IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

vappujaSunnuntai 30.04.2006 17:57

Se on sitten vappu viittä vaille juhlittu. :D tänään viimestä päivää juon ja on pikkasen jo rähjääntyny fiilis.
Perjantaina alotettiin juomaan jo aamulla ennen yhdeksää, kun piti vappu konserttiin vähän maistella. ;D sitten vappukonsertin jälkeen kotiin ja vähän ajan päästä alotettiin taas juomaan.
Perjantai menikin sitten melkoisen humalaisissa tunnelmissa, illalla ensin oltiin meillä, sitten mentiin kirjastolle ja sitten mä menin ajeleen ja siitä kotio.
Lauantaina oli ihan sika paska olo aamulla, tuntu että laatta lentää, mutta ei se sitten lentäny.
Tanja tuli meille vissiin siinä puoli kolmen aikaan ja meikkailtiin täällä ja semmosta ja sitten mentiin Jorman kyydissä kirjastolle ja aloteltiin siellä siinä puoli neljän aikoihin. Sitten jossakin vaiheessa tultiin meille takas ja vähän syötiin (huom. vähän :'D) ja rokkailtiin tc:n tahtiin sun muuta. Sit lähettiin takas kirjastolle ja melkein selvistäpäin olin loppu illan. Kotona oli siinä vähän ennen kahta muistaakseni.
Ja nyt tänään... Tanja ensin tulee meille niksinikkaroimaan tossa kohtapuoleen kai ja tissutellaan täällä vähän ja lähetään luultavammin kirjastolle. ja sitten ei mitään tietoa loppu päivästä.

että tämmöstä vappua meilläpäin ollaan vietetty. :D ollu tosi muksaa ja silllee.
Äitikin tänään tulee kotiin, joten pitää vissiin siivoilla vähän ettei se saa paska halvausta.. meinaa on pikkasen jääny toi siivominen vähemmälle, keittiö tulvii tiskejä ja muutenkin on vähän paskanen tunnelma. :D

mutta ei tässä sit hittoikaan, kai tästä suihkuun pitäs lähtee.
Hyvät vaput kaikille. :)<3

[Ei aihetta]Lauantai 15.04.2006 05:52

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

[Ei aihetta]Maanantai 10.04.2006 22:14

Muistatko sinä, joka juuri luet tätä tekstiä ja tunnet minut (esim. omistat puhelinnumeroni, olet paras kaverini, olet joskus jutellut kanssani jne.) MITEN TAPASIMME? Minä muistan (ehkä!) mutta muistatko sinä? Ole kiltti ja kommentoi että tiedän sinun muistelleen meidän kaveruuttamme :)
Sinä, joka kommentoit (tai luit tätä) kopioi tämä omalle sivullesi ja ylläty siitä, miten moni sinut muistaakaan..!!

[Ei aihetta]Lauantai 25.03.2006 04:28

"ja siis huomioon ottaen tersui" :''D sanoi heta..
"jorma ootsä vähän kateellinen kun pääsin isommalle sohvalle, hahhaha" heta taas.:D
se on pässinpäää.
Jorma on sammunu pikku sohvalle ja sillä menee kohta niskat.:D muah. no ei vaan,ei SAA nauraa.
"kantsii ottaa se tyyny siihen lattialle, silleen on paljon kivempi nukkua... etkä vie noran paikkaa" heta taas asialla. :''''''D meillä on kivAA

JEAH RIGHT LEFT JA LIFT!

[Ei aihetta]Perjantai 24.03.2006 16:38

Hahahahaaa.

Kiinni jäit :D

Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Laita tämä teksti omaan päiväkirjaasi ja nappaa kaikki päiväkirjaasi (vahingossakin) lukevat..

[Ei aihetta]Perjantai 24.03.2006 00:11

Jos luet tätä, kirjoita kommentti millaista elämäsi olisi ilman mua. Aloita kommentti "Ilman sua..." jne. Sitten lisää tämä omaan päikkäriin ja katso millaista muitten elämä olisi ilman Sua.

...Sunnuntai 12.02.2006 23:06

onpa taas viikonloppu ohi :D
Oli ihan mukavaa silleen, pikkasen liikaa taisin kyllä olla juonu, ainakin perjantaina :'D
Perjantaina olimme ensin Tanjalla ja sieltä lähettiin vähäks aikaa ajeleen ja lopulta kerhomajalle päädyttiin lukion pippaloihin :) sieltä sitten lähettiin jimmylle ja niin siinä kävi että siellä vietin loppu yön ja aamun :)
No, sitten joskus kahentoista tai yhen aikaan olin kotona ja menin melkee suoraan nukkuun.
Heräilin joskus puoli seittemän aikaan ja tulin koneelle, ja täällä juttelin lauran kanssa ja sovimme että meen jimmylle taas vähän juomaan :D
sinne sitten menin, viina ei eka oikee menny alas mut kyl se siit sit illan mittaan :'D olin taas melko humalassa, vaikka piti vaan pikkasen ottaa. Ja niin siinä taas kävi että aamulla heräilin sieltä jimmyltä :DD

Ens viikonloppuna pitäs kai synttäreitä juhlia, oon taas alkoholisoitumassa selvästi :s
mutta ihan muksaa tää on ;D

Muistoja<3Maanantai 06.02.2006 23:46

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

Juvalta.Lauantai 04.02.2006 19:14

Nyt on sitten kauan odotettu Juvan keikka ohi :// :) oli aivan huippua<3
Ensin tuli kyllä pieniä ongelmia, mutta niistä selvittiin,niinko aina :)

Lähettiin eilen joskus viiden aikaan ajeleen juvalle päin, matka kesti KAUAN (siltä se siis tuntu), kuuntelin vaan musaa ja tekstailin muutaman ihmisen kanssa ;) ja sitten loppu matkasta vammailin tanjan, joonan ja oskan kaa (kaveriii kaverii kaveriii.. NO KAVERII KAVERII KAVERIII x''D) ja kun vihdoin, joskus melkein puoli yhdeksän aikaan päästiin Juvalle, piti mennä ekaks noutaan meitin hotellihuone :) Huone oli numero 208 ;) siellä sitten vammailtiin tanjan kanssa (tehtiin jotn rahapinoja sun muuta :D) joku tunti ja alettiin sitten meikkaan, että päästäs joskus sinne keikka paikallekin :) oltiin lähdössä ja huomattiin että technicolourin pojat on viereisissä huoneissa :D
Kun päästiin keikkapaikalle, kysyttiin hiiltä yhtä juttua ja marssittiin sen jälkeen sisään.. joku puolisen tuntia ootettiin lavan edessä (tokassa rivissä) ja sitten keikka alko<3 Oli joku mahtavin keikka, soittivat yhden uuden biisin (nimeä en muista), crawlingin (en koskaan aikasemmin oo tätä keikoilla kuullu) ja mikä parasta SOMETHING MOREN <3 (mun lemppari biisi<3).. :) keikan jälkeen oli kuuma, niinkun aina tietty ;D saatiin lupa ottaa sieltä seinältä muutama tc:n juliste ja niihin sitten kysyttiin nimmaritkin. :)
Siinä joskus ... kahen aikaan varmaan oltiin sitten hotellilla takas. :) uni ei kyllä meinannu tulla, vaikka väsyttikin... oli paaljon muutakin tekemistä, esimerkiks keikasta puhuminen sun muuta jännää ;D
joskus varmaan puoli neljän jälkeen mentiin nukkuun ja aamulla siinä puol yheksän - puol kymmenen aikaan heräiltiin ja marssittiin aamupalalle :P ja sit joskus varmaan vähän ennen yhtätoista lähettiin ajeleen kotiin päin. :) pienet matkamuistot tarttu sieltä hotellilta kouraan ;D
matkalla käytiin ainakin jossain tavaratalossa ja vanajanlinnaa käytiin kattoon kanssa :) kolmen aikoihin oltiin kotona. :)

Oli tosi kiva ja ihana reissu taasen <3 kiitos vaan tanjalle ja niitten äitille joka lähti kuskiksi taas kerran :))<33 JA TIETTY JONTELLE JA OSKALLE!! :D kaverit piti autossa seuraa ja nauratti kyllä taas kerran vamma jutuillaan ;DD

piipiiipiiiTorstai 02.02.2006 00:49

voi elämä kun on taas tylsää. Kannattas mennä nukkuun, mutta ei jaksas :P ei vais, kai se pitäs :P

oli tänään kolmen tunnin koulupäivä, tai oikeestaan vaan tunnin :) meinaa liikunnantunnit oltiin vaan kirjastossa lauran kanssa :D
sitten menin suoraan koulusta kylälle, ja seittemän aikaan selvisin kotiin KONEELLE :D

joo ei vais.. nyt meen nukkuun :>