IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

BB-finaaliMaanantai 01.12.2008 01:03

Tänään heräsin puoli kahdeltatoista kun minut herätettiin kun Eläinkunnan ennätykset alkoi. Kyseisessa kategorissa oli superhait. Minun veikkaukseni, valkohai, oli sijalla kaksi. Ykkösenä oli vasarahai.
Ohjelman jälkeen lähdin Siwaan ostamaan Spriteä ruoan kanssa. Kurkku oli kuiva kun join viimeyönä lähes kaksi 0,7 litran Tasavalta Viinaa. Keskustelin viime yönä myös messengerissä vanhan runotuttuni kanssa ja muistelimme menneitä. Myös hänellä on alkoholiongelma ja siitä johtuen puheenaihe kääntyi moraalisiin krapuloihin. Toki myös naiset olivat puheenaiheena. Minäkin puhuin elämäni rakkaudesta. Se oli hyvää aikaa se runoaikani. Varsinkin kun sen osasi ja sai uusia kavereita. Ihanaa aikaa, valitettavasti sitä ei saa enää takaisin.
Niin ja mitäs muuta, niin katsoin erittäin surullisen elokuvan Youtubessa, Elefanttimies. Se on tositarina ja kertoo Joseph Merrickistä http://fi.wikipedia.org/wiki/Joseph_Merrick , en pitänyt siitä kun ne kyläläiset kiusasivat häntä. Se yksi oli varsinkin ärsyttävä.
Klo on nyt 18:51 ja jatkan myöhemmin.

Klos on nyt 22:56 ja jatkan nyt kirjoittelua. BB loppui juuru ja Anniina voitti, omat suosikit olivat Johan ja Tero. Syy, he olivat talossa alusta asti.
Oikeastaan en ole tehnyt sen kummempia taäällä. Juonut viinaa vain ja sen sellaista. Kirjoitus näyttää sujuvan hyvin kun wordia katson.

Hyvää illanjatkoa!

Mäkikausi alkoiPerjantai 28.11.2008 23:44

Herräsin tänään siinsö kymmeneltä ja läehdin Tysövoimatoimistoon. saain huomattavan helpottavan tuomion, ei tuomiota.
Ostisn Tasissta Alkosta kun kerraan sinne asti menin. Tulin kotiin niitä jumaan.
Katsoin myls mäkihyppyä ja nyt menee nyrkkeilyä. EM-taissto tulee kohta Asikaisen ja joankun toisen kanssa. Olen Asikaissene puolella.
Olene vetänyt Tasiksen ja toinen jonhyvin menossa, nottaa silleen.
Ei kai tässä mitään.

Hyvöää illanjatkoa!

KiitospäiväPerjantai 28.11.2008 00:35

Tänään on kiitospäivä Amerikassa, sainpahan otsikon päiväkirjaan sen kustannuksella.

Näin viime yönä psykologisen kauhu-unen. Pääosassa Kelly Bundy ja hänen veljensä Bud Bundy. Heidän vanhempiaan ei näytetty. Kelly alkoi kärsiä herättyään aina kuuloharhasta jossa joku koputtaa hänen oveaan ja hirviömaisella äänellä kysyy onko siellä ketään. Kellyn vastaus oli joka kerta ”ei”. Ovella ei koskaan ollut ketään. Sitä jatkui pitkään ja Bud alkoi olla huolissaan sisarensa terveydestä, kunnes hän alkoi saada samoja oireita ja näki myös välillä väläyksi hirviöstä joka ajoittain tervehti häntä. Siinä unessa oli paljon mielenkiintoisia asioita, jotka olen jo unohtanut.

Heräsin tänään yhdentoista aikoihin. Olin suhteellisen väsynyt. Join hieman teetä ja söin aamiaista ja kirjoittelin hieman erästä tarinaa. Jonkin ajan päästä aloin juomaan Karjalan kaljaa jota siis on 19 kpl yhteensä. En ole laskenut paljon on mennyt. Klo on nyt 18:08 ja jatkan myöhemmin kirjoittelua.

Klo on nyt 22:24 jaa katsoin ohjeölmani. Huomenna on pelottavat hetket edessä. Työvoimatoimiston henilökunnan jäsenet ovata sydämettömiä ihmissiä. En tunne/tiedä yhtään sarjamurhaajaa joka olisis sydämettömämpi. Kiittos työkkärin sadat suomalaiset tappavat itsensä. Suomi on paska maa. Saa näahdä huominen tuomioni.

Hyvää illanjatkoa!

Käyttökatko jatkuuTorstai 27.11.2008 00:03

Heräsin kymmenen maissa, söin pasteijan ja lähdin Kontulaan verikokeisiin. Kun saavuin paikalle, oli menossa nro 96 ja minä olin nro 101. Siitä huolimaytta jouduin odottamaan ikuisuuden, hidas palvelu. Toki kaikki edellä olevat, olivata pystyyn kuolleita zombeja, eli vanhuksia.
Kävin kokeiden jälkeen Alkossa sekä Lidlissä. Huomenna juon siis 19 kaljaa kun join yhden tänään. Parempi juoda kaljaa kuin viinaa kun menee seuraavana apäivänäa Työvoimatoimistoon. Eli perjantaian taas pitää pelätä.
Kotiin palattuani kuppi teetä, tölkki kaljaa ja sen jälkeen Tasista alas. Galleriassa tulee taas käyttökatko, kun hei eivät saaneet miteäädn aikaan. Se tulee klo 22:30.

Hyvää illanjatkoa!

Gallerian käyttökatkoaTiistai 25.11.2008 23:31

Kirjoirtan päiväkirjan jo nyt koska galleriassa eie voi olla klo kymmenestä eteenpäin käyttökatkoksen vuoksi. Ihmettelen miksi klo 22, miksei vaikkaa aamukolmelta jolloin suurin nosa on nukkumassa.
Tänään ollut tylsä päivä. Ei oikein mitään ollut. Tasavalta Viinaa vain juonut.

Hyvää illanjatkoa!

Ilmainen bussimatkaTiistai 25.11.2008 00:56

Tänään tuli herättyä siinä yhdentoista aikoihin ja kurkku oli kuivempi kuin koskaan. En saanut sylkeäkään aikaiseksi, jotta oisin voinut kostuttaa sitä. Ihminen voi kuolla jos on juomatta 36 tuntia, mutta itse en olisi kestänyt puoliakaan tuossa tilassa. Olo kuitenkin helpottui nopeasti saatuani vettä.
Sitten lähdin Kontulaan Alkoon, myyjä katsoi minua pitkään jo kassajonossa ollessani. Ilmeisesti näytin humalaiselta ja todennäköisesti myös olin hieman vielä eilisestä. Sen jälkeen menin Wenlaan baariin, sillä bussimatkasta en maksanut Kontulaan mennessä, kun kone oli rikki. Toisin sanoen minulla ei ollut aikarajaa siis. Toinen syys myös, että äidilläni oli vieras täällä ja ajattelin olla menemättä sitten ettei vieras kohtaa tämmöistä renttua.
Wenlassa join lähinnä siideriä ja lonkeroa pelaten samalla Photoplayta. Sisustusta oli muutettu ja kone oli täysin tyhmässä paikassa. Ei tehdä nopeusennätyksiä siinä paikassa. Paikallisen koneen ennätys keskituloksessa Amore Miossa oli naurettavat, noin 45 000. No minä pistin keskitulokseksi reilut 149 000. Amore Mio ei kuitenkaan ollut se jota eniten pelasin, vaan menin Texas Holdemiin. Pelasin lukuisia eri pelejä maailman suosituinta pokeripeliä. Eräs espanjalainen mies voitti melkein kaikki pelit joissa olin häntä vastassa. Se mies näytti muutenkin hieman epäilyttävältä. Päätin siis vaihtaa pelipöytää ja sitten minäkin aloin pärjätä paremmin.
Lähdin paikasta noin hieman ennen viittä ja tulin kotiini syömään munakasta ja juomaan Tasavalta Viinaa. Olen myös katsellut Youtubesta Eläinkunnan ennätystä, luokka Horrors. Eli se on siis sellainen jotka aiheuttavat kauhuja ihmisissä. Minun veikkaukseni ykköseksi on hämähäkki. Toistaiseksi tulleet susi, hiiri ja piraija. Klo on n yt 19:27 ja menen Salattuja Elämiä katsomaan. Palaan myöhemmin asiaan.

Nyt klo ron 22:34 jaa olen katsellt Televisiota. Elsäinkunnan ennätyksissä arvaamani hämähkki oli vasta sijalla neljä. Listan kakkonen, keäärme, oli mielestäni outo. Kuka nyt käärmettä pelkää? Ilmeisesri moni. Minsun pahin pelkoni ei ollut listalla.
Oleen juopotellut samalla ja koko ajaan ja sen taitaa huomata kai.

Hyvvää illanjatkoa!

506. merkintä päiväkirjaanSunnuntai 23.11.2008 23:52

Jäi eilinen väliin, joten kirjoitan koosteen siitä.

Eilen heräsin joskus, kun ei nyt voi muistaa. Lähdin Alkoon ostamaan neljä Tasista ja kaksi pulloa Pato Amadoa.
Kotona sitten join lähes kaksi 0,7 litran Tasavalta Viinaa raakana tuttuun tyyliin ja ilmeeni oli hieman erikoinen loppuiltana.

Tänään heräsin tyyny ja olkapääni ihan veressä. Katselin Eäinkunnan ennätykset, kategoriana tappajakäärmeet. Minun arvaukseni ykkössijan omistajasta meni ensimmäistä kertaa oikein. Eli most extreme oli kuningaskobra. Jotain hyötyä käärmekirjasta jonka sain pentuna. Se tappajakissat oli aika huvittava, siis se ykkönen. ”That´s why when it comes to killing, the housecat really is the most extreme”. Minun veikkaukseni, tiikeri, ei ollut koko kympin kärjessä.
Sitten hieman myöhemmin aloittelin ensin juomaan jämät Tasavallasta ja sitten aloitin uutta pulloa. Klo on nyt 19:37 ja kirjoitus sujuu, palaan asiaan myöhemmin.

Klos nyt 21:49 ja menneyt melkein koko uussi Tasiskin. Jonkin verraans jäljellä. Katsellyt youtubessa erilaisia linkkejä, Mr. Bean, engalannin hauskin mies.
Ri kai tässä sen kummempoa.

Hyvää illanjatkoa!

Nyt ollaan sujut, LidlLauantai 22.11.2008 01:41

Heräsin stänään vasta siinä kahdentoista maissa jaa siinä kahden maissa kohti Lidliä. Sanoin myyjälle korissa nolevan 20 kaljaa, mutta kotona paljastuikin, että niitä oli 19. Oma moka. Aiakoinaan, kauan sitten tuli päinvastainen tilanne. Silloin minulta laskutettiin yhdestä vähemmin. Eli nyt ollaa tasoissa.
Olen juonut siis kaljaa tänään ja siksi kirjoitus sujuukin. Oikeastaan mitään sen kummempaa kirjoitettavaa ole ollut.

Hyvää illanjatkoa!

Viinamoinen torstaiPerjantai 21.11.2008 01:50

Hrräsin sitteen siinä yli kaahdentoista ja sitteene oleielin myös galleriassa aja mietin pitkään eollako kaljakauningas vai see viinamiees. Ene ole toistaiseksi skeksint itselleni siitä lempinimee. Minulla oan Loinekeroparoni, viskikeisari ja akaljakuningas.
Näian Taas muusten erikoisia unia. Olsin huvipvuidtossa muideen kanssa. Se oliu aika väkivaltaineen huvipuissto, kosska siellä saisis helposti kuolemaan. Yhdessä laitteestaa saisi niin kaovaa kyytiä, että jos vartaloaa liikuttaa ylhäällä niin jäissi jumiin ja ahukkuisi veteen. Toisesssa taas mentiin 218-kilometriselläe koneella ja jos nossraaa pään ylöss niin se voidaaan vetää irti. Koalmas lienee epahin, siihen joududttiin jonkun sairaan nsoidan luokse ja aoli kolme ovea. Yhdestäs joutuu pohjattomaaan kuiluun ja topoisesta loppueleämäksi poatsaaksi, eli kuolema. Moni svierass siis kokis koshtalonsa siellä ha kuolivata. Näeeen muuten aika usein väkivaltasiisa unia.
<nos mitäss sitten tänääen kävvin ostamassaa <Siwasrta neljä kalajaa alkujanoona. Kun ne oli mennyt niin kaikkia Tasikset obat jäljellä. Kirjoritus sei taida oikein onnistua, aaion kuiten otsikon laittaaa koska aina on sotsikko kuosissa josa kirjoitaan sen niin helevetin hitaastsi.
Tasaaavaltaa menneyt ihan ahelvetissti ja silleen. Esai kai muuta.

Hyvää illaanjatkoa!

503. merkintä päiväkirjaanTorstai 20.11.2008 01:50

Herärsin vasta yli kahtentoista aikoina ja sitten oleilin laiskana, ei oikeen mitään jaksanut tehdä. Kävin ostamassa Siwasta tuoremehua jaa join teetä katsoen Kolmas kivi auringosta –sarjan. Teen jälkeen rakasta Tasista kurkusta alas. Yllättäävn hyvin kirjoitus kuitenkin sujuu. Minöe en oikeastaan keksi mitään kirjoitettavaa.

Hyvää illanjatkoa!