IRC-Galleria

Ymmhh..Tiistai 19.06.2007 18:11

Muhun ei saa sitten puhelimitse yhteyttä ku laskut on maksamattajoten dna pisti liittymän kiinni. Niin joo ja lasku meni ulosottoon. Moro vain.

Mun tarina.Tiistai 22.05.2007 00:41

Sanna päätti pamahtaa eloon maailmaan eräänä märkänä iltapäivänä. Tunnin päästä näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli mahtava ja he antoivat vähästään muille. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä häntä ei vihattu.
Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan auttaminen, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli piereskely.
Sanna kehittyi toisellakymmenellä varsin kiintoisaksi. Päähänsä hän sai vaaleanruskeat hiukset, sekä siniset silmät.
Pimeydestä päätellen hän oli melko sekopäinen. Lempiruokaansa makaroonikeittoa hän sai työskennellen kardaaninrasvaajana.
Sanna ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan bileissä. Alkoholia hän ei juo ihan aina.
Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.

^^En muista nyt sen mestan osotetta missä jokainen voi käydä lukemassa oman tarinansa.

Loistavaa!Perjantai 04.05.2007 17:39

Mamin 323f on korjaamossa ja se sai sielt toisen auton tilalle.
Eilen ajelin sillä pitkin olarii napsuttimen kaa (Napsu kolhas yht autoo sen omalla autolla ku oli tulos himaan ja nyt siin toises autos on kivat lommot)
Peruutin parkista. Takalasi oli ihan huurteessa enkä nähny mitää. Ois pitäny nähä. Peruutin puuhun.
Tosiaan ei ole meidän auto ja siinä on 500€ omavastuu.
Toivottavasti kukaan ei huomaa mitään. Se osu nimittäin muoviosaan ettei lähe ruostu vaikkei sitä maalaiskaan. Mut sit jos sen joutuu maalaa ni se tulee maksaa just jonku 4-5 sataa. Että näin.
Se auto on viel myynnissä. Pyyntihinta oli 13 000€ ja ihmettelen et kuka ääliö menee maksamaan semmosest autost niin paljon!!!

Keskiviikko 02.05.2007 17:33

Hyvää yötä, äiti.

Nuori nainen ajaa autoaan. Hän on nauttinut alkoholia ja kyyneleet valuvat pitkin hänen poskiaan. Hän uskoo ettei kukaan välitä hänestä. Hän uskoo että hänet on hylätty.
Samassa nainen kuulee kovan äänen ja näkee edessään rekka-auton ajovalot. Kuuluu rysäys. Nainen pudottaa lompakkonsa jossa näkyy kuva pienestä pojasta.
Kaksi päivää myöhemmin tämä sama poika istuu orpokodissa ilman ihmistä joka peittelee hänet nukkumaan. Ilman ihmistä jonka suusta kuulee joka päivä maailman ihanimmat sanat.
Lapsi ei puhu koskaan paitsi tiettyyn aikaan illalla jolloin hän nousee pöydälle seisomaan. Hän katsoo ylös lähettäen lentosuukon ja sanoen: "Hyvää yötä äiti. Mä rakastan sua."

Kopioi tämä omaan blogiisi niin muistat että aina on niitä jotka välittää

Sain tänään kirjeen..Maanantai 23.04.2007 21:38

..verovirastosta. Kattelin sitä lappusta sitten autuaan tietämättömänä mistään mitään. Numeroita oli kamalasti ja niin vaikeita sanoja etten osaa edes niitä lausua saati ymmärtää. Noh, sen verotuspäätöksen lopussa oli sitten semmoinen kiva kohta kuin MAKSETTAVA (ei palautettava) ja sen alla luki JÄÄNNÖSVERO (ei veronpalautus) ja KOLMINUMEROINEN luku. NIIN ETTÄ HURLUMHEI! Mua ottaa niin pattiin tällä hetkellä ettei mitään rajaa! Kukaan ei saa ens jouluna meikäläiseltä joululahjoja, ihan vaan tiedoks jo tässä vaiheessa.

Laskin et tuollon ku noi vitun JÄÄNNÖSVEROT on viimeistään maksettava ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin mul menee tonni muihin menoihin. Viel en tiedä et paljon tienaan sillon syksyllä/talvella mut duunii on tosiaan väännettävä sillo. Toivottavasti nyt muutetaan sinne klaukkalaan koska muuten mun pitää oikeesti alkaa nyt säästämään että saan maksettuu ton (Huom! Mun tän hetkiset kuukaustulot on vajaa 70e ja menojen jälkeen mul on VELKAA 100e ni säästä siitä sitten vaan juu) verosysteemin. Työtön-sairas-opiskelija on loistava ammattinimike!

Mutta palataan tähän astiaan sitten ens vuoden puolella ku tulee uus kirje samasesta laitoksesta korkojen kera.
...mun mamin mazda 323f kulkee kahtasataa. Testasin ihan ite just äsken. Ajoin jotain tietä (klaukkala-espoo akselilla) mis on 120km/h rajotus (toivottavasti) ni kauan se kesti mut saavutin sillä laivalla vihdoin karvan yli 200 :)

Oon nyt ilonen ku sain ajaa niin kovaa. Ja ettei tullu poliiseja. Eikä menty ojaan. Adrenaliini vissiin pikkasen virtaa suonissa. Taidan mennä viel illal uusiks kokeilee jos vähän julempaan pääsis. Tihih.. Kiitos.

Mamille en kerro että sen silmäterä on semmonen tykki, saisin vissiin maailman pahuudet niskaani, sillä kerroin edellisestä 80km/h ylinopeudesta (160 80 alueella) niin hän ei kauheen hyvää tykänny.

Plus että ens syksynä mulla on yritys pyöritettävänä. Voitteko kuvitella että mun mami systemoi sen firman mulle. MINULLE. Musta tulee oikeesti ravintoloitsija sitte =)

Perjantai 20.04.2007 15:42

Kaikki heppatytöt, käykää kattoo mun uudet kotisivut:

http://www.horsebang.com/

TörööTiistai 17.04.2007 05:28

Thihi, jenni tekstas et lähettäiskö kruisii?!?! MITÄ MÄ VOIN SIIHE SANOO?!!? Tottakai lähettiin sitte Espoo sight-seeingille =)

Ajettiin ihan ouduis paikois plus et eksyttiin. Niis viitois mis lukee et kehä3 itään tai länteen vois olla joku semmonen konkreettisempi selitys et mihin se tie vie sillä jouduttiin vantaalle ja sielt stadin kautta lepuskiin. Mittariin tuli tänään 250km noin obaut lisää =)

Ja huomen illal taas ajamaan, ehkä. Taksikuskin elämä on ihanaa..

Kytät on possuja.Sunnuntai 15.04.2007 18:50

Thihi, oon täs nyt nää kaks päivää mitä mul on kortti ollu ni vaan kruisinu mamin mazdalla =)
- Toisin sanoen leikkiny taksikuskia.

Perjantaina kruisin Mikin kaa ihan sikke paljon! Käytiin hakee Milla ja kumppanit kirkkonummelta ni ajoin pikkasen ylinopeutta (80 alueella 160 o:))(Niin ja ajoin sielt kirkkonummelta matinkylään parkit päällä) ja sit kruisin napsun kaa muistaakseni viel tai jotain..Niin ajeltiin lepuskissa. Heitin jonku random äijän parin kilsan päähän ni huomasin perillä et kässäri oli ollu kokoaika päällä..Niin ja stögäsin melkein jokaisiin valoihin. Pääsin nukkumaan puol kolmelta.

Eilen sitten lähettiin kasin aikoihin liikenteeseen - Tero, napsu ja meikäläinen. Napsu ja Tero veteli lonkeroo ja toimin hovikuskina. Sain paljon kiitosta siitä että takapenkillä on paljon tilaa sillä pidän penkkii niin edessä :D. Heitettiin Susse ja ninni kalajärveltä espoonlahen kautta kannuun. Ja sitten mentiin Jennin Jessen systerin 16vee syndeille ku jenni pyys. Päästiin yhentoista aikoihin vissiin sinne ni porukat oli sammunu/laatannu sisuskalut pellolle/lähteny himaan/muuten vaan sekasin ja kaiken kukkuraks JeNskael oli niin huono olo et sano moi ja nukku. Niin ja sano et mee vittuun :P

Napsu ja Tero veteli 80% absinthe kaks paukkuu ja 15min päästä Teron kunto loppu. Se oli niin söde ku ei enää pysyny pystyssä ja sil kesti tunti päästä ovesta ulos ja autoon. (Sillon se ei kyllä ollu yhtään söde, mut tälleen jälkeen päin :D) Niin ja kuinka sen housut tippu nilkkoihin sen himarapussa ku napsun kanssa kannettiin se sänkyyn. Tai mä kannoin, napsuhan oli kans ottanu saman verran mut onneks se ees oli tällä planeetalla vielä. Oli vissiin hyvännäköstä ku Tero on mua yli päätä pidempi ja yritin pitää sitä pystyssä. Thiih...

Noh, kello oli jotain vähän vaille kolme ku käännyn espoonlahen amis esson kohalla sinne niinku nöykkiöön päin ja huomaan kuinka poliisit lähtee mun perään. Onneks huomasin paljon siel on nopeusrajotus ja onneks huomasin ne siat roikkumassa siellä pepussa. Meni puol minuuttii ja punanen valo vilahti.

Pysähdyin seuraavalle dösärille, sammutin virrat (en tajunnu että ikkunat ei toimi jollei virrat oo päällä joten käynnistin uudestaan, aukasin ikkunan ja sammutin auton taas) ja kädet täristen katoin suoraan taskulamppuun jolla se kyttä osotti mua. Pyys ajokortin, rekisteriotteen "ja rauhallinen puhallus tähän". Kaivoin mun passin ja sen kindermunasta saadun paperilappusen sekä jonku rekisteripaperin. Mun kädet täris ihan sikkenä vaik siin ei ollu mitään hätää. Sanoin et ttihihihi, sain toissapäivänä kortin. Sano vaan et "ja heti jouduit kuskiks". Tarkotti vissiin ku napsun silmät horotti joka suuntaan :D Siitä sitten jatkettiin matkaa ja katoin kuinka ne poliisit tekee ugandan ja menee takas mistä tulivatkin. Vitutti ku ei ollu steen1 soimassa koska ne ei ollu hyvännäkösiä eikä kivoja sikoja.

Leikin loppumatkan Grönholmia yhel semmosel kival tiellä mis on ihanat mutkat ja kolmenkympin rajotus. Oon niin ottanu melkein mallii napsulta. Pelottavaa.

Hain puol neljältä sussen ja ninnin sekä heidän kaks kaverii kannusta ja vein lintuvaaraan. Kerran stögäsin matkanaikana mut vast sit loppupäässä, heti sen jälkeen ku joku sano ettei ikinä uskois et oon saanu vast kortin ja olin ajamas päin punasii ku ei meinannu vaihtuu..

Sit viel vein napsun kotiin, menin ite kotiin (parkkeerasin vieraspaikalle ku en millään jaksanu yrittää saada siihe meiän omaan pieneen parkkiruutuun ja sain silmät pistettyy kiinni puol viis tänä aamuna. Kaheltatoista, eli tos pari tuntii sitten, tulin napsulle ja se oli vielki ihanas tuubassa :D. Odotan kauhulla ku sen kaNkkunen iskee.

Ei täs sen enenpää. Katsellaan taas ku pääsen ratin takaa koneelle =)

Pari asiaa...Torstai 12.04.2007 22:09

Mul piti alkaa, tai alkokin maanantaina työharjottelu.. Rupes ahistaa niin paljon et soitin sinne etten pysty tulee. Noh, se kysy se tyyppi siel et mites nyt näin. "Joo, kävi tos pieni kuolemantapaus et mun ukki kuoli. Jotenki pysäytti sen verran et en oo kyl työkunnossa." (ÖÖ, miten kuolemantapaus voi olla PIENI??!)
"Voi kun ikävää, ihan ymmärrettävää. Soita sit ku pääset tulemaan. Ja ota selvää miten korvaat ne poissaolot."

Täs on semmonen pikku juttu et en oo menos...

SITTEN!!! MUL ON TEILLE ILOUUTINEN KERROTTAVANA RAKKAAT LUKIJANI PIIPEROISET!!! MÄ SAIN TOS PARI TUNTII SITTE KORTIN!!!!!!! AJOKORTIN!!! TAJUUTTEKO?!?!?! KUULETTEKO?!?!?
Findista saa mun puhelinnumeron jos ootte kyytii vailla, koska pientä korvausta vastaan voin aamuöisin lähteä leikkimään taksikuskia ^_^

AINII!! MONA TÄYTTI TÄNÄÄN 19V... ONNEKS OLKOON PÖPIPÄÄ!!!!