IRC-Galleria

nyyti

nyyti

jos et kurkkaa et voi kommata

[Ei aihetta]Torstai 31.07.2008 15:22

Eilen ei oikein tahtonut millään pysyä töissä hereillä. Varsinkin palaverit oli pahoja. Jotenkin sitä sai kuitenkin kitkuteltua siihen työpäivän loppuun. Töiden jälkeen jaksoi juuri ja juuri pudottautua hakemaan kaupasta illaksi rillailtavaa ja lomalaiselle lomajäätelöä.

Kotiin päästyäni menin puoleksi tunniksi nukkumaan ja laitoin kellon soimaan. Kellon soitua laitoin sen kiinni ja käänsin kylkeä. Uusi heräämisyritys tuntia myöhemmin ei myöskään ollut kovin tuottelias.. Hereillä kyllä olin, mutta sängystä ei oikein jaksanut nousta. Sitten myöhemmin sängystä jaksoi juuri ja juuri raahautua soffalle katsomaan Headhuntersia, jonka DVD:n posti toi ennen reissua. Välillä piti laittaa ruokaa, koska sitä oli sentään varta vasten pysähtynyt kaupasta ostamaan, mutta eipä jaksanut edes grillata, koska parvekkeelta olis pitänyt ensin kerätä pyykit. Saatika sitten keitellä lisukkeita tai tehdä kastikkeita. Vain kananfilettä, paprikaa ja ananasta paistettuna, päälle "hieman" savujuustoa. Jälkkäriksi kaapista löytyi suklaabrownie ja vähän jäätelöä. yksinkertaisuudessaan kovinkin herkullinen ateria. Syömistä jatkettiin Headhuntersin seurassa ja kölliminen pojun kainalossa jatkui. Mihinkään ei ollut kiire... Illalla vielä käytiin matkakuvat läpi, kun ajateltiin osa niistä oikein teettää ja joitain lähettää isännillemme Sveitsiin myös. Juurikaan mitään ei tullut tehtyä. Hyvä fiilis siitä jäi ;)

Väsymys vieläkin painaa silmiä. Loppujenlopuks piti nöyrtyä hakemaan battery, koska mä en vaan jaksa tehdä yhtään mitään. Tänään oon suunnitellut mennä salille. Ainakin siellä voi venytellä, jos ei muuta jaksa. Radio soittelee hempoisia biisejä mulle. Hyvä, vaikkakin väsynyt fiilis.

Loman jälkeen ihmisellä pitäis selvästi olla loma, jolla vois sit toipua lomailun aiheuttamasta väsymyksestä. Täytyypä ehdotella työpaikalla...

Tänään olis luvassa vielä nättiä ilmaa ja sit alkaakin kylmenemään. Jos sitä vaikka ehkä jaksais jopa käydä näyttämässä nenäänsä ulkona, tiedä häntä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.