla
[x] Soittanut pilapuheluita
[x] Tilannut netistä jotakin
[x] Ladannut netistä jotakin
[x] Kuunnellut musiikkia
[x] Käynyt leffassa
[x] Katsonut leffoja
[x] Seurannut jotakin TV-sarjaa
[ ] Ottanut lävistyksen
[ ] tatuoinnin
[x] Värjännyt hiukseni
[ ] Muuttanut hiustyyliäni suuresti
[ ] pukeutumistyyliäni
[ ] musamakuani
[x] Syönyt kakkua
[x] Käynyt hesessä
[x] mäkissä
[x] muussa pikaruokalassa
[x] ruokakaupassa
[x] vaatekaupassa
[x] jossain muussa kaupassa
[x] ihastunut
[x] rakastunut
[x] saanut lahjaksi jotain kallista
[ ] Saanut kameran
[ ] TV:n
[x] tietokoneen
[ ] kännykän
[x] Puhunut tuntemattomille
[x] Nähnyt onnettomuuden
[x] Pyörtynyt
[x] Kompastunut
[x] Liukastunut
[x] Oksentanut
[x] Ollut kipeä
[x] Sairastunut vakavasti
[ ] Murtanut jotain ruumiistani
[x] Käynyt lääkärissä
[x] hammaslääkärissä
[x] Joutunut sairaalaan
[ ] Ollut leikkauksessa
[x] Oppinut jotakin uutta
[x] Nolannut itseni
[x] monta kertaa
[x] Punastunut
[x] Tylsistynyt
[x] Nauranut
[x] itsekseen
[x] huonolle jutulle
[x] Itkenyt
[x] muiden nähden
[x] Vihannut
[x] Pelännyt
[x] Toivonut jonkun kuolevan
[ ] Tappanut
[x] Yrittänyt tappaa jonkun
[x] itseni
[ ] Kuristanut
[ ] Puukottanut
[ ] Raiskannut
[ ] Muuttanut kotoa pois
[x] Viettänyt synttäreitäni
[ ] nimppareitani
[x] Ollut häissä (kakkosmerkitys...:D)
[ ] ristiäisissä
[x] hautajaisissa
[x] Vaihtanut koulua
[x] Saanut kokeesta alle 8
[ ] alle 6
[ ] 4
[x] yli 8
[ ] 10
[x] Nukahtanut tunnille koulussa
[x] Saanut uusia kavereita
[x] ystäviä
[x] Riidellyt kaveri(e)ni kanssa
[x] Huutanut kaver(e)illeni
[x] Katkaissut välini johonkin kaveriin
[x] sukulaiseen
[x] Pilannut jotakin
[x] Rikkonut jotakin
[ ] Sytyttänyt tulipalon
[ ] Soittanut hätänumeroon
[ ] vahingossa
[x] Soittanut poliisit
[ ] Paennut poliiseja
[x] Varastanut
[ ] ja jäänyt siitä kiinni
[x] Odottanut joulua
[x] Odottanut uutta vuotta
[x] Olen juonut itseni pikku hiprakkaan.
[x] Olen juonut itseni isoon hiprakkaan.
[x] Olen juonut itseni oksennuskuntoon

boys'n'girls♥Lauantai 31.12.2011 15:12

[x] Muistan esimerkiksi koulusta enemmän hyvännäköisiä tyttöjä kuin poikia
[x] Naisen keho on kauniimpi kuin miehen
[x] Loukkaannun, jos homoja haukutaan
[x] Tyttörakkaus on söpöä!
[½] Ajattelen jätkiä vain kaverimielessä
[x] Vaikkei pornolehtien huorat oikein iske, tyttö voisi kiihottaa minua. (btw kyllä ne iskee!:D:D)
[x] Jos olisin sinkku, ja mukavanoloinen söpö tyttö pyytäisi sinut kahville, suostuisit ilman muuta
[x] Pojat ovat yleensä liian yksinkertaisia minulle
[x] Olen selaillut esimerkiksi netistä homoseksuaaleista tietoa tai/ja heidän oikeuksista
[x] Haluan puhua syvällisiä keskusteluja kumppanini kanssa
[ ] Katson L-koodia
[ ] ja se on minusta hyvä sarja
[ ] Naisen ääni on mielestäni mukavampi/seksikkäämpi kuin miehen
[x] Kuuntelen enemmän naisartistejen musiikkia
[ ] Olet feministi
[ ] Jos katsoisin pornoa, se olisi homopornoa
[ ] Tytöltä saatu kehu imartaa sinua enemmän kuin pojalta saatu
[x] Rannalla katseesi kohdistuisi tyttöihin, eikä pelkästään vertailumielessä
[x] Kauluspaidat (naisten päällä) = hot
[x] Sinulla ei ole mitään homoja vastaan
[x riippuu tietenki ihmisestä, ei se homous ihanaks tee] Päinvastoin, he ovat ihania!
[ ] Mieluiten tanssisit Wanhat tytön kanssa
[ ] Jos olisin sinkku ja minua pyytäisi treffeille erittäin mukava ja hyvännäköinen jätkä, sekä ei-niin-ihannettyyppiäsi oleva tyttö, menisin mielummin tytön kanssa treffeille.
[½ ] Mielestäsi tunnistat lesbot hyvin, tai ainakin paremmin kuin kaverisi
[ ] Joku on erehtynyt kutsuessaan sinua pojaksi
[x] Tiedät sateenkaaren merkityksen
[x] Voisit seurustella tytön kanssa
[x] Tykkään ajaa autolla/mopolla/moottorikelkalla tai kokeilla sitä
[ ] Olen ateisti
[½] Ja raamattu voi painua jonnekin hyvin kauas, tuomitsemalla homoseksuaalit kuolemaan [Room. 1:32]
[x] Jos vanhempasi olisivat selvästi homoja vastaan ja tuomitsevat heitä, et antaisi sen vaikuttaa sinun seurusteluun
[x] Haluaisit tutustua joihinki tyttöihin paremmin
[x] Olet miettinyt oletko homo
[x] Olet kuvitellut/haaveillut, että sinulla olisi tyttöystävä
[ ] Olet kuvitellut tilanteen, missä esittelet kavereillesi tyttöystäväsi
[x] Söpö tyttö vangitsee katseesi
[½] En näe esimerkiksi 'poikamaisissa' tytöissä tai 'tyttömäisissä' pojissa mitään kummallista
[½] Värjätyt hiukset ovat yleensä hienommat kuin tavalliset
[x] Luonne on se mikä ratkaisee!
[ ] Mutta silti on tärkeää, että seurustelukumppanisi on tyttö
[x] Sinua on joskus haukuttu homoksi, etkä pahemmin edes loukkaantunut siitä
[ ] Sinulla on lyhyt tukka (ei ylety olkapäihin asti)
[x] Käytät ainakin joskus kajaalia
[x] Idolisi ovat enimmäkseen naispuolisia.
[½] Kaverit pitävät minua outona(feikkikaverit joo)
[ ] Et haluaisi seurustella pojan kanssa
[ ] Et ole 'sillä tavalla' suosittu poikien keskuudessa
[ ] Sinulla on tai on ollut tyttöystävä
[x] Nimettömäsi on pidempi kuin etusormesi

Pisteet: 30

Olet:
Homo = 35-50 p
Bi = 25-34 p
Hetero = 0-24 p

btw, we all want lovePerjantai 30.12.2011 23:29

we all want love♥

!♥Maanantai 26.12.2011 14:02

Teen tämän:
Hyvästä/Parhaasta ystävästäni
Sisaruksestani
Tyttö/poikaystävästäni
○ Missä hän asuu? - haukkari+kalkku:)
○ Missä kuussa hän on syntynyt? - marras
○ Rakastaako hän ketään tällä hetkellä? - mua;) ei vaa, kyllä se varmaa just jotai perhettää+tämmösii mut en muuten tiiä:D
○ Oletko nähnyt hänet tänään? - en:(
○ Milloin näet hänet seuraavan kerran? - toivottavasti pian:)
○ Osaatko hänen numeronsa ulkoa? - no en :D
○ Oletteko riidelleet kertaakaan? - jep..:(
○ Tietääkö hän kaiken sinusta? - hehe, ei
○ Tietääkö hän ihastuksesi? - nneej
○ Kuka hän on? - Anna♥
○ Onko hän pitkä? - ei D:
○ Onko hän sinua nuorempi vai vanhempi? - nuorempi
○ Tiedätkö hänen sisarustensa nimet? - jepjep
○ Millainen on hänen musiikkimakunsa? - ihan hyvä
○ Osaako hän laulaa? - juuu
○ Omistaako hän puhelinta? - luojan kiitos omistaa:)
○ Mikä on hänen lempiharrastuksensa? - ööö...partio?
○ Mistä pidät hänessä? - everything♥
○ Mikä saa hänet raivostumaan - typerät ihmiset, epäoikeudenmukaisuus, MINÄ:D:D
○ Oletko nukkunut hänen vieressään koskaan? - joo:)
○ Oletteko olleet samalla luokalla koskaan? - jju, vuoden verran
○ Juoko hän alkoholia? - harvemmin mut joskus ja jouluna;)
○ Mikä on hänen lempiohjelmansa tv:ssä? - een itseasiassa tiedä?
○ Onko hän ostanut sinulle koskaan mitään? - juu
○ Voisitko kuvitella elämäsi tällä hetkellä ilman häntä - en.
○ Onko hän sinulle tärkeä? - on juu.

Onko hän:
LYHYT vai PITKÄ? - lyhyt
KILTTI vai TUHMA? - haha, tasapuolisesti molempia
HAUSKA vai TYLSÄ?- ensimmäistä.
KAUNIS/KOMEA VAI- kaunis
RAKAS vai TÄRKEÄ?- molempia !
SEKOPÄÄ vai JALATMAASSATYYPPI?- MOLEMMAT!

Kumpi teistä on:
viisaampi : anna....:D
urheilullisempi: nno en tiiä:D
parempi koulussa: anna
kielissä: ööö
laulamaan: jaa a :D
pidempi: anna
parempi meikkaamaan: ...
datis: molemmat !MOLEMMAT!

Olen nähnyt kun hän:
[x] syö
[x] juo
[x] nukkuu
[x] dataa
[x] halaa jotakuta muuta kuin sinua
[x] maksaa kaupassa jotakin
[x] tanssii
[x] kirjoittaa
[x] tekstaa
[x] puhuu puhelimessa
[x] laittaa ruokaa
[x] laulaa
[x] soittaa jotakin
[x] juoksee
[x] pyöräilee
[x] nauraa
[x] nauraa omalle jutulleen
[x] ostaa jotain
[x] hyppii
[x] vaihtaa vaatteita
[x] kaatuu
[x] halaa sinua
[x] käy irc-galleriassa
[x] juttelee jonkun pojan kanssa fbssä
[x] huutaa
[x] pelaa jotakin
[x] ajaa jollakin
[ ] tippuu sängyltä/sohvalta
[x] pesee meikit
[x] istuu bussissa
[x] istuu penkillä
[x] pelaa korttia
[x] piirtää
[x] riehuu
[x] katsoo televisiota
[ ] rikkoo jotain
[x] syö jätskiä
[x] suuttuu
[x] leikkaa jotain
[x] leipoo
[x] aivastaa
[ ] on todella surullinen
[x] on todella iloinen
[ ] kiukuttelee vanhemmilleen
[ ] on paniikissa
[x] meikkaa
[x] herää
[x] nukahtaa
[ ] polttaa tupakkaa
[x] suuttuu sinulle
[x] shoppailee
[ ] ottaa kuvia itsestään
[x] hyppii trampoliinilla
[x] pesee hampaansa
[x] haaveilee
[ ] luistelee
[ ] hiihtää
[ ] on sairas

Kokemuksia:
[x] olemme halanneet
[x] pussanneeet
[x] käyneet elokuvissa
[ ] telttailleet
[x] olleet samassa valokuvassa
[ ] matkustaneet Suomessa
[ ] ulkomailla
[x] asuneet saman katon alla
[x] katsoneet televisiota
[x] nukkuneet vierekkäin
[x] nauraneet yhdessä
[x] tanssineet yhdessä
[x] katsoneet Salkkareita yhdessä
[ ] ostaneet samanlaisia vaatteita
[ ] etsineet kesätyöpaikkoja yhdessä
[x] antaneet joillekin tyypeille koodinimiä, jotta he eivät tajua teidän puhuvan heistä
[x] olen nähnyt hänen vanhempansa
[x] hän on nähnyt minun vanhempani
[x] hän on kuullut kun laulan
[x] olen kuullut kun hän laulaa
[x] olet sanonut rakastavasi häntä
[x] olet lukenut hänen kirjoittaman kouluaineen
[x] näette melkein joka päivä
[x] olet käynyt kusella hänen nähden
[x] valitatte yhdessä usein
[ ] teillä on samoja vihamiehiä
[?x] harrastatte samoja asioita
[x] tiedät, millaisesta musiikista hän pitää
[ ] asutte lähellä toisianne
[ ] kävitte/tulette käymään saman riparin
[x] tekstailette usein
[ ] käytte iltakävelyillä
[ ] olette kuin 'paita ja peppu'
[ ] olet kyytsännyt häntä pyörällä
[x] olet värjännyt hänen hiuksiaan/hän on värjännyt sinun
[x !] teillä voi olla toisten mielestä vähän oudot insidejutut
[x] olet välillä kateellinen hänelle
[½] ajattelet häntä päivittäin
[ ] sinulla on tallessa jokin hänen piirtämä teos
[/] teillä on samoja kiinnostuksenkohteita
[x] kiusottelette toisianne
[ ] välillä kyllästyt häneen
[x] hän on auttanut sinua pääsemään yli vaikeiden asioiden
[x no kyllä nolottas omat synttärit unohtaa:D] sinua nolottaisi, jos unohtaisit hänen synttärinsä
[ ] on rikkonut jotain omaisuuttasi
[ ] teillä on ystävyyskorut

Draixx

CHRISTMASLauantai 24.12.2011 13:05

Ihanaa Joulua kaikille, hope you enjoy it!♥ :)