IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Ilmeisesti en osaa herätä ajoissaKeskiviikko 15.12.2010 01:24

Tänään, uten usein aiemminkin, heräsin yli seitsemän jälkeen. Sopivasti salkkareihin. Useaan otteeseen olen herännyt juuri hieman ennen Salkkareiden alkamista. Eilen taisin herätä juuri sponsoreiden mainostuukseen, eli hieman ennen alkutunnaria. Ehkä minulla on joku sisäinen kello joka käskee heräämään juuri ennen sitä. No huome4nna ainakin joudun heräämään aikaisemmin, sillä odotan vierasta kuuden aikoihin, illalla onneksi.
No herättyäni katsoin ne ohjelmat jotka tuli juoden samalla mehua kuivaan kurkkuuni ja sitten viskikänni päälle, kuten normaalistikin. Nelisentuntia vasta toki oltu hereillä, notta ei sitä itse känniä ole vielä oikeastaan tullut.
Kone on temppuillut sen verran, että sammui miten tahtoi ja katselin sen tähden televisiota, Unelmien Manhattan. Jostain vitun syystä en vaihtanut kanavaa. Kävin katsomassa elokuvateatteriassa katsomassa kyseisen elokuvan aikoinaan entisen tyttöystäväni kanssa. Muistan siitä episodista sen, että koko teatterissa ei ollut lisäkseni kuin muutama mies naistensa kanssa ja kaikiilla miehillä juuri sellainen ilme, että ei voisi vähempää kiinnosytaa :D ja myös pikkulikat hihittelivät kun astuin sisään. Se oli sen verran pieni teatteri, että sinne mahtuu jotain 200-300 henkilöä suunnillee ja kaikki näkevät kun joku astuu sisään. Jennifer Lopez oli seksikkäämpi kuin muistin. Muistin ja tiesin toki hänen olevan kunnon hottis, mutten silti että noin hyvännäköinen.
Olen tänään myös katsollut netistä Linnanmäen sivuja ja silleen. Sanoin pari päivää sitten, että aion mennä sinne ensi kesällä, joten se on sitten vähän niin kuin pikku pakko nyt. Tarvitsen vain jonkun mukaan, se on epäilyttävää jos aikuinen mies menee yksin huvipuistoon. Pullo, kamera ja kaveri mukaan. Sitä paitsi ne tekee hyviä vohveleita. No enköhän ole sanonut jo tarpeeksi tästä päivästä ja silleen.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.