Responsiivinen IRC-Galleria testissä osoitteessa m.irc-galleria.net. Käy kokeilemassa ja jätä palautetta

IRC-Galleria

Metsänneito yökylässäMaanantai 17.12.2007 21:14

Niinhän se kävi mumman Keijukainen kyläilemässä. Makuuhoneeseen hän perusti tonttupajan, johon ei ollut sitten lupa mennä koputtamatta. Sieltä ilmaantui pieniä paketteja mummalle ja muillekin kasatolkulla. Käytössä olivat kaikki huovan tilkut ja kartongin ja lahjapapereiden palaset, joita vain löytyi, myös mahtavia maalauksia syntyi, sekä ruokahuoneen ovaan, että paperille lahjaksi muille. Ahkerana uurasti tonttunen.
Tokihan ehti Metsänneito myös metsään, yhteensä moneksi tunniksi lauantaina; välillä piti vain hakea lisää evästä kotoa. Entinen Tutkimuslaitos, jossa tutkittiin sieniä ja ötököitä muuttuikin Metsäpuodiksi, josta saa makkaraa (kuusenkävyt), leipää(sammalta), jäätel öä (sammalta joka on tökätty keppiin) ja vaikka mitä, valuutta on saniaiseuro. Oonakin osti suukkoja kauppiaalta, jolla oli evästauon jälkeen suklaalta maistuva suu... Ja kauppa kävi!
Ja joku kehtaa väittää etteivät nykyajan lapset osaa leikkiä! Pitää vain antaa aikaa ja tilaa muullekkin kuin tietstikoille ja telkkarille. Katsottiihan mekin eilen Suden arvoitus dvdltä, on muuten hyvä elokuva, mutta ei lasten yksin katsottava, joitakin aika ärkyttäviä kohtauksia siinäkin on.
On se mumman elo noiden pikkasten kanssa kyllä ihanaa, kun saa vaan nauttia. Olisko näin voinut tehdä omien lasten kanssa? Tokihan hyviä ja ihania hetkiä oli sillonkin, mutta nyt osaa vaan erilailla nauttia näistä ipanista. Tekeekö sen sitten ikä vai se, että en ole kuitenkaan täydessä kasvatusvastuussa näistä ihanaisista ipanista?
Seuraavaksi onkin sitten Hätähätä-äijän vuoro tulla yksinään mumman kullaksi, kunhan työvuorot Joulun jälkeen selviävät.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.