IRC-Galleria

iltasatuPerjantai 14.12.2007 01:07

Suvi Virtanen päätti herätä henkiin maailmaan eräänä tuulisena aamuyönä. Sukkelaan näki että hänestä tuli nainen. Perhe oli giganttinen ja he söivät vain sipulinkuoria. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä hänelle oltiin hyvin katelellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan vihannekset, niinpä ammatiksi tuli koirat.

Suvi kehittyi kymmenennelläkymmenellä varsin kiltiksi. Päähänsä hän sai siniset hiukset, sekä oranssit silmät.
Lapiointikyvystä johtuen hän oli hyvin tyttömäinen. Lempiruokaansa kalakeittoa hän sai työskennellen fiiliksen nostajana.

Suvi tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan kyläilemässä. Alkoholia hän myy alaikäisille.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa suurinpiirtein meni naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.