IRC-Galleria

Keskiviikko 02.05.2007 17:33

Hyvää yötä, äiti.

Nuori nainen ajaa autoaan. Hän on nauttinut alkoholia ja kyyneleet valuvat pitkin hänen poskiaan. Hän uskoo ettei kukaan välitä hänestä. Hän uskoo että hänet on hylätty.
Samassa nainen kuulee kovan äänen ja näkee edessään rekka-auton ajovalot. Kuuluu rysäys. Nainen pudottaa lompakkonsa jossa näkyy kuva pienestä pojasta.
Kaksi päivää myöhemmin tämä sama poika istuu orpokodissa ilman ihmistä joka peittelee hänet nukkumaan. Ilman ihmistä jonka suusta kuulee joka päivä maailman ihanimmat sanat.
Lapsi ei puhu koskaan paitsi tiettyyn aikaan illalla jolloin hän nousee pöydälle seisomaan. Hän katsoo ylös lähettäen lentosuukon ja sanoen: "Hyvää yötä äiti. Mä rakastan sua."

Kopioi tämä omaan blogiisi niin muistat että aina on niitä jotka välittää

Sain tänään kirjeen..Maanantai 23.04.2007 21:38

..verovirastosta. Kattelin sitä lappusta sitten autuaan tietämättömänä mistään mitään. Numeroita oli kamalasti ja niin vaikeita sanoja etten osaa edes niitä lausua saati ymmärtää. Noh, sen verotuspäätöksen lopussa oli sitten semmoinen kiva kohta kuin MAKSETTAVA (ei palautettava) ja sen alla luki JÄÄNNÖSVERO (ei veronpalautus) ja KOLMINUMEROINEN luku. NIIN ETTÄ HURLUMHEI! Mua ottaa niin pattiin tällä hetkellä ettei mitään rajaa! Kukaan ei saa ens jouluna meikäläiseltä joululahjoja, ihan vaan tiedoks jo tässä vaiheessa.

Laskin et tuollon ku noi vitun JÄÄNNÖSVEROT on viimeistään maksettava ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin mul menee tonni muihin menoihin. Viel en tiedä et paljon tienaan sillon syksyllä/talvella mut duunii on tosiaan väännettävä sillo. Toivottavasti nyt muutetaan sinne klaukkalaan koska muuten mun pitää oikeesti alkaa nyt säästämään että saan maksettuu ton (Huom! Mun tän hetkiset kuukaustulot on vajaa 70e ja menojen jälkeen mul on VELKAA 100e ni säästä siitä sitten vaan juu) verosysteemin. Työtön-sairas-opiskelija on loistava ammattinimike!

Mutta palataan tähän astiaan sitten ens vuoden puolella ku tulee uus kirje samasesta laitoksesta korkojen kera.
...mun mamin mazda 323f kulkee kahtasataa. Testasin ihan ite just äsken. Ajoin jotain tietä (klaukkala-espoo akselilla) mis on 120km/h rajotus (toivottavasti) ni kauan se kesti mut saavutin sillä laivalla vihdoin karvan yli 200 :)

Oon nyt ilonen ku sain ajaa niin kovaa. Ja ettei tullu poliiseja. Eikä menty ojaan. Adrenaliini vissiin pikkasen virtaa suonissa. Taidan mennä viel illal uusiks kokeilee jos vähän julempaan pääsis. Tihih.. Kiitos.

Mamille en kerro että sen silmäterä on semmonen tykki, saisin vissiin maailman pahuudet niskaani, sillä kerroin edellisestä 80km/h ylinopeudesta (160 80 alueella) niin hän ei kauheen hyvää tykänny.

Plus että ens syksynä mulla on yritys pyöritettävänä. Voitteko kuvitella että mun mami systemoi sen firman mulle. MINULLE. Musta tulee oikeesti ravintoloitsija sitte =)

Perjantai 20.04.2007 15:42

Kaikki heppatytöt, käykää kattoo mun uudet kotisivut:

http://www.horsebang.com/

TörööTiistai 17.04.2007 05:28

Thihi, jenni tekstas et lähettäiskö kruisii?!?! MITÄ MÄ VOIN SIIHE SANOO?!!? Tottakai lähettiin sitte Espoo sight-seeingille =)

Ajettiin ihan ouduis paikois plus et eksyttiin. Niis viitois mis lukee et kehä3 itään tai länteen vois olla joku semmonen konkreettisempi selitys et mihin se tie vie sillä jouduttiin vantaalle ja sielt stadin kautta lepuskiin. Mittariin tuli tänään 250km noin obaut lisää =)

Ja huomen illal taas ajamaan, ehkä. Taksikuskin elämä on ihanaa..

Kytät on possuja.Sunnuntai 15.04.2007 18:50

Thihi, oon täs nyt nää kaks päivää mitä mul on kortti ollu ni vaan kruisinu mamin mazdalla =)
- Toisin sanoen leikkiny taksikuskia.

Perjantaina kruisin Mikin kaa ihan sikke paljon! Käytiin hakee Milla ja kumppanit kirkkonummelta ni ajoin pikkasen ylinopeutta (80 alueella 160 o:))(Niin ja ajoin sielt kirkkonummelta matinkylään parkit päällä) ja sit kruisin napsun kaa muistaakseni viel tai jotain..Niin ajeltiin lepuskissa. Heitin jonku random äijän parin kilsan päähän ni huomasin perillä et kässäri oli ollu kokoaika päällä..Niin ja stögäsin melkein jokaisiin valoihin. Pääsin nukkumaan puol kolmelta.

Eilen sitten lähettiin kasin aikoihin liikenteeseen - Tero, napsu ja meikäläinen. Napsu ja Tero veteli lonkeroo ja toimin hovikuskina. Sain paljon kiitosta siitä että takapenkillä on paljon tilaa sillä pidän penkkii niin edessä :D. Heitettiin Susse ja ninni kalajärveltä espoonlahen kautta kannuun. Ja sitten mentiin Jennin Jessen systerin 16vee syndeille ku jenni pyys. Päästiin yhentoista aikoihin vissiin sinne ni porukat oli sammunu/laatannu sisuskalut pellolle/lähteny himaan/muuten vaan sekasin ja kaiken kukkuraks JeNskael oli niin huono olo et sano moi ja nukku. Niin ja sano et mee vittuun :P

Napsu ja Tero veteli 80% absinthe kaks paukkuu ja 15min päästä Teron kunto loppu. Se oli niin söde ku ei enää pysyny pystyssä ja sil kesti tunti päästä ovesta ulos ja autoon. (Sillon se ei kyllä ollu yhtään söde, mut tälleen jälkeen päin :D) Niin ja kuinka sen housut tippu nilkkoihin sen himarapussa ku napsun kanssa kannettiin se sänkyyn. Tai mä kannoin, napsuhan oli kans ottanu saman verran mut onneks se ees oli tällä planeetalla vielä. Oli vissiin hyvännäköstä ku Tero on mua yli päätä pidempi ja yritin pitää sitä pystyssä. Thiih...

Noh, kello oli jotain vähän vaille kolme ku käännyn espoonlahen amis esson kohalla sinne niinku nöykkiöön päin ja huomaan kuinka poliisit lähtee mun perään. Onneks huomasin paljon siel on nopeusrajotus ja onneks huomasin ne siat roikkumassa siellä pepussa. Meni puol minuuttii ja punanen valo vilahti.

Pysähdyin seuraavalle dösärille, sammutin virrat (en tajunnu että ikkunat ei toimi jollei virrat oo päällä joten käynnistin uudestaan, aukasin ikkunan ja sammutin auton taas) ja kädet täristen katoin suoraan taskulamppuun jolla se kyttä osotti mua. Pyys ajokortin, rekisteriotteen "ja rauhallinen puhallus tähän". Kaivoin mun passin ja sen kindermunasta saadun paperilappusen sekä jonku rekisteripaperin. Mun kädet täris ihan sikkenä vaik siin ei ollu mitään hätää. Sanoin et ttihihihi, sain toissapäivänä kortin. Sano vaan et "ja heti jouduit kuskiks". Tarkotti vissiin ku napsun silmät horotti joka suuntaan :D Siitä sitten jatkettiin matkaa ja katoin kuinka ne poliisit tekee ugandan ja menee takas mistä tulivatkin. Vitutti ku ei ollu steen1 soimassa koska ne ei ollu hyvännäkösiä eikä kivoja sikoja.

Leikin loppumatkan Grönholmia yhel semmosel kival tiellä mis on ihanat mutkat ja kolmenkympin rajotus. Oon niin ottanu melkein mallii napsulta. Pelottavaa.

Hain puol neljältä sussen ja ninnin sekä heidän kaks kaverii kannusta ja vein lintuvaaraan. Kerran stögäsin matkanaikana mut vast sit loppupäässä, heti sen jälkeen ku joku sano ettei ikinä uskois et oon saanu vast kortin ja olin ajamas päin punasii ku ei meinannu vaihtuu..

Sit viel vein napsun kotiin, menin ite kotiin (parkkeerasin vieraspaikalle ku en millään jaksanu yrittää saada siihe meiän omaan pieneen parkkiruutuun ja sain silmät pistettyy kiinni puol viis tänä aamuna. Kaheltatoista, eli tos pari tuntii sitten, tulin napsulle ja se oli vielki ihanas tuubassa :D. Odotan kauhulla ku sen kaNkkunen iskee.

Ei täs sen enenpää. Katsellaan taas ku pääsen ratin takaa koneelle =)

Pari asiaa...Torstai 12.04.2007 22:09

Mul piti alkaa, tai alkokin maanantaina työharjottelu.. Rupes ahistaa niin paljon et soitin sinne etten pysty tulee. Noh, se kysy se tyyppi siel et mites nyt näin. "Joo, kävi tos pieni kuolemantapaus et mun ukki kuoli. Jotenki pysäytti sen verran et en oo kyl työkunnossa." (ÖÖ, miten kuolemantapaus voi olla PIENI??!)
"Voi kun ikävää, ihan ymmärrettävää. Soita sit ku pääset tulemaan. Ja ota selvää miten korvaat ne poissaolot."

Täs on semmonen pikku juttu et en oo menos...

SITTEN!!! MUL ON TEILLE ILOUUTINEN KERROTTAVANA RAKKAAT LUKIJANI PIIPEROISET!!! MÄ SAIN TOS PARI TUNTII SITTE KORTIN!!!!!!! AJOKORTIN!!! TAJUUTTEKO?!?!?! KUULETTEKO?!?!?
Findista saa mun puhelinnumeron jos ootte kyytii vailla, koska pientä korvausta vastaan voin aamuöisin lähteä leikkimään taksikuskia ^_^

AINII!! MONA TÄYTTI TÄNÄÄN 19V... ONNEKS OLKOON PÖPIPÄÄ!!!!

JärveNpää RokRok!Torstai 12.04.2007 12:15

Thiihih, JeNskae pyys että kerron teille rakkaat lukijani miten meidän pääsiäisrieha sujui JärveNpäässä! :D

Pyysin napsuu soittaa lauantai aamupäivästä Jennille, että lähtis meiän mukaan järvenpäähän, sillä olin varma että Jenni ei lähe meikäläisen suostuttelutaidoilla, (vaikka oli sitä mieltä, että pitää saada maiseman vaihteluu.. meinas repii mut Viroon kattelemaan UUSIA maisemia :P) mut se lähti kuitenki! Eikä tarvinnu ees paljoo kinuu :D
Jenni pääs tos yhen aikaa duunista ja hirveitten säätämisten jälkeen saatiin haettua se mutsiltaan. Mentiin Kivenlahteen hakee Jennin bilehilevaatekerta (itse olin pukeutunut teemani mukaan: venäläinen pirihuora) ja suunnattiin päätä pahkaa ÄSSÄÄN josta ostettiiin sidukkaa ja lonkeroo ja röökii ja kuskille jaffaa =)

Viiletettiin manne-bemsulla pitkin maateitä, pysähdyttiin VAAN KERRAN RÖÖKILLE!, nälkä kuris masua, siideri maistu oikein ihanalle niin kuin yleensä ja vihdoin päästiin pizzerian pihalle jossa safkattiin ja juotiin jennin kaa lisää siiderii. Se kebbepoika siin kassalla katto koko aika mun tissejä joita ilosesti sille näyttelinkin. Jarkko (napsun inttikaveri) oli tässä vaiheessa soittanut sata kertaa ja odotti meitä malttamattomana.
Jarkon odotus ja myöhemmin vissiin helvetti alko kun kaarrettiin bemsulla pihaan ja kannettiin meiän nyssäkät sisälle. Sisälle päästyessämme Jarkon seurana oli heinolasta mansikki (lypsää päivät pitkät lehmiä) ja se ihan vitun hyvä piirtäjä! (mikä vittu niitten oikeet nimet oli?!?) Hekin Napsun inttikavereita.
Siinä istutettiin Jennin kanssa itsemme baaritiskille (leikin tarjoilijaa koko illan, jenni hengas :D) ja naurettiin vaan omille jutuillemme ja juotiin ihan vitun pahaa lonkeroa.. Niin ja ihailtiin sitä Jarkon kirjahyllyä jonka Jenni olis halunnu pölliä.. Jäi tosin sinne..

Meiän piti lähtee Jennin kaa ostaa jaffaa seuraavaksi aamuksi (MITEN ME SAATETTIIN UNOHTAA NE??!), joten suunnattiin Siwaan "JONNE ON TOSI LYHYT MATKA, KÄVELETTE VAAN SUORAA TOTA TIETÄ". Kusetusta. Käveltiin ja käveltiin ja käveltiin.. Tuli yks täti vastaan sauvojen kanssa (siis sauvakävelijä suomeks) ja sanoin/huusin jennille et "ei vittu varmana väistetä tota ämmää" ja hups keikkaa, täti siirty samantien toiselle puolelle katua. Noi järvenpääläiset on vissiin suht tyhmii koska siellä noi katukyltit on ihan vitun isolla ja kävelytie on erotettu keskiviivalla et tietää kumpaa puoltaa pitää kävellä :D (paitsi se täti ei tienny kummalla puolella kävellä koska vallattiin koko tie..) Noh, ku oltiin kävelty ihan yli-pitkä matka ni kysyttiin posteljoonilta (se oli tämmönen täti-olikin-setä tapaus) joka käveli vastaan et missä on siwa. Se vastas "no se periaattees jo näkyy tossa noin, kävelette vaan tätä tietä pitkin suoraan eteenpäin". SELVÄ! Järvenpääläisillä on ihme käsitykset matkanpituudesta sekä näössä jotain vikaa koska vaikka kuinka yritin siristellä mun silmiä ni en nähny mitään, edes periaatteessa. Kyl se sit lopult tuli vastaan ja saatiin ostettuu jaffat, napsulle vaan lisää röökii, roiskeläppiä ja matkasidukat. Jenni makso. Se osti myös paperipussin joka hajos keskelle tietä joten jouduttiin turvautumaan ei-niin-ekologiseen vaihtoehtoon kuin muovisäkki. Ei saatu liftattua kyytiä takas joten helvetillinen taival (400m ;P) takas jarkolle alko. Matkan varrella oli kolme penkkiä joissa jokaisessa pysähdyttiin ja hiisattiin röökit.. Matka kesti vissiin joku 45min. =)

Ilta meni siis siinä, että tarjoilin paukkuja ja kaljaa pojille, poltettiin röökii, lupasin siivoo aamulla, suunniteltiin jennin kaa kuinka nukutaan jarkon jenkkisängyssä, otettiin tuuletin-kuvia, naurettiin, suunniteltiin baarireissua, tuskailin seuraavan päivän kankkusta sekä riideltiin musasta. Viel yks inttikaveri tuli (mikä vittu sen nimi oli??!?!) ja joukkio oli kasassa. Siinä rupes jengi vähän sitten humaltumaan.. Olikohan niin että ekat purjot lens tässä vaiheessa, en oo ihan varma.. Enivei, tilattiin kaks taksii (VOITTEKO KUVITELLA ET JÄRVENPÄÄSSÄ KULKEE TAKSI!!) ja matkattiin kohti RT:tä (se ei ole lyhennys mistään, kysyin pirssikuskilta.. Sen nimi on oikeesti on Rt ja lausutaan ÄRTEE)
Muutama huono juttu siitä baarista selvis illan aikana: EKA wessa on jätkille ja vasta se TOKA on tytöille. (pissasin ekan kerran pisulaariin), saat ostaa prikallisen absintteja (tajoilija tulee kaupan päälle ja seuraa sua mihin ikinä meetkin :D Napsuu rupes sentakii ahistamaan)mutta et saa ostaa kahta siiderii tai kahta tuoppii kerralla!!, et pysty maksamaan visa electron-kortilla kuin vaan yhdellä tiskillä kolmesta, sulla pitää olla henkkarit mukana kortilla maksaessas ja siellä kortilla pitää myös olla rahaa. Niin ja pöydissä ei saa yhtään nuokkua. Niin ja huomasin että sieltä saa ehkä vähän liiankin helposti pippeliä jos vaan haluaa.. Tai vaihtoehtosesti pinppaa.

Tanssin ihan sikana siellä! Ekaks tuli yks äijä siihen jonka kanssa tanssia hippasin jonkin aikaa kunnes se kysyy et onko sulla poikaystävää, sanoin et joo ja näytin meiän pöytää jossa oli akka vallan sijaan äijä valta. "Aijaa, no mä lähen sit tohon toiseen baariin".. Okei. Sit oli toinenki samantyyppinen tapaus ja joka samallalailla hävis vaan.. En nyt yhtään muista mitä se sano..
Napsu sitten muutti tyystin illan suunnan. Se erehty torkkumaan ja punapaitanen poke tuli ja vei napsun pois. En ees tajunnu koko tilannetta ennenku Jenni kysy et missä napsu on. Sit vaan sanoin et se joutu lähtee. Täs vaihees mul on musta aukko, mutta muistan että olin siel alhaalla ja sanoin jennille ja napsulle et lähtekää vittuun täältä ku ne halus et mäki poistun paikalta. Ja menin takas hippaamaan. En enää juonu mitää sen jälkeen koska mulla ei ollu rahaa (todellisuudessa mun tilillä oli 100e sillon, mutta en tienny tästä tapauksesta mitää. Sain eilen tietää ku kävin kattoo et onks mul jääny suoravelotusten jälkeen mitää tilille :D) Se hyvä piirtäjä poika tais kans nuokkuu, ja niin tais se toinenki jätkä (ei mansikki vaan se toinen)

Lähettiin johonki aikaa menee sieltä taksilla (se on mulle vielläki outu ajatus et siel kulkee taksi!!) ja ku päästiin jarkolle ni siellä Jenni vetää hirsii (herätettiin se) ja napsu vetää olkkarin lattialle X-asennossa kans unta palloo (yritin herättää, mut ei noussu eikä päästäny sen viereen nukkumaan). Tilattiin safkaa ja siin kesti ihan vitun kauan ku jotkut oli käyny riehuu siel pizzeriassa. Noh, sit saatiin ruokaa ja ku tää hyvä-piirtäjä äijä sai ekan haukun naamaan ni se purjoo oikeen antaumuksella siihe kebbeensä. Ja lisää. Ja lisää. Tuli semmonen kanakeiton tuoksu. Katoin vierestä ku se laattas ja söin samaan tahtii mun kebbee :D

Nukuin mansikin kaa siin olkkarin sohvalla koska napsu ei päästäny mua sen viereen.. Ja heräsin siihe ku napsu tökkii mua, haisee viinalle ja sanoo et heräää. Heräisit jo. Tuu mun viereen. MITÄ VITTUU SÄ NUKUT TON KAA TOSSA!?! :D Se on niin söde. Mentiin sitte Jarkon ja jennin viereen sinne jenkkisänkyyn. Se oli ihana. NIIN KAUAN KUNNES KELLO NÄYTTÄÄ YHDEKSÄN JA JARKKO ALKAA SIIVOO. hyi vittu. Ja se piinas mua koko aika ku lupasin tosiaan edellisenä iltana siivoo kans. Kyl mä loppujen lopuks vissiin muutaman roskan keräsin jennin kaa lattialta.

Kun meiät oli häädetty sielt makkarista olkkariin ni kokeiltiin jennin kaa miten rauhottavat helpottaa kankkusta. Nukuttiin sitten :D. Ja mentiin jennin kaa kakalle. Siitä vasta huudot tulikin!! Kukaan niist äijist ei käyny kakalla, mut me kakattiin niitten puolestaki. Ja se haju. Aijaiajai.. Jarkko huus meille ja mä jouduin hinkkaa sen pöntön vaik ne ei ees ollu mun pökäleet siel reunoilla. Ne oli jennin!

MUN ON NYT PAKKO LÄHTEE KU INSSI ALKAA KOHTAPUOLIIN!!! Jatkan tarinaa ku tulen sitten illalla.. Kiitos että jaksoitte lukee näin pitkälle =)
Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
YHTEENSÄ: 8

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 8

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 8

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 5

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 4

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 5

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 5

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 8

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 6

BILEET!Torstai 15.03.2007 21:34

Kankkunen on muttei paha thank god! Eilinen päättötyö meni hyvin. Thiih =) Oli aika levoton olo eilen. Oltiin sit sussen kaa juhlimassa onnistumistamme. JEE! Se oli sit siinä.

Tän päivän hassu juttu:

Mies ja nainen kävelevät rannalla romanttisena kuutamoyönä. Mies tarttuu naista kädestä ja pyytää tätä sulkemaan silmänsä. Sitten hän vie naisen käden jalkoväliinsä: "Ei kiitos, minä en tupakoi", nainen tokaisee.