Responsiivinen IRC-Galleria testissä osoitteessa m.irc-galleria.net. Käy kokeilemassa ja jätä palautetta

IRC-Galleria

polkusin

polkusin

eurooppalainen huippuylioppilas

Ydinmehua, osa n+1Tiistai 27.11.2007 17:00

(Alkutilanne: kirjoittaja on jumissa Syktyvkarin lentokentällä vuonna 1989.)

"Kysäisin joltakulta, tietäisikö hän milloin jatkamme matkaa. Jos Imperiumissa yhtäkkiä kysyy joltakin jotakin, pitää varautua pitkään odotukseen. Kysymyksen kohteeksi joutuneen ihmisen kasvoista voi nähdä, että ulkoinen ärsyke (kysymys) ikään kuin havahduttaa hänet unesta, hän virkoaa ja ryhtyy vaivalloisesti taivaltamaan joltakin toiselta planeetalta takaisin Maan pinnalle. Se vaatii aikansa. Sitten hänen kasvoilleen leviää hienonhieno ja hiukkasen huvittunut ihmetys: mitä tuo hölmö tuossa oikein kyselee?

Ei epäilystäkään etteikö hän olisi aivan oikeassa nimittäessään kysyjää hölmöksi. Kokemus on nimittäin opettanut hänelle, että kysymisestä ei koskaan seuraa mitään hyvää ja että ihminen saa joka tapauksessa, kysymättäkin, tietää vain sen mitä hänelle kerrotaan (tai pikemminkin ei kerrota). Päinvastoin, kyseleminen on sangen vaarallista puuhaa ja siitä voi seurata suurta onnettomuutta.

On totta, että stalinismin ajasta on jo kulunut jonkin verran aikaa. Mutta sen muisto on silti yhä elävä; sen opetukset, perinteet ja tottumukset ovat säilyneet tähän päivään asti. Ne ovat iskostuneet syvälle ihmisten tietoisuuteen, josta ne vielä kauan vaikuttavat heidän käyttäytymiseensä. Kuinka monet neuvostoliittolaiset (tai heidän perheenjäsenensä, tuttavansa jne.) joutuivatkaan vankileireille vain siksi, että he olivat jossakin kokouksessa tai vaikkapa aivan yksityisessäkin keskustelussa kyselleet jotakin? Kuinka monen ura katkesikaan, kuinka moni menettikään työpaikkansa ja kuinka moni henkensä!

Vuosikausia kaikkialla virkakoneistossa ja poliisilaitoksessa oli vallalla pitkälle kehitetty silmälläpito- ja ilmiantojärjestelmä. Se pyrki selvittämään yhtä ainoaa asiaa: oliko joku kysellyt jotakin? Mitä? Mikä oli kyselijän nimi?

- -

Niinpä Imperiumissa alkoi olla yhä vähemmän ja vähemmän kyseleviä ihmisiä ja yhä vähemmän kysymyksiä. Tutkintatuomarit ja heidän edustamansa diktatorinen järjestelmä oli ominut kysymysmuodon itselleen; jo pelkkä lauseintonaatiokin, joka ilmaisee halua saada tietoa jostakin, alkoi viestiä jotakin pahaenteistä ja uhkaavaa.

Siitä syystä myös kysymisen taito - - ja tarve kysyä alkoivat hiljalleen hävitä. Kaikki alkoi entistä enemmän näyttää siltä, miltä sen oli määrä näyttääkin. Voiton peri kaiken itsestäänselvyys, jota mikään ei kyennyt kyseenalaistamaan eikä horjuttamaan. Ja kun näin oli käynyt, kysymyksiä ei enää yksinkertaisesti ollut.

Niiden paikan täytti loputon määrä kaikenlaisia sanontoja, huudahduksia ja fraaseja, jotka ilmaisevat välinpitämättömyyttä, tylsistyneisyyttä, nöyrää suostumusta, resignaatiota, hyväksyntää vallitsevalle asiaintilalle.

Olkoon! Voi hyvinkin olla! Ja hyvä niin! Se tulee mikä tuleman pitää! Koko maailmaa et ehdi naida! Ken elää, se näkee! Kyllä johtajat tietävät paremmin! Sellaista se elämä on! Ei paremmasta väliä! Nöyrä vasikka saa kahden äidin maidon! Lintua et lennosta nappaa! Jne., jne. Venäjän kieli on tässä suhteessa sangen rikas.

Mutta sivilisaatio, joka ei kysele mitään ja sulkee ulkopuolelleen kaiken juuri kysymysten kautta ilmenevän epävarmuuden, kriittisyyden ja etsinnän, on paikallaan seisova, halvaantunut ja pysähtynyt. Ja juuri siihen Kreml pyrkikin. Onhan helpointa hallita maailmaa, joka on pysähtynyt ja vaiti."

- Ryszard Kapuściński: Imperiumi, suom. Tapani Kärkkäinen

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.