IRC-Galleria

rokkineiti

rokkineiti

- "Elämä on laulun haaveunta..."

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Maanantai 19.11.2007 23:57

"Joulun odotukseen on yksi hyvä syy
eikä se liity
perheen näkemiseen,
mistelin alla suutelemiseen,
joululahjan saamiseen rakkaalta.
Ihmiset odottavat joulua, koska he tietävät,
että se on ihmeiden aikaa"

by: Mary Alice, Täydelliset naiset

Ihastuttava ravintolahoroskooppi ;DMaanantai 19.11.2007 22:41

Oinas
Pyyhältää baariin niin lujaa vauhtia, ettei ovimies tajua edes mikä hänen ohitseen viuhahti. Oinas suuntaa suoraan baaritiskille, tilaa kymmenen vodkasnapsia, jotka viskaa kurkkuunsa alta minuutin. Kyytipojaksi hän kaataa kannullisen sangriaa ja muutaman oluen ja sytyttää savukkeen; pakko saada toimintaa aikaiseksi.

Härkä
Saapuu autolla. Hän kävelee rauhallisesti baaritiskille, tilaa Irish coffeen ja etsii miellyttävän nurkkapöydän, jossa nautiskelee pehmeästä nojatuolista, sisuksia lämmittävästä juomasta ja sikarista. Muut tanssikoot.

Kaksonen
Saapuu baariin tanssien. Hän flirttaa ensin ovimiehen kanssa, viilettää sitten vessaan, törmää tuttuihin, ja löytää myöhemmin tiensä baaritiskille. Tilaa pirskahtelevan pirteän drinkin ja ryntää ketkuttamaan tanssilattialle; kukapa nyt paikallaan pysyisi?

Rapu
Ei olisi edes halunnut lähteä baariin. Hänellä oli niin ihanaa sohvanurkassa mummon vanhan huovan alla. Rapu astuu sisään verryttelyhousuissaan varovasti pälyillen. Hän toivoo törmäävänsä johonkin tuttavaan, jotta tulisi kotoisan turvallinen olo. Tiskiltä rapu tilaa oluen.
Leijona
Saapuu sisään suuri elkeisesti kimaltelevassa asussaan. Toivottavasti kaikki huomaavat. Hän kävelee ympäristöään tarkkaillen tiskille. Leijona tilaa kuohuviiniä ja jää istumaan baaritiskille mairea hymy naamallaan, jotta kaikki huomaavat hänet.

Väliaikatiedotus:
Oinas on haastanut riitaa jo kolmen henkilön kanssa. Kaksonen on käynyt jo oksentamassa sekä lähentelemässä puolta ravintolan henkilökuntaa ja jokaista asiakasta. Rapu jutustelee 85-vuotiaan sedän kanssa pula-ajasta. Härkä nauttii olostaan nurkkapöydässä.

Neitsyt
Saapuu sisään. Häntä inhottaa viettää iltaa rietastelijoiden kanssa ravintolassa. Mielummin hän olisi siivonnut kotiaan ja järjestellyt postimerkkikokoelmaansa <virne>. Neitsyt siirtyy huomaamatta tiskille ja tilaa tuoremehua; soittaisivat edes jotain klassista musiikkia..

Vaaka
Saapuu uudessa asussaan, hajusteilta tuoksuen. Hän flirttaa ovimiehelle leveästi hymyillen. Vaaka suunnistaa tiskille ja tilaa jonkun nätin, makean ja seksikkään juoman. Vaaka huomaa toisella puolellaan neitsyen; miten kukaan voi pukeutua noin tavallisesti? <ihme>

Skorpioni
Saapuu moottoripyörällä. Hän täräyttää prätkänsä parkkiin ja astelee sisään nahka-asussaan Tänä iltana täytyy saada seksiä ja rokkenrollia, hän ajattelee. Skorpioni tilaa tiskiltä salmiakkikossua ja paukun, jonka nimi on Terrible death. Skorpioni iskee silmää vaa`alle, joka poistuu paikalta liukkaasti.

Väliaikatiedotus :
Oinas on heitetty jo kertaalleen pihalle haastettuaan riitaa ovimiehen kanssa (luikkinut salaa sisään uudestaan). Kaksonen katosi wc:hen kahden miehen ja naisen kanssa. Rapu itkee ikävästä äitinsä helmoihin. Leijona kertoo ihailijajoukolleen tarinoita itsestään. Neitsyt murjottaa <ihme>. Vaaka tanssii kuumaa tangoa ihanan adoniksen kanssa. Härkä juo edelleen samaa Irish coffeeta.

Jousimies
Saapuu sisään ison kaveriporukan kanssa. Tilaa tiskiltä Long island ice teen ja ryntää tanssimaan 80-luvun discohittiä. Tanssilattia ei riitä, hän hyppää tanssimaan myös pöydälle.

Kauris
Tulee yksin. Hänellä on masennuskausi menossa, ja töistäkään ei olisi huvittanut lähteä. Hän ottaa kossucolan ja menee yksin pöytään. Samallahan kun humaltuu voi suunitella uusia työasioita.

Vesimies
Saapuu iloisena. Mukava tavata uusia ihmisiä. Hän tilaa tiskiltä siideriä ja päätyykin pian väittelemään politiikasta.

Kalat
Saapuu juuri ennen valomerkkiä. Hän on juonut hyvät pohjat kotona ja onkin hilkulla päästääkö ovimies häntä sisäänkään. Kalat tilaa äkkiä juoman tiskiltä, kun vielä saa ja menee tanssilattialle huojumaan yksinään viimeisten hitaiden tahdissa haaveillen, että olisi joku jonka kanssa tanssia.


Horoskoopin kertomaa..Maanantai 19.11.2007 13:22

OINAS:
Olet KOFF!
Luonteeeltasi olet hyvin pikkumainen ja täys jäärä. Et arvosta ketään,
et edes itseäsi. Kärsit paniikkihäiriöistä ja punastut helposti. Olet
myös erittäin epähygieeninen ja haiset pahalle!
Onnenkalu: Taikaviitta

HÄRKÄ:
Olet Carlsberg!
Omistat hyvin pienet aivot. Et ymmärrä mistään mitään! Luonteeltasi
olet aivokääpiö. Sinulla ei ole ystäviä…eikä tule!
Onnenkalu: Ruuvimeisseli

KAKSONEN:
Olet Amiraali!
Luonne kuvauksesta sen verran, että sinulla ei ole luonnetta! Olet
tyhjäpää vailla tulevaisuutta! Tärkeintä elämässäsi on TV ja naapurien
vakoilu. Laiminlyöt jatkuvasti hampaiden hoitoa ja sen kyllä huomaa!
Onnenkalu: Rambo-puukko

RAPU:
Olet Olvi!
Jestas mikä LAAMA! Ravusta huomaa mitä tarkoittaa oppimishäiriö Kun ei
hiffaa niin ei hiffaa! Typerä tyhjyyteen tuijottaja. Uhkapeluri, joka
ei koskaan voita.
Onnenkalu: Kukkakeppi

LEIJONA:
Olet Hard Rock!
Hommaa elämä itelles. Pälättäja joka ei ymmärrä pitää naamaa kiinni,
tai sitten ei puhu eikä pukahda. Poikkeuksia voi löytyä… riippuu
geeneistä.
Onnenkalu: Ilmakivääri

NEITSYT:
Olet Lapin Kulta!
Ikuinen haaveilija… hermosairas nysvääjä! Et omaa minkäänlaista
hermojen hallintaa <ihme>. Yleensä hipit ovat neitsyitä. Pitkätukka joka
painii pahojen henkisten ongelmien kanssa.
Onnenkalu: Airo

VAAKA:
Olet Aura!
Hyvin sairas ihminen, joka ei ole tervettä päivää nähnyt. Elää
elämästään yli puolet lääkärin vastaanotolla. Psykiatrien
vakioasiakas. Sairastaa tauteja joita edes lääketiede ei tunne!
Luonteeltaan myymälävarastyyppiä. Vain meedio voi auttaa sinua!
Onnenkalu: Anustappi

SKORPIONI:
Olet Eku!
Pelkistettynä… olet pervo! Salaa tiiraileva itsetunnoton vesipää.
Elämäsi on köyhää ja jopa vanhempasi vihaavat sinua! Tykkäät katsoa
Suomalaisia saippuaoopperoita. Urheilusta et tajua mitään!
Onnenkalu: Tennispallo

JOUSIMIES:
Olet Guinness!
Itsemurhatyyppiä. Et kestä vastoinkäymisiä ja herne menee nenään
pienistäkin asioista! Kärsit alenmuudentunteesta ja kavereiden
mielestä olet apina. Elät koko elämäsi (suositellaan) yksin!
Onnenkalu: Lipputangon nuppi

KAURIS:
Olet Budweiser!
Mene hyvä ihminen ja katso peiliin. Mitä näet?!? Hyvin ruman
tyhjäpään! Ammatiltasi olet todennäköisesti lappuliisa tai vartija!
Roskaruokaa syövä surkea luuseri. Tyypillinen Blues-fani!
Onnenkalu: Taskulamppu

VESIMIES:
Olet Karhu!
Suuri osa rituaalimurhaajista ja *******n palvojista on vesimiehiä.
Kulkee aina mustissa ja naama on kuin Rapalan mainos! Lävistyksiä
täynnä ja vartalossa typeriä tatuointeja. Tyypillinen ihmisten
pilkkoja. Pelkuri… joka ei uskalla olla oma itsensä!
Onnenkalu: Huulirasvapuikko

KALAT:
Olet Nikolai!
Jumalauta mikä säätäjä! Luulet tietäväsi kaikesta kaiken, vaikka et
osaa edes yksinkertaista kertolaskua. Aina esille pyrkivä typerä hölö!
Sanotaan, että poliiseissa ja armeijan kantahenkilökunnassa on paljon
kalat-merkkisiä minimunia ja sössöttäjiä. Ei ihme.
Onnenkalu: Kopiokone


<virne><virne><virne>

[Ei aihetta]Maanantai 19.11.2007 11:56

"Parisuhteet eivät synny treffeillä,
sillä treffeillä esitetään siivoja henkilöitä.
Parisuhde syntyy järjestyksen ulkopuolella.
Se tapahtuu yöllä tai hämärässä. Suhde salataan
aluksi muilta. Usein molemmat pettävät, he haluavat
toisiltaan jotain, mutta salaavat sen. He pimittävät
tosiasioita itsestään. Suhteen alussa rikotaan suhteen normeja,
kuten rehellisyyttä vastaan."

(lähteenä hs)

[Ei aihetta]Maanantai 19.11.2007 09:46

"Ota selvää millainen olet,
ja ole sellainen."

"Ole ystävällinen, iloinen, sopuisa, huolehtivainen,
avulias ja myötätuntoinen. Ole parhaimmillasi,
puhu myönteisesti, näe asioiden valoisat puolet.
Kiitä ihmisiä siitä mitä he tekevät ja pyri olemaan
arvostelematta sitä, mitä he eivät vielä osaa tehdä.
Jos joku tekee tai sanoo jotain typerää, unohda se.

Sano reilusti "kyllä" tai "ei", älä kertaakaan "ehkä".
Eihän kysymys loppujen lopuksi ole kuin yhdestä
päivästä. Siitä saattaa tulla niin antoisa, että
ihmettelet miksi et ole ryhtynyt moiseen aiemmin.
Mistä sitä koskaan tietää? Kaikki alkaa jostakin...
jonain päivänä ja vain sinä voit päättää milloin tuo
päivä on."

"Ehkä myrskyjä onkin siksi, että niiden
jälkeen saataisiin auringonnousu."
-Muumipappa

[Ei aihetta]Maanantai 19.11.2007 01:03

"Don't know much about your life.
Don't know much about your world, but
Don't want to be alone tonight,
On this planet they call earth.

You don't know about my past, and
I don't have a future figured out.
And maybe this is going too fast.
And maybe it's not meant to last,

But what do you say to taking chances,
What do you say to jumping off the edge?
Never knowing if there's solid ground below
Or hand to hold, or hell to pay,
What do you say,
What do you say?

I just want to start again,
And maybe you could show me how to try,
And maybe you could take me in,
Somewhere underneath your skin?

What do you say to taking chances,
What do you say to jumping off the edge?
Never knowing if there's solid ground below
Or hand to hold, or hell to pay,
What do you say,
What do you say?

And I had my heart beaten down,
But I always come back for more, yeah.
ThereÂ’s nothing like love to pull you up,
When youÂ’re laying down on the floor there.
So talk to me, talk to me.."

http://www.youtube.com/watch?v=RhtdXu1rc_0
(Celine Dion - Taking chances)

raksiaSunnuntai 18.11.2007 22:46

1. Millaisista karkeista pidät eniten?
[x] kirpeistä
[ ] tulisista
[ ] suklaisista
[x] imeskeltävistä
[ ] pehmeistä
[ ] äklömakeista
[ ] tahmeista
[x] täytteellisistä
[ ] konvehdeista
[x] pienistä
[ ] isoista
[ ] värikkäistä

2. Millaisesta suklaasta pidät?
[ ] maitosuklaa
[ ] tumma suklaa
[ ] valkosuklaa
[ ] pähkinäsuklaa
[ ] keksinmurusuklaa
[ ] piparisuklaa
[x] minttusuklaa
[ ] mansikkatäytteinen suklaa
[ ] liköörisuklaa
[x] tryffelisuklaa

3. Millaisista kekseistä pidät?

[x] suklaakuorrutteisista
[ ] suklaatäytteisistä
[ ] sokeriliuoskuorrutteisista
[ ] marmeladitäytteisistä
[x] kaurakekseistä
[ ] äklömakeista
[x] nonparellipäällysteisistä
[ ] hedelmiltä maistuvista
[ ] voileipäkekseistä

4.Millaisesta jäätelöstä pidät?

[ ] vanilja
[x] mansikka
[ ] suklaa
[x] lakritsa
[x] minttu
[ ] banaani
[x] päärynä
[x] uuniomena
[x] mango
[ ] toffee
[x] nougat

5. valitse parempi
[x]pirkka, []euroshopper
[]chupachups, [x]bon bon
[]LU, [x]fazer
[x]fazer, []marabou
[]valio, [x]ingman

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.11.2007 18:15

Aikuiset rakastavat numeroita,
kun kerrotte heille uudesta ystävästänne,
niin he eivät milloinkaan kysy teiltä oikeita asioita.
He eivät milloinkaan sano: Minkälainen on hänen äänensä?
Mistä hän pitää eniten? Kerääkö hän perhosia?
Vaan he kysyvät: Kuinka vanha hän on? Kuinka monta veljeä hänellä on?
Kuinka paljon hän painaa? Paljonko hänen isänsä saa palkkaa?
Vasta silloin he luulevat hänet tuntevansa.
Jos taas sanotte isoille ihmisille; "olen nähnyt kauniin, punaisista tiilistä
tehdyn talon, jonka ikkunoilla kukkivat kurjenpolvet ja jonka katolla kuhertelevat
kyyhkyset", niin he eivät osaa kuvitella tätä taloa. Heille on sanottava:
"Olen nähnyt miljoonia euroja maksavan talon". Jolloin he huudahtavat:
"Ah, kuinka kaunista".

- Antoine de Saint-Exupery

plahSunnuntai 18.11.2007 16:00

1.Mikä viikonpäivä tätä tehdessäsi on?
- sunnuntai :P

2.Onko sinulla nyt:
( ) Kylmä
( ) Kuuma
(x) Sopiva?

3.Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? Ketä?
- joo aina erästä tiettyä voisin rutistaa<3

4.Milloin itkit viimeksi?
- eilen.

5.Miltä hiuksesi nyt tuoksuvat?
- likaisilta :P

6.Kirjoita ensimmäinen sana, mikä sinulla tulee mieleen sanasta..
...sinisorsa: leipä
...huominen: inhotus
...maanantai: ^^
...Robbie Williams: illan vipat hitaat :D
...porkkana: aasi
...musiikki: keikat<3
...koulu: läksyt :P
...kesä: festarit

7.Mikä sinut saa yleensä itkemään?
- tuska, kipu, pettymys, ikävät asiat tms.

8.Mitä ääniä kuulet ympäriltäsi?
- ihana hiljaisuus.

9.Jos saisit olla yhden päivän joku ihan toinen henkilö, niin kuka olisit ja mitä tekisit mm.?
- oon mielikuvitukseton, en keksi :o.

10.Kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan?
- no arvaa? kyl mä haluun olla ihan vaan yksinyksin.

11.Tuleva iloinen tapahtuma?
- onko niitäkin?

12.Minkä väriset sukat sinulla on jalassa, vai onko lainkaan?
- mustat

13.Kaunein luonnonilmiö sinun mielestä?
- sateenkaari?

14.Minkävärinen postilaatikko teillä on?
- onks värillä väliä? normi luukku ja en muuten ole edes päivittänyt sukunimeäni siihen. haha.

15.Pidätkö koruista?
- en juurikaan :P

16.Omistatko lävistyksiä?
- pari.

17.Viimeksi syöty ruoka?
- jotain mitä löytyi kaapista..

18.Viimeksi juotu juoma?
- vesi

19.Milloin viimeksi kävit kirkossa?
- pari vuotta sitten?

20.Mitä odotat tällä hetkellä vai odotatko mitään tulevalta?
- odotan kyllä erään tapaamista..

21. Kumpi?
Maalari[] vai Muusikko[x]
Jäätelö[x] vai Karkki[]
Kaveri[] vai Ystävä[x]
Ihastus[x] vai Poika/Tyttöystävä[]
Ilo[x] vai Suru[]
Yksin[] vai Yhdessä[x]
Kerrostalo[x] vai Rivitalo[]
Huvipuisto[x] vai Sirkus[]
Maaseutu[] vai Kaupunki [x]

22. Mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu?
- leikin etten muista.

23. Hauskin viimeksi tapahtunut asia
- äiti kyselee aina hauskoja.