IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Torstai 16.1.2020Torstai 16.01.2020 22:14

Heräsin kahdentoista aikoihin ja aloin Tasista juomaan samalla kun pelasin hetken farmipeliä jonka jälkeen tulin yli kuukauden poissaolon jälkeen tänne galleriaan. –kiiaa tai _kiiaa, en saa oikein selvää nimestä listassani, oli ottanut minusta eron julkisista kavereista. Niitä on nyt minulla 305 kappaletta. Heebomies oli kommentoinut edelliseen päiväkirjaani näin ”Voi vittu! Miten tota samaa paskaa jaksaa vuodesta toiseen ilman että tapat ittes?!”. Ihmettelen sitä itsekin. Tässä Tasiksessa on 30% alkoholia ja pullo on 0,7 litraa ja juon vähintään sen verran joka ikinen päivä. Vedin vuosia viskiä, jossa on siis 40% alkoholia, joten moni ei tajua, että olen minä kuitenkin vähentänyt sitä juomistani. Silloin vasta lujaa menikin. Voi olla, että olisinkin jo kuollut tai sairaalassa odottamassa kuolemaa. Terveyden lisäksi myös suututin monia ihmisiä aikoinaan. Vääriä ihmisiä. Muistan myös ne 59% rommipullot joita myös viskipullojen lisäksi join. Rommi on ainoa alkoholijuoma jota sekoitan toisen juoman joukkoon, kaikki muut juomat juon sellaisinaan. Join rommitoteja ja sekaan hunajaa. Join myös toki sitä 80% Viru Valgeta, mutta se oli siihen aikaan minulle liian väkevää ja pari ryypyn jälkeen ostin Spritea ja join sen Eevan kanssa. Suurin lutka jonka olen koskaan tavannut ja hyvinhän siinä keskenämme kävi, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Sain sen pullon Jcobilta, joka antoi sen minulle ilmaiseksi. Olin tuolloin 18- tai 19-vuotias. Se oli sitä nuoruusaikaa. Tai no, jotenkuten vielä nuori.
Joka tapauksessa kuuntelin musiikkia kun täällä olin ja puhuin Tomi1989:n kanssa. Ei kai tässä pahemmin muuta. Nyt on klo 17:34 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi söin karjalanpiirakkaa ja munavoita sekä katsoin Modernin perheen ja Urheilugaala 2020:n. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Torstai 12.12.2019Torstai 12.12.2019 21:04

Heräsin tänään yli kahdeltatoista ja sitten farmipeliä pelaamaan ja join Vitamin Well Reload –juoman. Sen jälkeen aloin juomaan Tasista samalla kun pelaamisen ohella katsoin eiliset Salatut elämät, Rillit huurussa, Family Guy:ta ja Shark Tankia. Tulin tänne galleriaan pitkästä aikaa ja DiiBi oli lähtenyt galleriasta ja minulla on nyt 306 julkista kaveria. DiiBi oli tuttu nimi ja aika yllättävää, että hän lähti.
Nyt on klo 18:16 ja jatkuu myöhemmin.

Tuossa välissä olen Tasiksen juomisen lisäksi pelannut farmipeliä ja katsonut Modernin perheen, Leijonan luola Kanadan, Panttilainaamon ja South Parkin. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Päiväkirjani 14 vuottaTiistai 12.11.2019 21:30

Heräsin tänään siinä kahdentoista aikoihin ja aloin sitten juomaan Tasista samalla kun pelasin farmipeliä. Tulin tänne galleriaan myös ja tänään on päiväkirjani vuosipäivä. Tasan 14 vuotta sitten ilmestyi ensimmäinen päiväkirjani tänne. Niitä on yhteensä tämä mukaan lukien 1434 kappaletta. Osa niistä näkyy vain kavereille.
Olen tänään myös katsonut Family Guy:ta, Salatut Elämät, Cobra Kaita, Modernin perheen ja voi olla että myös jotain muuta. Kalapuikkoja olen myös syönyt. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!
Heräsin tänään siinä yhdentoista jälkeen ja lähdin Alkoon Tasiksia ostamaan. Jostain syystä Alkon myyjä pelästyi kun tulin tiskille yhtäkkiä. Eikö hän tosiaan nähnyt minun kävelevän sinne? Kotiin tultuani aloin sitten juomaan Tasista ja pelaamaan farmipeliä samalla kun katsoin eiliset Salkkarit, Modernin perheen, Doc Martinin ja Rillit huurussa. Tulin sitten tänne galleriaan samalla kun kuuntelin musiikkia. BlackDeath ja KAPI-72 olivat ottaneet eron minusta ja koko galleriasta. Minun piti katsoa googlen kuvahausta kuka on KAPI-72, koska niin tuttu nimi. Nyt muistin sitten kun katsoin, ihan tuttu on. Minulla on nyt joka tapauksessa 307 julkista kaveria.
Nyt on klo 16:39 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja Tasiksen juomisen lisäksi olen pelannut hieman farmipeliä, mutten niin paljon. Olen laittanut pitkästä aikaa uuden kuvan Photofeeleriin. Päätin laittaa ihmisten arvosteltavaksi tällä kertaa vanhan kuvan ja galleriasta löysin tämän kuvan vuodelta 2004 romantikko86 eli suurin piirtein 15 vuotta vanha kuva jossa olin 18-vuotias. Kun minä katsoin tuota kuvaa niin mietin, että miten olin koskaan ollut noin laiha. Muistan, että nuorena olin laiha, mutten muistanut että sentään noin laiha olin joskus. Paljon olen kasvanut vuosien aikana. Viime punnituksessa painoin noin 86 kiloa pari vuotta sitten. Pituutta minulla on 184 senttiä. Pitäisi laittaa galleriaan uusi kuva jossain vaiheessa kun edellisesta kuvasta on aikaa kolme vuotta ja neljä kuukautta tasan. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Yksityinen kaveriPerjantai 04.10.2019 23:15

Heräsin tänään muistaakseni siinä puoli kahdentoista aikoihin kutakuinkin. Aloin sitten juomaan Tasista samalla kun pelasin farmipeliä. Tulin myös tänne galleriaan ja mariah1 oli lähettänyt minulle kutsun yksityisekseksi kaveriksi. Sen voisi ottaa tavallaan loukkauksena, että pitää olla yksityinen eikä julkinen kaveri. Tulee mieleen, että ikään kuin häpeäisi minua. Minullahan on jo ollut ennestään yksi yksityinen kaveri täällä, Ikiksen pikkusisko. Nyt minulla on kaksi. Katsoin myös Salatut elämät, Duudsonit: Päällikkö, Moderni perhe, Pitääkö olla huolissaan?, Family Guy:ta, Yleisurheilun MM-kisoja välillä ja Vain elämää. Voi olla, että muitakin samalla kun tässä koneella olen ollut. Söin myös kanaa riisillä. Ei kai tässä muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Jälleen kauan täältä poisTiistai 24.09.2019 23:12

Heräsin tänään kahdentoista aikoihin ja aloin juomaan Tasista samalla kun tulin pitkästä aikaa tänne galleriaan. Attentaatti ei ole enää julkinen kaverini, eikä edes koko galleriassa enää. Paitsi tietysti jos hän on vaihtanut nimimerkkiä. Kun minä näin viimeksi Ikiksen ja mainitsin miksi niin moni lähtee galleriaqsta, niin hän sanoi ihmisten menevän Facebookiin. Joka tapauksessa minulla on nyt 309 julkista kaveria. Aloin myös pelaamaan farmipeliä samalla kun katsoin Duudsonit tuli taloon, Family Guy:n, Rillit huurussa, Doc Martinin, Modernin perheen, Salatut elämät ja elokuvan Spartan. Söin myös lihapullia spagetin kanssa. Ei kai tässä muuta, vaikka jotenkin on sellainen tunne että jotain unohtui sanomatta.

Hyvää illanjatkoa!

KultakelloTiistai 20.08.2019 21:53

Minä sain vihdoin viimein myytyä isoisältäni saamani kultakellon. Ensimmäinen tarjous oli 160 euroa, ja vitut myyn. Sain sitten Helsingin Pantista 720 euroa. Kylmää käteistä. Luonnollisesti minulla oli todella hyvä päivä. Vähän aikaa sitten sain veronpalautuksesta 407 euroa ja nyt kellosta 720 euroa. Toisin sanoen minulla on ollut todella hyvä kuukausi. Sen kellon myin eilen.

Tänään heräsin jo kymmenen aikoihin väsyneenä ja aloin juomaan Tasista samalla kun pelasin farmipeliä. Tulin myös tänne galleriaan pitkästä aikaa. Katsoin myös Pitääkö olla huolissaan?, Family Guy:n ja 70´s show:n. Minua väsytti ja meninkin nukkumaan noin reilu tunniksi. Jatkoin sitten Tasiksen juomista ja farmipelin peluuta. Katsoin myös Modernin perheen ja Salatut elämät. Söin grillitassuja ja pelaan farmipeliä samalla kun olen täällä. Ei kai muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Tasavallan paluuKeskiviikko 24.07.2019 22:50

Heräsin tänään reilu puoli kahdentoista aikoihin. Lähdin sitten kohti Alkoa, mutta bussissa huomasin, että jotain puuttui. Olin unohtanut reppuni kotiin. Onneksi Alkossa myydään muovipusseja. Alkossa huomasin, että Tasis on tehnyt paluun ja halvemmalla vielä. Ostin nyt kaksi muovipussia kantamaan niitä. Itse asiassa yksikin olisi ehkä riittänyt, koska muovi painaa vähemmän kuin lasi. Minulla on vain huonoja kokemuksia muovipusseista. Minä ostin kerran Lidlistä jotain 20 lonkeroa tai jotain sinne päin ja muovipussini hajosi jonka ansiosta tölkit pitkin kaupan lattiaa. Sain toki uuden muovipussin, mutta silti. Joka tapauksessa Alkon myyjä varmaan ihmetteli missä minun reppuni on ja muutenkin vähän katsoi minua omituisesti. Yleensä hän kysyy mitä minulle kuuluu, mutta nyt ei. Olemus minulla oli muutenkin kamala, sillä minulla ei ollut matkalla tuttua vesipulloa, minkä johdosta suu oli todella kuiva. Oli pakko mennä kioskiin ostamaan tölkki kokista janooni. Mikä helpotus, mutta tuossa kuumuudessa hiki valui otsalla ja huohotin kunnolla. Vihdoinkin bussi tuli ja pääsin kotiin. Pakko vaan maata sohvalla ja juoda vettä, joka oli unohtuneessa repussani. Sen jälkeen otin muovipusseista pois Tasiksia ja huomasin syyn minkä takia siitä oli tullut halvempaa. Siinä on nykyään vähemmän prosentteja kuin ennen. Ennen siinä oli 32% prosenttia ja nyt siinä on 30%. Aloin juomaan Tasista ja siitä nyt puuttuu ne kaksi prosenttia jotka ennen oli. Minkähän takia ne vähentävät prosentteja? Tuotantokulut vai mitä? Ehkä prosenttien vähennysten takia sitä mainostettiin uutena tuotteena. Hyvältä se silti maistuu ja koska minulla on täällä ostamieni Tasisten lisäksi myös neljä pulloa Suomi Viinaa, niin minulla on ensi viikkoon asti aikaa miettiä aionko jatkossa ostaa Tasiksia vai jatkanko Suomi Viinassa. Hinta ja koko sama, mutta Suomi Viinassa on kaksi prosenttia enemmän. Tasis taas maistuu paremmalta.
Joka tapauksessa minä sitten pelasin farmipeliä samalla kun katsoin Pitääkö olla huolissaan?, 70´show:n, Family Guy:n, Rillit huurussa ja Doc Martinin. Söin myös pasteijan. Kun tulin tänne galleriaan, niin oli taas jonkin sortin seksijuttu kun Jaanamh88 oli lähettänyt viestiä minulle. Ei kai tässä muuta. Nyt on klo 17:49 ja jatkuu myöhemmin.

Nyt jatkuu ja tuossa välissä Tasiksen juomisen lisäksi olin täällä sekä Photofeelerissä lukemassa kuviini saamiani kommentteja vuosien varrelta. Sehän on varmaan maailman pinnallisin sivusto, koska siellä arvostellaan ihmisiä pelkän ulkonäön perusteella. Arvostelin itsekin deittimielessä naisia. Söin myös karjalanpiirakkaa ja munavoita sekä katsoin Modernin perheen, Shark Tankin ja South Parkia. Ei kai tässä sen kummempia.

Hyvää illanjatkoa!

Poissa kauanPerjantai 12.07.2019 22:29

Heräsin tänään noin hieman yhdentoista jälkeen ja aloin juomaan Suomi Viinaa. Minä en ole juonut Tasista ties miten pitkään aikaan, koska sitä ei enää myydä Alkossa. Se on yhden aikakauden loppu elämässäni, sillä Tasis tuskin tulee koskaan enää takaisin. Joka tapauksessa aloin pelata myös farmipeliä ja katsoin elokuvan Ihmisen osa. Katsoin myös Family Guy:ta, 70´s show:n, Team Ahman, Rillit Huurussa ja Duudsonit Amerikassa.
Pitkästä aikaa tulin tänne galleriaan. Todella kauan olin ollut täältä poissa. Todennäköisesti yli kuukauden putkeen olin poissa. Menin myös kuvakkeeseen ja heti joku nainen lähetti itsestään linkin seksikuvista ja videoista linkissä. Eli varmaan hyvin pitkälti jonkin sortin huora. En avannut linkkiä, koska ties millaisia viruksia sieltäkin voi tulla. Viruksia tulee enemmän sellaisilta epäilyttäviltä pornosivustoilta. Vanha kunnon pornhub on turvallinen pornosivusto jossa minä käyn. Ei kai tässä muuta. Söin minä myös pasteijan ja hampurilaisen tänään.

Hyvää illanjatkoa!

Kuvakkeen deitti-ilmoituksiaKeskiviikko 15.05.2019 21:50

Heräsin tänään yhdentoista aikoihin ja aloin sitten juomaan Tasista samalla kun pelasin farmipeliä. Katsoin myös kaksi jaksoa Batmania. En oikein jaksanut pelata farmipeliä kovin kauan ja tulin tänne galleriaan. Katsoin täällä Emiliaa ja muistelin menneitä. Kommentteja ja muita häneltä. Harmi ettei hänestä koskaan tullut tyttöystävääni. Meillä kun oli niin paljon yhteistä. Ihana Emilia. Menin myös pitkästä aikaa, kommenttien perusteella noin 31 viikkoon, Kuvakkeeseen. Siellä minä sitten tuijotin Nettaa. Ihana Netta. Hänestäkään ei koskaan tullut tyttöystävääni, en edes koskaan kertonut pitäväni hänestä sillä tavalla. Huomasin siellä olevan deitti-ilmoituksia. Ajattelin hieman katsella niitä. Tyttöjen tietysti ainoastaan. Oli mielestäni vähän outoa, että eräs nainen halusi vain 24-25 –vuotiaan miehen. Eli siis 23 on liian nuori ja 26 liian vanha vai? Siellä on uskonnollinen nainen joka haluaa naimisiin. Viina on paholaisen juoma, joten en taida kelvata. Yksi 30-vuotias nainen etsii 18-26 –vuotiaita miehiä. Minä olen siis jo vanha ukko 30-vuotiaan mielestä. Niissä deitti-ilmoituksissa alaikäraja on 16 vuotta. Pitäisi olla alempi se raja, koska minä olen seurustellut 14-vuotiaan tytön kanssa nimittäin. Olin toki silloin paljon nuorempi, että sikäli. En kyllä lähde enää sille linjalle, koska se tyttö oli niin lapsellinen. Hermothan siinä menee. Parempi pysytellä aikuisissa tässä iässä. Onkohan muuten laillista seurustella 10-vuotiaan kanssa niin kauan kunnes siihen ei liity mitään seksuaalista? Ihmiset voisivat ainakin pitää minua epäilyttävänä tai pedofiilinä. Olisi myös mielenkiintoista tietää onko laitonta suudella 10-vuotiasta. Oikein kunnon kielisuudelman vaikka. Tiedoksi muuten tässä vaiheessa, etten ole kiinnostunut 10-vuotiaista. Olen vain utelias.
Joka tapauksessa katsoin myös Salkkarit, Modernin perheen ja Onnenpyörän. Söin myös pasteijan ja kanaa nuudelin kanssa. Ei kai tässä muuta. Unohtui varmaan jotain.

Hyvää illanjatkoa!