IRC-Galleria

matti tietää mistä matti puhuu.












HAHAAHHAHA!

Poliisi: Kokaiini on arkipäivää
IS 17.10.2007 06:37

Kokaiini ei ole enää vain kauniiden ja rikkaiden ihmisten kallis eliittihuume, vaan siitä on tullut osa huumepoliisin arkipäivää.



-

Eikä sovi unohtaa:

"Nelonen: Huumepoliisi nappasi ennätysmäärän amfetamiinia"
Iltasanomat, 29.10.2007 23:06

Poliisille vankeutta nuoren tytön raiskauksesta
Julkaistu: 16.9.2008 14:48
Päivitetty: 16.9.2008 17:40
Milla Bouquerel
HELSINGIN SANOMAT

SUONENJOKI. Kuopion käräjäoikeus tuomitsi tiistaina suonenjokelaisen ylikonstaapelin kahden ja puolen vuoden vankeuteen raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Käräjäoikeus tuomitsi 54-vuotiaan Taavi Markku Toivasen rikoksesta, joka tapahtui heinäkuussa 1999. Yhdeksän vuoden takaisessa raiskaustapauksessa uhrina oli tuolloin 15-vuotias tyttö.

Lisäksi tuomittu määrättiin maksamaan uhrille 8 000 euroa henkisestä kärsimyksestä.

Oikeutta käytiin Suonenjoen istuntopaikalla tiistaina suljetuin ovin. Myös jutun asiakirjat julkistettiin salaisiksi.

Käräjäoikeuden julkisesta selosteesta käy ilmi, että vastaaja myönsi olleensa saman tytön kanssa sukupuoliyhteydessä kesällä 2000. Muut yritykset sukupuoliyhteyteen poliisi kielsi. Vuonna 2000 tyttö oli 16-vuotias. Silloin tapahtuneeseen sukupuoliyhteyteen ei tuomitun mukaan liittynyt uhkaa, pakottamista tai väkivaltaa.

Tapaus tuli ilmi kesäkuun puolivälissä. Ylikonstaapeli on ollut pidätettynä virastaan koko tapauksen selvittelyn ajan.

Koriste-esi-ne tipahti sattumalta puiselta yöpöydältä kesken seksin. Ei sillä että se olisi halunnut tipahtaa tai että sillä olisi ollut mitään aikeita mitään sellaista kohtaan ensinkään.
- "Kas, tässä minä olen. Taidan olla maljakko. Kas vain, niinpä olenkin! Mitäs nuo ovat? Pyöriväisiä noissa valkoisissa jutuissa tuolla. Taidan kutsua niitä ihmisiksi. Kyllä, ihminen on hyvä! No nyt tuo toinen lähestyy minua tuolla eräällä ulokkeella, sanotaan sitä vaikka jalaksi. Tuleepa se lujaa kohti. Hei, mitä nyt? Kylläpä vilisee! Onko tämä sitä ilmaa joka humisee? Viima? Juu, viima. Tuo lähenevä iso jokin taitaa olla lattia, ehkä parket..."

Purppuraisia sirpaleita sinkoili listojen päälle, sängyn alle, vaatemytyn sisuksiin ja jos minnekin. Ilmassa tuoksuivat suolainen ja makea, pinkki ja oranssi ja sängyn jousista sinkoili pieniä tummansinisiä narinoita.

Jossain huomattavasti mukavammassa paikassa eräs lomittajan virkaa hoitava haikara havahtui kiroillen aurinkotuolistaan. Se nosti aurinkolasejaan juuri ja juuri nähdäkseen unen raiskaamilta silmiltään yhtikäs mitään. Seinällä vilkkui pieni punainen valo. Haikara puristi silmänsä ärtymyksestä umpiumpeen. Ja ärräpäillen se nosti itsensä organisoimaan ensi kevään työlistoja.

Ja siellä sillä silloisella hetkellä meitä oli monta, ja meille kuka kulloiselle annettiin tuhannen markkaa vaivan palkkaa. Maa jaloissamme ja kauempana jäljitteli lapsen värityskirjaa, liitua ja puuväriä yli rajarajojen. Karmiinin punaista kallioilla, kukkuloilla, kuurassa jäätelönvärit, taivaassa palanen laivastoa ja indikoa ja Lauri sanoo että tänään ja tässä ja nyt ja ei enää sitä samaa ja että ihmiset kulkevat kahvilan ohi virtana johon murheet voi sirotella kuin leivänmurut Tonavaan. Viimeinen ruskohtava kupla puhkeaa kahvin pinnalla ja muistan miten kerran satoi viisi viikkoa putkeen. Vesi valui taivaalta kuin Jumalan sana, ihmiset kulkivat venhoilla virastoihin, parkkitaloihin, niihin ihaniin pieniin puoteihin joiden nimiä ei koskaan opi ulkoa ja niihin joissa pitäisi käydä muttei koskaan käy. Ja ihmisiin kasvoi kiduksia, auringonkeltaisia suomuja, turkooseja, roosia ja kaiken kuviteltavissa olevan värisiä suomuja hilseili kaikkialle kuin me olisimme kaataneet ison aamiaskulhollisen mysliä tai jotain sellaista ja kiirehtineet töihin siivoamatta laisin.

Me makasimme sen yhden kanssa minun yksiöni lattialla hieman vajaat viisi päivää hymyillen, koska tiesimme että pingviinit lentävät kun kukaan ei näe ja ettei niillä ole hätää mitään. Vesirajasta rimpuilivat hiljaa esiin kasvit, solut ja ne pienet joista luettiin koulussa ja kivitalojen kylkiin kiipesivät muratit, kukattomat köynnöshörhelöiset ja ne tuhannet muut ja jos joku olisi kasvattanut silloin itselleen jättijättimäiset siivet ja noussut kaupunkimme päälle, ei kivestä pinottuja talokasoja olisi millään erottanut sademetsistä.

Mutta siitä on kauan ja se kaupunki on kaukana täältä, eikä täällä ole pieniä puoteja, keraamisia kahvikuppeja, eikä Isometsää, Weissmülleria, eikä Saarijärveä, Luukasta ja sitä toista. Eikä minun yksiöni ole enää niin pieni että yön hiljaisimpina tunteina kuulee hengityksen kaiun ja kuinka paska valuu seinien sisällä jonnekin pois. Täällä on vain sohvaryhmä, Ikea, lattialämmitys ja kattotuuletin ja kaksiovinen perhejääkaappi ja sinun työkaverisi värivinkein suditut seinät ja verhot ja muu..

Täällä ei sada koskaan. Ei vuosiin ja minusta tuntuu että minä laihdun päivä päivältä lisää ja että suihkukaivo tukkeutuu hiustuppotupuista ja se on ainut alue missä enää sataa ja minä romahdan helvetin kalliille kaakelilattialle kuolaamaan ja minun suustani ja nenästäni vuotaa räkä ja suolavesi ja minä en voi ja osaa ja ei enää mitään ja minä oksennan sen ulos ja aamulla kerron että yöllä sade rummutti kattoa ja pakkaan salkun ja työpäivän jälkeen me syömme yhdessä niiltä arabialaisilta eikä täällä enää koskaan sada.

(Voi vikkelät vatkaimet, saksien teroituskappaleet, kumitupit, sukat ja kupit sekä muut taivahan nupit!)

Tänään on päivä kahden muun välissä ja kolmatta näkyy jo etummaisten pusikoiden takaa tai jotain sinne päin. Ja silti minä olen vielä minä ja sinä olet se toinen siellä jossain siinä samassa kuviollisessa mekossa ja nauhoissa ja paljeteissa ja naurussa ja humussa. Ja minä olen vielä minä, ja täällä ja makaan lattialla poski kiinni kylmässä muovimatossa ja kuuntelen kun linnut lentävät yksiöni läpi ikkunasta ilmastointikanavaan ja sieltä savupiipusta taivaalle ja pieni lapsi katsoo torin laidalta taloa ja luulee että minun ovessani lukee Hiiva.

Mutta tämä ei ole kumpu tai mäki tai harju tai kivikko tai laakso tai mikään muukaan sellainen. Tämä on neljä seinää, lattia ja jossain kaukana on varmaan katto ja katossa luukku, luukun takana tanssilava ja ympärillä tyhjää ja John Lennon on pukeutuneena teräväkärkisiin saappaisiin ja laulaa viimeistä sanaa niin hiljaa että ihmiset unohtavat nimensä.

Voisiko minulle kaataa vielä yhden? Persaukisen erikoinen ja suolapähkinät tahmivat kynnenaluseni moskallaan ja kaiutin laulaa vain ilmalle ympärillään. Ihmisiä varisee ovesta tumman sekaan aina kun lautanen lyö, stroboroska hyökyy päälle ja tekee tehtävänsä. Kattolampuissa roikkuu apinoita. Oksennusta, paskaa, kuraa, verta ja eritteitä valuu parvelta ja tahmii lattian. Vessajonossa pannaan.

Olen joutumassa päivän loputtua sinne mistä en muista aamulla herätä ja minä nauran itseni ulosheitettäväksi. Loska polttaa paidan alla ja silmäkulma vuotaa näköni pois ja minä nauran.

Ja minä nauran.

Ja ihmiset kulkevat ohi ja minä nauran yhä. Minä olen tuossa naurussa ja minä vuodan hiljaa tyhjiin ja ilmassa tuoksuu loka, marras ja se kaikki.

"SWAT-joukko surmasi kuuden lapsen äidin: Ohion Columbuksessa suoritetussa huumeratsiassa 25-vuotias kuuden lapsen äiti sai surmansa ja alle kahden vuoden ikäinen lapsi vammautui poliisin luodeista. Poliisi käytti ratsiassa hyväkseen valokranaatteja sekä konetuliaseita. Tapausraportin mukaan huoneistosta löydettiin yhteensä hieman vajaat 300 grammaa marihuanaa sekä kaksi vesipiippua. Tapausta on kritisoitu fasistiseksi ylilyönniksi. Ohion poliisi ei ole antanut virallista lausuntoa välikohtauksesta." - Never Get Raided Documentary, 2007

Istanbulista jalkaisin kulkemaan lähtenyt saattue kierteli, kaarteli, mateli ja haeskeli itseään ensin välimeren rannoilta. "Välimeri olisi saanut jäädä väliin", kirjoitti myöhemmin eräs heistä, "reissu oli turha ja ruma. Abraham raiskasi muutaman neitsyen ja jotain muuta paskaa. Enimmäkseen olin humalassa, joten muistini hapuilee."

Elefantit olivat haaste Alppien paikkeilla, parkkipaikat olivat vähissä ja meininki oli muutenkin hyvin kuivakka. Huhutaan että saattue jakautui näillä main kahtia. Syynä pidetään yleisesti riitaa johon Noi seka Pal ajautuivat, kun molemmat olivat kiivenneet samaan puuhun tavoitellakseen taivaan pilviä eikä kumpikaan ollut valmis luopumaan paikastaan.

Palin sanotaan suunnistaneen länteen, jossa hänen suhteellisen kusipäisen jälkikasvunsa sanotaan olleen paskoja taiteilijoita, mutta hyviä hyppimään baaripöydille, istumaan vankilassa ja kävelemään muodossa. "Kyllähän meidän olisi pitänyt tietää että vituiksi sekin menee", tokaisi myöhemmin eräs vanhus kuolinvuoteellaan.

Pohjoinen sekametsä vaikutti kiinnostavalta toisesta osapuolesta, joten pienen lätäkön yli ja toiselle rannalle oli käyvä Noin retkueen reitti. Tässä vaiheessa erinäiset homoseksuaalit olivat väsyneet kävelyyn ja päättivät perustaa erillisyhteiskuntansa näille luodoille.

Loppu menikin sitten ihan päin vittua.