IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Kirjoitan lyhyestiKeskiviikko 12.12.2007 23:21

heräsin tänään, katsoin Pulmusia, olin netissä, join viinaa ja katselin televisioita. En jaksa kirjoittaa paljoa. Äitini kun vittuilee taas minulle tuossa vieressä taas.

Hyvää illanjatkoa!

Aina ei voi olla mielenkiintoistaKeskiviikko 12.12.2007 01:58

Otsikko siis kertoo sen, että aina eivät päiväkirjamerkkiiinät ole mielenskiintoisia. Osa myös johtuu siistä, että ne mielenkiintoisimmat ovat henkilöille jotka ovat lukollisissa kaveriryhmissä, heitä on nkahdeksaan vaikka elämä on sitä luokkaa että olen hiemwN AJATELLUT KARSIA SItäkin ryhmää. Alkaa vuoprokausia lähennä loppuaan, joteen sanon lyhyesti.
Ikis kävi täällä, katsoin sitteen elokuvaaq ja join viinaa ja silleen.

hyvää illanjatkoa!

Vältyin kurssiltaMaanantai 10.12.2007 23:47

Tänään heräsin siinä yhdeksän aikaan kauheaan räminään kun kissa(t) oli pudottaneet alas taulun. Molemmat olivat syyllisen näköisiä. Menin takaisin nukkumaan ja heräsin sitten lopulta puoli yhdentoista aikaan. Lähdin työvoimatoimistoon puhumaan kurssista johon minut oltiin alustavasti laittamassa. Sain heidät vakuuttuneeksi siitä, että en ole sopiva ihminen sinne. Alkon kautta kotiin, vaikka viinaa olikin kotona. Kotona koneelle ja sitten muutamia viinahuikkia ja lähdin myös kuntosalille tunniksi. Tulin kotiin ja söin kaksi oopperavoileipää. Sitten olikin jo melkein Salkkareiden vuoro ja otin myös huikkaa pullosta, vielä en kännissä kuitenkaan ole. Ei kai tässä ihmeempiä.

Hyvää illanjatkoa!

EastWestissäMaanantai 10.12.2007 00:06

Eilen heräsin puoli kahdentoista aikoihin ja kävin kaupassa TuplasBonuspäivien takia hankkimassa talouteen helvetisi vaikka mitä. Tulin kotiin, join pullon Gatoradea ja sitten kaljaa ja siideriä. Katsoin myös mäkihyppyä ja lähdin sen jälkeen Jcobin kanssa baariin, Aluksi olutpankkiin ja sieltä khänen reviirilleen, eli EastWestiin. Siellä sai laulaa vaikka mitä ja sitten yövyin hänen luonaan. Siinä baarissa ei tapahdu läheskään niin paljon draamaa kuin Olutpamlossa.

Heräsin tänään sitten kymmenen aikoihin enkä enää unta oikeen saanut. Lähdimme sitten kahdentoista aikoihin pois ja kotiini päädyin siinä puoli yhden aikaan suunnilleen. Söin aamiaista ja katsoin Pulmuset ja <Simpsonit ja mäkihyppyä. Sitten suihkuun kierroksen välissä ja sitten juomaaan Tasavalta Viinaani ja ruokaa. En aoikeen mitään enää oikeen muuta.


Hyvää illanjatkoa!

Päiväkirjaa, päiväkirjaaLauantai 08.12.2007 01:52

En enää muista mitä piti alunperin laittaa otsikoksi, joten tuli nyt tällainen. Olin herännyt siinä varttia yli yksitoista, enkä siis kerinnyt enää työvoimatoimistoon. Hetken päästä lähdin Kontulaan, bussilla, ostamaan Alkosta huomattavan määrän alkoholia. Myös ostin grilliruokaa, poliisihampurilaisen. Tulin Siwan kautta kotiin ja söin hampurilaiseni ja katsoin Pulmusia. Sitten join kaljaa ja sen jälkeen Tasavalta Viinaani. Nyt mennyt noin viinapullo (tämä pullo on siis iso viinapullon) jha ne kaljat. Olen pelaillut paljon nettipelejä ja kuunnellut musiikkia, Haaveillut naisista ja sen sellaista. Ei nyt ihmeempiä.

Hyvää illanjatkoa!

Soittoa odotellessaTiistai 04.12.2007 01:40

Herässin tänään siinä yhdentoista aikaan ja sitten nn menin koneelle katsomaan eoilisiä kirjoitteluja. Oli tullut kirjoiteltua taas kaikenlaista. Odottelin myös soittoa isältäni, mutta sitä ei tullut. Join Tasavalta Viinaani ja katselin Pikku Britanian toisren kauden. Olen myös olesskellut galleriassan ja pelannut pelejä. Ei kais muuta.

hyvää illanjatkoa!

Joulukkuun alku 2007Sunnuntai 02.12.2007 01:40

Tänään heeräsin siinä yhdentoista aikoihin ja sitten tein jotain. Sittemn klatsoin yhdistetyn hiihto-osuuden, viooiton ve Kirscssheisen. Mäkihyppyä myös luonnollisesti kaytsoin. Morgenssterrnn voitti. Saian myös karaokelaitteet kuosiin ja melko helposti, jokau vain meni pieleen eilen. Olen ottanut viinaa taas paljon (yllätys yllätys). ei kaih tässsä muuta ole.

Hyvää illanajatkoa!

Lisää huonoja uutisiaLauantai 01.12.2007 01:07

Aamulla sainheti aamusta kauhean uutisen postiluukusta. Työvoimatoimisto on pakottamassa minua taas johonkin helvetin kurssille. Kirjanpidon ja palkanlaskennan kurssille, joka kestää kahdeksan kuukautta!!!! Minä en osannut koulussa kumpaakaan pätkääkään. Menenkin työvoimatoimistoon ensi viikolla kysymään onko minun pakko hakea sinne? Jos joudun, niin se alkaisi 15.1.2008 ja kestää siis tasan kahdeksan kuukautta. Olin hieman aikaa koneella, söin aamiaisen ja lähdin Kontulan Alkoon. Ihmisiä oli paljon ja ostin lähes viimeisillä rahoillani viinapulloja. Kotiin ja hieman myöhemmin kuntosalille noin tunniksi. Hyppäsin myös pituutta noin kolmisen metriä ja juoksin kerran radan ympäri. Sitten kotiin katsomaan mäkihyppyä, Salkkareita ja Frendejä. Join samalla myös vadelma-mustikkaviiniä. Laskin sen riittävän täksi päiväksi ja sitten loput päivät viinapulloilla. Ýritin laulaa karaokea, mutta jostain syystä asetukset menivät pieleen, eikä ääntä saatu aikaan. Yritän sitä huomenna uudestaan. Nooh ei kai tässä sitten mitään muuta.

Hyvää illanjatkoa!

273. merkintä päiväkirjaanPerjantai 30.11.2007 01:05

Jooh elikkä tänään heerräsin siinä yhdenltätoista jälleen kerran. Söin aamiaista ja lähdin ulos. Kontulassa Lidliin viemään tyhjiä pulloja, sitten Kelaan viemään työttömyyslappuni, sitten Itäkeskukseen bussilla. Sheebaa Tarajoustalosta ja kolme pulloa isoa Tasavalta Viinaa. huomenna ostan lisää viinaa. Ai niin ja kävinhän minä Sampon pankissa nostamassa loput rahani siitä tililtä. Se on nyt siinä ja siinä joudunn ko Lasol-linjalle. Toivottavasti ene jodu, mutta se ei ole minusta kiinni. Ei tässä nyt oikeen ihmeempiä.'

Hyvää illnajatkoa!

Tarinaa, tarinaaTorstai 29.11.2007 00:51

Tänään heräsin puoli yhdentoista aikoihin ja menin hieman koneelle jasitten Kontulaan. Automnaatti ei suostunut antamaan rahaa. Menin pankkiin nostsamaan 40 euroa ja ahe ehdottivat tunnusluvun muutosya. Sanoin ettei tarvitse koska minulla on se kotona. Menin Alkoon ostamaan ison pullon Tasavalta Viinaa ja sitten kotia. Olin galleriassa ja innostuin myös kirjoittamaan erästä keskeneräistä tarinaani. Olen kirjoittanut sitä tiuhaan tahtiin. Tänään jo 32 sivua. Join mnyös alkoholia, vaikka kuinka paljon todella lyhyessä ajassa. Nooh kohta taida jatkaa kirjoittelua ja juoan mitä juoitavissa on.

Hyvää illanjatkoaa!