IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Lauantai 14.10.2017Lauantai 14.10.2017 22:14

Heräsin todella väsyneenä hieman ennen kymmentä ja nousin ylös sitten väsyneenä. Aloin sitten juomaan Tasista samalla kun pelasin farmipeliä sekä katsoin talletuksista Pulmuset, Rillit huurussa ja eiliset Batmanit. Batman rikollinen oli Kissanainen. Julie Newmar on paras Kissanainen ja on niin hot muutenkin. Tai oli silloin 60-luvulla. Katsoin myös elokuvan Superäiti sekä YouTubesta Uuno Turhapuro tv-sarjaa vuodelta 1996. Ei Turhapuron vakionäyttelijöissäkään enää paljon ole hengissä. Loirin lisäksi vain Elli Castren, joka näytteli Tuuran sihteeriä. Hannele Lauri näytteli myös monessa Uunossa, mutten tiedä voiko häntä sanoa vakioksi. Kuuntelin myös musiikkia ja katsoin Wikipediasta kaikkien aikojen vanhimmaksi eläneitä ihmisiä. Jeanne Calment oli 122 vuotta ja 164 päivää varmuudella, mutta on huhuja paljon vanhemmista. Siellä oli joku 1105-vuotiaskin. Jos valehtelet ikääsi niin ole edes realisti. Siellä oli muutenkin jotain 800 vuotta, 600 vuotta ja myös realistinen 146 vuotta. Minä kuitenkin pysyttelen Calmentissa tässä ikätilastossa. Lääketiede ja muut toki paranevat koko ajan, mutta silti hei come on. Itse asiassa jos me eläisimme vielä kivikaudella, niin minä 31-vuotiaana voisin ehkä olla vaikkapa se kylän vanhin. Minä myös söin kolme nakkia perunasalaatin kanssa ja nyt olen galleriassa kellon ollessa 18:12 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä join Tasista ja olin täällä galleriassa ja kuuntelin samalla musiikkia. Katsoin myös Haluatko miljonääriksi? ja tiesin ainoastaan kaksi kysymystä tällä kertaa. Toyota Corollan ja Roope Ankan ensilantin.
En ole muistaakseni tehnyt mitään muuta sen kummempaa. Menen nyt syömään hampurilaista ja katson vaikka Modernia perhettä sitä syödessä.

Hyvää illanjatkoa!

Jenna Marblesia katsoenPerjantai 13.10.2017 20:19

Heräsin tänään jo yhdeksän aikoihin väsyneenä. No tiistaina kahdeksan aikoihin pitää herätä. En yhtään muista mitään viime illasta. Ainakin olin päässyt sänkyyn asti, ilman alushousuja jostain syystä. Minun ei onneksi tarvinnut mennä tänään Alkoon, koska kävin eilen, sillä minulle tuskin olisi tänään myyty. Minun piti kirjoittaa eilen päiväkirja, mutta se nyt sitten jäi kirjoittamatta. Harmi, koska olisi juttua tullut ja myös olisi ollut muistinvirkistystä minulle tähän päivään. Minulla ei ole aavistustakaan milloin menin nukkumaan. Tänään joka tapauksessa herätessäni aloin juomaan Tasista ja katsoin Salatut Elämät, jotka olivat olleet minulla talletuksessa. Ilmeisesti olin jo silloin sellaisessa kunnossa, etten katsonut niitä tai jotain. Harmi etten laittanut Napakymppiä talletukseen. Minä itse voisin mennä sinne ohjelmaan myös ja tiedä sinne tulisiko napakymppi vai täyshuti. Kolme pahinta deittiäni ulkonäön perusteella ovat olleet läski, ruma ja mahdollisesti ikäänsä valehdellut tyttö. Viimeksi mainittu kertoi olevansa 16, mutta kun näin hänet niin olin, että voi jumalauta onko tuo joku 12-vuotias? No deitti on aina deitti, on ollut pahempiakin deittejä. Silloin olin 19-vuotias. En minä nyt luonnollisesti mitään intiimiä tehnyt hänen kanssa, mutta jotenkin minusta tuntui siltä, että kaikki kadulla vastaantulevat ihmiset katsoivat minua kuin olisin joku pedofiili. Deiteistä puheen ollen kerran olin kahden kanssa yhtä aikaan käytännössä, koska hän jostain syystä toi kaverinsa mukaan. Kaksi naista yhtä aikaan, mutta se olisi coolinpaa jos olisi sängyssä kahden naisen kanssa yhtä aikaa. No Napakympistä vielä puheen ollen, niin minulle voisi käydä samalla tavalla kuin Sörsselsönille polttareissa https://www.youtube.com/watch?v=10dsHm6Zvc4 ja joskushan noin voi mennä.
Nyt on klo 11:42 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä join Tasista ja pelasin farmipeliä sekä katsoin tuntitolkulla Jenna Marblesin videoita. Siitä on pitkä aika kun viimeksi katsoin hänen videoitaan. Nykyään hän vaikuttaa videoissaan paljon vihaisemmalta ja aggressiivisemmalta. Pahistyttö, eli toisin sanoen siinä nainen minun makuuni. Minä olen tänään myös syönyt tonnikalapastaa ja yhden pienen lihapiirakan nakilla. Katsoin myös Salkkarit. Minä laitan tämän tänne nyt hieman aiemmin, ettei tapahdu kuin eilen. Eli jää kirjoittamatta.

Hyvää illanjatkoa!

Wikipediaan liittyenMaanantai 09.10.2017 22:31

Heräsin jo jotain yhdeksän aikoihin tänään. Voi vittu oikeasti näitä heräämisiä. Niin siis minun herätyskelloni soi kymmentä vaille kymmenen, mutta en vain nyt saanut unta. Joka tapauksessa heräämiseni jälkeen aloin juomaan Tasista ja pelaamaan farmipeliä. Minä myös katsoin Family Guy:ta, Brooklyn 99:n, Seinfeldin, Degrassia ja Salatut Elämät. Katsoin myös hieman alkuperäistä vuoden 1955 Tuntematonta Sotilasta. Klassikko suomalaisessa elokuvahistoriassa. Minä myös söin pasteijaa ja piirakkaa sekä kuuntelin musiikkia YouTubesta samalla kun olin täällä galleriassa.
Se on ensi viikon tiistai se minun tapaaminen klo 9:30 ja aika alkaa loppua kesken. Loppu lähenee. Jos se pahin tapahtuu, niin mikä se sitten on minun kaltaiselle ihmiselle? En suoraan sanoen tiedä kumpaan menen mielummin, jos on pakko päättää, töihin vai vankilaan. Olen tehnyt rikoksia mutten mitään sellaista joista joutuisi vankilaan. Vankilassa minut varmaan pistettäisiin kuiville alkoholiriippuvuudesta (toivottavasti lääkkeillä eikä noin vain ilman mitään lääkitystä) ja saisin uusia kavereita. Vankila on varmaan kuin koulu, koska kun on samassa rakennuksessa vuosia niin väkisinkin saa kavereita. Minä sain koulussa ja ihmettelenkin miksi moni ihminen vihaa koulua. Minusta ainakin pidettiin koulussa. Olin koulussa vuosina 1993-2005 ja aina oli kavereita. En minä joudu vankilaan. Minä tiedän ihmisiä jotka ovat olleet vankilassa. Toinen oli entinen luokkalaiseni pankkiryöstöstä ja toinen eräs Tomppa Olutpankista taposta. Olutpankki on huhujen mukaan mennyt konkurssiin ja luokkalaiseni on myös huhujen mukaan ryypännyt itsensä hengiltä. Minä muuten eilen liityin Wikipedian viralliseksi jäseneksi. En ole tehnyt uusia artikkelia, mutta korjannut virheitä. Olen siis virallisesti Wikipedian jäsen. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Wikipediaa muokatenLauantai 07.10.2017 22:59

Minä heräsin tänään hieman ennen kymmentä ja aloin juomaan Tasista sekä katsomaan Degrassia. Myöhemmin katsoin aika-ajot Suzukasta. Syy siihen miksen katsonut aika-ajoja suorana oli se, että halusin nukkua. Näin aika-ajot sitten yhden aikoihin ja pettymys se oli jälleen kerran. Sen jälkeen minä pelasin farmipeliä ja myös katsoin Pulmusia. Minä myös kävin Wikipediassa ja ensimmäistä kertaa muokkasin artikkelia. Minä pidin ihan velvollisuutenani Degrassin suurena fanina korjata väärin kirjoitetun artikkelin. Minun ei muuten edes tarvinnut rekisteröityä kyseiselle sivustolle. Sivusto ottaa IP-osoitteen ylös aina, mutta jos olisin aina 100% varma kyseisestä asiasta, kuten tuosta äskeisestä, niin kai minä voisin muokata vaikka julkkiksia jos huomaisin jotain jota pitäisi muokata. Jos minä rekisteröityisin sivustolle, niin pystyisinköhän laittamaan sivun vaikka minusta? Minä joka tapauksessa katsoin myös elokuvan Wiener-Dog. Sen jälkeen alkoi Haluatko miljonääriksi? ja tiesin kysymyksistä peräti seitsemän kysymystä. Tiesin Spidermanin oikean nimen, tunnetun urheiluselostajan (Antero Mertaranta), Darth Waderin oikean nimen, Pohjois-Korean hallitsijan, Suomen suuntanumeron ulkomaalta soittaen, Doorsin keulahahmon ja Frasierin veljen nimen. Sen jälkeen katsoin talletuksessa olevaa Possea. Söin myös piirakkaa ja karjalanpiirakkaa ja munavoita. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

SisuviinaaMaanantai 02.10.2017 22:56

Tänään heräsin kymmentä vaille kymmenen. Syy siihen minkä takia aina kymmentä vaille on se, että kelloni edistää 10 minuuttia. Laitan myös aina herätyksen kymmeneltä sen kellon mukaan. Aloin sitten juomaan Sisuviinaa samalla kun pelasin farmipeliä. Syy siihen miksen nyt juo Tasista, on se, että viimeksi Kontulan Alkossa ollessani, se vitun mulkku myyjä ei suostunut myymään minulle sillä olin mukamas liian huonossa kunnossa. En muista keskustelua sanatarkasti, mutta kutakuinkin näin: ”Myyjä: Sä oot liian huonossa kunnossa. Minä: En mä oo kännissä, mä vaan tärisen. Myyjä: Mutta et oo hyvässä kunnossa.” Suunnilleen tuollainen keskustelu meillä oli. Minä jouduin sitten menemään Itiksen Alkoon, jossa ei ollut Tasista myynnissä ja päätin ostaan repullisen sitten Sisuviinaa. Kyseisen Alkon myyjä myi heti eikä mitenkään katsonut minua sillä tavalla, että olenko ihan minä ihan kunnossa vai en. Sisuviina maksaa enemmän kuin mitä Tasis, mutta siinä on toki myös enemmän prosentteja. Pullot samankokoisia ja Tasiksessa on 32% ja Sisuviinassa on 39%. Hintaero on noin kolme euroa. Joka tapauksessa minä tänään ja myös huomenna vetelen Sisuviinaa Tasiksen sijaan. Ties vaikka myöhemminkin, jos se sama mulkku Kontulassa ei suostu myymään taaskaan. Se on hyvä, että Helsingissä on monta Alkoa. Jos eläisin jossain tuppukylässä, jossa on vain yksi Alko niin pitäisi hommata viinat muulla tavalla.
Minä joka tapauksessa myös katsoin tunnin jos toisenkin Degrassi ja tulin myös tänne galleriaan samalla kun kuuntelin musiikkia. Söin myös Reissumiestä. Sitä leipää. Nyt on klo 15:03 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä minä join Sisuviinaa ja katsoin ainakin Shark Tankin, Salatut Elämät, Heikoin lenkki ja muutamia jaksoja Modernia Perhettä. Söin myös siskonmakkarakeittoa ja pelasin farmipeliä. Siinä se kai oli kutakuinkin.

Hyvää illanjatkoa!

Torstai 28.9.2017Torstai 28.09.2017 20:19

Heräsin tänään kymmentä vaille kymmenen ja aloin sitten juomaan Tasista samalla kun pelasin farmipeliä. Minä myös söin pasteijan ja katsoin elokuvat Brooklynin vampyyri ja Pähkähulluprofessori 2: Klumpit. Molemmissa Eddie Murphy ja hänelle tiedoksi, pysyttele komediassa sillä aiempaa elokuvaa katsoen ei onnistunut vakava rooli. Minä elokuvien jälkeen kuuntelin musiikkia samalla kun tulin tänne galleriaan. Huomasin lindää-:n kuvan ja minulle jostain syystä tuli Milli mieleen, tai Mirjahan sen oikea nimi on, kaikki vaan kutsuivat sitä Milliksi. Milli toi mieleen Vantaan oikeusaputoimiston jossa olin töissä 2009-2010. Siinä vuosien vaiheessa 10 kuukautta. Ainoa työpaikka josta oikeasti pidin ja jopa olisin halunnut jäädä sinne. Shokki varmaan vakiolukijoille, mutta se on totta. Siellä ihmiset kunnioittivat minua ja pitivät minua todella vahvana. Tietysti olen todella vahva muihin verrattuna, kun muut olivat naisia. Kyllä siellä yksi toinen mieskin oli ja hän ei yhtään pitänyt minusta. Pelkkä ilme kertoi sen. Oli hienoa tehdä asioita joihin muut eivät pystyneet, kuten nostaa painavia tavaroita ja olla sellainen epävirallinen turvamies joka vie pois aggressiiviset tyypit pois. Kyllä sitä viinaa toki teki mieli, muttei läheskään niin paljon kuin edellisessä työssä. Se johtuu varmaan siitä, että kun on koko ajan tekemistä ja sitä minun pitäisikin tehdä lokakuun 16. päivä. Eli pitää itseni koko ajan kiireisenä. Lääkärini oli jo ties miten monta vuotta sitten kehottanut, että hommaisin itselleni harrastuksen. Kyllä minä silti tarvitsen viinaa, vaikka olisi mikä harrastus. Ryyppääminen kun ei ole harrastus. Puhuttiinkohan minusta pahaa selkäni takaa muuten siellä kuten muissa työpaikoissa alkoholin käytöstäni? Varmasti haisin ihan vanhalle viinalle, tai vanhalle kaljalle sinä aikana. Vedin työelämässä aina kalja- tai lonkerokännit työpäivän jälkeen, koska niistä ei saa samalaista känniä kuin jos juo väkeviä. Muistakaa se, että minä juon kaiken raakana, paitsi rommin. Joka tapauksessa muistan sen kun joku työkavereistani kysyi eräältä Caritalta, joka on suunnilleen saman ikäinen kuin minä, että olenko hyvännäköinen. No en ole, koska vastaaminen kesti niin kauan ja en edes kuullut sitä.
Minä katsoin myös joitakin ohjelmia, joita en muista. Söin myös oopperavoileipiä.

Hyvää illanjatkoa!

OkCupidin persoonallisuusvertailuaTiistai 26.09.2017 20:31

Tänään heräsin siinä varttia vaille kymmenen aikoihin ja aloin sitten juomaan Tasista samalla kun pelasin farmipeliä ja kuuntelin musiikkia. Katsoin myös tunteja Degrassia. Kun tulin tänne galleriaan, niin huomasin menettäneeni kaksi julkista kaveriani, camoonin ja iltapyykön, ja kun olin metsästämässä heitä kysyäkseni syytä minun jättämiseeni, niin en löytänyt galleriasta kumpaakaan. Sain toki uuden julkisen kaverin, camimoron. Minä kävin tuolla OkCupidissa katsomassa profiiliani ja kysymyksiäni joihin olin vastannut. Suurin osa toki vuosia sitten. Tässä on tuloksia verrattua miljooniin, tai ainakin satoihintuhansiin, verrattuna: Minä olen vähemmän hyväsydäminen, kohtelias, optimistinen, seikkailunhaluinen, kunnianhimoinen, lukutaitoinen, antavainen, ystävällinen, indie (en tiedä mitä se tarkoittaa), luotettava, energinen, lakia noudattava, itsevarma, kokemusta omaava, luonteva, terveellinen, henkinen ja taiteellinen kuin keskiverto käyttäjä tuolla. En tiedä minkä takia minä muka olen muka vähemmän itsevarma kuin keskiarvo. Joka tapauksessa tässä on sitten se jota minä olen enemmän kuin keskiarvoinen käyttäjä siellä: Enemmän säästäväinen, aggressiivinen, vanhanaikainen ja konservatiivinen kuin keskiverto käyttäjä siellä.
Nyt on klo 17:37 ja myöhemmin jatkuu.

Jatkuu ja tuossa välissä katsoin Degrassia ja join Tasista. Minä myös pelasin Hangaroota, eli hirsipuuta. Minä itse haluaisin mennä hirteen, muttei täällä ole mitään joka kestäisi painoani enkä edes muutenkaan osaisi vaikka kestäisi. Silloin vanhaan hyvään aikaan minun kaltaisiani ihmisiä hirtettiin joka päivä. En nyt tiedä oliko ihan joka päivä, mutta useasti kuitenkin. Minä myös tiedän monta ihmistä jotka haluaisin tulla hirtetyksi. Se saatanan läskipaska entinen pomoni on niin lihava, ettei hirttolava kestä painoa joten se pitäisi syöttää elävältä leijonille tai tiikereille samalla kun minä hymyillen katsoisin sitä. Että se olisi ihanaa nähdä kun se mies syödään elävältä. Tai sanotaan näin, että mahdollisimman hidas ja samaan aikaan kivulias kuolema jota saan katsoa samaan aikaan. Täällä galleriassa on myös parikin tyyppiä joihin pätee sama juttu. Minä näin ala-asteikäisenä internetistä kuvia joissa oli ihmisiltä ammuttu päät irti joita ala-asteen luokkalaiseni näyttivät minulle. Ei se minuun mitenkään vaikuttanut. Ne olivat ne hullut jotka olivat ottaneet kuvat sekä luokkalaiseni jotka niitä esittelivät. Ala-asteen luokkakokouksessa olikin paljon samankaltaisia ihmisiä kuin minä. Samanlaisia renttuja kuin minä oli silloin 2008 luokkakokouksessa. Yläasteen luokkakokouksessa ihmiset olivat paljon sivistyneempiä kuin ala-asteen. Kahteen yläasteen luokkakokoukseen minut kutsuttiin, mutta jälkimmäisessä olin niin out maailmasta, että piti taluttaa pois. Sen jälkeen ei ole tullut kutsua.
Ei kai tässä muuta. Kaitsoin Salkkarit, söin nakin ja leipää myös.

Hyvää illanjatkoa!

Lauantai 23.9.2017Lauantai 23.09.2017 22:51

Tänään heräsin siinä varttia vaille 10 ja väsymyksestä huolimatta nousin ylös, sillä minun on pakko totutella uuteen unirytmiin kun menen sinne Pasilan virastotaloon 17. päivä ensi kuussa. Minun pitää ensin ottaa selvää missä se on. Tiedän missä on Pasilan juna-asema, Alko ja poliisiasema. Olen ollut kaikissa kolmessa. Ehkä katson netistä ja menen aikaisemmin käymään siellä, ettei tarvitse sitten kauhuissaan etsiskellä kyseisenä päivänä.
Joka tapauksessa herättyäni aloin juomaan Tasista ja katsoin parisen tuntia Degrassia ja sitten pelasin farmipeliä samalla kun katsoin ohjelmia joita oli talletuksissa. Katsoin Brooklyn 99, Pulmuset, Golbergit, Housen ja Älä jäädy. Viimeisin vaikutti jotenkin Putouksen Tulikokeelta lähinnä. Minä myös jotakin noista ohjelmista katsoen söin tonnikalapastaa. Kävin myös täällä galleriassa ja päiväkirjaan tulleisiin kommentteihin perusteilla, tätä edellinen ja sitä edellinen, on kolme ihmistä jotka haluavat minut joko töihin tai kuolemaan. Joka tapauksessa vihaa oikein sydämen pohjasta. Näin helppoa on saada selville mitä ihmiset sinusta ajattelevat, pistät vaan kunnon blogin oikeasta elämästäsi ja kohta näet totuuden muiden mielipiteistä. Minua vituttaa ihmiset jotka vittuilevat internetin välityksellä eivätkä livenä. Kaikki on paljon helpompaa sanoa suoraan päin naamaa, ellet ole sitten pelkuri. Minulle ei ole työttömyydestä moneen vuoteen vittuiltu livenä päin naamaan. En muista onko koskaan. Kaikesta huolimatta minä muuten olen ollut useita vuosia töissä jos lasketaan kaikki yhteen. Nämä viisi viimeistä työttömyysvuotta ovat vain ne jotka suurin osa muistaa. Myöhemmin alkoi ohjelma Haluatko miljonääriksi? ja tällä kertaa tiesin vain yhden kysymyksen oikein. Sen mikä on Hessu Hopon supersankarinimi. Arvauksella tiesin kaksi. Missä paikkakunnalla sijaitsee Inarinjärvi ja kuka ohjannut sekä käsikirjoittanut elokuvan Mies vailla menneisyyttä. Minä olen joka tapauksessa ollut täällä galleriassa sitten ja no siinä se kait.

Hyvää illanjatkoa!

Torstai 21.9.2017Torstai 21.09.2017 20:49

Heräsin tänään suunnilleen aamulla kahdeksalta ja nousin ylös kymmenen aikoihin. Vaikka sanoinkin eilen, että pitäisi herätä kahdeksalta, niin en sentään tarkoittanut tänään. No tänään sitten aikaisemmin nukkumaan. En jaksanut jostain syystä pelata farmipelia, vaan tulin galleriaan samalla musiikkia kuunnellen. Väsymykseni takia en muista kaikkea mitä nyt on tapahtunut. Kun tulin tähän koneelle niin aloin juomaan jo avattua Tasispulloa. Minulle sanottiin eilen että minulla on alkoholiongelma, no daa. Minä olen ties miten monta vuotta sitten jo myöntänyt olevani alkoholisti ja mikäli en tapa itseäni, niin viina tappaa. Itsemurhasta puheen ollen, niin sieltä Pasilan sillalta junan eteen hyppääminen olisi näyttävä lähtö. Viimeinen vittuilu myös Helsingin kaupungille, koska junaliikenne saattaisi viivästyä. Pääsisin ehkä myös lehteen. Minähän aikoinaan kävelin junaraiteilla pikkujouluista tultuani. Muistan kun viereiseltä railteilta olevalta junasta joku huusi ”haluutko kyytiin?”. Voi tietysti olla, että se oli vain päässäni ollut ääni, mutta sen tiedän ainakin, että kävelin junaraiteilla junien vielä liikkuessa. Muistan myös loikanneen raiteelta toiselle. Humalaiseksi loikkasin tosi hyvin. Ei kaatumista, eikä hoipertelua. Minä kerran juoksin myös bussia päin, koska halusin sisään ja tiesin, ettei se voi ajaa päälleni. No päästi sisään sitten.
Minä joka tapauksessa aloin tuijottamaan rakastamaani Nettaa ja mietin millaista elämää meillä voisi ollut yhdessä ollut. En koskaan kertonut hänelle, että pidän hänestä sillä tavalla. Netta on ihana. Meissä on niin paljon yhteistä. Paha poika ja paha tyttö. Sama juttu kuin minä ja Emilia. Samoin kuin minä ja Anniina. Miksei myös minä ja mirpsu, mutta älkää koskaan kertoko sitä, että siihenkin on ollut joskus ihastus. Kaikki vakiolukijani tietävät, että pidän kovistytöistä. Varsinkin Netasta ja Emiliasta. Olin samassa koulussa Emilian kanssa ja Jaloviinakännissä kerroin miten paljon pidän hänestä täällä galleriassa. Vittu miten noloa oli mennä maanantaina kouluun silloin.
Klo on nyt 14:01 ja jatkuu myöhemmin.

Minä Tasiksen juomisen lisäksi katsoin tuossa välissä tuntitolkulla Degrassia. Välissä katsoin Salatut Elämät ja myös syönyt pieniä lihapiirakoita.
Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Vähemmän ihanaa postiaKeskiviikko 20.09.2017 22:51

Heräsin tänään kahden aikoihin. Katsoin päivän postit ja voi vittu. Työkkäri oli pakottanut minut infotilaisuuteen, jossa esitellään TE-toimiston yhteistyökumppaneita. Tilaisuuden tavoitteena on parantaa työllistymismahdollisuuksiani. Se on Pasilan virastotalolla 17.10. klo 9:30. Minä olen ollut viisi vuotta työttömänä enkä todellakaan halua takaisin työelämään. Jos joudun töihin, niin tapan itseni. Minä en oikein näe pointtia elää, jos koko loppuelämän viettää töissä. Sitten on vielä tuo aika 9:30. Minä heräsin tänään 14 ja herätys olisi jotain 8, koska matkaa on niin paljon, koska pitäisi kiertää kun ei täältä mene ollenkaan hyvää kulkuyhteyttä sinne. Kuusi tuntia aikaisemmin pitäisi herätä kuin tänään. Ajassa on myös se, että olen 9:30 vielä humalassa tai vähintäänkin haisen ihan vanhalle viinalle. Olisi hyvä jos olisi olemassa joku pilleri jolla voisin olla edellisen päivän selvänä ilman vieroitusoireita. Olen minä aikaisimmassakin töissä haissut vanhalle viinalle, mutta se on täysin eri asia, koska pystyin tekemään työt ihan hyvin. Nuo tyypit eivät vaan tiedä sitä ja ajattelevat ehkä, että minusta olisi tullut vasta työttömänä ollessa juoppo. Minun on nyt vain pakko päivää ennen juoda niin vähän kuin mahdollista. Minun myös pitää selvittää missä on Pasilan virastotalo. Tiedän Pasilan juna-aseman, mutten virastotaloa. Minulla on myös hieman alle neljä viikkoa aikaa yrittää saada aikaan uusi unirytmi. Tämä on todella masentavaa.
Joka tapauksessa aloin sitten juomaan Tasista ja pelasin farmipeliä samalla kuin katsoin Housen, Degrassia, Pulmuset, Leijonan Luola Kanadan, Panttilainaamon ja Salatut Elämät. Minä söin myös lihapiirakkaa.
Klo on nyt 20:11

Minä tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi kuuntelin musiikkia. Tyylilleni poikkeuksellisesti en kuunnellut ns. itsemurhamusiikkia, vaan normaalia musiikkia. Kävin myös katsomassa Photofeeleriin uusia kommentteja. Näytän ihmiseltä joka on viittä vaille sammumassa niin sanotusti. Kännivuosinani minulla on ollut hyviä vuosia sekä huonoja vuosia. Eniten vittumaisia ja masentavia vuosia. En edes muista milloin minä viimeksi olin onnellinen. Siis niin kuin yleisesti ottaen onnellinen. Kaikilla on aina välillä masentavia päiviä, mutta tuntuu, että minulla on suunnilleen melkein joka päivä. Milloin minä muka olin viimeksi oikeasti onnellinen? Minun kaveritkin ovat jättäneet minut. Enkä edes tiedä miksi. Loppujen lopuksi mitä syytä minun on edes syytä elää? Minun äitini huolehtii kissoista, joten voisin saman tien tappaa itseni vaikka huomenna. Minulla on vain se ongelma, että olen jo vuodesta 2003 sanonut samaa, että ”mä tapan itteni” ja silti elän vieläkin. Olen yrittänyt, mutten ole onnistunut ja olen liian pelkuri hypätäkseni katolta. Pelkään liikaa halvaantumista. Joo no tästä tuli taas niin vitun pirteä päiväkirja.

Hyvää illanjatkoa!