IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -
Bye Bye Helsinki... Hola Málagaaaaa !!

t: Nina ja Nona

[Ei aihetta]Tiistai 18.11.2008 14:02

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti. (Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

Helvetti mitä paskaa.Tiistai 02.09.2008 20:52

Lopettaa koulun. Hankkii silikonit. Ja alkaa strippaa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.08.2008 22:44



KOPIOIKAA JOKA IKINEN JA KÄYKÄÄ ALLEKIRJOITTAMASSA! LAITTAKAA ETEENPÄIN!

Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta kulkukoiran, sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi.
Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä "mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira menehtyi.

Näyttävätkö oheiset kuvat sinusta taiteelta?
http://www.youtube.com/watch?v=0cBBudN0_-E&feature=re...
http://www.youtube.com/watch?v=3-jIP8i1djg&feature=re

Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin.
Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

Mene jommalle kummalle seuraavista sivuista:
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition-sign.html tai
http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition.html
ja allekirjoita vetoomus "taideteoksen" pysäyttämiseksi. Lähetä tämä kirje kaikille tuntemillesi eläinihmisille. Ole kiltti.

tositosi hyvää joulua kaikille.!<3Maanantai 24.12.2007 16:11

[Ei aihetta]Tiistai 13.11.2007 16:05

Nona: no ei sullakaan nina hyvin mee. seisot joka päivä stokkan kellon alla otsassa kyltti "OTA MINUT"
onsekumma.
valitaa jokaisest äänest mitä se kuulee.
ei tääl uskalla edes aivastaa.

hissiin mua ette saa.Perjantai 07.09.2007 18:45

koulun hissi jäi jumiin. viis siel pikku kopin lattial joku ikuisuuden.
juoksin suht lujaa pihalle ku päästiin ulos:D

[Ei aihetta]Tiistai 28.08.2007 11:53

JännittääPelottaaToivotuttaa.

Voisin vaikka pudota alas täält pilvistä.
Oon koht too high up.
Sit sattuu ku putoo.
« Uudemmat -