IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari ja rommikuningas

Selaa blogimerkintöjä

Lisää huonoja uutisiaLauantai 01.12.2007 01:07

Aamulla sainheti aamusta kauhean uutisen postiluukusta. Työvoimatoimisto on pakottamassa minua taas johonkin helvetin kurssille. Kirjanpidon ja palkanlaskennan kurssille, joka kestää kahdeksan kuukautta!!!! Minä en osannut koulussa kumpaakaan pätkääkään. Menenkin työvoimatoimistoon ensi viikolla kysymään onko minun pakko hakea sinne? Jos joudun, niin se alkaisi 15.1.2008 ja kestää siis tasan kahdeksan kuukautta. Olin hieman aikaa koneella, söin aamiaisen ja lähdin Kontulan Alkoon. Ihmisiä oli paljon ja ostin lähes viimeisillä rahoillani viinapulloja. Kotiin ja hieman myöhemmin kuntosalille noin tunniksi. Hyppäsin myös pituutta noin kolmisen metriä ja juoksin kerran radan ympäri. Sitten kotiin katsomaan mäkihyppyä, Salkkareita ja Frendejä. Join samalla myös vadelma-mustikkaviiniä. Laskin sen riittävän täksi päiväksi ja sitten loput päivät viinapulloilla. Ýritin laulaa karaokea, mutta jostain syystä asetukset menivät pieleen, eikä ääntä saatu aikaan. Yritän sitä huomenna uudestaan. Nooh ei kai tässä sitten mitään muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.