IRC-Galleria

:DSunnuntai 07.10.2007 19:24

Oon kotona, mul on ihan vaan vaihteen vuoks kankkunen, syön kuivattuja omenoita, juon maitoa ja luen seksikirjaa.. Tässä muutama ote siitä:

"Diabeetikkojen elimistössä on ylimääräistä sokeria, joten heidän siemennesteensä maistuu usein hunajalta tai cantaluponmelonilta."

"Jotkin sairaudet, esimerkiksi diabetes, antavat virtsalle hedelmäisen tuoksun."

"Mihin se kurkku katosi? Älä koskaan työnnä peräsuoleen esinettä, joka ei laajene tyvestään. Peräaukon sulkijalihakset saattavat näet imaista esineen sisään. Ensiapupoliklinikoiden lääkärit ovat joutuneet poistamaan ihmisten peräsuolista muun muassa sampoopulloja, hehkulamppuja ja jopa hamstereita. Heillä toden totta on parempaakin tekemistä."

"Mistä sen tietää, tuleeko sulta yhtä paljon spermaa kuin muilta kavereilta? Pornolehtien jätkät näyttävät ejakuloivan ämpärikaualla, mutta se on kai vaniljakastiketta tai jotakin. Multa ei näytä tulevan niin paljon, mutta upealta se tuntuu silti." -Ray, 16, Yhdysvallat

"Miehillä on siemensyöksyn jälkeen niin sanottu toipumisaika jolloin siitin veltostuu eikä mies saa toista erektiota tai orgasmia. Nuorella miehellä se voi kestää muutaman minuutin, yli 60-vuotiailla jopa pari vuorokautta."

TehovalvontaSunnuntai 30.09.2007 20:34

Kerroinhan teille että sain perjantaina sakot.

Noh, oltiin mikin kanssa äskön yksillä olusilla. Lähettiin jennin mutsille heittää avaimia tohon kukkumäkeen. Koska en viime yönä ole nukkunut, mun aivotoiminta ei oo mitää parasta laatuaan. noh, enivei. Pikkasen ennen ku tulee malminmäen kookauppa niin mikki huomaa että poliisi seisoo pusikossa tutkan kanssa. Katson taustapeilistä kuinka se setä katsoo nissanin peppua ja puhuu radiopuhelimeen. Hetkeä myöhemmin toinen setä kattoo mua suoraan silmiin ja osottaa mua. Olin ku hoomoilanen et mitä oon nyt tehny ja 15min. päästä nousen poliisiautosta ja sakkolappu kädessä TAAS!

Sain 35€ rikesakon siitä KU MULLA EI OLLU TURVAVYÖTÄ.

Viime viikonloppuna mun laukku hävis puoleks tunniks ja kun sitten sain sen niin sieltä puuttu 60€. Nyt ku olin yhen päivän selvinpäin niin menetin yhteensä 95€ valtiolle. Aika jees.

Joo-oSunnuntai 30.09.2007 07:37

Duunit alkaa tos kahen tunnin päästä mut viel tääl JENNILLÄ kukun :D Yksin dataan, ei hirveen vahvasti mee..

Sufua ei nyt sit enää oo. Tai on, se makaa minimanin parkkiksella, mut romuttamolle se seuraavaks suuntaa.

Sain eilen sakot. Kymmenen päiväsakkoa (vaan 60€, koska niil oli vanhat tulotiedot ni meni sit opiskeluaikojen puurobudjetin mukaan, mut mikäs siinä :D) PUNASIA PÄIN AJOSTA. Ajoin MUN TULEVALLA UUDELLA NISSAN SUNNYLLÄ!! Tihihih..

Olin westissä tänään.. SELVINPÄIN. Olin westissä eilen.. KÄNNISSÄ.

SynttärisankariKeskiviikko 26.09.2007 02:11

Mul on tänään synttärit. Mitenkö vietin niitä? Olin 6-22 töissä ja siivosin. Ai että vituttaako? KYLLÄ!

Juhlittiin tosin lauantaina westis niitä :D Mul oli hieno mekko päällä ja kaikkee =)

Sufu ei lähteny käyntiin päiväl ku olin menos duuni paikasta toiseen.. Vittu et otti päähän. Joo, ja Jaguarin pojat oli just tulos syömään mamille ja ne nauro mulle ku yritin sitä huoraa saada käyntiin.. Lupasivat kattoo mulle uutta autoo =)

Ei mul vissii oikee muuta askaa ollukkaa.. Katsellaan taas dyydit =)

STN!Tiistai 11.09.2007 01:31

Mua niin vituttaa. Siis niin vituttaa. Lauantai-sunnuntai välinen yö oli kyl kiva =) Mut sen takii mua just vituttaa. Mikään ei mee ikinä niin ku mä toivoisin. Voi perse! ARRRGGGHH!!!

Eikka tippu. Kyynel. Mun tekis mieli käydä yhellä. Ja toisella. Tekis vetää perseet.

Perjantaina westiin. Taas<45

Voi ei sufu oot niin söde!!!Perjantai 24.08.2007 02:00

Ohhoh, onpas ollu tapahtumarikas päivä..

No olin koulussa ja häröilin sun muuta mutta..

Vietiin Saku tossa seiskan aikaan lepuskista stadiin sladissa. Kävin tankkaamassa semmosella ikivanhalla gas stationilla ja mul oli tasan kyNppi rahaa. Ei yhtään enempää eikä vähempää. Noh, siinä sitten letku kourassa kattelin ku luvut pyörri kokoaika lähemmäs 10euroa. Jenniki jossain vaiheessa huus että mulla ei oo sitten yhtään rahaa enempää ja huusin takas vaan että joo joo. Noh, lukema näytti 10,1 kun lopetin tankkaamisen. Jenni kysy että kumpaa mittaria katsoin ja vastasin että ylempää. Kävi ilmi, että se ylempi oli litraa eikä euroa ja että lopullinen summa olikin 13,20. Onneks Sakulla oli se puuttuva osa niin emme syyllistyneet polttoainevarkauteen.

Sitten sooloiltiin keskustaan asti ja parkeerattiin steissin kupeeseen. Siinä ooteltiin n.40min kun saku lähti ja mekin oltiin lähdössä MUTTA sufu ei startannutkaan. Johtu tosiaan siitä, että oltiin se vajaa tunti kuunneltu valot päällä musiikkia. Noh, siihen tuli sitten yks tydy jolta kysyin että voinko ottaa varavirtaa ja hän suostui. YHDESSÄ JENNIN KANSSA OSATTIIN SYSTEMOIDA NE PIUHAT JA SAATIIN SUFU KÄYNTIIN!


Soitin päivällä vakuutusyhtiöön ja kysyin, että voisko ne lähettää mulle uuden laskun autovakuutuksesta ku oon hukannu sen aikasemman. Se täti siellä sano että juu hoituu ja sano että saat ihan hyvin ajaa autolla. Sitten soitin akeen a.k.a pornolinjalle (sil muijal oli niin röökin polttama ääni ettei mitää rajaa) ja kerroin saman tarinan etten tiedä missä mun autovero lasku on. Kävi ilmi että edellinen omistajalta oli jääny veroja maksamatta ja täti vaan sanoi että jonkun nää on maksetta (ELI MINUN). Anto tilinumerot sun muut ja sano että pidä kuitit autossa viikon ajan. En siis ois saanu ajaa sufulla ennenku maksut on hoidettu. Ihan niitten vitun kuittien takia mentiin jennin mutsille maksamaan ne vitun verot. Stn.

Ihan vaan ja ainoastaan sen takia että lahjoitin valtiolle 45€ ajelin ilman valoja/turvavöitä jennin kanssa, että poliisit pysäyttää meidät ja voidaan näyttää ne saatanan kuitit, että homma on hoidettu sekä että työllistetään HYVÄNNÄKÖSIÄ poliiseja. Toisin kävi.

Ajettiin tohon espoonlahen hesen vieressä ku vaaleen sininen mondeo ajo hesen pihaan ja tottakai mentiin perään ku haluttiin tietää että oliko se sivari. Tehtiin uganda ku huomattiin, että auto löytyy meiän TOP20 sivariautot rankig-listalta. Ja mondeo lähti meiän perään. Valoja en laittanu päälle mutta jennin avustuksella sain vyöt kiinni. Ne jotain seuraili meitä puolisen kilsaa kunnes punanen valo vilkahti ja se vitun idiootti viel soitti mulle jotain pillejä. KUINKA IDIOOTTINA NE MUA OIKEIN PITI?!? IHAN NIINKU NIIT VILKKUJA EI NÄKIS MUUTENKAAN!! Siihen sitten pysähdyin ku joku ihan muu ku hyvännäkönen äijä tuli ja sano että mulla on verot maksamatta. HÄHHÄÄÄ!! Annoin ne pahanonnen kuitit sille ja selitin kuinka se täti oli sanonu summat ja että oon maksanu kaiken. Noh, sit se sano että turvavyöt pitäis laittaa heti ku lähtee liikkeelle. Miten ihmees se huomas ku revittiin niitä vöitä mun ympärille?!?! :P

Sitten se sano että valot olis kans hyvä olla päällä. Esittelin sille sufun pitkät ja normi valot. Olin niin ylpee mun sufusta ja sen säihkysilmistä<3
"Ilman valoja ajamisesta saa 50€ sakot.. mut saat nyt huomautuksen.."
Puhallutti, katto mun ajokortin ja lähettiin renkaat vinkuen lätkimään.. Ne oli idiooteimmat kytät jota oon ikinä tavannu. Stn. Ja vanhimmat. Ja ei-hyvännäköisimmät.

Huoh, jenni nukahti ja täs vaan dataan. Jees. Katellaan.

SIKA!Keskiviikko 22.08.2007 20:53

Olipas päivä.

Heräsin aamulla jenniltä ja TAAS sohvalta ja TAAS telkkari päällä. Aina nukahan tohon sohvalle kesken kaiken jonku hyvän ohjelman. Nukuin vielä hetken ja taas heräsin ku serranon perhe tuli jota katoin. Sori Micke, olit oikeessa, serranon perhe on MELKEIN yhtä hyvä ku salkkarit :P. Noh, katoin ulos ja HÄRREGYYDEN mikä ilma siel oli. Sato ja ukkosti ihan kybällä.

Mietin hetken tossa alaovella et meenkö vai enkö mee ulos. Ja virheen tein ku menin ulos ja juoksin 200m sufun luo. Istuin ratin taa ja katoin itteeni. Ihan olin märkä ja ripsarit pitkin poskia. Siinä sitten voivottelin kohtaloani ja starttasin auton. Oli ihan sikke siistii ajaa isoihin vesi lammikoihin ku se kaikki vesi vaan roisku ja vitutti ku kukaan jalankulkija ei ollu siin vieres ni kukaan ei sit kastunu. Enkä ajanu kertaakaan kunnon liiroon :D

Noh, koulussa ku pyörin puolisen tuntii ni oli pakko lähtee menee ku rupes ahistamaan. Ajoin kotia kohti ja liikenne oli ihan sekasin. MIKÄ VITTU SIINÄ ON ETTÄ JENGI EI OSAA AJAA LIIKENNESÄÄNTÖJEN MUKAAN??!?! JOS NE VITUN LIIKENNEVALOT EI TOIMI NI KANNATTAA KATTOO TUUTKO KOLMION TAKAA VAI ET NI HELPOTTAA SITÄ ELÄMÄÄ HUOMATTAVASTI!!! 10km matka mikä koulusta meille on, niin sinä aikana hyvin moni sai kuulla kunniansa.. STN!

Jotenki sit sain systemoituu niin että olinki kivenlahessa ja ootin et pääsin AP:n hovikuskiks. Sen kanssa sitten käytiin hakemassa jenni ja yhdessä mentiin kyttikselle ja häröiltiin muutenki. Noh, vietiin AP kotiin ja tultiin jennille syömään jauheliha-makaroni sörsselssönii.. Huoh, oli nannaa.. Pieni hetki, käyn röbbänällä--->

Nonni, back to business. Noh, jenni tossa otti pienet torkut ja sillä aikaa tein listaa espoossa pyörivistä sivarikytistä ETTÄ LÄLLÄSLÄÄ JEUT, ETTE SAAKKAAN MUA KIINNI!! AHHAAHHHAHAHAHAHAHA :D:D:D:D No joo, jatkan jennin kaa nauramista..

Jennin kahvinkeittimessä kasvaa juustonaksuja :D no mutta moikka moi

Joku hihhuli..Tiistai 21.08.2007 11:14

Miten minä puhun livenä?

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
(mul ei oo systerii ni en oo koskaan joutunu sanomaan näin mutta..)
VOITSÄ KUVITELLA?!??! Mun systerin punane mekko menee myös mulle!!

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Näin varmaan sanoin ku mulla vielä oli mantsanmaikka..
Tarviiks apuu kirjotustehtävässä, jonka mantsanmaikka/huora/se yks idiootti anto?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
Oolrait/okra, tehää nyt sit nii ku sä sanoit.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
Mummi kerto hakevansa meiät vähää vaille kuus

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
Menin stadiin sladissa.. Nojoojoo :D
Menin stadiin dösällä koska en kerenny junaan

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Mulla ei myöskään oo isooveljee niin en oo näin joutunu koskaan sanomaan..
Ootsä nähny mun broidin kännykkää?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
Ostiks sen hameen joka nähtiin hennesissä sillon joskus puol vuot sitte?

On sekis = 18 turkiksi ;)Lauantai 18.08.2007 17:40

Olin turkissa viikon. Tulin tänään. En ryypänny paljoo. 2100€ meni. Tänään west wayhin.
Palaillaan.

Otin muuten uuden tatuoinnin niskaan. Kuvan näätte myöhemmin. Keskityn nyt miettimään raha-asioita ja juon kaljaa.