IRC-Galleria

noralinaA

noralinaA

älä tuu syömää mun MOROMMOO !

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Äiti lähetti<33Perjantai 29.09.2006 16:26

KUN MINUSTA TULEE VANHA

Kun tulen mummoksi, muutan luokse lasten
ja teen kaiken kuten hekin, aivan varta vasten.
Kaiken sen ilon ja onnen jonka sain heiltä
voin takaisin maksaa, ei lopu riemu meiltä!

Piirrän tussilla seinään aivan salassa
ja hypin sängyn päällä kengät jalassa!
Maitotölkistä juon suoraan, jätän pöydälle sen.
Tukin kaikki vessanpöntöt ja yhtään tottele en.

Kun he puhuvat puhelimeen, eivätkä minuun yllä
Syön kupista sokerit ja jatkan muulla hölmöilyllä.
He puistavat päätä, säätävät ääntään kovemmalle
Minä käsistä karkaan ja piiloudun sänkyni alle!

Kun ruoka sitten valmistuu, en ainaskaan papuja syö
paprikat nypin ruuasta myös, on siinä aika kova työ.
Läikytän maidon ja kalakeitollekin yökkään
Ja kun he suuttuu niin pihalle pöydästä hyökkään!

Istun TV:ssä kiinni, en väisty vaikka koittaa he miten.
Pistän kylässä silmäni ristiin ja koitan jääkö ne siten!
Otan sukkani pois, toisen roskikseen heitän
Ja kurassa leikin, siitä myös ruokani keitän.

Luen kiltisti iltarukouksen ja sen jälkeiseksi säästän
vielä yhden kolttosen: hihitän ja ison paukun päästän.
He katsoo minuun ja ilme vaihtuu hymystä alakuloiseksi:
Kun äiti nukkuu, häntä voi melkein kutsua suloiseksi?

[Ei aihetta]Tiistai 26.09.2006 18:48

OLEN:

>Istunut Poliisi autossa
- kyl

> Ollut ulkomailla
- juuuuuuu<3

> Tullut umpikännissä kotiin aamulla
- No mite sen nyt ottaaa ;)

> Suudellut Jotakuta hetken mielijohteesta
-- kyl :D

> Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa
- kyl

> Kontannut koulun lattialla
- kai sitäki on tehtyy

> Poiminut sieniä
- e vitus.

> Juossut todella henkesi edestä
- joo tänää :D

> Murtautunut autoon
- en silleeee :D

> Unohtanut Jotakin lentokoneeseen
- en vitus

> Pussannut serkkuasi
- Jooo<3 mut en tosissani :D

> Kaatunut kenkien takia
- kyllä. ne oli pirulliset talvikengät ;DD

> Polskutellut Serenassa
- en

> Stripannut
- todellaki. en vitus

> Uinut vaatteet päällä
- kyllää

> Pitänyt stringejä
- juu

> Laulanut mikrofoniin
- juu :D

> Seurustellut
- Kyl

> Piilotellut Jotakuta Jätkää
- Kyl

> lintsannut
- juujuu

> itkenyt koulussa
- alaasteel

> kokeillut nuuskaa
- kerran

> ollut masentunut
- kaua sit

> leikkinyt vetäväsi huumeita ja kiskonut nenääsi tomusokeria tms.
- en ole :D

> oksentanut ihmisen päälle
- ihmisen kassin päälle :D

> purrut kissaa, kun se on purrut sinua
- :DD en

> haukkunut koiralle
- joo :D

> mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi
- en

> Potenut vauva kuumetta
- Joo. =)

> ollut raskaana
- eeen

> Ollut Jonkun Jätkän kanssa saunassa
- kyl

> kaatunut mopolla
- Juu:D

> Heilunut Jossakin alusvaatteillasi
- Joo :DDDD

> Pettänyt kumppaniasi
- en

> Liukastunut banaanin kuoreen
- e

> ollut kielimatkalla
- e

> Pessyt ikkunoita
- e

> maistanut mustekalaa
- renkai

> ollut ambulanssissa
- en

[Ei aihetta]Torstai 07.09.2006 21:20

Katso mitä nimesi tarkoittaa:

A = seksikäs
B = yllätyksellinen
C = asioitaan jakava ihminen
D = varma
E = kekseliäs
F = cool
G = hauska
H = on aina siellä
I = enkeli
J = kaunis/komea
K = saa aina kaiken sen mitä hän haluaa
L = itsepäinen
M = pahis
N = fantasioiva
O = suojelee kavereitaan
P = pehmeä
Q = ei valehtele melkein koskaan
R = saa tarpeekseen pojista/tytöistä
S = ylläpitää yhteyden hyvin
T = kiusallinen
U = mukava
V = ei valehtele koskaan
W = paljon kärsvällisyyttä
X = hassu
Y = äänekäs
Z = hyvä kuuntelemaan
Ã… = kohtelias
Ä = ei mene selän taakke
Ö = kiva



N=fantasioiva
O=suojelee kavereitaan
R=saa tarpeekseen pojista/tytöistä
A=seksikäs

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.09.2006 15:16

It's fun to stay at the Y-M-C-A.

[Ei aihetta]Lauantai 26.08.2006 17:02

Puhelin voi paljastaa yllättäviä asioita.

Vastaa rehellisesti: Millä nimellä esiinnyn puhelinluettelossasi?

Kun tänään lähden.. :DDLauantai 26.08.2006 17:02

Hahaa.. 24tunni pääst ni arvatkaa mis mä oon?!?! ROODOKSEL :P

:DDMaanantai 21.08.2006 01:33

1. Missä huoneessa olet nyt?
> Keittö :)

2.Mitä löydät näyttösi päältä?
> Web Cam :)

3.Montako kertaa olet tänään aivastanut?
> Vissii kerra..

4.Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten?
> No sillo ko kaaduttii Titan kans.. :) Zonerilla :DD

5.Kenen ystäväsi kanssa vietit viimeksi aikaa kahdestaan?
> Tänään.. Mekken :)

6.Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
> Helmi chiksi.. haha :DD

7.Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkäväristä?
> En.

8.Mikä soittoääni kännykässäsi on?
> Ööö.. Joku puhelimen oma :)

9.Mitä cd:tä kuuntelit viimeksi?
> Ööö.. Vissii Ellaa ja Aleksii :)

10.Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
> Ei minkäää :DD

11.Mistä näit unta viimeksi(siis niin että muistat)?
> Ööö.. Taisin nähä lentokoneesta.. Ja vaaleenpunasesta elefantista joka oliki ihmine sit se hyppis siel tiel ku me mentii lentokoneen kans ohi ja se lentokone meni kävlytietä kauheeet vauhtii :DD

12.Onko sinulla sisaruksia?
> Niko :)

13.Käytätkö nukkuessasi sukkia?
> En saa unta jos on sukat..

14.Minkävärinen päiväpeittosi on?
> Sellane mis on kiinalaisii kuvioi.. mit ei se koskaa mun sängys oo :)

15.Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
> Iskältä<3

16.Minkä taidon ottaisit jos saisit valita?
> En tie.. :)

17.Omistatko web-kameraa?
> Juu..

18.Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
> Ööö.. pahuuden kartano vissii katoin tänää..

19.Oliko hyvä?
> No en tie oon kyllästyny siihe..

20. Mitä deodoranttia käytät?
> Rexonaa :DD

21.Paras alkoholiton juoma?
> Kokis :P Maito kiitos nam.

22.Minkälaiset kuoret kännykässäsi on?
> No ne nokut harmaat..

23.Asutko miten? (yksin,perheen kanssa, omakotitalossa, rivitalossa)
> Omakotitalo.. Nikon ja Äitin<3 kans..

24.Mitä ajattelet juuri nyt?
> Tätä vitu kyselyy..

25.Kenen kanssa viimeksi puhuit?
> Äitin kans..

26.Mihin meni viimeksi hermot?
> Ööö.. Äitiin.. mulle tuli paha olo sen takii ja rupesin itkee :'(

27.Mitä löytyy sänkysi alta?
> Iso Nalle Puh<3

28.Milloin viimeksi imuroit?
> En koskaa :DD

29.Kuka sai sut viimeksi nauramaan?
> Ööö.. Mekke :D

30.TV-kanava jota katsot eniten?
> Kolone, Nelone..

31.Tavallinen vai valkosuklaa?
> Noku..

32.Tykkäätkö juustoista?
> Joo jostai..

33.Milloin viimeksi nolostuit?
> öö.. tänää.. mekke tietää :DD

34.Mitä sulle ekana mieleen sanasta auto?
> Avo auto :P

35.Mikä on kaukaisin paikka missä olet käynyt?
> Ööö.. varmaa kreikka?

36.Onnenlukusi?
> Ei oo,,

37.Minkä kännykkäliittymän omistat?
> zeroforty..

38.Omistatko kolmannen nimen?
> En perjaattees...

39.Mikä se on? Jos et omista kolmatta, paljasta toinen nimi?
> Kaarina.. Hyiiii

40.Kulta vai hopea?
> Hopea..

41.Juotko paljon vettä?
> Joskus..

42.Monelta heräsit tänään?
> öö.. en tie..

43.Kesän paras grilliherkku?
> Pihvit :PP

44.Omistatko mp3-soittimen?
> En.. kaks hävinny.. ja tien mis se toine o *murr*

45.Jos käyt koulua mitä ainetta sulla on maanantain ekalla tunnilla?
> Liikuntaaa.. :/

46.Jos saisit ihan minkä tahansa eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit?
> Koiran<3

47.Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä?
> Monta kertaa :DD

48.Oletko ollut yhteyksissä virkavaltaan?
> Perjantai istusin maijan takaluukus :DD

49.Katsotko tosi-tv:tä?
> En..

Pienen lapsen päiväkirja :)Tiistai 15.08.2006 17:47

Lokakuun 5.

Elämäni alkoi tänään. Vanhempani eivät sit vielä tiedä olen pieni kuin omenan siemen mutta minä olen minä vaikka vielä tällä hetkellä oln heikosti muodotunut. Tiedän että minusta tulee tyttö. Saan vaaleat hiukset, siniset silmät ja rakastan kukkia.

Lokakuun 19.

Olen vähän kasvanut mutta olen pieni tekemään mitään itse äitini tekee kaiken puolestani ja hullun kurista on ettei hän tiedä kantavansa minua täällä sydämmensä alla ja ruokkivat minua omalla vierellään.

Lokakuun 23.

Suuni on juuri muodotua. Noin vuoden kuluttua minä nauran myöhemmin opin puhumaan, tiedän mikä on ensimmäinen sanani "äiti". Kuka väittää etten ole aika ihmis olento olenhan minä kuin leivän muru joka on oikeaa leipää.

Lokakuun 29.

Tänään sydämmeni alkoi sykkiä. Tästä lähtien se sykkii hiljaa koko elämäni pysähtymättä. sitten kun vanhenen se väsyy ja pysähtyy.

Marraskuun 15.

Joka päivä kasvan vähän. Käteni ja jalkani alkavat muodotua mutta minun täytyy odottaa vielä kauan ennen kuin pienet jalkani kantavat minua ja voin juosta äidin syliin ja kietoa kädet isän kaulaan. Hassua kuinka pienet sormet ovatkaan pienen pienissä käsissä.

Joulukuu 13.

Nyt voin jo melkein nähdä mutta ympärilläni on aivan pimeää. Tiedän etteivät toiset äidit halua lastaan minä tuskin voin odottaa hetkeä kynnes pääsen syliisi ja saan koskettaa kasvojasi ja katsoa silmiisi. Äiti odotathan sinäkin minua niin kuin minä sinua?

Joulukuu 28.

Äiti miksi annoit heidän lopettaa elämäni? Meillä olisi ollut hauskaa yhdessä!!!


[Ei aihetta]Maanantai 14.08.2006 03:22

1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti? -Teijalta
2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti? -No kerro..
3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää? - No en tie rakastanko, mut kaverina iha jees :)
4. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti? - kuulemma :)
5. Montako saapunutta viestiä sinulla on? - 761 :)

Mene lähetettyihin viesteihin.

1. Montako viestiä lähetetyissä on? -1076 :)
2. Millä sanalla alkaa ensimmäinen lähetetty viesti? -Mä
3. Kenelle on lähetetty 9. viesti? -Teemulle :)
4. Kenelle on lähetetty 2. viesti? -Teijalle :)
5. Milloin viimeisin viesti on lähetetty? Äske

Mene vastaamattomiin puheiluihin.

1. Onko vastaamaton 1. sinun paras ystäväsi? - Ei, Mut maaailman paras äiti<3
2. Onko vastaamaton 4. sinulle sukua? Ei :D

Mene puhelimen perustilaan, mitä näet?
Taustakuva, kello.. perus jutut ;D

Mene uudestaan saapuneisiin viesteihin.

Vastaa kysymyksiin kertoen viidennen viestin lähettäjästä. Älä kuitenkaan paljasta hänen nimeään!

Minä vuonna henkilö on syntynyt? - 1991
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna? - Vissii..
Ovatko hänen vanhempansa eronneet? - Ei vissii..
Entä mitä he tekevät työkseen? - En tie..
Voiko hän luottaa sinuun? - Joo :)
Luottaako hän? - Ei tie..
Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa? - En :D
Onko hän sukua sinulle? - NÖyp
Oletteko ystäviä? - Juu u :)
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? - Joo :)
Missä tapasitte? -emt.. skuules..
Onko hänellä kuvia galleriassa? -o..
Onko sinulla yhtäkään hänelle omistettua kuvaa? - emt..
Onko hänellä sisaruksia? - juujuu..
Haastoiko hän sinut tekemään tämän kyselyn? - ei


[Ei aihetta]Maanantai 14.08.2006 03:12

1. Kolme parasta tyttö kaveriis?
- Niit
- on
- monta.

2. Kolme parasta poika kaveriis?
- Teemu. :)
- INHOON
- POIKII.. Ei kai :DD

3. Kolme paskapäät jota inhoot?
- Kaikki opettajat :)
-
-

4. Kolme asiaa jota inhoot?
- Kuolemine.
- Hämähäkit.
- ja se yks mulkku

5. Kolme asiaa miksi haluisit mennä kouluun?
- Näkis Kaisaa ja Janicaa pitkäst aikaa :)<3
- Ei muit :D
-

6. Kolme asiaa miksi et haluaisi mennä kouluun?
- Pitää herätä :/
- Vitut mtn läksyi
- No emt..

7. Kolme asiaa jota teet kavereittesi kanssa?
- Hengaan..
- puhun paskaa..
- panen..

8. Kolme lempi näytteliää?
- en
- tie
- !

9. Kolme hoteinta jätkää (jos oot poika ni vaihda tohon tyttöö)
- ;)
- ;)
- ;)

10. Kolme asiaa mitä teet kun oot kipee?
- SYÖN :P
- Nukun
- Katon teeleeviisioo

11. Kolme vaihtoehtoo jotka oisit halunnu sun nimeks?
- MÄ OLEN YLPEE NIMESTÄNI!! hahah :D
- -
- -

12. Kolme tapaa tehdä itsari?
- Ampuu
- Yliannostus
- Ranteet auki

13. Kolme lempi juotavaa?
- Kokis :P
- MAITO<3:P
- ÖöÖ..

14. Kolme lempi väriä?
- Musta
- Punanen
- Joku pirtee :)

15. Kolme asiaa jota nyt haluaisit tehdä?
- Lähtee äipän kans kaupungil<3
- Tupakal.
- Syödä :P

16. Kolme paikkakuntaa jossa olet asunut?
- Piikkiö :) :P
- Turkuu
- Lausteel :)

Haastat?
En ketää..