IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Keskiviikko 26.4.2017Keskiviikko 26.04.2017 22:24

En ole oikein varma mihin aikaan voisi sanoa minun heränneeni, sillä heräsin jotain 12 suunnilleen, mutta sinnittelin unta ja mahdollisesti sain sitä. Minä kuitenkin nousin ylös yhden jälkeen ja aloin juomaan Tasista ja pelaamaan farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen. Katsoin myös Tervetuloa perheeseen ja Housen. Photofeeleriin ja galleriaan tulin. Täällä galleriassa oli tarlugn:n yksityinen ystäväkutsu, jonka hylkäsin saman tien ja sanoin hänelle, että julkinen tai ei mitään. En hyväksy yksityisiä kaveripyyntöjä, se on loukkaavaa. Ikään kuin häpeäisi minua. Minä Photofeelerissa olin saanut taas kommentteja, että näytän aggressiiviselta. Pitäisi hymyillä enemmän. Jos ihminen hymyilee liikaa niin se muuttuu irvistykseksi, ihan kuin jollain psykopaatilla. Itse asiassa jos ihminen hymyilee koko ajan niin silloinkin vaikuttaa psykopaatilta. Minun tuoreimmasta kuvastani galleriassa on aikaa semmoiset kutakuinkin 10 kuukautta. Olisihan se hyvä päivittää joskus. Minä joka tapauksessa myös katsoin Pulmuset ja muutaman jakson Degrassia. Nyt alan kuitenkin katsomaan Salattuja Elämiä kellon ollessa 19:32 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja Tasiksen juomisen lisäksi katsoin siis Salkkarit ja niiden jälkeen Kummalliset kammot, joissa oli tällä kertaa lintukammo. En tiedä virallista nimitystä lintufobialle. Minun on jotenkin vaikeaa samaistua siihen miten joku voi pelätä kanaa esimerkiksi. Sen voi ymmärtää jos vaikka pelkäisi kasuaaria, joka on maailman vaarallisin lintu. Strutsi on isompi lintu, mutta kasuaari on aggressiivisempi ja jos se potkaisee sinua, niin ilman pikaista hoitoa sinä todennäköisesti kuolet. Katsoin sen jälkeen Mad Cook Show:n ja nyt katson Arman Pohjantähden alla, jossa on nyt aiheena poliisivoimat. Me kaikki olemme saaneet poliisivoimilta negatiivisia vaikutuksia. Minulla itsellä on huonoja kokemuksia kun poliisit ovat minut ottaneet. Väkivaltainen käytös kännissä. Ehkä se onkin parempi soittaa poliisit kun minä heittelen tuoleja ympäriinsä. En minä onneksi ole koskaan tehnyt mitään todella kamalaa, kuten tappanut tai raiskannut ketään.
Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Takaisin Photofeeleriin pitkästä aikaaPerjantai 21.04.2017 22:45

Heräsin tänään suunnilleen puoli kahden aikoihin ja aloin juomaan Tasista ja menin tänne galleriaan samalla musiikkia kuunnellen. Siinä puoli kolmelta katsoin katsoin kaksi jaksoa Goldbergeitä ja sitten monta jaksoa South Parkia. Kävin myös pitkästä aikaa Photofeelerissa ja arvostelin ihmisten kuvia bisneksen, sosiaalisuuden ja deittailun perusteella. Yleisesti ottaen kuvissani olen kommenteissa surullinen, aggressiivinen, ylimielinen, pelottava ja pitäisi hymyillä enemmän. Eniten ääniä olen saanut tähän kuvaan romantikko86 177 ääntä sosiaalisuudesta arvosteluperusteena. Tällä hetkellä galleriassa olevaan oletuskuvaani on sanottu, että näytän ihan entiseltä linnakundilta. Sanottiin myös, että näytän liian juopuneelta. No mitä odotit? Menen baariin jotain limuja juomaan koko illaksi? Minä kyllä olen juonut ennen Alkoon menoa baarissa joskus lasin limua, koska suu on niin kuiva, että pakko kostuttaa sitä. Kerran pyysin lasin vettä ja sain ilmaiseksi, koska se on vain vettä. Kerran sain muuten baarissa ilmaiseksi kupin kahvia, koska olin niin väsyneen näköinen ja minut haluttiin hieman pirteämmäksi ennen seuraavaa lauluani ja juomaa. Oikeastihan kahvi ei ole erityisen piristävää. Antakaa mielummin kokaiinia tai amfetamiinia minulle kahvin sijaan. En maksa siitä, mutta otan ilomielin vastaan jos ilmaiseksi tarjottaisiin. Tällä hetkellä katson elokuvaa Kunniattomat paskiaiset. Ei kai tässä muuta. Pitäisi ehkä syödä jotain, koska olen syönyt tänään ainoastaan yhden pasteijan.

Hyvää illanjatkoa!

Koko päivä pelkkää televisiotaKeskiviikko 19.04.2017 23:20

Tänään heräsin siinä yhden jälkeen ja aloin sitten juomaan Tasista samalla kun pelasin farmipeliä ja katsoin telkkarista 70´s show:n, eiliset Pulmuset, Tervetuloa perheeseen, Housen, Pulmuset, Seinfeldin, Shark Tankin. Olin myös täällä galleriassa ja katsoin myös samalla Salatut Elämät ja Kummalliset kammot. Kummallisissa kammoissa oli aquafobia tällä kertaa. Minä itsehän en osaa uida, mutten pelkää olla vedessä. Periatteessa on muuten ihan sama asia heitätkö minut syvään uima-altaaseen vai ammutko minua aseella päähän, koska en osaa uida. Molemmissa tapauksissa minä kuolen. En halua kuolla hukkumalla, ammu minut siis mielummin. Minä katsoin myös Mad Cook Show:n ja Arman Pohjantähden alla. Jälkimmäisessä siellä lastensuojelusta oli. Minä itse ainakin olisin todella hyvä isä, ainakin kohtalaista parempi, no vähintään kohtalainen. Syy on se, että opettaisin pojan heti pikkulapsesta saakka miten tapella ja miten asiat hoidellaan koulussa jos on mahdollinen ns. kiusaamistapahtuma. Vedät turpaan saman tien ja vaikka hän saisikin turpaan, niin pääasia on, että ainakin yrittää. Se on ainoa tapa saada kunnioitusta. Minun pojastani ei tule mitään nössöä mikäli se olisi minusta kiinni. Se olisi varmaan yksi pahimmista asioista joita isälle voi sattua. Minä joka tapauksessa katson nyt uusintaa Supertähdistä, vaikken välitä paskan vertaa jostain Sami Hyypiästä. Minä katson sitä vain sen takia, että siellä on myös Matti Nykänen.
Ei kai tässä muuta. Söin minä oopperavoileipiäkin yhdessä vaiheessa.

Hyvää illanjatkoa!

MeditaatiomusiikkiaTiistai 18.04.2017 23:09

Heräsin tänään yhden aikoihin ja lähdin sitten Alkoon ostamaan Tasiksia repullisen ja vaikka minulle myytin ilman minkäänlaista kuulustelua kunnostani, niin seuraavalle sanottiin suoraan jotain ”sun pitäis varmaan mennä lepäämään”. En muista sanatarkalleen, mutta viestin pointti oli sama. Minulta nimittäin bussissa toinen matkustaja katsoi minua ja kysyi olenko kunnossa. Minä tulin kotiin sitten juomaan Tasista ja katsomaan Me Fisherit ja Housen samalla myös farmipeliä pelaten. Niiden jälkeen olin jonkin aikaa galleriassa ja katsoin myös Pulmuset ja Seinfeldin. Kuuntelin niiden jälkeen rauhallista meditaatiomusiikkia ja ajattelin kokeilla miten se toimii kunnolla. Kyllä se vähän rentoutti, vaikka välillä oli hankalempaa keskittyä kun otin huikkaa tuosta pullosta. Minun jännityksen, pelon ja aggression pitäisi olla poistunut kehostani ja minä pystyn antamaan energiani avulla nyt hellää ja parantavaa seksuaalista rakkautta. Minä itse pidin enemmän Ravenin puheesta, joita kuuntelin vuosia sitten. Minulla oli muuten ammattikoulussa samanlainen kurssi, johon osallistuin.
Joka tapauksessa ei tässä nyt muuta. Katsoin myös Salkkarit ja Simpsonit sekä söin munavoileivän.

Hyvää illanjatkoa!

Jalka huononaLauantai 15.04.2017 21:48

Heräsin kahdentoista aikoihin ja jalkani on kipeänä syystä tai toisesta. Tarvittaisiin nyt Mr. Miyagia hoitamaan jalkani kuntoon. Minä kävelen kuin Daniel-san Karate Kidin lopussa ja jatko-osan alussa, samoin myös kuin tohtori House. Minä joka tapauksessa herättyäni aloin juomaan Tasista ja pelaamaan farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen. Myöhemmin katsoin Family Guy:ta ja menin pitkästä aikaa OkCupidiin. Siellä kuusi uutta ihmistä pitää minusta, mutta se olisi kivaa tietää ketkä kuusi. Aivan kuten seuraajat galleriassa, joita on 21. Sitten myöhemmin katsoin formuloiden aika-ajot ja Valtteri Bottas otti yllättäen paalupaikan. Se veti minut kyllä hiljaiseksi, en yhtään tiennyt mitä sanoa. Enpä olisi kuvitellut tätä päivää näkeväni, että Bottas paalupaikalla. Hyvä asiahan se tietysti on, mutta silti. Toivottavasti ei mokaa huomenna. Myöhemmin minä katsoin Haluatko miljonääriksi? ja minä tiesin tällä kertaa viisi kysymystä ja arvauksella kaksi. Tiesin missä sarjassa oli KITT-auto, mikä eläin on Pekka Töpöhäntä, missä järjestyksessä tulevat kuukaudet (karsintakysymys), Räikkösen lempinimen ja Pietarin kaupungin entisen nimen. Arvauksella oikein meni Suomisen perhe ja Fender. Tulin sitten galleriaan antamaan pikkutytölle antamaan joka kuvaan sydämen kuin joku pedari. Onkohan se karmivaa kun 31-vuotias mies antaa jatkuvasti sydämiä melkein kolme kertaa nuoremmille tytöille? En minä oikeasti himoitse mitään 10-vuotiaita. Sanoin vaan ettei tulisi mitään väärinkäsityksiä. Raja se on minullakin. Oletteko muuten katsoneet ohjelmaa To catch a predator? Minä nimittäin olen ja suurin osa niistä miehistä oli suunnilleen ihan paskat housussa kun joutui Chris Hansenin ristikuulusteluun. Voi niitä selityksiä mitä sieltä tuli. Moni myös itki. Minä katson sitä nytkin YouTubesta. Pitäisi varmaan syödäkin tässä kohta jotain.

Hyvää illanjatkoa!

Pitkäperjantai 2017Perjantai 14.04.2017 22:33

Minä heräsin tänään siinä hieman ennen 12 ja olin nähnyt unen, jossa minä jostain kumman syystä matkustin Kuopioon tapaamaan entistä tyttöystävääni. Tunnistin hänet heti, mutta hän taas katsoi vuosien viemää rappioitunutta olemustani ja ei aluksi tunnistanut. Olin siellä tunnin ja toiset viisi tuntia takaisin junalla Helsinkiin. Oli siinäkin uni. Jos minä tekisin noin pitkän junareissun oikeassa elämässä, niin kyllä minä ajattelisin jäädä kuule ihan koko yöksi sinne paikkaan minne nyt sitten menisinkään. Junamatkat ovat tylsiä, koska siellä ei voi tehdä mitään. Ei saa juoda alkoholia tai muuten heitetään ulos junasta. En sitten tiedä tarjoillaanko ravintolavaunussa alkoholia. En oikein usko. En ole ollut junassa pitkällä matkalla varmaan vuoden 2005 jälkeen. Pitkällä matkalla tarkoitan täältä Kouvolaan. Tampereella voisin mielelläni käydä Nettaa tapaamassa, mutta valitettavasti se ei onnistu. On se niin kamalaa minun kannaltani kun ei ole Nettaa, ei Emiliaa, eikä Mariannaa. Olen joutunut lähinnä elämässäni tyytymään sellaisiin, miten nyt kiltisti sanoisi, B-luokan naisiin. Pakko kyllä myöntää, että on se vika minussakin ja en tarkoita pelkästään ulkonäköä tällä kertaa, vaan sitä miten käyttäydyin ja käyttäydyn. Varsinkin Jaloviinakännissä tein joka ikinen kerta itsestäni totaalisen pellen ja helvetin noloa oli mennä kouluun sitten kohtaamaan naiset. Minä jaksaisin kirjoittaa tästä vaikka miten paljon, mutta kaikki ovat jo varmaan kyllästyneet.
Minä joka tapauksessa siis herättyäni aloin juomaan Tasista ja pelasin farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen. Tulin myös galleriaan ja jeNNix_ oli ottanut minusta eron. Minä olin saanut pari päivää sitten uuden julkisen kaverin yllättäen, nyt tuon lähdön jälkeen minulla on siis jälleen 333 julkista kaveria.
Nyt on klo 14:41 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi pelasin farmipeliä ja katsoin Goldbergit samalla kun söin hodarin. Minä myös söin friteerattuja kananpaloja riisin kanssa myöhemmin. Olen kuunnellut mahdollisimman paljon surullista ns. ”itsemurhamusiikkia” ja vaihdoin gallerian oletuskuvanikin siihen masentavimpaan. Se on vaan sattumaa, se ei liity mitenkään itse pitkäperjantaihin. Minä en välitä siitä, että hänet ristiinnaulittiin. Aika raaka tapa teloittaa toinen, mielestäni hirttäminen olisi riittänyt, tai mielisairaala. En oikein tiedä sitä, koska en ole perehtynyt hirveästi Jeesukseen ja hänen opetuslapsiinsa. Tai Jesse ja likainen tusina, kuten minä heitä kutsun.
Ei tässä kai muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Lauantai 8.4.2017Lauantai 08.04.2017 22:38

Minä heräsin tänäänkin siinä kahdentoista aikoihin ja lähdin sitten Alkoon ostamaan Tasiksia. Kontulassa oli paljon porukkaa ja koko ajan joku antoi kadulla minulle jonkun vaalimainoksen. En aio äänestää. Kotiin tultuani aloin juomaan Tasista ja pelaamaan farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen. Myöhemmin katsoin Family Guy:ta, Formuloiden aika-ajot jälkilähetyksenä, Degrassia ja Haluatko Miljonääriksi? Miljonääriohjelmasta minä tiesin Suomen huutokauppakeisarin vaimon nimen, eläimen joka imetti Romulusta ja Remusta, Tomb Raiderin päähenkilön nimen, Yhdysvaltojen presidentin virka-asunnon nimen, sen missä maassa on Pisan kalteva torni ja sen mikä on skalpelli. Eli siis kuusi kysymystä oikein. Katsoin myös Uutisvuodon. Olen myös oopperavoileipiä syönyt tänään. Galleriaan tulin sitten ja no siinä kai se on.

Hyvää illanjatkoa!

Vähän aikaa olin poissa galleriastaPerjantai 07.04.2017 23:18

Heräsin tänään siinä noin vartin yli 12 jo. Minä viime aikoina olen nukkunut hädin tuskin 12 asti. Aloin sitten juomaan Tasista ja pelaamaan farmipeliä. Katsoin myös Seinfeldin ja Pulmuset sekä videoita erilaisten julkkisten oudoista seksifetisseistä. On se kumma miten niin normaalin näköinen ihminen voi olla sellainen perverssi. Minä en sentään kiihotu jos joku kusee päälleni. Ainakaan ajatus siitä ei, koska sitä ei ole koskaan tapahtunut minulle. Katsoin myös muita videoita jotka liittyivät tavalla tai toiselle julkkiksiin. Minä sitten menin galleriaan pitkästä aikaa. Minulla on nyt sitten julkisia kavereita 333 ja taas takapakkia. Minä kysyin MilaNaNi95:ltä syytä eroon, mutta kaikki julkiset kaverit hän on poistanut. Ilmeisesti kysyin syyn turhaan. Minä menetän aina kavereita täällä, kuten oikeassa elämässäkin. En ole saanut uutta kaveria koko tänä vuonna, aina vaan menettänyt jonkun. Yhteensä takapakkia 13 parhaimmasta. Parhaimmillaan 346 ja nyt siis 333 kappaletta. Huonosti menee siis. Se mikä on vielä huonompaa on se, että parhaimmat kaverit oikeassa elämässä ovat jättäneet minut. Olen kuollut heille varmaan henkisesti, enkä edes tiedä miksi. Joka tapauksessa nyt on klo 15:52 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä minä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin Pulmuset, Goldbergerit, Salatut Elämät, Shark Tankin ja joitakin videoita YouTubesta. Minä myös pelasin farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen sekä myös söin ison hampurilaisen ja myös munavoita leivän päällä. Minulla oli myös paljon katsottavaa ja luettavaa täällä galleriassa. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Lastenmusiikkia kuunnellenSunnuntai 26.03.2017 21:47

Tänään heräsin muistaakseni kahdelta, tai yhdeltä. Minun sisäinen kelloni ei ollut niin ajassa, koska viime yönä oltiin siirretty aikaa eteenpäin tunnilla. Loppuvuodesta sitten taas tunnilla taaksepäin. Minä en vain ymmärrä miksei voida pysyä samassa ajassa. Joka tapauksessa minä sitten aloin juomaan Tasista ja aloin pelaamaan farmipeliä samalla musiikkia kuunnellen. Lastenmusiikkia tuli soittolistasta, ja tarkoitan siis nuorten lasten musiikkia. Juuri sellaista joita kuuntelevat noin viisi- ja kuusivuotiaat. Minä itse olen tottunut kuuntelemaan enemmän tuollaista Irwiniä, Klamydiaa, Popedaa, Rautavaaraa ja muuta mitä ihmisten soittoluettelosta tulee. Onhan se aika karmivaa kun aikuinen kuuntelee pikkulasten lauluja. Millaistakohan musiikkia minä kuuntelin kun olin viisi? En muista enää. Joka tapauksessa formulakilpailun katsoin 17 kierroksesta alkaen, koska osa tuli missattua kellojen siirron takia ja muistin vasta sitten. Tuleehan se uusintana vielä kymmeneltäkin, mutta en nyt viitsinyt odottaa. Vettel voitti kilpailun. Myöhemmin ajattelin katsoa mäkikilpailun uusinnan, mutta sieltä tulikin vain jotain jääkiekkoa. Katsoin sitten Degrassia ja söin todella ison hampurilaisen. Sen jälkeen tänne galleriaan samalla kun musiikkia kuuntelen, aikuisten musiikkia tällä kertaa. No ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Tuli sitten 31 vuotta täytettyäLauantai 25.03.2017 23:01

Tänään heräsin siinä kahden aikoihin päivällä ja nousin ylös ja aloin juomaan Tasista ja katsoin samalla Family Guy:ta sekä myös pelasin samalla farmipeliä. Katsoin myöhemmin tabletilta formuloiden avauskilpailun aika-ajot jälkilähetyksenä 18:45 alkaen. Se tuli jälkilähetyksinä 9:40, 12:50, 18:45 ja 20:25. Aika-ajot kuten arvelinkin, eli siis Hamilton paalulla ja Vettel toinen. Huomenna on kuitenkin itse kilpailu ja pitkässä kilpailussa voi tapahtua mitä tahansa. Kaikkein parasta olisi jos nuo kaksi pukkaisivat toisensa ulos kilpailusta.
Minä joka tapauksessa tulin tänne galleriaan ja oli tullut synttärionnitteluja. Yhteensä minä sain 11 syntymäpäiväonnitteluja, yhden enemmän kuin viime vuonna, mutten bestikseltäni tänäkään vuonna. Taidan olla hänelle henkisesti kuollut jo, enkä edes tiedä miksi. Minä muuten ihmettelin kun ylläpidon jaffa laittoi synttärionnittelun. En minä niin kuuluisa ole, että olisin jäänyt ylläpidon mieleen. Tai no on minulla tarina täältä vuosien takaa joka tosiaan kiinnitti ylläpidon huomion, mutta huonolla tavalla. Hän lähetti minulle viestin linkillä keillä muilla on syntymäpäivä. Syntymäpäivänihän olivat eilen, joten laitoin hakuun eiliset, tai oikeastaan käyttäjät jotka ovat syntyneet samana päivänä kuin minä. Eli kaikki täällä jotka ovat syntyneet 24.3.1986. Julkisesti täsmälleen saman ikäisiä kuin minä täällä on 21 kappaletta. Syntymäpäivälahjani olivat äidiltäni 50 euroa ja takautuvasti tuleva Luokkakokous 2 –elokuva, isäni sanoi laittavansa rahaa tililleni mutten kehdannut kysyä paljonko. Parempi olla vähintään 100 euroa. Vaikka te ajattelette varmaan, ettei 31 vuotta ole sinänsä niin merkittävä luku kuin 30, mikä ei kyllä olekaan, niin silti jokainen vuosi voisi olla viimeiseni. Lääkärit sanoivat minulle jotain olisiko 2008 tai jotain, etten elämäntavoillani jos jatkan niin en välttämättä elä kolmikymppiseksi, mutta tässä minä 31-vuotiaana vielä olen, joten olikohan se vain pelottelua? Minäkö pelkäisin kuolemaa? Minähän meinasin tehdä sen elvytyskiellon kanta.fi:hin, mutta se ei kai päde tällaisiin asioihin. Minun mielestäni sydänkohtaus on kunniallinen tapa kuolla. Sen haluaisin tietää ketkä tulevat hautajaisiini. Onkohan siellä vain äiti ja pappi? Muuttuivathan taas kirjoitukseni taas synkäksi. Joka tapauksessa tuleeko muuten muillekin kuin minulle tuo mainos noista latinonaisista? Herkullisen näköisiä parikymppisiä latinonaisia. Niin no rikkaillehan nuo naiset on tarkoitettu. Minä en valitettavasti ole miljonääri, enkä edes puolet siitä summasta omista. Tietävätköhän ne ökyrikkaat vanhat miljonäärit joilla on parikymppiset vaimot vain joutuneensa jonkun tunnottoman onnenonkijan kynsiin?
Joka tapauksessa ei kai minulla tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!