IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Humalaista menoaTorstai 24.01.2008 00:33

En muista aoikeastaan paljoa lauantaista, sunnunytaista enkä maanantaista, joten mennään suoraan eiliseen.

Olin eilen lähes koko ajan koneela. Ensin kuitenkin katsoin elokuvan Noidfat. Sitten Konulaan Alkoon ja Lidliin, jonka jälkeen grillille, mutta kun se oloi kiinni niin juoduin menemään McDonaldsiin ostamaan kaksi tuplajuustohampurilaisyta. otin ne mukaan ja söin kotrona. Sitten aloin juomaan Tasavalta Viinaa ja sitä meni kyllä ihan helvetisti. Galleriassa ja mesessä tuli jälleen avauduttuaa vaikka mitä.

Tänään ollut hieman rintakipuja ja käsien tärisemistä, sekä kävellessä meinasin mennä nurin. Olin väsynyt aamiulla, sillä en loppujen lopuksi paljon nukkunugt. Noh katsoin galleriasta kirjoituksia ja siis voi jumalauta mitä juttuja taas. Sitten olen juonut Tasavalta Viinaa, muttea vielä ei ole ehtinyt kulua läheskään niin paljon kuin eilen. Paljon toki jäljellä, koska ostan Alkosta aina monta viinapulloa kerralla. Olenkin jo tuttu näky Alkon kassoilla. No ei oikein keksi muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.