IRC-Galleria

pirre

pirre

on puolalainen linux guru

Blogi

- Vanhemmat »

Serena.Keskiviikko 25.01.2006 11:15


pääsin vihdoin taas laskemaan. huolimatta siitä että nää etelän nyppylät tuntuu kohtuu haasteettomilta ja laskut lyhyiltä oli tosi ihana päästä mäkeen. suunnittelen innolla seuraavia pohjoisen reissujani, niitä näyttäisi nyt keväälle kehkeytyvän vielä (ainakin) kaksi kappaletta tälle keväälle. Oli ihana päästä oman laudan päälle ensimmäistä kertaa talven aikana, silloin joulun aikaanhan laskin lainakamoilla - liian suurilla kengillä ja liian lyhyellä laudalla, ei siitä oikein tullut mitään.

sohviKeskiviikko 11.01.2006 11:23


Sain uuden sohvan eilen. Se on IHANA. kerrassaan. Vaalea kolmen istuttava divaani sohva jonka verhoilu on sellaista mokka jäljitelmää.
Jossain kolumnissa taannoin - taisi olla uutislehti 100 - kolumnisti pohti valkoisia sohvia ja sitä, millaisille ihmisille ne sopivat. Pitkähköjen pohdintojen jälkeen hän oli päätynyt johtopäätelmään, että valkoinen sohva sopii vain kiireiselle sinkkutytölle, jolla ei ole eläimiä, eikä lapsia ja joka ei käy kotona kuin kääntymässä. Perusteluina tässä oli muistaakseni se, että mikä tahansa eläin kuraisilla tassuillaan sotkisi sohvan siinä missä lapsi hilloleipänsä kanssa.
Nyt panikoin sen sohvan puolesta. En uskalla syödä sen päällä mitään mikä voisi sotkea sen, pidän kaikki mehut ja muut juomat - etenkin punaviinit - kaukana siitä, puhumattakaan mustikoista. Broidi, joka oli ottamassa sohvaa vastaan (kun en itse kiireiltäni ehtinyt *kröh*), totesi, etten mä varmaan ota äidin koiraa hetkeen sitten hoitoon tuon sohvan kanssa, ettei se kuraisilla tassuillaan sotke sitä. En, ainakaan ennen kuin keksin miten saan sohvan suojeltua väliaikaisesti vierailevilta eläimiltä.

Vaalea sohva tarkoittaa myös sitä, että kaikki ne bileet joihin tietyt ihmiset ehtivät jo tottua pysyvät poissa senkin jälkeen, kun taas muutan omilleni. ...Jos olisin ajatellut tämän ihan loppuun asti olisin ehkä suoriltaan ostanut siihen vaihtopäällisen, jolla saan vaalean sohvan suojattua aina tarpeen vaatiessa; ei elämää voi lopettaa yhden sohvan takia, vai voiko?

rattuksiaTiistai 10.01.2006 13:02


Sain uudet pikkuiset sunnuntaina. Isi kävi ne kotimatkallaan hakemassa mulle.
Ne on suloisia; molemmat agouti / hooded väriltään ja kuvioinniltaan, eli hieman tummempia kuin Tuli ja Savu olivat. - Aiemmista elukoista nämä eroavat myös siinä, että näiden mukana tuli ihan oikeat rekisteri paperit! Ne on siis ihan virallisestikin olemassa.
Parissa päivässä nuo alkavat nyt hiljalleen sopeutumaan mun luokseni. Ne saivat 'mökin' tyhjästä (isosta) pahvisesta buranalaatikosta. Sielä ne nukkuivat aamulla kun mä lähdin töihin. Eilen ne pääsivät ensimmäistä kertaa meillä ollessaan vipeltämään ulos häkistä; hieman ne vielä aristavat kaikkea, paksu fleece huppari jonka olin jättänyt sängylle tuntui olevan niille mieluisa. Sen sisältä niitä ei enää meinannut sitten saada ulos.

Olen hieman huolissani, kun nuo eivät oikein tunnu syövän. Niillä on ruokaa ja vettä riittämiin, mutta se ei vain tunnu oikein maistuvan. Toivon, että kyse on vain muuttoon liittyvästä stressistä, eikä mistään sen vakavammasta asiasta.
- Vanhemmat »