Arvomme kaikkien heinäkuussa sisäänkirjautuneiden kesken 2 lippua Weekend festivaleille! Luo tunnus tai kirjaudu sisään! :)

IRC-Galleria

polem

polem

תֹהוּ וָבֹהוּ

Rakas irc-galleriapäiväkirjuTorstai 13.12.2007 22:06

Mulla oli kerran yksi uni. Jossa en unohtanut jäätelöpakettia pöydälle tai kulkenut taaaaas sen yhden katulampun alta joka aina sammuu justiinsa siinä kohden kun astun sen alle. Saatika sitten pistänyt merkille, oikeen kunnolla huomioinu bussin ikkunasta sitä helvetin rumaa ukkoa pyörätuolissa joka painaa tupakka suussa autotiellä sillä pyörätuolillaan. Enkä ajatellut kahdesti lähdenkö juoksemaan vai kävelenkö, koska mulle ollaan joka tapauksessa niin helevetisti velkaa. En ajatellut siinä että ainoa asia mitä elämässä on on jotain tällästä. En juossut perään tai karkuun. Ei ollut kiire. En maistanut viittä eri sinappia vaan sen takia että joku pyytää. En uskonut sen olevan edes unta, en tullut ajatelleeksi että olisin nähnyt sen joskus muulloin. Suppeasti ilmaistuna "aika" ei ollut mitä se nyt onkaan. 24 tuntia vuorokaudessa. En ajatellut siinä että mitä kaikkea sitä saattaisi tehdä kolmenkymmenen tunnin aikana tai tulisi edes ajatelleeksi sinä aikana. En tiennyt että toisen ihmisen tuoksu saattaa jäädä omaan ihoon kiinni. En arvuutellut tai puhunut sekavia yhtä aikaa pilkaten itseäni ja muita. En ollut tietoisesti epävarma itsestäni tai mitään, olin alitajunnassani helvetin epävarma kaikesta. Otetaan jumalattomuus käsitteenä ja heitetään se helvettiin. Ilman "niitä ihmisiä" jumalattomuus olisi yhtä merkityksetön sana kuin merkityksetön. Ahdistava meininki tässä.
Unessa ei tarvinnut kuin ymmärtää että tässä se nyt on, kuin elokuva. Näin se menee nyt. Todellisuudessa taas on kauhea painostus. Painostava kitka jalan alla. Minäkö se olen määritelmä myrkyllisyydestä. Tyhmää sanoa niin, ellei tarkota sitä. Olevansa radioaktiivinen tai tuota.
Unesta puhutaan edelleen. Siinä en halunut näyttää kenellekään yhtään mitään, en haluamalla halunut todistaa mitään, en ollut mitään velkaa kenellekään. En salaa toivonut jotain mikä on hyvin epätodennäköistä, vaan todennäköistä!! Paluu toteen - on kuin avaisi kirjan siitä kohtaa mihin jäi. Oikeasti pihalla siitä mitä viimeksi oli tapahtunut. Pakko elää eteenpäin yhdistääkseen eksyneet langanpäät. Lempeästi.
Miten tuhottomasti rakastankaan nukkumista!! Ja kaikkea muuta. Kaikki mitä muistan rakastaa, on ihanaa!!
Julie London sanoo, oikeastaan kertoo sen mistä olisin halunut kertoa koko maailmalle ennen ketään. Jumalauta. Tässä se on. Tätä se nyt on. Nukkuminen on hyvin arvostettua, enkä ihmettele.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.