IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Koska eilinen jäi kirjoittamatta, niin luonnollisesti kitrrjoitan siitä koosteen tähän päiväkirjamerkintään.

Eli eilöen join siinä herättyäni Fishermans frend -nimistä alkoholijuomaa ja siirryin myöhemmin viskiin. Lopulta olin sohvalleni sammunut sopivasti lasi kädessä.

Tänään heräsin vasta puoli kahden aikoihin, toki sohvalta kymmenen aikoihin aluksi. Lähdin sitten työvoimatoimistoon laittamaan työpaikkahakemuksia (kun oma kone on niin hidas), lisäämässä aikaa matkakortille ja tietenkin oli pakko baarissakin käväistä sekä tietysti Alkossa.
Kotona olin viiden aikoihin ja söin pinaattikeittoa. Ruoan jälkeen sitten viinaan kimppuun ja nyt sellainen viskipullo (0,7 litraa) lähestulkoon vedetty tällä hetkellä.
No taidan laittaa tekstiviestiä kaverille kun oli viestiä minulle laittanut, ei muutta.

Hyvää illanjatkoa!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.