IRC-Galleria

Heissan!

Taala ollaan jo melkoisissa lahtotunnelmissa, kaikilla melkein jo laukutkin jo pakattu ja kotiin kirjoitettu kauppalistaa. Kliseisesti on kylla salmiakkia ja ruisleipaa ikava. Opettaja lahti perjantaina ja me olimme kateellisia, mutta kyllahan tuo viikko viela nopeasti menee ja odotettavaakin viela on.

No, edellisista viikoista sitten. Lopetin Nsambyan sairaalassa, jossa viela viimeisena paivana paasin kaymaan synnarin puolella katsomassa yhden synnytyksen, mita en viela koskaan ole nahnyt. Terve 3,5 kg poikahan sielta tuli kevyesti, vaikka ensisynnyttaja olikin tama 19v. tytto, minkaanlaisia kipulaakkeita ei annettu, se ei kuulu tapoihin. Kavimme myos pyorahtamassa lasten osastolla, jossa tormasimme jo keski-ikaiseen naiseen, joka pyysi meita katsomaan vauvaa. Han kertoi meille loytaneensa tyttovauvan roskiksesta, muoviin kaarittyna, sairaalan lahelta ja han naytti meille paperia, mihin tama kaikki oli kirjattu, lapussa lapsen arvioitu ika oli kaksi vuorokautta. Tytto oli terveen nakoinen ja aarimmaisen suloinen. Nainen kertoi meille, etta jos han saa poliisilta luvan, han kasvattaa lapsen, mutta koska han on koyha, han pyysi meilta apua. Tapaus tietysti kosketti meita kovasti ja juttelimme keskenamme samana iltana miten voisimme auttaa. Nainen paasi vauvan kanssa kotiin seuraavana paivana, koska vauva todettiin terveeksi. Kerasimme sitten kolehtia ja pari meista kavi ostamassa vauvan vaatteita, aidinmaidonkorvikepulveria ja vauvanhoitotarvikkeita ja veivat ne naisen kotiin, slummiin.

Nyt asiat ovat edenneet niin hyvin, etta nainen ja hanen miehensa saivat poliisilta luvan pitaa lapsen ja saa myohemmin oikeudesta virallisen adoptiotodistuksen. Perheen muut lapset ovat jo isoja ja heilla on omia lapsia. Perhe on islaminuskoinen, mutta he aikovat kastaa tyton Nsambyan sairaalan katolilaisessa kirkossa (se on ilmaista), tytosta tulee Maria Aisha. Tytto tietysti kasvatetaan kuitenkin islaminuskoon, koska se on perheen uskonto. Marialle yksi meista avasi tilin sairaalaan, johon kaikki voivat laittaa rahaa Marian sairashoitokulujen maksuun. Toivomme myos etta tulevat ryhmat (joka kevat ja syksy yksi, jos projekti jatkuu) kayvat Mariaa katsomassa ja vievat heille ruokaa, vaatteita jne. nain Mariasta tulisi Hadcon epavirallinen kummitytto.

Harjoittelu liikuntavammaisten lasten koululla on nyt ohi. Paikka oli hyva, mutta ei siela loppujen lopuksi paljon ollut sairaanhoitajalle tehtavaa, muuta kun seuraamista ja pienta avustamista. Lapset oli ihania ja henkilokuntakin, joten kylla me viihdyimme hyvin fysioterapeuttiopiskelijoiden kanssa. Motivaation puutteesta vaan karsimme kun koti-ikava on jo melkoinen. Aika kuluisi kylla tuola kaupungilla pyorien ja katsellen, mutta keskittymiskyky ei meinaa riittaa enaa toihin. Perjantaina muutimme fyssareitten kanssa takaisin Cardinal hostelliin muiden tyttojen seuraan.

Nyt jaljella enaa viikko! Eilen pidimme omat pikkujoulut/laksiaiset ja kavimme syomassa ja sitten katsastamassa Kampalan yoelaman tutun autonkuljettajan kanssa, joka oli vahan niinkuin turvamiehena mukana. Hauska ilta oli eika yhtaan vaarallista tai edes uhkaavaa tilannetta ollut, vaikka huomiotahan tallainen ryhma heratti aika paljon.

Tulevalla viikolla menen viela kahdeksi paivaksi Nsambyan sairaalan lasten osastolle ja keskiviikkona meilla on palautekeskustelu koko ajasta Kampalan terveydenhoitajakoulun rehtorin kanssa, joka on Hadcon yhteistyo jasen taala paassa. Torstaina meidat on kutsuttu itsenaisyyspaivan vastaanotolle, taala asuvan suomalaisen naisen ja hanen miehensa luokse, paikalle on tulossa myos muita suomalaisia ja mzunguja. Lauantaina lahdemme aikaisin aamusta kohti lentokenttaa ja koti Suomea, johon laskeudumme sitten joskus lauantai yona!

Pienta pakkasta ja lunta toivotaan kovasti, kylla tama helle jo riittaa ainakin minulle, taala vaan kuumenee saa koko ajan ja valilla tulee vetta trooppisesti, eli ihan pirusti. Siina kaikki talla kertaa.

Niin, nyt on melkein varmaan jo kolme viikkoa kulunut edellisestä merkinnasta ja siinä ajassa on Mpigin aika päättynyt, oltu lomalla Mombasassa ja viikko töissä täällä Kampalassa.

Mpigin viimeisen viikon kohokohta oli tietysti suuri ruokapäivän juhla Kibuukan koululla. Ne olikin oikein perinteiset afrikkalaiset juhlat, kuten nopeasti huomasimme. Olimme paikan päällä, uusissa juhlavaatteissamme klo 9 ja juhlan piti alkaa klo 10. No, klo 10 pojat rupesi vetelemään piuhoja ympäriinsä ja laittamaan äänentoisto laitteita kuntoon. Viimein klo 11 juhlat aloitettiin ja ohjelmaa sitten riittikin, puheita pidettiin vaikka kuinka monta ja kaikki toisti samaa asiaa. Ohjelmaan oli laitettu puheiden pitäjille aikaa 3-10 min, mutta puheet kestivät järjestäen melkein 20 min. Juhla oli arvioitu loppuvaksi klo 13, jolloin vieraat pääsisivät lounaalle, mutta koska puheita riitti, saimme istua yhden vesipullon voimalla klo 17 asti edustamassa Suomea. Lasten tanssi- ja näytelmäesitykset onneksi pelastivat jonkin verran mzungujen päivää ja saivat valkoiset tädit välillä vähän itkemäänkin, niin liikuttavia esityksiä oli.

Samana iltana pidimme vielä lättykestit majatalon henkilökunnalle kiitokseksi meidän palvelemisesta ja kyllä ne lätyt vain maistuivat afrikkalaisillekin. Keskiviikkona sitten pidettiin aamupäivästä arviointikeskustelu Mpigi ajasta, jonka jälkeen päästiinkin lähtemään Kampalaan, hieman haikeina, mutta valmiina uusin koitoksiin. Torstaina oli pari opintokäyntiä liikuntavammaisten- ja kehitysvammaisten lasten kouluilla. Käynnit yllättivät positiivisesti, koska ennakkoluuloisesti pelkäsin, että lapset olisivat olleet surkeassa hoidossa näissä sisäoppilaitoksissa. Lapset oli hyvävointisen näköisiä ja iloisia, joten odotan innolla harjoittelujaksoani liikuntavammaisten lasten koululla.

Perjantaina lähdettiinkin sitten bussilla kohti Keniaa ja Mombasaa. Minun tuurillani sain jonkun ihmepöpön lähtöaamuna ja kuume nousi, joten 14 tunnin bussimatka Nairobiin meni lääkkeiden voimalla. Matka olikin aikamoinen mennen tullen, suunniteltuja pysähdyksiä oli tosi harvassa, puskapissalle onneksi pääsi pyytämällä (savannikasvillisuudessa ongelmana oli vain puskien vähyys). Tie oli niin kuoppainen, että sitä ei voi suomalainen uskoakaan, eikä ikkunoita saanut kiinni kunnolla, joten yöllä oli aika pirun kylmä.

Rajan ylitys onneksi sujui hyvin, joka vähän jännitti, nämä viranomaiset täällä kun ovat aika mielivaltaisia teoissaan. Nairobiin saavuttiin n. klo 03 yöllä ja bussiaseman kahvilassa nuokuttiin klo 8 aamulla, jolloin lähti bussi Mombasaan. Perille Diani Marine Villageen saavuttiin joskus viiden jälkeen iltapäivällä. Perillä meitä odoteltiin kookospähkinöiden kanssa, joiden sisältö kumottiin alkumaljana. Hotelli oli juuri sitä mitä odotimme, kauniisti safarimalliin sisustettu ja kaikissa huoneissa oli oma suihku ja vessa mikä oli luksusta meille. Intian valtameren rantaan oli minuutin kävely, kaikki oli siis ihanteellista.

Viikko sitten nautittiin sinisestä merestä, valkoisesta hiekasta ja polttavasta auringosta, iltasin kokeiltiin eri ravintoloita, koska syöminen oli edullista. Turistikama taas oli paljon kalliimpaa kun Ugandassa, että sitä ei tullut paljon osteltua. Keskiviikkona käytiin delffiini-snorklaus-safarilla n. Tunnin ajomatkan päässä Diani Beachilta. Siellä meidät vietiin ensimmäisenä lepakkoluolaan, jossa oli kuulemma aikoinaan säilytetty orjia ennen kuin heidät lastattiin laivaan. Seuraavaksi lähdimme paatilla merelle etsimään delfiinejä ja löysimmekin muutaman yksilön. Homman pilasi vaan se, että viisi turistipaattia saartoi laumaa joka suunnasta, joten eiväthän he pitkää ilonamme viihtyneet, yksi hieno hyppy sentään nähtiin. Siitä seilasimmekin koralliriutalle snorklaamaan. Mahtava lomaviikko siis kokonaisuudessaan.

Tämä viikko tehtiinkin sitten jo töitä Nsambyan sairaalalla, itse olen siellä HIV/AIDS- työssä, Home Care- yksikössä. Tänne HIV-potilaat tulevat vastaanotolle ja huonompi kuntoisten koteihin tehdään kotikäyntejä. Klinikalla on ollut mielenkiintoista olla ihmettelemässä toimintaa ja varsinkin kotikäyntejä seuraamassa, vaikka rankkoja käyntejä ovatkin olleet. Etenkin huonokuntoisten AIDS- vaiheessa olevien lapsipotilaiden luona vierailu tuntuu todella vaikealta. Vielä ensi viikko jäljellä, jonka jälkeen taas vaihtuu paikka.

Eiköhän tämä riitä tältä kertaa, enää viisi viikkoa jäljellä!

Tanaan oli viimeinen varsinainen tyopaiva Mpigissa, piti lahtea aamulla HIV-outreachille, mutta muslimien juhlapyha yllatti, joten saatiin vapaapaiva. Taala on huvittavaa se, etta vaikka on pyhapaivia, jotka ovat tiedossa, niita ei oteta huomioon viikko-ohjelmien suunnittelussa. Talla viikolla saimme siis kaksi vapaapaivaa kun yllattaen oli Ugandan itsenaisyyspaiva tiistaina ja tanaan tama muslimien ramada. Meitahan se ei toki haittaa etta saatiin tiistaina pitaa shoppailupaiva Kampalassa ja tama kuuma perjantai ottaa rennosti.

Ensi viikolla mennaan maanantaina Kibuukan koululle valmistelemaan suurta Maailman ravintopaivan juhlaa, joka on tiistaina. Koululla pidetaan silloin uuden ruokalan ja terveydenhoitajan klinikan avajaiset, jotka meidan Terve Afrikka Kehitysyhteistyo organisaatio TAKRY on rahoittanut. Meidan verkosto myos maksaa jokaiselle oppilaalle mukillisen puuroa paivassa kun aiemmin lapset eivat saaneet koko paivana mitaan suuhunsa, tama on parantanut aika lailla koulumotivaatiota, kuten varmaan voitte kuvitella. Olemme siis kunniavieraita, paikalle tulee myos iso ministerion herra ja lehdistokin. Ollaan siis tyttojen kanssa hatapaassa etitty hienoja kolttuja kylalta. Liisan kanssa teetatimme ompelimossa perinteiset juhlapuvut hameen ja paidan, ihan kelvot tuli, ainakin ehka hametta voi kotonakin kayttaa. Maksoi hurjat 40 000USH eli n.20 euroa. Olemme siis hyvin valmistuneita juhliin, viela kun juhlakengat loytaisi!

Keskiviikkona on sitten kamojen pakkaus, palaute keskustelu tasta Mpigi ajasta ja muutto Kampalaan Cardinal hostelliin, jossa on sovittu loppuajan majoitus. Kampalassa saadaan sitten pakata taas rinkat valmiiksi koska perjantaina alkaa yli vuorokauden kestava bussimatka Keniaan, Nairobin kautta Mombasaan, jossa vietamme lomaviikkomme. Cardinalissa lupasivat sailyttaa meidan muita kamoja maksutta sen viikon.

Viime viikosta ei ihmeempia, taala sita pyorittiin terveyskeskuksella ja viikonloppuna teimme reissun Murchinson Fallsejen kansallispuistoon. Saavuimme Red Chilli Rest Camppiin perjantaina puolenpaivan aikaan ja paasimme lounaan jalkeen heti safariajelulle savannille, missa naimme norsuja, erilaisia antilooppeja, kirahveja, puhveleita, paviaaneja ja tietysti villisikoja. Seuraavana aamuna taas aikaisin safariajolle, jossa bongasimme muiden lisaksi leijonaperheen, oli mahtavaa nahda nuo uljaat elaimet ihan kymmenen metrin paasta. Paikalla oli uros, naaras ja kolme jo melkein taysikokoista pentua, yksi pennuista rupesi hetken meita katseltuaan murisemaan ja nayttamaan hampaitaan, melko pelottavan nakoinen oli, vaikka auton sialta saikin katsella. Muutaman minuutin jalkeen uros kyllastyi, karjasi ja ajoi perheensa pois meidan silmien alta. Lounaan jalkeen paiva jatkui veneajelulla Niililla, metkalla putouksille naimme tietenkin virtahepoja ja puhveleita kylpemassa seka krokotiileja varjossa makoilemassa. Ennen putouksia hyppasimme pois paatista ja patikoimme oppaan kanssa ylos putousten alkupaahan, nousu kesti n. 45 min. maisemat ylhalla oli mahtavat. Sunnuntaina heratys ennen viitta ja jo ennen kuutta lahdettiin ajamaan kohti sademetsaa, missa meilla oli viela jarjestetty simpanssien jaljittaminen oppaan kanssa. Simpanssit loydettiinkin, valitettavasti olivat vaan niin korkealla puussa, etta paljain silmin ei nakynyt kun mustia moykkyja, mutta kiikareilla vahan paremmin. Simpanssien laheisyydessa ei saanut olla kuin tunnin yksi ryhma kerrallaan ja paivan aikana ei oteta kun tietty maara ryhmia, koska simpanssit elama pyritaan pitamaan mahdollisimman stressivapaana. Viikonloppu oli kylla kallis, mutta ennen kaikkea ikimuistoinen ja sen arvoinen.

Talla viikolla sitten vapaapaivien lomassa, ollaan kayty out reachilla lahi kylassa ja siela tehty kotikaynteja kahden paivan aikana n.20. Kotikaynnit heratti paljon tunteita, ehytta perhetta, missa olisi ollut lasten lisaksi molemmat vanhemmat ei nahty yhtaan. AIDS on vienyt lapsilta joko yhden tai molemmat vanhemmat, pahimmissa tapauksissa n. 90v. mummolla on hoidettavanaan useampi orpo, joista pienimmat leikki-ikaisia. Ja vaikka vanhemmista toinen tai molemmat ovat kuolleet AIDSiin ei lapsia ole testattu, koska ei ole rahaa vieda heita lahimpaan terveyskeskukseen testattavaksi, vaikka testi onkin ilmainen, mutta kun ei ole varaa matkoihin. Jaoimme koteihin kaikki lahjotustavarat (vaatteet, pyyhkeet, lakanat, kynat, vihot, tarrat, ponnarit yms.), mita oli jaljella, mutta sekin tuntui niin vahalta kun tavarat jaettiin 20 perheelle, missa melkein kaikissa ainakin viisi lasta. Ihanaa oli kuitenkin nahda, kuinka lahjat ainakin hetkeksi toivat hymyt kasvoille, vaikka ei niista pitkaksi aikaa iloa ole.

Noniin, siina tuli purettua jonkin verran asioita mita oli mielessa. Enemman taas varmaan sitten Mombasa viikon jalkeen. Koti-ikavaakin talla viikolla oon vahan potenut, mutta jo taas helpottaa kun vapaa viikonloppu meilla edessa ja voi ottaa rennosti.

Nyt on kulunut kaksi viikkoa taala Mpigissa, mika ei niin landea oo kuitenkaan kun nettiin paase ja melkein kaikkea sita taaltakin saa ostettua. Viime viikolla kaytiin vahan tutustumassa terveyskeskuksen osastoihin ja yritettiin paasta sisalle paikalliseen elaman menoon. Itse sairastin yhden paivan kuumeen ja seuraavan paivan vietin majatalolla, malaria testikin tehtiin, mut ei ollu! Luentojakin meille piti nama ns. laakarit eli Clinical officerit (eivat viela laakareita) HIVista ja malariasta. Perjantaina laksimme aikaisin Enteben lauttarantaan, josta lautta vei Ssese saarille, kesti 3 tuntia. Ssese saarilla, Kalangalassa oli kaunista, majoituimme Kalaya- majataloon, joka toimi n. 20 tyton koulutuspaikkana/kotina. Tytoille opettiin siela cateringia, ompelua jne. Tytot lauloivat, soittivat ja tanssivat meille paljon ja saimme paljon mahtavia muistoja heista. Tuli myos grillattua nahkaa ja nahtya apinalauma tieta ylittamassa.

Tama viikko meni Kibuukan koululla terveystarkastuksia tehdessa, paikallisten terveydenhoitajaopiskelijoiden kanssa. Tarkastimme ylaasteen, secondary schoolin luokat 1-6 ja ala-asteen, primary schoolin 1 ja 7 luokat. Torstaina oltiin taas terveyskeskuksessa HIV/AIDS-klinikan vastaanotolla. Paikalliset eivat oikeen ymmartaneet kuinka HIV/AIDS on meille outo sairaus, koska taala malaria/hiv on melkein jokaisella hoitoon hakeutuvalla. HIV-klinikka toimii maanantaisin ja torstaisin ja on naina paivina tupaten taynna lapsia ja aikuisia. Luentoja oli aliravitsemuksesta,ripulitaudeista ja tuberkuloosista. Perjantaina menimme AIDS-outreachille laheisen kylan tarveyskeskukseen, joka ei kovin poikennut oman terveyskeskuksemme HIV-klinikasta.

Viikonloppua vietetaan nyt ilman opettajaa, joten saadaan olla rennosti. Tanaan patikoimme vastapaisen kukkulan huipulle ja vaikka oli pilvinen saa, olimme aivan hiesta marat kun paasimme ylos asti.

Mielialat on mennyt porukassa ylos ja alas ailahdellen, on valilla hyvin vaikea ymmartaa paikallista hoitokulttuuria ja hoitajan kovuutta ja kylmyytta. Hyvin ollaan kylla asioista puhuttu ja niille sitten naurettukin kun ei aina jaksa niin vakavasti ottaa. Ironista on myos hoitajien oma kasitys siita kuinka ovat jumalan valitsemia, valittuja rakastamaan ja palvelemaan. Todellisuudessa kuitenkin hoitaja on melko mielivaltainen ja tyly. Potilaat taala polvistuvat heidan eteen kirjaimellisesti.

Ei vielakaan tulvia taala eika tauteja liikkeella, joten ei hataa!

8.9

Tanaan kaytiin buganda heimon (varmaan isoin heimo) kuninkaiden haudoilla, oli mielenkiintonen paikka ja hyva opas, kerto myos paljon heimo ja klaani jutuista.

Ihmiset on mukavia, taala ollaan ku jotain julkkiksia ku kaikki kattoo ja lapset huutaa vaan Mzungu! Mzungu! (valkoihoinen) ja heiluttaa. Toisaalta aika ahdistavaa olla niin silmatikkuna, mut kai siihi tottuu.

Majapaikka ihan hyva. Sahkoa ei tuu pistorasiasta eika aina vetta, mut ihan ok. Aamupalalla saa teeta,kahvia, puuroa, melonia ja ananasta seka valkosta paahtoleipaa.

Ilmatkin on suosinut melko hyvin, tanaan vasta ekan kerran tosi kuuma. Satelee pari kertaa paivassa enemman tai vahemman. Vareja ja tuoksuja on paljon, liikenteessa kauheesti polya ja pakokaasua. Joka puussa ja pensaassa kukkii erivarisia kukkia. Paikalliset on pukeutuneet aina hyvin ja ovat huoliteltuja, me naytetaan siis aika rahjaisilta verrattuna heihin.

Eilen nahtiin pikaisesti afrikkalaista kasityotoria, mista ois voinu kaiken ostaa. Myytavana koruja, sandaaleita, kasseja,mattoja, koreja... Aivan ihania tavaroita, et ei kysymysta siita milla laukkunsa tayttaa. Ostin tanaan jo yhden taulun joka oli tehty fiikuksen kaarnasta tehdylle pohjalle (huopamaista).

Mut nyt kohta syomaan, kokeillaan guesthousen paivallinen. Pari paivaa ollaan kayty hienoissa intialaisissa (hyvaa ruokaa!). Majoitus maksaa 20 000 Ugandan shillinkia/yo. Euro = 2400 US. Aamiainen kuuluu hintaan.

15.9

No Heips!

Tanaan kaytiin Niilin alkulahteella, siella, mista se lahtee nousemaan valimerea kohti, aika turistirysa, mut ihan hieno oli. Taa alku tassa on nyt ollut orientoitumista afrikkalaiseen kulttuuriin ja turistiloimista ympariinsa. Huomenna siirrymme maalle Mpigiin, jossa olemme toissa seuraavat nelja viikkoa terveyskeskuksessa ja koululla lahinna.

Suunnitelmissa on reissu Sese saarille (Viktorian jarvella) 21.-23.9.Mpigista palaamme Kampalaan luultavasti 17.10 ja lahdemme Keniaan, Mombasaan 19.10 lomaviikoksi. 28.10 olemme taas Kampalassa ja majotumme Cardinal hostelliin. Sit menen 2 viikoksi Home care- yksikkoon missa hoidetaan aids-potilaita lahinna, seuraavat 3 viikkoa olen liikuntavammaisten lasten koululla ja viiimeisen viikon Nsambyan sairaalassa lasten osastolla. Tama suunnitelma ainakin tassa vaiheessa.

Uutisissa koko ajan tulvista, mutta eivat tosiaan tanne asti ulottuneet. Ebolaa ja Marburg-verenvuotokuumettakin kuulemma Gongon puolella, mutta ei viela hataa, ei ole Ugandan puolella. Meillehan tulee lahto heti jos vaaraa on, et ei kannata huolehtia.

Nyt tarvis menna pakkaileen kun huomenna lahto maalle. Letit makso 50 000 eli joku alle 25e. Paanahka jo kutisee, taidan menna nyt pesemaan jos ei maalla tuu vetta (taalakin on ja off).Melkein terveita ollan oltu, kaikilla vahan vatsan sopeutumista menos :)