IRC-Galleria

rusakko-

rusakko-

Pojan onnellinen äiti

[Ei aihetta]Lauantai 29.03.2008 00:13

<3Keskiviikko 19.03.2008 01:04

Sydämmeni alla kasvaa uusi toivo.
Toivo paremmasta huomisesta.
Kohta koen erillaisen rakkauden, erillaisen siteen <3
Pieni elämä kasva ja vahvistu.
Kohta me kohtaamme, silmästä silmään.

Rakastan sinua jo nyt.

;( Perjantai 01.02.2008 16:25



En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme. Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni. Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin.

Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.

Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä kanssani! Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.

Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.

Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!

Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!

Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni. Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee.

Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.

Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni.

Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta. Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään. Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua, ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta. Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella (ja hellällä kuonon tökkäisyllä). Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: ”eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta". Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.

(Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis)

OHJEITA ELÄMÄLLEKeskiviikko 23.01.2008 16:22

1. Anna ihmisille enemmän, kuin he odottavat ja tee se iloisin mielin.
2. Pidä mielessäsi suosikki runosi
3. Älä usko kaikkea mitä kuulet, kuluta kaikki mitä sinulla on tai laiskottele niin paljon, kuin haluat.
4. Kun sanot: "Minä rakastan sinua", tarkoita sitä myös.
5. Kun sanot: "Pyydän anteeksi", katso henkilöä silmiin.
6. Ole kihloissa ainakin 6 kuukautta, ennen kuin menet naimisiin.
7. Usko rakkauteen ensisilmäyksellä.
8. Älä koskaan naura kenenkään unelmille. Ihmisillä, joilla ei ole unelmia, ei ole paljon mitään.
9. Rakasta syvästi ja kiihkeästi. Se voi myös sattua, mutta se on ainoa tapa elää elämää täydellisesti.
10. Riitele oikeudenmukaisesti. Älä nimittele.
11. Älä tuomitse ihmisiä heidän sukulaistensa perusteella tai sen elämän perusteella, johon he ovat syntyneet.
12. Opeta itsesi puhumaan hitaasti mutta ajattelemaan nopeasti.
13. Kun joku kysyy sinulta asiaa, johon et halua vastata, hymyile ja kysy: "Miksi haluat sen tietää?".
14. Muista ottaa huomioon, että suuri rakkaus ja suuret saavutukset tuovat mukanaan myös suuria riskejä.
15. Soita äidillesi.
16. Sano: "Terveydeksi" kun kuulet jonkun aivastavan.
17. Kun häviät, älä kuitenkaan hukkaa häviösi antamaa opetusta.
18. Seuraa kolmea ohjetta: Kunnioita itseäsi, kunnioita muita ihmisiä ja ole vastuussa kaikista toimistasi.
19. Älä anna pienen riidan vahingoittaa hyvää ystävyyttä.
20. Kun huomaat tehneesi virheen, toimi heti sen korjaamiseksi.
21. Hymyile, kun olet vastaamassa puhelimeen. Soittaja kuulee sen äänestäsi.
22. Ota puolisoksesi henkilö, jonka kanssa on ihastuttavaa keskustella. Kun vanhenet, keskustelutaito tulee aina vain tärkeämmäksi.
23. Vietä joskus aikaa yksin.
24. Avaa mielesi muutoksille, mutta älä anna niiden muuttaa omia arvojasi.
25. Muista, että hiljaisuus on joskus paras vastaus.
26. Lue enemmän kirjoja. Televisio ei ole niiden korvike.
27. Elä hyvä ja kunniallinen elämä. Kun tulet vanhaksi ja ajattelet elämääsi taaksepäin, voit nauttia siitä uudelleen.
28. Luota Jumalaan, mutta lukitse silti autosi.
29. Rakastava ilmapiiri kodissasi on elämäsi perusta. Tee kaikkesi luodaksesi rauhallinen ja harmoninen koti.
30. Erimielisyyksissä rakkaittesi kanssa käsittele vain tämänhetkistä tilannetta. Älä nosta esiin menneitä.
31. Älä kuuntele vain sitä, mitä joku sanoo. Kuuntele myös, miksi he sanovat niin.
32. Jaa tietosi. Se tie yltää kuolemattomuuteen.
33. Ole lempeä maailmalle.
34. Rukoile tai mietiskele. Siinä piilee mittaamaton voima.
35. Älä koskaan keskeytä, kun joku imartelee sinua.
36. Hoida omat asiasi.
37. Älä luota kehenkään, joka ei sulje silmiään, kun suutelette.
38. Kerran vuodessa mene paikkaan, jossa et ole ennen käynyt.
39. Jos joskus ansaitset paljon rahaa, käytä se toisten auttamiseen silloin, kun olet vielä elossa. Se on elämän suurimpia ilonaiheita.
40. Muista, että vaikket aina saakaan sitä, mitä haluat, se voi olla joskus ihastuttava onnenpotku.
41. Opettele säännöt, niin opit, miten rikkoa niitä oikein.
42. Muista, että paras suhde on sellainen, jossa rakkautesi toisia kohtaan ylittää omat vaatimuksesi heitä kohtaan.
43. Arvostele menestystäsi sen mukaan, mistä sinun piti luopua saadaksesi menestyksesi.
44. Elä siinä tietoisuudessa, että sinun luonteesi on sinun kohtalosi.
45. Heittäydy yltiöpäisesti rakkauteen

jöllin enekilt :)Perjantai 18.01.2008 14:03

http://www.koivuneva.com/varihoroskooppi.htm

VALKOINEN
Olet erityinen ihminen, myös erikoinen ja jopa eriskummallinen, mutta ehkäpä juuri siksi sinusta niin pidetäänkin. Sinulla on elämässäsi runsaasti unelmia ja tavoitteita. Tulet herkästi mustasukkaiseksi, mutta et kuitenkaan reagoi liian voimakkaasti.



sama sivusto
suoralinkki : http://www.koivuneva.com/kukkaastr.htm

Leskenlehti 5.4. - 2.5.

Leskenlehti on vaatimaton ja itse asiassa varsin mitättömän näköinen kukka. Kuitenkin kaikki huomaavat sen. Samoin on leskenlehti-ihmisten laita, he säteilevät hyvää tuulta ja ilahduttavat läsnäolollaan muita. He tuntevat hyvin itsensä, hyväksyvät virheensä ja ovat siksi muiden mielestä välillä hätkähdyttävänkin avoimia kertoessaan itsestään. Leskenlehti ei pelkää olla seuran keskipisteenä ja on muutenkin mielellään esillä. Leskenlehti-ihmistä on helppo lähestyä ja hänestä saa nopeasti hyvän, luotettavan ystävän. Rönsyilevä ja utelias luonne esiintymishalun yhteydessä johtaa kuitenkin siihen, etteivät kaikki pidä leskenlehdestä. Siksi leskenlehti viihtyy parhaiten kaltaistensa joukossa. Lyhytjänteisyys ja pintapuolisuus ovat leskenlehdelle ominaisia piirteitä ja siksi hän nauttii töistä, joista tulee nopeasti valmista ja joiden tulokset näkyvät kunnolla. Kärsivällisyys on hyve, jota leskenlehden on opeteltava koko elämänsä. Leskenlehdellä on kaksi lähes kokonaan toisistaan poikkeavaa elämää. Alkuvaiheessa (kukkiessaan) se on sirkeä ja näkyvä. Aikuistuessaan leskenlehtipersoona tekee saman kuin nimikkokasvinsakin; vaihtaa luonnetta. Leskenlehti kasvattaa valtavat tummanvihreät lehdet. Leskenlehti-ihminen saattaa aloittaa aikuisiässä uudelleen opinnot, vaihtaa ammattia, muuttaa asumaan maalle tai muuten "vetäytyä" omien suojalehtiensä varjoon. Jos leskenlehti solmii avioliiton nuorena, toimii se parhaiten toisen leskenlehti-ihmisen kanssa. Yhdessä kasvaminen ja muuttuminen lujittaa liittoa vuosien mittaan.

[Ei aihetta]Torstai 17.01.2008 14:15

> Hei ystäväin!

> On
> ihana tuntea että on paljon ystäviä. osa teistä on vain sellaisia
> joiden kanssa olen ollut vain puhelinyhteydessä tai tavannut vain
> kerran.

> Ystäviä siltikin!

> Toivottavasti
> tapaamme vielä joskus.
> Ystävyydellä
> jelmiina <3
> Käydessäni
> ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
> pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
>
> Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
> itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
> "Taitaa olla varsinainen nynny."
> Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
> pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
> Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
> päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
> He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
> maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
> silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
> päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
>
> Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
> lasejaan, kyynel
> silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
> "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
> Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
> Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
>
> Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
> Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
> häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
> sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän
> luokallemme.
> Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan
> kanssa.
> Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
> kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
> Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
> vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
> viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
> enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
>
> Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
> kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
> paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
> muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
>
> Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
> Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
> lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
> jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
> mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
>
> Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
> nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
> Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
>
> Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
> oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
> Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
> tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
> Olin joskus kateellinen.
>
> Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
> läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
> Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
> kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."
>
> Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
> "Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
> ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
> Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
> mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
> että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
> ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
> Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
> jolloin ensi kertaa tapasimme.
> Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
> Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
> ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
> keräämään niitä koulusta jälkeen päin.
>
> Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
> "Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
> pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
> Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
> kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
> heikoimmillaan.
>
> Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
> kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
> syvyyttä.
>
> Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
> eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
> suuntaan.
>
>
> Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
> 1)
> Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
> 2)tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
> vaikuttanut sinuun mitenkään.
>
> Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.
>
> "Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin
> jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten
> lennetään."

Pohjooolainen horoskooppiPerjantai 04.01.2008 22:50

Pohjaalainen horoskooppi

*Sarvipää (23.12.-20.1.)*
Sinoot ikuune haaveelija, joka orottaa saavansa vaikka tähäret ja kuun
taivahalta. Mitä vielä täs istut mee hakemahan ne siältä jos miäles teköö.
Ai orotakko, notta joku tois ne sullen? Justihin tuallaane saamatoon oot,
orotat vaan, notta joka napsahros tuataas nenäs ethen. Ei kuule sellaanen
vetele. Jos jotakin taharot tee itte!

*Lotraaja (21.1.-19.2.)*
Kevätpuali on oikeen lotraajien aikaa. Lotraajakki kukoostaa ku naapukrannin
akan naurispelto kesääsin. Lemmen asioos sen sijaha lotraajat on koko
alakuvuaren meleko pakkaasen pualella. Mutta syssymmällä törmäät yhtehe
häjyhy, ni siinon vakka, kansi ja klapsahrus. Irti ei penteleelläkään!

*Sintit (20.2.- 20.3.)*
Susso sitte pikkuusen flatkutehe vikaa. Ookku pahimmakki akat! Taharot
pärvööttää omat ja muittenkin asiat siinä sivus oli kyset sitte mistä
tahansa. Koita ny tukkia suuvärkkis, tahi pese vaikka saipualla.

*Pässi (21.3.-20.4.)*
Pässiillen tämä vuasi on meleko rakkaurenknapsetta. Alakuvuasi menööki
Pässiillä ihimetelles mistä surraa. Kesäkorvalla alakaat kuitenki ittekki
havaata, jotta vaapsahaaset ne on jokka korwias kutitteloo. Pässit nähärän
tänä vuanna pelekästään suupiälet korvis saakka.

*Jästipää (21.4.-21.5.)*
Sinoot alati eheroon taharoon krätyysellä päällä, mutta eipähän tua liä
sullen mitään uutta. Jästipää jukuri ku oot. Älä ny kuitenkaan vaivu
epätoivohon, kyllä sä viälä kehityskelepoone oot, kunhan sullon vaa hyvä
kouluttaja!

*Pahapari (22.5.-21.6.)*
Sinoot sellaanen, joka ei taharo millänsäkkään antaa periks, vaan aivan
taharot pitää pääs. Koita ny lopettaa tuallaane tyhyjänpäivääne nuhuraaminen
ja ota ittiäs niskasta kii, eihän sua tuallaasena kukaan kattele. Josset
lopeta häjyylyjäs toukokuuhu mennes, isköö rometiisi takuulla kesäkuulla.

*Saksiniakka (22.6.-23.7.)*
Sinoot ikuune kihinuttaja ja siällä mihinä liikukki kuuluu melekoone
hörötes. Sus sitä tarmua sitte riittää vaikka pikkuuse toisillenkin
annettavaks. Sinoot ihiminen, joka teköö kerralla miton päätetty, mitä
turhia sitä sitte paapoomahan.

*Häjy (24.7.-23.8.)*
Luulet notta oot kovakin rooroo. Orotat jotta kaikki menöö justihin siihe
lajihin mitä orotat. Ja nuan yleensäkki elät meleko ameriikkaa. Työasias
alakaa retajamahan ja sun olis aika antaa itteles ympäri kowia, notta
tuallaane loppuus.

*Impi (24.8.-23.9.)*
Sinäki oot jästipään tavoon krätyysellä päällä vuaren alakupualella, notta
sukulaasekki rupiavat epäälemähän, jottet oo saanu sitte viime mittumaarin.
Kesää kohoren miälialas kuitenki kohenoo ja rupiat saamahan pläsiäs pikkuuse
iioosemmalle ilimehelle.

*Puntari (24.9.- 23.10.)*
Sinoot alati yhtä tasaasen rauhallinen, notta sivullisiakin välillä
hirwittää. Sua ei sitte palijua paina onko juhula vai askaresaika. Kaikki
menöö samalla raitillansa. Mitä jos koittaasit vähä rävähyttää ja pistää
lekkeripeliksi?

*Sarvijaakkoo (24.10-22.11)*
Viäntiä sitte piisaa sarvijaakoolla. Alavariinsa hyppäät, jotta sivullisiaki
hirvittää. Koita pikkuusen hirastaa tahtias, muuten saat peräpukamat ennen
kesän korwaa riasakses. Tämä koskoo erityysesti miespuaiisia sarwijaakkoja,
joita naispeijoonit aharisteloo.

*Ritsapoikaane (23.11- 22.12.)*
Sinet sitte tajua ku ihimiset vetää sua pulukassansa minkä kerkiää, vaan
hymyylet koriasti ja luulet, notta kaikki on hianosti. Sakia saa olla muttei
tyhymä! Hyppää ny hyvä ihiminen rannallen kun vielä kerkiät ennenku käy
ryättääsesti!

[Ei aihetta]Lauantai 22.12.2007 14:18

MIKSI pizza toimitetaan nopeammin asiakkaalle kuin ambulanssi saapuu perille?
MIKSI luisteluhallin edessä on parkkipaikka liikuntavammaisille?
MIKSI naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki?
MIKSI sana lyhenne ei ole lyhyempi?
MITEN kyltti "kiellettyä astua nurmikolle" on saatu keskelle nurmikkoa?
MIKSI täytyy käyttää käynnistä-valikkoa, kun haluaa sulkea Windowsin?
MIKSI kissanruokaa ei ole hiiren makuisena?
MIKSI koiranruoka-tölkissä lukee; "entistä parempi maku" - kuka on testannut sen?
MIKSI painat kaukosäätimen nappuloita lujempaa, kun patterit ovat melkein tyhjät?
MIKSI Nooa ei lyönyt hyttysparia kuoliaaksi?
MIKSI laitoksilla ja paikoilla, jotka ovat 24 tuntia vuorokaudessa auki, on ylipäänsä lukot?
MIKSI Jumala on antanut miehille sekä aivot että munat, mutta ei tarpeeksi verta niiden käyttämiseen yhtä aikaa?


Jos lukiessasi hymyilit edes kerran, sinun täytyy kopioida tämä omaan päiväkirjaasi, jos haluat myös muiden hymyilevän.

[Ei aihetta]Maanantai 17.12.2007 00:28

pilvistä pudotaa aina kovaa ja korkeelta ja laskeutiminen ei oo kaunis vaa siin upotaa kaulaa myöte paskaan!


Kiitti rakkaat vklsta. Oli ihanaa toista sit ku kotii saapu. Mut se siit ja sen kestävyydestä.

"niin särkyvää on onni tää,
niin mitättömästä voi kaikki sirpaleiksi sälähtää.
niin särkyvää,
kun meitä kehoitettiin rakkaudesta huolta pitämään
en voinut ymmärtää se kuinka helppoa niin on särkeäkään,
mitä meille silloin jää "











loppu kevennys
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135232594093.gif

Opettavaista..-Torstai 08.11.2007 14:30

Lue toki koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti.
(Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi
hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän
menetti malttinsa hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.

Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien
viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja
päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että
oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt
malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti että
poika vetäisi aidasta pois yhden naulan jokaisena sellaisena
päivänä, jolloin hän ei kiivastunut. Päivät kuluivat ja
lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli
poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo.

Isä sanoi: "Olet tehnyt hienoa työtä, poikani, mutta katsopas
aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada
entiselleen. Vihapäissäsi sanomat sanat jättävät juuri
tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja
vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa
pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa."

Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin
ruumiillinenkin. Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He
saavat sinut hymyilemään ja Rohkaisevat sinua onnistumaan. He
kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja
haluavat aina avata sydämensä meille.

Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän!