IRC-Galleria

Kivasti ollu koko päivän touhua ja tohinaa; aamulla kaupungilla, sit ratsastamassa, illalla lentopalloa ja sen jälkeen vielä kaverin luona iltateellä =) Mieli on tod. hyvä ja unikin on tullu ajallaan. Seuraavat kaks viikkoa on kyllä henkisesti yhtä piinaa. Sen jälkeen asiat on joko paremmin kuin hyvin, tai sit ollaan takaisin lähtöruudussa.. Aika näyttää, sillä välin ajattelin elää muilla osa-alueilla ihan täysipainoista elämää. Ja nyt hetkeks kirjan pariin ja sit aa-aa =)

Mulla on ollu pitkään ongelmana se, etten tahdo saada itseäni ylös sängystä. Siis silloin kun ylipäätään saan nukuttua. Tänä aamuna ongelma ratkesi aivan itsestään, kun huitaisin vesilasin nurin sängylle herätyskelloa kurotellessa. Ei tehny mieli jäädä märkään sänkyyn köllöttelemään ;-)

Okei, tänään ei ollu hyvä päivä mulle ja mun vaatteille. Muistin juuri, miksi en ole käyttänyt yksiä lenkkareita aikoihin. Peukalonpään kokoiset vesikellot kantapäissä ovat tehokas muistutuskeino. Enkä kävelly kuin yhteensä kymmenisen korttelia. Ja puolet niistä kantapää linttaan astuttuna kuin kassi-alma. Kiikutan ne lenkkarit vielä tänään UFF:n keräykseen.

Seuraavaksi hajos lempitakkini vetoketju. Jumittui rintakehän kohdalle. Vartin taistelun jälkeen sain sen auki, likeltä piti etten joutunu leikkaamaan sitä saksilla. Ajattelin kuitenkin, että jos vaikka kävis vaihdattamassa uuden vetoketjun.. Tuon ajatuksen myötä iski tajuntaani myös tieto siitä, missä mun melkein kaikki talvitakkini ovat; ompelijalla. Ovat olleet keväästä saakka. Ovatkohan enää? Hmm, taidan lähteä shoppailemaan huomenna..

Melkein onnellinen, ei vaan uskalla antaa itsensä toivoa liikoja. Eilen oli kivaa, vaikka olinkin kotona jo yhdeltätoista. Makasin eteisen lattialla ja potkin korkkarilla reiän seinään, fiksua =/ Kiitos eilisestä Niinalle, Cameronille, Ristolle ja Pulkkiselle, ja tietty kaikille muille jotka paikalla oli!!!!

On raskasta olla töissä kun elämä on mitä on. Onneks ei oo montaa tuntia jäljellä. Oon varmaan silti seonnu lopullisesti; henk.koht elämä kusee, työt stressaa ja unettomuus vaivaa, ja silti oon ollu tänään äärimmäisen hyvällä tuulella. Feikkiä, joo. Mut feikkaan niin hyvin että itsekin uskon.

Nyt en lyöny päätäni seinään, tajusin väistää. Mutten osannut odottaa, että samalla hetkellä joku iskee multa ilmat pihalle ja potkii jalat alta. Ensimmäisen kerran vuosiin olisin ollu valmis olemaan onnellinen, hyväksymään sen että mua voi ja pitää rakastaa. Sit elämä päätti kuitenkin vetää maton alta.

Kyllä mä tästä selviän, mut miten selviän muuttumatta lopullisesti kyyniseksi? Kaikenlaista paskaa on tullu koettua ja tehtyä itse toisille, mut ekaa kertaa elämässä se sattuu näin paljon. En pysty edes itkemään. Täytyy antaa itselle pari päivää aikaa hahmottaa tilanne, ehkä ne kyyneleet tulee sitten kun oon valmis käsittelemään tän kivun.

Ironisinta on se, että toivoa on vielä. Mut sen toivon varaan ei uskalla rakentaa mitään. Se olis mun loppuni jos nyt rakentelisin pilvilinnoja, ja elämä kiskaisis maton lisäks maankin jalkojen alta. Sille putoamiselle ei olis pohjaa, vähän niin kuin unessa joskus käy.

En jaksa surra, en jaksa toivoa. Voin vain turruttaa itseni. Mut haluan vain puutua, en halvaantua loppu elämäksi. Mun on pakko sysätä tää kipu hetkeks syrjään, ehkä sitten tiistaina saan rypeä siinä kauttaaltaan. Mut tiistaihin saakka on vaan jaksettava. Jaksettava käydä töissä, jaksettava tehdä se mikä tehtävä on.

Karman laki, kova mutta tasapuolinen? Saako tämän kivun kärsimällä kirkkaamman kruunun? Synninpäästön? Valaistumista odotellessa? Raju käännekohta tää ainakin on mun elämässä. Vankistaa niitä päätöksiä, jotka olen tehnyt miljoona kertaa. Elämässä on sallittua kompuroida, mutta maahan ei kannata jäädä. Helpottaa kummasti kompurointi-ongelmissa kun löytää tasapainon. Ja sen mä aion löytää, tästä päivästä alkaen.

On se kumma ettei ihminen osaa nukkua!? Nytkin mieli on hyvä ja kaikki paremmin kuin aikohin, ja silti en osaa nukkua. Olis melkein viikko vapaata edes, taitaa mennä harakoille kun alkaa taas tää unettomuuskierre =/ Stressaan nukahtamisesta. Jos joku osaa kertoa, miten tästä oravanpyörästä pääsee pois, olisin erittäin kiitollinen!!!! Yleislääkärin huippuhieno neuvo oli, että meet sänkyyn heti kun väsyttää ja makaat pimeässä sitkeästi, kyllä se uni sieltä tulee.. Joo-o, äskön makasin 1,5 tuntia silmät kiinni. Ei tullu uni, vitutus tuli. Näin sitä onnistuu pilaamaan hyvänkin päivän..

Ihanan rento olo. Nukuin hyvin yövuoron jälkeen, 8 tuntia ilman väliheräämisiä =) Lentopallossa oli hauskaa; paljon porukkaa, peli sujui ja tuli mukavasti hiki. Kotona virkistävä suihku ja laitoin ihanaa savulohi-kasvis risottoa. Parasta on kuitenkin ollut huomata, että tänään ei ole ollut kiire minnekään. Eikä ole vieläkään. Nyt aion jatkaa Kaari Utrion "Katarinan" lukemista ja nauttia omasta ajasta =) Ristoa on tietysti hiukan ikävä, mutta huomenna me nähdään taas..

Elämässä sattuu kivoja asioita kun sitä vähiten odottaa =) Ei voi muuta sanoa, kuin että oon äärettömän onnellinen. Pilvimassat on väistymässä taivaalta ja aurinko paistaa mun elämään!

Älkää vaan perkele tollot pyöräilijät ja kävelijät missään nimessä vaivautuko laittamaan heijastinta takin hihaan roikkumaan! Onhan se nyt ihan nössöä ja ruman näköistä! Mut älkää sitten seuraavan kerran heristelkö nyrkkiä kun joku autoilija meinaa ajaa ylitsenne. Varsinkin sateella, kun märkä asfaltti omituisesti vuoroin imee, vuoroin heijastaa kaiken valon, ja sade sotkee muutenkin näkyvyyttä. Seuraava heijastimeton pelle kun alkaa mulle viittoilemaan kansainvälisillä käsimerkeillä, jää Escortin alle. Painan kaasua ja kurvaan vaikka jalkakäytävän kautta asian varmistamiseksi. Vituttaa!!!!