IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Kuumaa, niin kovin kuumaaMaanantai 31.10.2011 01:48

Tänään heräsin aikaisin ja yritin tänäänkin saada lisää unta. Olen ollut pitkään hereillä siis. Minulla on hämäriä muistikuvia viime yöstä, että olisin yrittänyt päästä sanomaan jotain OkCupidin Katfishhhille. Hän kuitenkin ottaa vastaan viestejän vain jos match on vähintään 70% ja meillä on 68% match. Pidän häntä kuitenkin mielenkiintoisena naisena.
Olin nähnyt viime yönä unen, jossa minulla oli omana rouva Jarkkona 14-vuotias pikkulikka ja kovin rakastuneilta me vaikutimme. Uni ehkä halusi kertoa minulle, että minun on jo korkea aika saada oma emäntä. Pitäisi kai sitten vetää ykköset ylle ja hienoihin klubeille seurapiirirouvia pokailemaan. Enemmän minä kyllä käyn pubeissa ja pussailen minua lähes puolet vanhempia varattuja naisia. Ei se olisi ensimmäinen kerta kun mustasukkainen aviomies minut yrittäisi teloittaa. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin ajankohtaisempi ongelma kuin tyttöystävän puute. Minä nimittäin olen huolissani työtilanteestani. Olen vielä työelämässä, mutta huomenna viimeistä päivää virallisesti. Minä näin niin kuin suoraan sanottuna pelkään, että minut käsketään takaisin lusimaan. No toivottavasti ei pakoteta. Tänään kuitenkin olen vartaloltani ollut kamalassa kuumuudessa ja olen sen takia ollut, ja tälläkin hetkellä, ilmaq paitaa. On niin helvetin kuuma tänään. Aloitin ryyppäämisen ajat sitten ja olin pari tuntia vailla minkään sortin muistikuvaa. En muista paljon kirjoituksistani galleriaan, johtuukohanse tästä kuumuudesta? Muistan sen, että katsoin Kill Bill kakkosen, tylsä kuin mikä. Tilasin myös pizzaa jostain syystä. Viskiä ryypätty on, mutta känniä ei näytä tulevan. Johtuukohan sekin kuumuudesta? Ai niin ja tulihan Formulatkin katsottua ja kellojakin siirrettiin. Äitini soitti minulle tänään ja kertoi siitä, joko on hyvä asia, sillä olisin muuten ihmetellyt miksei Formuloita tule. Vuorokausi uhkaa loppua, että heippa.

Hyvää illanjatkoa!

Sega Mega Drive 23 vuottaSunnuntai 30.10.2011 01:32

Tänään heräsin jo puoli kymmenen maissa. Yritin taistella unettomuutta vastaan tunnin, mutta hävisin. En vain kyennyt saada enempää unta. Pakko oli nousta ylös ja join yhden Edin. Katselin mitä olin kirjoittanut galleriaan. No olihan siinä settiä. Veren kusemisesta puhuminen ei nyt taida sytyttää naisia :D ja lisäksi minua syytettiin spoilauksesta. Eilen tehty päiväkirjani tyttöystävähakemus. Kannattaakin tehdä tyttöystävähakemus tuossa kunnossa :/. No joka tapauksessa Edin jälkeen aloitin ryyppäämisen. Tällä hetkellä klo on 12:35 ja myöhemmin jatkan kirjoittelua.

Klo on nyt 14:54 ja olen oleskellut OkCupidissa ja tehnyt siellä testin ”The Badass Secret Agent test?” Sain arvioksi Broc Samsonin ja minulle sanottiin näin: ” He is skilled in combat... not the type of guy with a gun... but when it comes down to it. you are just like him. brash. uncaring. manly in its manliest. Be proud you are the walking embodiment of power and brute force.” No onhan sitä tullut baarissa useaan otteeseen aggressiota näytetty ja silleen, niin ja loppujen lopuksi olenhan minä oman rappuni parhaita taistelulajien taitajia (inside-läppä, mutta silti totta). Myöhemmin jatkan päiväkirjaa.

Kello on nyt 15:36 ja katsonut olen monta Disaster Datea ja huomasin edellisessä olevan ns. ”huonojen deittejien järjestäjänä” Jayson Blair. Hän näyttelee Maxia The hard times of RJ Bergerissä ja eilen minä juuri hänen roolihahmostaan tein mukamas spoilerin. Sen tähden se on minusta omituista, että juuri tänään näin hänet telkkarista. Yleisesti ottaen tuosta kyseisestä ohjelmasta minulle tuli mieleen omat huonot treffit. Minulla on siitä videokin, mutta näin nopeasti jos joku pitäisi nimetä, niin kyllä se kamalin deittini on HyberMinna, sillä vaikka Riihimäen muija olikin ruma kuin synti, niin olen minä mielummin ruman kuin tylsän naisen kanssa. Myöhemmin jatkuu kirjoittelu.

Klo on nytten 17:28 ja sain tiedon, että Amber Lancaster on peräti 31-vuotias. Hänen roolihahmonsa Jenny Swanson on 16-vuotias, joten lähes puolet nuorempi. Käytännössä minä voisin siis esiintyä 13-vuotiaana teinipoikana yläasteella. Itse luulin Amberia teiniksi, joten miksei muutkin voisi luulla minua. Sanoisin vaan, että minulla on koko elämä ollut yhtä stressiä ja siksi näytän ihan vanhalta pierulta ikäisekseni. Itse asiassa jos katsoo minun kuva-albumiani, niin olen minä joissakin kuvissa aika rupsahtanut, mutta kaikki kurkimäkeläiset miehet ovat omalla tavallaan rupsahtaneita, joko henkisesti tai fyysisesti. Kirjoitus myöhemmin jatkuu.

Klo 19:07 on nyt. Formulat katsonut olen minä. Vettel taas kerran paalupaikalla. Keksin otsikon päiväkirjalleni, sillä Sega Mega Drive julkaistiin tasan 23 vuotta sitten. Vanha kunnon Sega Mega Drive oli minun lapsuusajan pelikoneeni. Silloin elin aikaa, jolloin eläminen oli vielä kivaa.

Klo nyt 22:2w3 ja kiatsoin tuossa uudesti alkaneen Syksyn Sävelen ja minua avitiyutti se kun kaikki firmat antoivat isoja summia siihsen ehyväntekeväisyytenn syöp0äjärjestys tai jotain. Ei minua tietenkään vituta sase että mihin ned rahat antoivat, vaan enemmänkin se ettei yksikään yksittäinen kansalainen antanut isoa summaa rahaa. Osana ajan m8inun jopa teki itse mieli lahjoiittaa vaikka 1000 euroa ainoastaan vittuillaksenie noille isoilloe firmoille. Kyllä minä aina yhden tonnin voin törsätä. Juontajins aoli joku nainen ja Mikko Alatalo. Mikko olia minusta hieno valinta, koska hän on itse vovittanut neljästi kyseisen kilpailun. Jari Sillanp’’ää voitti kilpailun, eli oikea mies voitti. BB:tä katselene ja viskiä ryyppäilen. Ei tässä nyt muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Tyttöystävähakemus tai jotainLauantai 29.10.2011 00:28

Heräärminerne tuolli tuossa jossain vaiheessa. En nukkunut ainakaanan paljon, sillä yritin pitkään saada unta lisää. Katssoin yhden jakososn Isänmaan Toivoja ja sen jälkeen join energiajuoman. Sittemn aloitin kunnolla taas ryyppäämisen. Ryyppäämistä jan ryyppäämistä jaatkkuvallan syötölllä. Minä kitenkin ölatasin uuden kuvan galloeriaan, sen tiedän kuitenkien jan sitten minä olene ollut n täällä hgalleriassa. Minä myös skatselin Netlogia jka muuta, ei videota kun sitä lkatsellaaan onko tarpeeksisi asiallinenel. Minä sanoin videossa esim. nääin: ”"I´m currently single, but you can do something about it, if you like". Joududid jkkopioimaan sen, sillä olen avian liiaan kiännissä kirjoittamaan sen, emuttta kuitenkein on tyttöystävähakemus. Tytttöystävä hakemus joo, hieman aihe kopioitua Ceckalta, sillä hänellä oli läpällä tehnty poikaystävähakemus. Minullka kait sitten eoma versiso9, eli trytttöysdtsävähakemus. Minun aianaoayt vaatimuksen ei ovat ne että on nainen ja vaähintään 18, niin ja ei eläinrääkkäärä. Omalla tavaallaaann minä olenekin aika herkku naisten mielpestä, sillä useart naioset ovat plsulamisen jälkeen tulleet pöytään seuraksi. No joopa joo. Olen oikeasti ruma akuain syntit jsa ne naiset myös rumia.. Tai ei nyt rumia, minua vain lähes spuolet vanhekmapapia- eli euee onghelmia.. Tyttöystävävhakekmus on kuitenkien bvoimassa. Ryyppään t’ässsö jatkuvasti ja na minaiun taitaa olla paaarasta laittaa tämä nyt gallleriaan ennene kuin tämä menee siihen, etteen eole enää ollenkaaan n kirjoituskyvyssä.

Hyvsää illanjatkoa!

TubelyPerjantai 28.10.2011 02:04

Tänään heräsin vasta yhdeltä päivällä. Herättyäni join yhden energiajuoman ja sitten aloin ryyppäämään viskiä. Samalla kävin koneella, ja minun sähköpostiini oli tullut viesti Esalta, jossa hän pyysi minut kaverikseen Tubelyyn. Koska olen tuntenut Esan jo pitkään, niin en ajatellut hänen kutsuvan minua millekään paskasivustolle, joten liityin sinne. Koska minut kutsui suomalainen, niin laitoin koko profiilin suomeksi, mutta vasta myöhemmin tajusin, että tietysti se on parempi laittaa englanniksi. Otin itsestäni videon ja onnistuin viimein laittamaan sen koneelle. Videossa minä lähinnä vain kerroin itsestäni. Se kesti noin puolitoista minuuttia ja se omalla tavallaan kuulosti enemmän joltakin treffi-ilmoitukselta. Yritin lisätä videota sivustolle, mutta sinne ei ilmeisesti voi lisätä videoita muualta, kuin Youtubesta. Se siitä sitten siis. Profiilini muokkaus ei aluksi ja lähjetin Esalle viestiä, että: ” Siinä miten ihmeessä saan lisättyä videon, jonka itse tein kamerallani? Mitä helvetin järkeä laittaa jotain Youtube -videoita? Oisin halunnut esitellä itteni videolla. sitten kun kirjoitan englanniksi profiilia, niin se koko ajan sanoo, että seperate with commas. Joo mä erotan ne pisteillä, mutta aina heittää samaa paskaa ja en voi laittaa nyt englanniksi profiilia. Kukaan ei siis tajua ollenkaan mitä mä puhun kun tää sivusto on niin perseestä, tai sitten en vaan osaa”. Joo siis näin jälkein päin tarkoitin pisteellä pilkkua ja sain myös myöhemmin laitettua sen englanniksi. Minulla on nyt kuitenkin video koneellani ja vituttaa kun en ole jakanut sitä minnekään. Taidan ehkä lisätä sen vaikka Netlogiin, sillä ei se oikeen galleriaan sovi. Olen ollut niin tuntemattomana Netlogissa, että se sopii enemmän sinne, tai voisin myös kokeilla Twitteriin laittaa. Minähän loppujen lopuksi puhun koko ajan videossa englantia.
Kello on njyttem 17:30 ja jatkan kirjoittelua myöhemmin.

Jatakana kirjoittelua amyöhemmin ja yritin tosiaan laiterlla videoita sekä Netlogiin että Twitteriin. Netlogiin se onnistui, muttei Twitteriin. PÅperiaatteessa olisi ollut parempi ettei olisi kumpaajaan, sillä alussa sanoin oelevani uusi täälölä. Netlogiin ja Twitteriin liityin moloempiin nimittäin ajat sitten jo. Joka tapauksessa mainä olen ryypännyt kunnolla viskiä,s mutta ajatus pelaa kunnolla kylläkin. Ainakai paljon kyllä punaista anäyttää kun tätä Wordissa kirjoitan. No olenjan aika jurrissa toki sjos nyt totta puhutaan. Ei kait tässä muuta.

Hyväävä illanjatkoa!

Lomaa ja vapauttaKeskiviikko 26.10.2011 02:17

Tänään viimeinen työssäolopäiväni, mutta olen kuitenkin vasta lomalla. Maanantaina on se vihoviimeinen, ellei minulle kesken lomaa soiteta ja pakoteta takaisin. Joka tapauksessa on ainakin vähän aikaa vapautta. Tänään en herännyt väsyneenä ja en myöskään lähtenyt vittumaisena töihin. Odottelin innoissani työpäivän loppumista. Sain läksiäiseksi villasukat ja kukkapuskan. Sanottiin, että tässä vähän lämmikettä ja annettiin sukat, itse minulle tulee lämmikkeestä mieleen ihan muuta kuin vaatteet. Tungin koko kukkapuskan ja sukat reppuuni ja lähdin pois iloisin mielin, mutta silti varautuneena. Kotiin tultuani, aloin ryyppäämään viskiä ja oleillen koneella ja katselin aivan liikaa televisiota. Katsoin telkkaria kuudesta yhteentoista putkeen. Niin ja olen miettinyt laittaa videon pitkästä aikaa galleriaan, pitää vaan miettiä aihe sille. Omalta osaltaan voi tuntua oudolta se, että huomenna ei tarvitse mennä töihin. Ei kait muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Minun paras kuvaniSunnuntai 23.10.2011 01:32

Heräsin puoli kahdentoista aikoihin ja join yhden Batteryn piristyäkseni. Energiajuoman jälkeen aloin juomaan viskiä. Kävin netissä galleriassa ja katselemassa OkCupidissa olinko saanut vastauksen eiliseen kysymykseeni. En ollut saanut, mutta yritin uudelleen saada uutta kuvaa arvioitavaksi. Ei onnistunut. Olen sitten katsellut vanhempia kuvia, joita olin lähettänyt arvioitavaksi ja tämä kuva romantikko86 on minun menestynein. Voitin 65 sadasta vastustajastani. Vastustajat olivat suurimmaksi osin kylläkin rumia kuin synti. Omasta mielestäni näytän tuossa lähinnä joltain kirvesmurhaajalta. Minun parhaimmat kuvat ovat My best Facessa lähinnä kuvat, joissa näytän hieman vaaralliselta. Ehkä tytöt tykkäävät vaarallisen näköisistä miehistä, vaikka omasta mielestäni ihminen on paremman näköinen hymyillessään. Vaikkakin tämä kuva oli pärjännyt myös aika hyvin romantikko86 (53/100). Minä haluankin nyt teiltä gallerian jäseniltä, niin miehiltä kuin naisilta, kysyä mikä on minun paras kuvani. Sillä tarkoitan kuvaa, jossa olen ainoastaan minä itse ja sellainen jossa yksinkertaisesti olen parhaimman näköinen. Vastauksia odottelen, sillä minä oikeasti haluan tietää. Tällä hetkellä kello näyttää aikaa 14:35 ja jatkan kirjoittamista myöhemmin.

Nyt se allkaa olla jo siinä pusoli yhdentoista maiossa ja minulla ei ole mitään lisättävävää. Viskisiä menneyt ja ajateltu on entisisä naisia, naisiaa silloisn kun iollin vielä nuori mies, silloijn kun en vielä ollut ryypännyt itseäni töähän kuntoon. <notta soilleen.

Hyvää illlranjtakoa!

Mary Blairin syntymästä 100 vuottaLauantai 22.10.2011 02:37

Tuon naisen syntymästä tulee tänään 100 vuotta ja Google on peräti laittanut sen kunniaksi maininnan siitä etusivulleen. Näin viime yönä unen, jossa olin kutsuttuna linnanjuhliin. Olin saanut kutsun täysin yhdentekevän syyn takia. Mietin jonossa koko ajan mitä sanoisin presidentille kättelyvaiheessa, enkä sitten muistanut yhtään mitä sanoin. Vedin siellä linnassa sitten lärvit ja Arajärvi toimi hovimestarina. Lopulta lähdin jatkoille BB-Ksenian luokse Ismo Laitelan ja Jarpin kyydillä. Ksenian juona oli juoppotappelu meineillään ja muutamat ihmiset galleriassa haukkuivat meitä kaikkia juopoiksi. Ksenia heitti meidät sitten ukkonsa kanssa meidät kaikki ulos. Sitten Ismo alkoi itkeä. Matka jatkui katuryyppäämiseen ja heräsin kadulta Jarpin vierestä (onneksi vaatteet päällä). Että sellainen uni :D, jonka valitettavasti herätyskello katkaisi. Väsyneenä oli pakko töihin raahautua, ei voi mitään. Työpäivä oli vaan kunnialla kestettävä loppuun ja sieltä sitten Hesen ja Alkon kautta kotiin. Olin kotona vasta puoli seitsemän aikoihin ja söin hampurilaisen ja aloitin viskin ryyppäämisen. Vaihdoin myös gallerian oletuskuvani, sillä tuorein kuvani romantikko86 on liian masentava. Sain galleriassa heti sen jälkeen uuden kaveripyynnön ja minulla on nyt 22 julkista kaveria. Kysyin myös OkCupidista miksen voi enää lähettää kuvaa arvioitavaksi. Nyt katson South Park –maratonia ja ryyppään viskiä. Ei sen kummempia.

Hyvää illanjatkoa!

Maailman ravintopäiväMaanantai 17.10.2011 02:49

Tänään vietettiin tuota päivää siis. En tiennyt sitä ennen tätä päivää, mutta Wikipedia kertoi ja sain otsikon päiväkirjaan. Joka tapauksessa minä heräsin puolen päivän aikoihin ja aloin juomaan kaljaa, ja katselin dvd:ltä Isänmaan Toivoja ja sen jälkeen Frasieria. Otin myös itsestäni kuvan web-kameralla. Minun on otettava joka ikinen viikko uusi kuva galleriaan ensi vuoden helmikuuhun asti laskelmieni mukaan.. Tuli myös Formulat katsottua ja pari muuta ohjelmaa telkkarista. Minulla on ollut nouseva sunnuntaivitutus meneillään. Huomenna taas töihin, mutta työpäiviä kuitenkin ainoastaan seitsemän. Minun työsuhdehan on kuun loppuun asti, mutta viimeiset neljä työpäivää olen lomalla. Seitsemän työssäolopäivää siis jäljellä. Jos olisin täysin varma, että tuon jälkeen olisin vapaa, niin sitten ei vituttaisi niin paljon, mutta aion olla koko kuukauden loppuun asti varautuneena. Sitä kun ei koskaan tiedä. Sunnuntaivitutus kuitenkin kova ja lopettelen tätä päiväkirjaa.

Hyvää illanjatkoa!

Jarkko The Darth MaulSunnuntai 16.10.2011 02:40

Heräsin tänään väsyneenä puoli kymmeneltä ruokkimaan kissat. Sitten menin takaisin nukkumaan ja heräsin ns. oikeasti kahdentoista aikoihin. Sitten kävin suihkussa, sillä en jaksa pitää sitä tyhmää pipoa päässä pään kutinan takia. Jos pää on likainen ja se kutiaa, niin pipon laittaminen auttaa, minua ainakin. Söin sieltä tultuani aamiaiseksi eilen ostamani hampurilaisen ja join aamiaiseksi yhden kaljan. Tuon jälkeen aloin ryyppäämään viskiä. Galleriassa Cecka oli vihdoin viimein hyväksynyt kaveripyyntöni <3 ja nyt minulla on 20 julkista kaveria. En minä kuitenkaan lähetä kaveripyyntöjä kenellekään pelkästään natsan takia, mutta minä toki hyväksyn niitä helposti. Prosessihan menee niin, että jos joku tuntematon lähettää minulle kaveripyynnön, niin tsekkaan profiilin. Riittää siis vaan, ettei ole eläinrääkkääjä, koska minä rakastan kissoja. En ehtinyt olla galleriassa kauan, koska netti meni oflineen. Ei ole verkkoa. Sen tähden olen katsonut pari tuntia My life as Lizia telkkaria.. Uskon kuitenkin, että netti vielä toimisi tämän illan aikana jossain vaiheessa. Kello on nyt 15:30 Ja jatkan kirjoittamista myöhemmin. Sain myös tämmöisen kommentin tehtyäni Star Wars testin tehtyäni:”You are 81% ruthless and 72% Dark Side”. Olen kuulemma Darth Maul.

Troin myös uuden testin tytöistä ja deittihommista yleens’ä. Olen Stalker testin mukaan, ja olen muuten oikeassa elämässäkin. Testin mukaan minun kuitenkin pitää hyväksyä asia ja jatkaa eteenpäin. Klo on nyt 17:44 ja jatkan myölhemmin lisää.

Formulat katsoin äsken ja Hamilton paalulla, notta silleen. Minulla on nyt sellain3n olotila, että seuraavan Hamilton-fanin nähdessäni aikoisin tunkea hänen päänsä tehosekoittimeen. Minulla ei valitettavasti vaan ole tehosekoitinta, mutta voin improvisoida aina. Kello on nyt 18:59 ja silleen.

Lkkelom on nyt semmoiset reilyt yksitoista jajikjsa risartt j a sammuin tuossa välillä. Minä kuitenkin nheräsin tuossa avälissä ja siölleene. Ein tässäå varmaaan kannata aruveta puhua sen enempiä ja silleen..

Hyvää illanjatkoa!

Loma-anomus hyväksyttyPerjantai 14.10.2011 01:51

Työpäivä oli raskasta ja eilisestä raskaasta ruumiillisesta työstä olin saanut vittumaiset selkäkivut kannettuani puoli kymmenestä päivän loppuun asti (ruokatuntia lukuun ottamatta) arviolta noin 50-70 –kiloisia laatikoita. Käsissä ei ole vikaa, mutta selkä menee, sillä kannoin ne sillä tavalla, joka rasittaa selkää. Olisi pitänyt kantaa, sillä tavalla, että kannettava tavara on kiinni rinnassani kun kannan sitä. Olisi selkä pysynyt suorassa paremmin. Joka tapauksessa otin tänään kipulääkkeen töissä selkäkipuihin ja samaa hommaa kuin eilen. Tällä kertaa nostin enemmän järkeä käyttäen, kävellä selkä suorassa laatikko vasten rintaa. Ei ole selkäkipuja enää. Minulle myös sanottiin, että jos selälleni tapahtuu jotain, niin pitää heti mennä työterveyslääkäriin, sillä minuthan on vakuutettu niin kauan kuin olen tuolla töissä. Pääsin siinä kahden aikoihin tekemään paperitöitä ja tietokoneella ollessa katsoin lomahakemukseni edistystä. Tänä päivänä se oli hyväksytty ja nyt siis, ainakin alustavasti, viimeinen työssäolopäiväni on 25. päivä, vaikka virallisestihan se on edelleen se 31. päivä. Minulle jäi paljon paperitöitä huomiseksi, sillä olen viimeiset kaksi päivää ollut lähinnä varastohommissa. Töistä lähdin kotiin S-Marketin kautta ja ostin 24 kaljaa juotavaksi. Olen juonut kaljoja, katsellut telkkaria ja ollut koneella. Ei sen kummempaa.

Hyvää illanjatkoa!