IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Päiväkirjoja menetettyKeskiviikko 18.04.2007 00:58

Kuten otsikosta näkyy, yksi päiväkirjamerkint'ä on kadonnut. Sen ehkä ylläpito saattoi poistaa typerienien sääntöjen mukaan. Kuitenkin tiistaina ja keskiviikkona alkoholia meni taas kunnolla.
Nyt sitten OIKEASTI tämän päiväkirjan aiheisiin.
Koska minulta on pari päivää (oikeasti siis torstaista) jäänyt kirjoittamatta, teen niistä koosteen tässä.

Torstaina olin Edupolin koulutuksessa, jonka jälkeen menin kaupan kautta ostamaan lonkeroa. Sitten kotona sitä lonkeroa joinkin ja galleriassa ainakin muistaakseni olin.
Perjantaina pääsin koulutuksesta hieman aikaisemmin ja sitten muutaman kaupan kautta kotiin.
Kotona sitten viskiä juomaan ja monen vaikeuden kautta nettiin. Siellä sitten juttelin taas niitä näitä ja join viskiäkin taas aika paljon.
Lauantaina heräsin sopivasti Formuloihin ja aika-ajoissa paalulle ajoi Felippe Massa.
Formuloiden jälkeen ei ehtinyt kovin kummoisia tehdä kun sitten jo alkoikin MacGyver. Sen jälkeen galleriaan pariksi minuutiksi.
Sitten yhden lonkeron jälkeen Jcobin kanssa Olutpankkiin. Kaikki laulut menivät kuulemma hyvin, vaikkakin Pop musiikkia -kappale ei minusta kovin kummoisesti mennytkään.
Juttelimme myös parin viehättävän reilun kolmenkymmenen ylittäneen naisen kanssa ja menimm sitten koko kolmikko Bohemiaan Olutpankin sulkemisen jälkeen. Karaokeisäntä tuli myös mukaan, mutta en muista tuliko hän Bohemiaan saakka.
Sitten lopulta taksilla kotiin.
Rahaa tuon illan aikana meni minulta pelkkään alkoholiin yli 100 euroa, joten siitä jos laskee niin join lonkeroita lähes 30 kappaletta.
Sunnuntai ei ollut kovin kummoinen päivä. Formulat katsoin jotka Massa voitti. Formuloiden jälkeen lähdin Siwaan ostamaan taas reilun kasasn lonkeroa. Ne join, katsoin Simpsoneita ja luin Guinnesin ennätystenkirjaa vuodelta 2002. Pitäisi varmaan ostaa kohta puolin uusi.
Nukkumaan menin siinä yhdentoista aikoihin.
Eilen heräsin väsyneenä 20 vaille kahdeksalta ja silti onnistuin myöhästymään metrosta, onneksi ehdin seuraavaan ja ehdin ajoissa koulutukseen.
Päivä oli itse asiassa aika hyvä, koska pääsin pois jo puoli yhdeltätoista. Syy oli yksinkertainen, meidän oli alunperin tarkoitus lähteä Baronaan avoimien ovien takia (muut siis lähtivät). Minun ei tarvinnut koska olen siellä jo kirjoilla. Jäin kuitenkin Edupolin kirjastoon tietokoneelle koska siellä on kone huomattavasti nopeampi kuin minulla.
Sitten vähän ennen yhtä Itäkeskukseen ostamaan uudet farkut ja erilaisia lonkeroita.
Kotona joinkin sitten niitä lonkeroita ja katselin telkkaria ja olin netissä.

Tänään heräsin väsyneenävähän ennen kahdeksaa (en ole vieläkään päässyt rytmiin kiinni). Lähdin Edupoliin ja jouduin olemaan ilman konetta. Pääsin onneksi pois jo kahdelta.
Sen jälkeen Itäkeskukseen ostamaan Häjy -nimistä lonkeroa, joka on tehty 1900-luvun alkupuolella eläneille Isontalon Antille ja Rannanjärville. Lonkeroja ostin yhdeksän kappaletta ja niitä olen juonut tänään.
En ole paljoa muuta tänään oikeastaan kotiin tulon jälkeen kun juonut lonkeroa, ollut galleriassa ja katsellut televisiota.
Tulipas muuten pitkä päiväkirjamerkintä.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.