IRC-Galleria

ritsu

ritsu

Who wouldn't fight for rita?

elämäntarinaniTorstai 26.07.2007 19:52

Rita tipahti maailmaan eräänä hiilostavana aamupäivänä. Jossain vaiheessa näki että hänestä tuli mies. Perhe oli kaunis ja he kävivät vain naapurissa syömässä. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä ihannoitiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan rakkaus, niinpä viihteeksi tuli lihapullat. Rita kehittyi varsin lyömättömäksi.

Iloisuudesta seuraten hän oli aika pahamaineinen. Lempiruokaansa ranskalaisia ja kanapullia hän sai työskennellen lääkärinä.

Rita ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan bileissä. Alkoholia hän juo lyötyään päänsä ovenkarmiin.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.

Sen pituinen se <3

OON KOTONA UHAH<3 ;DSunnuntai 08.07.2007 00:06

* kirjottelen myöhemmin :D

OMA HUONE ON IHANA NAM<3

NÄÄN HUOMENNA AINAKIN PAULAA JA VEIKKOA <3

VOIHAN KUUKAUSI

matka tiivistettynä: KESÄ OLI PARAS MITÄ IKINÄ ON OLLUT MATKA OLI AIVAN FANTASTISEN UPEA JA IHMISET OLIVAT LIIAN IHANIA! SAKSA ON IHANIN MAA JA KAIKKI OLI USKOMATTOMAN IHANAA!

[Ei aihetta]Perjantai 06.07.2007 21:43

* Käytiin vielä tuolla ylhäällä
> Festungilla (linnoitus!!!!)

* räpsin vielä parit kuvat..... eihän niitä oo nyt kuin noin 600 0:)

* Marjukka heitti äsken tekstarilla että ei kannata huolehtia liikakiloista.... kun kuulemma sillä ja Lauralla oli menny pari kiloa yli eikä tarvinnu maksaa. no mäkin toivon parasta :D

* mun käsimatkatavaroissa on iloiset 10 kiloa

ja ruumaan menevässä toiset iloiset 17 kiloa .....öhhh

* tunnin parin päästä mennään Weindorffiin syömään!! ... täällä nää ravintolat on ihania<3

* Victoria sammu

* ahhh, ihanaa tietää että olen tervetullut tänne uudestaan ;D <3

huomenna kotia kohti!Perjantai 06.07.2007 18:32

* Leffa oli mahtava! ;D .... Se oli tosiaan dupattu saksaks :D .... ihan hyvä ettei suomessa duppailla elokuvia :P

* tänään oli viimenen koulupäivä!!!!

aika jänskää, ensin kaikki mentiin kirkkoon, siellä laulettiin ja silleen... sen jälkeen oli vielä yks tunti koulua....paitsi että siellä tunnilla ei tehty mitään, nojoo....juteltiin mukavia 8)

sitten nää vasta sai todistukset.

Uskonnon opettaja luuli ensin että puhun vaan englantia, sitten se innostu kun sanoin että ymmärrän ja puhun myös saksaa :D lawllll
oli piukat paikat ;D

...kaikki oli ihan ihmeissään kun sanoin että suomessa on sellanen 2 ja puolen kuukauden kesäloma.... ja että viimenen viikko lukioissa on koeviikko.

* Etel ja Alex halus vielä oppia kirosanoja :D oli liian hauskaa

* aika haikeeta lähtee ;> tänään hyvästelin viimeisetkin kaverit

* mennään kaheksalta ravintolaan syömään, meille on varattu sieltä pöytä 8)

Huomenna kotiiiiiiin....huuuuu! kone lähtee Frankfurt - Hahnista 12.55..... ja oon Tampereella 16.30

ja kotiin kestää ehkä parisen tuntia ajaa, ihanaista 8)



[Ei aihetta]Torstai 05.07.2007 16:26

aaaah

* eilen Rosa anto mulle paketin Marjukalta :D siinä oli 1 ja 2 senttisiä ;D

* koulu loppuu huomenna! juhlistamme sitä jotenkin..... hitsi.....ois Sex on the beach partyt, mutta ei varmaan mennä sinne :D

* Tänään leffaan!11 jeaaaah..... odotan innolla kuinka loistavasti se on dupattu :D

* Eilen matikan tunnilla juotiin kahvia....elämäni toinen kuppi! ja oli jopa hyvää ;O

* kreikan tunnilla mentiin kahvilaan, opettaja tarjos!

* tänään en ollu koulussa ollenkaan, Vickyllä oli hammaslääkäri niin yllätysyllätys lähdin shoppailemaan 8)

(tänään ois myös ollu Sportfestit, mutta jotenkin kummasti onnistun aina livistämään kaikesta liikunnasta 0:) krhm)

* ylihuomenna kotiin!! lauantaina kun pääsen kotiin sammun varmaan heti.....ahhh, oma huone, oma sänky, kaikki!111111

* sunnuntaina baanalle..... ja loppukesä onkin sitten myös kiireinen, reissausta ympäri suomea...huuuu 8)

[Ei aihetta]Tiistai 03.07.2007 20:53

unohdan aina kaikki oleelliset asiat.

sunnuntaina oltiin myös ööö....linnassa...en muista nimeä....salzen solzen silzen, joku burg kummiskiii 8)

oli ihanaista.... (todella yllättävää että täällä on ihanaa)

hmmmm

* tänään oli koulua 7 tuntia, katottiin leffoja ja syötiin jäätelöä

* ja tänään oli espanjaa <3333 Siellä oli vaan minä, Victoria ja Helene :')

* 4 päivää paluuseen, haluun sitten: punaisen maton, ilotulituksen, paparazzit yms. yms.

* huomenna vois pestä pyykkiä ja alottaa pakkaamisen..... tulee HIEMAN lisäkiloja.....hmmmm $_$

* joo terve :=}

ostin pattereita!!!!!!!Maanantai 02.07.2007 23:57

nyt voin taas kuunnella Mp3 soitinta <333

* Victoria tykkää vähän liian paljon Reinhard Meystä ;> se soi aamulla, päivällä, illalla.....ja YÖLLÄ 8)))

on se oikein hyvä juu, mutta alkaa tulla jo korvista ulos :D osaan jo kaikki sanat ulkoa.... (ja levy sisältää noin 20 kappaletta, että öhhhh)

* eilen ei mentykään leffaan, vasta torstaina. Eilen grillattiin! ja syötiin tossa terassilla, vähänkö oli hyvää <3

* huomenna meen kansliaan pyytämään todistusta, jotta saan yhden kurssin tästä reissusta ;)

* livistin tänään taas liikunnan tunneilta shoppaamaan 0=) .... täällä on ylihyvää jäätelöä

* ostin farkut ja vyön ja tuliaisia ;>>

* torstaina on Sportfest, vois mennä salille.... ehe ehe 8)

* muistinko jo mainita että täällä leffaan meneminen maksaa vaan 3-5 euroa !!!11

* mun sydän pysähtyy aina kun kuulen täällä kadulla liikkuessani suomea....huuuu

* vähänkö puhun sitten kokoajan kun tuun takas, suomi on niin helppoa ;>>>>>>>

dingdong, huomenna on espanjaa<3

ciaooooSunnuntai 01.07.2007 16:17

Eilen oltiin Trierissä

oli ihanan mahtavan upea kaupunki<3 ja ilmakin oli hyvä

* päivään kuului: sightseeing ja shoppailua

* tänään leffaan!! Pirates of the Caribbean 3 !;)))

* tää kone simahtaa taas kohta! käääk

kiskisLauantai 30.06.2007 01:13

Mentiinkin tänään Bonniin!

oli ihana kaupunki<3

* vähän ripsautti vettä mutta silti oli lämmintä, nam

* Victoria piti mulle taas sightseeingin

* loppuaika shopattiin ankarasti

* onneks ei ollu tarpeeks aikaa niin en päässy sortumaan kenkäkauppoihin :')

* inhoan näitä saksan alennusmyyntejä.... täällä on HALPAA, vaatteita on liian PALJON, ja löytyy vielä KOKOJA..... joten tekisi mieli ostaa kaikki -_-"
(tällä kertaa ostin vain housut)

* Victoria meni yliopistolle jollekkin robotin rakennuskurssille, niin mä päätin jäädä tänne syömään kakkua, pelaamaan shakkia Leonardin kanssa ja noulifettämään koneella ;D

* huomenna TRIERIIN! <3

* lähtö takaisin Suomeen jo ens viikolla ;O 7.7.07 .....kohtalokasta

* Marjukka lähtee jo huomenna :'( .....joten tänään vetisteltiin koulussa

* Saarakin lähtee jo sunnuntaina.... yyhyh

* ja muut vaihtarit jotka asuu Mianissa..... no paitsi Anton on keskiviikkoon asti, mutta mä en vaan nää sitä :D

* meen dokaamaan teetä

Rakkaita terkkusia kaikille uskollisille lukijoille ;DD

[Ei aihetta]Torstai 28.06.2007 20:47

kertokaa jos suomessa on tapahtunu jotain mullistavaa!

(kuulin jo jostain veitsi/puukkomiehestä joka murhasi hollantilaisen) :S