IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.10.2007 23:13

Mandariinit ovat taas täällä ja muistin tämän:

tiistai, marraskuu 29, 2005
Mandariinit, saatanan työtä

Miä vihaan niitä.

Okei, olen takinkääntäjä, sillä tykkäsin niistä joskus paljonkin ja syön niitä nykyäänkin ehkä kerran vuodessa.

Niistä on vain tullut niin ärsyttäviä. Silloin, kun eniten niiden luulee auttavan nälkään, ne ovat kitkeriä ja niissä on siemeniä sadoittain.

Niiden kuoriminen on tuskaa. Kun olet saanut sen hiton kuoren riivittyä pois siitä, saat alkaa nyhtää niitä valkosia matosia irti (joissa on kuulemma eniten vitamiineja, joo). Kun oon saannu ne ehkä irrotettua toisistaan, niin puolet mehuista on vaatteilla ja naamalla, etenkin silmissä. Kun haukkaat palan, se kitkerä juttu hukuttaa siut siihe hemmetin happoon.

Se jättää kädet ällöttävän tuntusiks, eikä se haju lähe koskaan pois. Ehkä kaikista ällöttävintä on kuitenki se, että jos erehtyy juomaan jotakin mandariinin jälkeen. Se on niin oksettavan kamalan tuntusta suussa.

Kaikki lähti ku erehdyin ottamaan koulussa mandariinin. Tiesin jo heti, ettei olis pitäny. Ei ollenkaan.

//

Hyi hitto, miten voi vihatakin yhtä hedelmää. Aika ei tähän auta. Ikinä. Yök!

Sitte muistin myös tämän:
http://kiasa.blogspot.com/2006/05/2-11-2001.html

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.10.2007 16:50

Harmaat sunnuntait eivät ole tehty yksin oltavaksi. Sillon pitää kuunnella Maj Karman Pakkoa.

Neljä päivää paniikkiin.



[Ei aihetta]Lauantai 20.10.2007 16:12

Ai oho, öisen merkinnän piti sisältää oikeasti että nyt jos kuolisin, niin kuolisin onnellisena. Irina veti Liiba Laaban ja Ahti We Walk In A Fogin. Autuutta.

[Ei aihetta]Lauantai 20.10.2007 05:57

LIIBA LAABAA TÄYDELTÄ LAIDALTA!


Ja tuplana kiitos.


[Ei aihetta]Keskiviikko 17.10.2007 20:53

Keskiviikko 26.09.200721:55:28
Repäsin.

Tai oikeastaan pienten potkimisten (kiitos<3) johdosta äsken lähti hakemus kouluun. Tuskin sieltä mitään vastakaikua tulee, mut saas nähä. Ei musta mihinkään kouluun ois, mutta haluun ostaa uusia kyniä ja vihkoja! Ja uuden laukun!

JÄNNÄÄ!


// Tänään tuli kutsu pääsykokeeseen, 1.11. kutsuu Mikkeli. Apua!

[Ei aihetta]Tiistai 16.10.2007 19:40

Monen, monen vuoden haaveilun ja pohdinnan jälkeen otin härkää sarvista - siinä se nyt on. Ja aika kiva onkin.

[Ei aihetta]Lauantai 13.10.2007 17:24

Tää elämä on nykyään pelkästään töitä, töitä ja töitä. Yhdestä kun pääsee, niin toiseen menee. Ei se kylläkään lompakossa näy. Ja sit kerrankin kun on vapaata, niin ei ole mitään tekemistä. Kukaan tee mitään tai sitten ne on töissä. Tosin eihän tässä mitään voi oikein tehdä, kun pitää mennä töihin huomenna.

Ensi viikonloppuna en tee mitään töitä, vaikka mikä tulis. Eiku onhan mun pakko käydä siivoukset hoitamassa, hitto. Meen yksin vaikka leiksalle kiikkumaan tai lähden yksin baariin. Jotain hitto.

Rupee pikkusen hajottamaan tää.

Nyt ei kerkeä edes valittamaan kunnolla, kun pitää lähtä töihin.

[Ei aihetta]Lauantai 13.10.2007 02:06

Ota paha pois.

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.10.2007 16:45

Saatan soittaa huomenna,
kysyä haluaisitko nähdä
Tahdotko suudella
kaulaani porttikäytävässä

Tai sitten keitän muina naisina
kahvia ja unohdan
Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana,
juon sen miten sattuu

Mitä tahansa minusta odotat
sitä en ole
Mitä tahansa minusta haluat,
et taida saada kuitenkaan

[Ei aihetta]Maanantai 01.10.2007 22:40

1. Avaa Winamp.
2. Laita random päälle.
3. Kirjoita 10 ensimmäistä randomilla tullutta, vaikka ne olisivat kuinka noloja.
4. Kirjoita lyhyesti joitakin muistoja/ajatuksia jokaisen biisin alle.

1. Entwine - Break Me
Ensimmäinen Jellarin reissu, hyvä keikka. Hyviä ville vallattomia.

2. Sapattivuosi - Kännin piikkiin
Pari vuotta sitten kuulin ekaan kertaan, nyt lähes jokaisen sunnuntai-aamun vakiobiisi.

3. Madonna - American Pie
Leirikoulu Ahvenanmaalla. Päärynäsiideri ja paha pannukakku.

4. Kotiteollisuus - Pieni
Oon ihan koukussa tähän, loisto levy koko Aamen muutenkin.

5. Korn - Falling Away From Me
Ala-aste ja angstit. Ei välttämättä ala-asteangstit.

6. Mew - Behind The Drapes
Oon ikuisesti kiitollinen yhdelle A:lla alkavalle, että tutustutti tähän bändiin. Tää biisi kertsineen on niin hyvä.

7. Rajaton - We Walk In A Fog
Rajattoman ehkä yks parhaista kappaleista, toimii niin englanniksi kun suomeksikin. Ahti <3

8. Sonic Youth - Stones
Sonic Nurse <3 Tää dänkädänkä toimii aina.

9. Dead Kennedys - Kill The Poor
Tarviiks DK:ta perustella?

10. Rammstein - Spiel Mit Mir
Johan sattu, Rammsteinin yks parhaista, ellei paras. Tulee mieleen siideriset illat puistoissa ja se ihana iso huppari.

P.S. Ostin kävelysauvat, nyt voin suksia helvettiin.