IRC-Galleria

moi paska maailma.

käsi on paskana taas. ja osa kylppäriä.

paha olo oli sisällä pitkään ja sitten tuli pieni ärsyke.

ei kestänyt enää, tää pokka......... ku´mpa kunpa joku voi s tietää kuinka voin.


paniikkia oli tänään, hyperventilaatiota ja tärinää.... koitin edes seinille kertoa kuinka voin ja miksi ja miltä tuntuu ja mikä pelottaa...... saikohan siitä mitään selvää. pitää kysyy kummituksilta.


nyt kun vihdoin sain tän iän ikuisen koneen auki ja netin pelittään niin se momentti meni vähän niin kun ohi...... hyvä sinänsä, mutta mihin mä nää tunteet laitan kun ne tulee? kelle mä kerron? kuka niitä selvittää?

en haluaisi ketään sukulaista tai läheistä häiritä ja jakaa näitä mustia ajatuksia, entäs jos ne tarttuu niidenkin pääkoppaan? jos se syöksee nekin mustaan aukkoon, aukkoon josta ei näe päivän valoa ja josta tuntuu ettei voi enää palata sinne aikaisemmalle tavalle olla ja ajatella. se normaali minä ja normaali elämä. se elina joka uskoi toivoon ja tulevaisuuteen. se joka uteliaisuuttaan katsoi seuraavan kulman taa.

mun on välillä vaikea tuntea niin. vaikea selittää tää tilanne ja tunne.


huoh.

yritin niin kovaan sivuttaa tuon typerän paskan tunteen ja vaan jatkaa päivääni ja elämääni suunnittelemmalla eteisen uusiksi, maalia, tapettia ja kalusteita myöten.

koko ajan se paska tunne istuen jossain olkapään yläpuolella ja jossain kielen alla ja jossain takaraivossa. tunnet sen muttet nää.

ja jokainen ambitious ajatus sai mut voimaan pahoin, koska pää sanoi, kestät sä ton? et sä jaksa edes raukka hengittää välillä, niin kestätsä muka jotain vitun remppaa? joka ei silti tuu valmistuu koska mä en osaa vielä sitä alusta loppuun ilman apua, ja apua ei just nyt ole, itse pitäis suurin osa tehdä. terve siitä selviäikin.


käteen sattuu.... todella sattuu. huomenna sattuu vielä enemmän. hakkasin seinää kuin hullu ja potkin lavuaaria niin että se melkein irtos ja pieni osa kaakelista irtos. revin suihku verhot alas ja heittelin tavaraa ympäriinsä kuin saasta. noni hyvä elina, tuliko parempi olo?


mulla oli suunnilleen koko kymmenen päivän suomen reissulla hyvä olo. tuskin uskoin että tämä paska voi tulla takas. olin niin iloinen siitä että löysin sen entisen elinan ja että sen hyvän olon tuntemiseen ei tarvinnut edes ponnistella. ihanaa. silleen sopivan hyvä olo. eli suuresti parempi olo kuin mulla yleensä on ollut täällä Ruotsissa. mä mietin että mistä se johtuu? kun en mä mielestäni halua edes muuttaa takas suomeen. vaikka siellä olo tuntuukin hyvältä niin ihan käynti mielessä siellä on kivaa. mutta en vois oikein enää kuvitella asuvani siellä.... mitä mä tekisin? siis työkseni? ja jotenkin.... en tiedä miksi en osaa kuvitella itseäni siellä enää.

ja mikä tässä paikassa nyt on se joka laukaisee musssa nämä tunteet? mikä? miksi?

miksi en voi voida hyvin täällä? miksi en nyt vaikka olen jo neljä vuotta voinut ihan ok. jos siis vertaa tähän. onhan pientä alakuloa ollut mut just enimmäkseen siitä ns paskasta suhteesta. silloin kun se suhde oli paska niin niin oli olokin ja todella. se jotenkin vaurioitti mua ja mursi tätä mielenterveyden seinää pala palalta, ja nyt ei ole toisinaan paljon jälellä joka mut pystyssä pitäis kun tuulee.


se mua pelottaa ihan hirveästi. että mun mieli on nyt niin vaurioittunut tuosta jätkästä että en enää koskaan voi olla ns ehjä ihminen ja sitämyöten saada ja kasvattaa henkisesti terveitä lapsia......... ja jos en voi hankkia lapsia ja olla niille hyvä äiti, ei elämällänikään ole enään mitään merkitystä. ja silloin en voi nousta jaloilleni enkä saa voimia mistään. se on tuo musta kehä joka pyörii ja pyörii vaan. kuka sen pysäyttää? kuka pysäyttää ja sanoo että kaikki järjestyy. onnelle on vielä toivoa. ja elämälle on vielä toivoa. ja että minua voidaan vielä rakastaa?


pitäis ehkä laittaa tää käsi jäihin....... se vaan ärtyy tuosta kuumasta läppäristä.

öitä nyt vaan te unettomat. ja älkää ikinä ikinä ikinä nähkö tätä mörköä jonka minä olen nähnyt enkä silmiäni voi siltä pestä... ja anteeksi jos sain teidät tuntemaan jotain inhoa.


jumala on olemassa teille, niin on enkelitkin. ja toivo. itsestäni en enää tiedä. välillä kurotan oikein varpaillani jotta yltäisin siihen pelastusnuoraan mutta vaikuttaa siltä että olen liian pieni ja lyhyt. pelkään pelkään pelkään. mielenterveyteni puolesta. pelottavampaa on vaikea kuvitella. älkääkä kuvitelkokaan. kuvittelemalla pääsette huoneisiin joista toivotte pääsevänne pois mutta ovet ovatkin sulkeutuneet ja kadonneet.

ja ainut joka kuulee huutonne ovat nuo seinät.

ja sen takana ehkä vielä joku. joku joka ei sano mitään. se joku joka ei vastaa.

Vittuku ei nyt pysty tekeen töitä.

mikä fiilis? siellä se on. sisällä avuton olo. kun se ei puhu. ei siitä voi puhua. kukaan ei tiedä. ja vaikka kertoisin niin ei kukaan lähellä ymmärrä.
tunne tunne. se tulee vastaan minne ikinä käännynkin. vaikea kuvailla.

Ajatukset on tuossa ne on siinä ne kelluu mun yllä ne on siellä. Ne ei anna mun tehdä töitä. Ajatukset käväsee avaruudessa. Ne käväsee paikoissa jotka pelottaa. Vanhuudessa, kuolemassa. Aikuistumisessa. Niin monessa ajassa ja se pelottaa.

Käväsee kai kaipuussa. Pelossa. Pelossa elää ilman häntä. Pelko siitä kun hän tulee takaisin matkoiltaan 2 kk päästä ja voinko silloin sanoa ei, en halua olla sun kanssa. Pärjään yksin. Voinko sanoa niin????? Mun on pakko mutta voinko oikeasti??????

Mun on pakko! Elina kiltti pliis ota nyt elämästäsi vastuu, ota siitä kiinni ja tee oikea päätös. Ihan oikea päätös. Ihan sun suusta sen sanan on tultava. Sun on päätettävä tää suhde. Vain sillä tavalla voit parantua, vain sillä tavalla voit tavata miehen jonka luona elämä tuntuu elämältä ja siltä kun pitää. Tavata miehen joka voi anta asulle oikeaa turvaa ja tasapainoa.

Olen niin aikaansaamaton selkärangaton luuseri.

Haluan omistaa elämäni jälleen. Itseni jälleen. Haluan uskoa itseeni. En halua pelätä enään.

Poista pelko rakas Jumala poista se mun sydämestä mun harteilta mun silmiltä.

Rakkaus rakkaus rikkoo, rakkaus ja uskoutuminen väärään ihmiseen tekee tuhoja. Siihen kiintyy, siihen väärään ihmiseen. Kun siihen on kerran uskoutunut, siitä ei pääse eroon vaikka sydän tietää että niin on tehtävä, jos haluaa elää oikeaa elämää.

Mutta se turva jonka siitä ihmisestä saan saa mut jäämään. Ei uskalla ottaa askelta tuntemattomaan, kylmään yksinäiseen ja jäiseen maailmaan. Kuin pieni kissanpentu, pelkään etten selviä. Pelkään paniikkia yksinäisinä iltoina.
Pelkään ettei kukaan kuule, pelkään ettei kukaan mua tunne tai halua tuntea. Pelkään tuntematonta, pelkään ikuista pelkoa ja ikuista kipua.

Pelkään sitä että siellä ei ole ketään, joka mut huolis, joka mua rakastais. Joka musta oikeasti välittäis. Ja kun vanhenen en voi itsekkään itsestäni välittää, en vaan voi. Mun mielessä vanhuus on yhtä kuin loppu. Että itseään ei voi vanhana rakastaa. Mä näen kyllä että on ihmisä jotka rakastaa, jotka pitää hauskaa ihan vanhanakin, on vieläkin omana itsenään, antaa itsestään vielä ympärillä oleville ihmisille, antaa huumoriaan ja kekseliäisyyttään ja sisäistä kauneuttaan. Ne elää yhä täysillä vaikka olisivatkin 40-60v tai 70v jne.

Mun on vaan niin vaikea kuvitella itseäni siinä. Ja että rakastaisin itseäni.

Olen kai pitkään kammonnut tuota kaikkea. Jotkut ihmiset ikääntyvät kauniisti. Musta tuntuu että mä en ole yksi niistä. Rypyt kun nauran, omg sitä ei vaan kauniiksi voi sanoa. Miksi sillä on niin hiton paljon väliä? Miksi ihmeessä se kauneus on niin tärkeetä?

Koska ilman sitä en ole mitään. Näin on kaiverrettu mun mieleen. Nämä asiat on kuin poltettu ihoon: Että vanha ja ruma = ei mitään. Otus jolla ei ole arvoa. Jos ei otuksella ole perhettä niin sillä ei ole arvoa ollenkaan. Eikä sen olemassa ololla ole merkitystä- Ja mua hirvittää olla se olento. Hirvittää enemmän kuin kuolema. Ja en halua kuolla vaan elää. Ironista. Tämä on fobia. Josta en itse pääse yli. Tarvitsen apua. Apua apua apua.

miksi kaikki kaunis tahtoo elää ja kuolla?

katselen kuvia, meidän perheestä.siitä jonka jätin, jätän. jätän paraikaa. katselin meidän tyttöjen kasvoja. niin iloisia niin suloisia. niin täydellisiä.

en niin mitenkään haluaisi tappaa mitään niin kaunista. kuin hymy niiden kasvoilla.


elämässä rakkaus välillä tahtoo elää ja kuolla.
mun täytyy rakastaa nää elämät roskiin
mun sydän on pauhaava kuin kuohuva koski.



was feeling sad. todays my birthday. i'm here at my sisters, with my blood family. but i'm alone, in my life. now. nobody is waiting for me at home. nobody. i've broken his heart. but i should not blame myself. that's the way life goes sometimes. it's neigter good or bad.

he broke my spirit. now i need to heal it. i can't love him with this spirit anymore. he has broken it one too many times. thats the tuth, sad but true. i'll never stop loving those girls of his tho. and that's what hurts the most. and they love me. never wanna let them down. i allways wannabe there to tuck them in when they go to bed. read their bedtimestory. listen to their stories. their endless stories and imagination. and i love them, and it shouldnt end. it hurts. its like i have to walk away from my own children, imagine that you mothers and fathers out there. if you just had to walk out of your childs life. you just had to. cos they really werent yours on paper.


yeah.. i have to heal.. thats just it. i cant stay in that family and function. i would loose my mind, literally. and then i wouldn't be good for anybody. i would loose my life. and Fabi yes i remember the good things, i remember how it felt. i remember when i layed against you, in your arms and i didnt care for the world cos i was there, in your arms. it felt safe. then it did.

but i cant feel that safety anymore. cos i know you'll brake it. sooner or later it will happen, just like it has on regular basis for the last 2,5 years. i have spoke to you about that. you promised to change but you didn't. you can't.

so i have to get out, while i still might be able to save myself. sorry Fabi, sorry girls. the dream you had we shared. but i can't live there anymore. i have a fragile spirit that needs real safety. i hope i can find that, but i know that i can't find it with you Fabi. i hope you guys find it too. safety and peace.

damn girls i love you. don't you forget that, don't you loose yourselves or your faith. you have an amaizing life a head of you. im so sad that i can't be apart of it. i'm still hoping that i can be some part of it atleast. but i know that it would be really hard to keep that established trust and love that i have gained with you now. it's hard to keep it if we don't live with each other. im so sorry for it. you don't know how sorry.

you need stability in you life. you haven't even turned 6 and 4 yet and you have already experienced 2 broken familys. 2 broken homes. oh my god what i wouldnt do for you guys to not to have to experience that. love you too much, theres too much love in this tricky situation.

Istun täs ja hengittelen.. Kuuntelen J. Karjalaista.

Eilen menin rikki. räks poks. kannatasko nyt jakaa näitä ajaituksia muillekin? luulin että ne saan pois itsekseni pohtien. mutta pää sanoi poks.


kun se polla menee niin se menee....


Rakas Jumala pelasta..... vie minut kotiin, missä se koti liene, lähetä Enkeli tai joku, joka auttaa mut kotiin täältä, tästä elämän tilanteesta ja tästä psyykkisestä tilasta.

Näin itkin ja rukoilin eilen. murruin täysin.

Niin kauas on mun voimat menneet, niin voimakkaasti olen koukussa tähän ihmiseen ja meidän perheeseen etten pysty edes omaksi parhaakseni sitä tekemään. Jättämään, jatkamaan omaa tietä.


on nin voimaton ja pieni olo sillä tielllä... en todellakaan pärjää itse, tarvitsen tukea, sen tukea, fabben tukea.


pelkään niin kauheasti.... sitä elämää ilman häntä. pelkään yksinäisyyttä ja että tulen katumaan päätöstäni... sehän on ihan sairasta ajatella noin! olen ennenkin pärjännyt ihan hyvin omillani ja nauttinut siitä tunteesta kun saa ihan itse päättää ja suunnata tekemisensä ja elämänsä. olen ollut vahva, itsenäinen nainen. nyt tuntuu etten enää ole sitä. mikä muuttui? onko tämä joku kolmenkympin ikäkriisi vai mikä? miksen voisi enää olla vahva yksin?

menin kai niin naimisiin sen ajatuksen kanssa että ollaan yhdessä aina.... että nyt kun toisin on käymässä tuntuu etten pärjää ilman sitä.


hassua asiassa on se että minusta kumminkin tuntuu että tuo riippuvuuden tunne menee ohi ennen pitkää, kunhan jonkun ajan soutelen omillani ja seison vain omilla jaloillani niin saan takaisin sen tunten koka mulla yksin asuessa pari vuotta sitten oli.


rakkaus on niin rakentava ja tuhoava voima. voi kuinka haluisinkaan elää ilman näitä tunteita. rakkaus on ruma sana.

mä en ikinä halua rakastaa sua koska mä en ikinä halua ikävävöidä sua ymmärrätsä???

miks en mä voi selvitä tavan suhteesta? miks en mä? Miks mun miehen pitää olla sellainen mulkero joskus että sen hiljaisuus joskus satuttaa niin paljon että sielu menee ruville?

Miks mun pitää laittaa ovi kiinni ja sanoa heippa näille sen lapsille? miks mulla oli perhe mut sit ei ookaan?


en voi jäädä, siis psyyke ei kestä, niin se on, niin se valitettavasti on. sen sun täytyy ymmärtää fabi sitten kun tulet matkoiltasi kotiin ja mun on se sulle kerrottava. sun on ymmärrettävä että sun pitää auttaa mua, koska olen hyvin heikko nyt ja oikeesti mun hartiat ei kestä nyt mitään.

pelkäänhän minä sitä päivää kun sä tulet kotia. ylihuomenna perjantaina. et tiedä miten huonosti voin, et tiedä koska en ole kertonut. luulin että saan pääni selvitettyä yksin, kunhan vaan pohdin ja päätän mitä haluan tehdä. mutta poks, se posahti kun tajusin että minun mielellä ei ole vain yhtä reittiä, vaan se pelkää ja haluaa kumpaakin. yksin en voi siitä selvitä. olen täysyin rikki ja käyttö kelvoton, niin kauas on tämä asia edennyt. ikävä kyllä, ole kiltti ja auta.

En todellakaan ikävöi sitä päivää jolloin tulet ja mun on sulle totuus kerrottava. en todellakaan. sillon tapahtuu jotain, joko niin tai näin mutta tunnen että silloin tapahtuu jotain mullistavaa, jotain joka tuo muutoksen mukanaan. minähän en hyvin siedä mutoksia, voi taas jaalt menna alta. monta kertaa. mutta jos kaikki jatkuu vaan samaa, niin silloin aikakin murrun. silloin saat nähdä miten syvällä tämä on.

en tietenkään haluaisi minkään muuttuvan muuta kuin sen että voisin taas luottaa meidän elämään ja siihen että se on iloinen, jos vain voisin luottaa siihen että sinä et ikinä enää satuta minua sillä kylmällä kohtelulla. mutta teidämme sen kumpikin, se ei ole mahdollista. sinä olet sinä. ja kun sinä suutut tai petyt sinä olet hiljaa ja sinä kohtelet minua kuin ilmaa, kertomatta mikä vaivaa. niin se menee, muutama päivä tai vaikka viikko. ja minä kidun, kidun kaikki no tunnit. ja kun viimein sylkäiset sen asian mikä sinua häiritsee niin sanat ovat kovat ja minun vastlaauseet myös, ja sinä et halua kuunnella minua ja minä tunnen taas että vaikka teen kaikkeni ja enemmän, mikään ei riitä. olen sinulle taas pettymys. ja en kestä olla pettymys. itseinho saa siitä liekin ja kaikki se hyvä olo ja se positiivisuus rakentaa tätä perhettä, se vaurioittuu. se murskaantuu

ja kun olen sisältä näin heikko niin ei siinä sitten noin vain rakenneta uutta uskoa ja uutta voimaa eteenpäin.

Ymmärrätkö tämä suhde on myrkytetty minulle. minunlainen sielu ei tässä suhteessa saa happea tarpeeksi että voisi kasvaa ja olla vahva.

ei ei ei eie ie se joka on jo valmiiksi aika heikko, ollut enempi tai vähempi koko elämän, se saa vain tarpeet jola heiketä entisestään. olen sinulle koittanut selittää monta kymmentä kertaa, älä kohtele mua noin vaan puhu mun kanssa heti kun jokin pännii. niin tehdään asialla jotain yhdessä heti, ja sovussa. koska enhän mä tahallani mitään tee mikä sinua loukkais tai vaikeuttas tai ärsyttäs.

mutta ei. et pysty siihen niin et. auta mut pois tästä suhteesta pliis hani, sä oot se jolla on siihen mahdollisuus. sä oot se joka mut just nyt parhaiten tuntee, sä oot mun lähin ja paras kaveri, auta mua nyt pliis. mä tiedän että se tekee sulle kipeää jos mä lähden ja kaikki tämä kuolee, mutta näetsä että mä tukehdun? ja hukkaan sieluni ja järkeni? näetsä että mä oon hiekko toukka ilman kuorta, voitsä auttaa mut kotiin pliis, vain siellä mä voi parantua, vain siellä mä voisin löytää rauhan. rakastan elämää mutta just nyt se oikeasti tuntuu siltä että järki ja kaikki on luisumasta käsistä, ymmärrätsä, en ole koskaan ollut näin heikko ja rikki. vain sisältä mutta nyt myös ulkoa, en voi edes käydä töissä... tarvitsen tukea nyt ja apua.



tiedän että tulen vielä jossain vaiheessa kirjoittamaan tai sanomaan sulle sen että halua olla sun kanssa, haluan jäädä. ja etten voi jättää tätä perhettä ja meidän rakkautta. tiedän. mieleni muuttuu koko ajan. edes takas. mutta totuushan on että tässä suhteessa en voi koskaan parantua ja ehtyä. en voi muuta kuin rapistua ja ajatukseni ovat jo vallanneet minut. ja ne eivät joskaa ole hiljaa, ne huutaa joka päivä, oletko varmasti tehnyt oikean päätöksen, jäädä?!

jag är en idiot- som inte insett att du är en idiot.

im not wanted in this house. everything you say will diss me. it doesn't matter if it's her or if its someone else. im not aloud to have friends coz according to you they fill my head up with ideas. it sick. dont you see it's sick?


the way you treat me. nothing is ever enough. ever.

mår så jävla dåligt nu, mår så jävla dåligt nästan jämt nu mera. förutom när jag är ute med hundarna.


att dra upp det där med meddelandet, så jävla du. att dra ut på det så här länge o inte prata om det. så j'vla du. jag orkar inte sån här drama mera. det är inte så jag vill leva mitt liv.

så jävla ovärt för dig att göra så. vem fan vill sitta här o ta så mkt skit av dig nästan varje dag? jag undrar vem fan?


du sa åt mig att dra ur det här huset. deet gjorde du. tack som fan. har ingenstans att dra juust nu, så jag liggerr kvar här tills du släpar ut mig. det blir som det blir. jag har redan tappat hooppet. och om du nu skulle väcka det i mig igen så är det säkert ett nytt stuup där framme som du kan knuffa ner mig ifrån. det finns det alltid. så jävla kul

Eppu Normaali - Voi kuinka me sua kaivataan.

Niin tyhjä taas kun olet pois tää talo on
vaan ollaan vain
pois valo on...

ja me talon kanssa kuunnellaan kun sade lyö ikkunaan.... voi kuinka me sinua kaivataan....

'
mä itkin vähän kun tiskasin ja lakaisin
mä tahhhdon tähän taloon sinut takaisin

ja kun yksin sänkyyn kömmin talo naristi nurkkiaan
voi kuinka me sinua kaivantaan
kuuletko tuulen riehuvan

maastosta vailla ärtyneen?
kuuletko meren Kiehuvan
etkellä illan hämärtyneen
entä kuuletko keskeltä kaipuun hiljaisen, kun nimesi kiljaisen?

minä onneton sinun tyynyliinaasi haistelin
turhaa murhetta vastaan taistelin
ja taas kyynelten seitsämän meren taakse minua laivataan
voi kuinka me sinua kaivataan

kuuletko tuulten riehuvan
maailman merten kiehuvan
kuulteko tähtien hyminää
maailman akselin jyminää?

entä kuuletko
keskeltä yön hiljaisen kun nimesi kiljaisen?

what can i say...? i miss you. come back. i hate you. but i can't.

i don't want to be alone. still you leave me alone. many nights many times, many hours and seconds, i'm alone.

wondering where you are and what you think of me. then you come home, like this ice cold guy. nothing has bothered you, nothing has troubled you. (i know this in my heart that you are just too damn proud to say it or show it) but thats how you act. and it hurts me, hurts me so much. that even when you come home, you have not missed me, you have not been thinking of me at all. you couldn't care less. all you care about is making your self a sandwich and playing your video games.

i tell my self not to care about you, i tell my self not to miss you and your warm hands, because they will not be there, again, this night is like the others. it is cold and alone, even with or without you.

thisi is enough, this is too much self pity, elina, go to bed. he will come home and hurt you with the ignorance or hurt you by not coming to your bed at all. yea i bet thats the one thats gonna happen to night. yesterday, i atleast got you in my bed. we slept in the same bed. we didnt talk about it, we didnt touch or hug or nothing, (like we usually do) but atleat you were there. it felt distant but it felt closer than in a week...... and yes, im crying when im writing this, this is emotional to me. but i will still stay waiting for you to come forward. im not gonna brake the ice you are. it is your turn coz it would be the first. good night now...

no ni... sanat ovat vähissä.... näin kö vähän mäsulle merkkaan? mikä merkitsee mitään? haikeus kaikkeus, ei mikään? mikään ei ole mitään. tai se on mutta minä en tiedä mitään.. en tiedä mitä sulle merkkaan. en tiedä onko sillä väliä..... täll kaikella oli väliä-.. meidän perhe. meidän hetket. meidän naurut nyt ja meidän tulevaisuus.

ja nyt. tämä kaikki ei ole mitään. yhtäkkiä sä et vaan puhu mulle, yhtäkkiä me ei pussata, kosketa, halata, silitellä, ei katsota kaihoisasti silmiiin.... tämä kaikki merkitsee jotain.


sydämessäni on suuri aukko. en tiedä mitä siinä on, muuta kuin suuri kysymysmerkki. siinä oli jotain, nyt siinä ei ole mitään. miten niin kaikki voi olla yhtäkkii vain tyhjää?

tiedän sen. tai luulen tietäväni. luulen tietäväni ja vihdoin tunnustaneeni että ilman sinua asiat tulee olemaan paremmin. sitä on vaikea hyväksyä, edes uskaltaa ajatella..... mutta siltä musta pohjimmiltaan tuntuu. vaikka tuo lause myrkyttää enkeleitä, tuhoaa ja maalaa mustaksi kaikki iloiset kuvat.

niin ääni sisälläni sanoo sen olevan totta. on parempi kaiken täämän jälkeen. kunhan vaan pääsette erilleen. sinä ansaitset sen. sinä ansaitset rauhan Elina, tuolla jossain voi olla jotain niin paljon parempaa. et tunne sitä vielä, että voisit elää ja hengittää ilman häntä oikeasti, alkuaika tulee olemaan raastavaa totuttelua uuteen edelliseen maailmaan. mutta kun pahin kaipaus, addiktio ja yksinäisyyden ja riippuvaisuuden tunne on hellittänyt. tunnet uutta tuulta siipien alla ja sieraimissa. voit löytää jotain todella ihanaa. ainakin olet vapaa sitä etsiessä. ja saat perus oikeudet takaisin. ei tarvitse pelätä ollakseen taas pettymys, varoa joka sanaa ja valintaa hänen kannalta ja silti saada paskaa niskaan. eikä koskaan tarvitse pelätä hylkäämistä. sitä kun aurinko kääntää kylkensä ja jättää sinut varjoon yhtäkkiä mitään sanomatta, selittelemättä jättää sinut palelemaan ja hajoamaan.

ansaitsen päästä pois siitä kaikesta.

sydämeni huokaa, perhe perhe, en halua jättää heitä nyt, he ovat minun perhe perhe ja hän on minun mies, rakas ja kulta.


joo elina niin vissiin on välillä mutta välillä hän kohtelee sinua kuin vierasta, kuin naapuria tai ohikulkijaa. sellaista "rakkauttako " haluat? en en en todellakaan, se on syvin petos mitä hän on minulle tehnyt...


jag är så trött på det här! när fan ska han fatta vad han har gjort mot mig? när fan ska han förstå, be om ursäkt, se mig, titta på mig, smeka mig igen?
jag saknar dig föri helvete

så jävla less på detta. du bor som i en annan värld. där jag inte finns, där jag inte betyder någonting. när fan har jag förtjänat det här, vad fan har jag gjort dig? är det någon annan fitta du vill ha, gå till henne då, gå o knulla henne o säg att du älskar henne. gå! du är ibland bland det svinigaste jag varit med om, helt otrolig helt oförståndig

som ett jävla cp trodde jag på dina ord, hänger kvar här o tror att du någon dag kommer visa att du ens saknar mig. fast du är för stolt för att säga förlåt så kan du väll visa att du saknar något.

nej let's play stone face. ännu en dag. se vem som ger vika först. battle of the proud.

grejen är att jag har ALLTID fått slut på dessa fasoner genom att öppna min käft och mitt hjärta först.vilket får mig sårbar till dina ilskna ord. varför kan du aldrig göra det? varför kan du aldrig prata om saker? ta första steget?
jag är så trött på detta. om du inte kan ta förnuftet i ditt faking vett och förstå vad dina handligar gör här så är det snart inget mer du har att längta till. det kommer inte finnas där. jag kommer inte finnas där.

för jag tänker inte, leva mitt liv o nedra ner mig till att bli behandlad så här.

kärlek älskling, kärlek måste man visa, det kan inte bara dö så där, ett tag bara vara borta o sedan ploppa upp igen som om inget hade hänt, som om du inte gjort någonting. som om du inte sårat någonting.

mitt sinne har oxå en gräns. jag tror den är nådd frö länge sen. jag borde ha backat för länge sen. det känns lika oacceptabelt varje gång. men varje gång har du "räddat dagen" som du säger i sista stund och gjort allt "bra" igen genom att bara bestämma att nu slutar vi leka leken. o blir ett kärlekspar igen.


hahh...... hahhahhahh..... absurt? för mig är det det. och de andra som jag öppnat mig till. det kan inte heller fatta. hur du kan göra så? o hur jag kan vara ganska ok med det...? hur jag pallar....

kysymys...

the question that makes me loose my mind. it feels like that. it feels a lot. it feels different every time, every second.

i been throught this back and forth, up and down, in and out, thinkin i will brake trough. But i find my self just more confused than before. it feels like i dont have an answer to this. i never do. i never will. i dont know if i should get out or stay. so i do nothing. just think a thousand hours but do nothing.

nobody no one

i just never grow up, it doesn't happen to me. why? whats wrong with me?

i wished for you always, you were always the most important goal in my life, i have always felt like if one doesn't have kids, one is nothing. that person is a failure, is a nobody.

why is it like that? why do i think like that?

and i've been panicin in my mind, couse the more real the idea of areal kid gets, the more scared i get.

thinking of all the obstacles and hard things instead of the good. i panic, i don't believe i can do it. all those years, 18 years. it's a decision it's a commitment that won't go away.

i always thought i would grow into it, that things would finally fall into place and things would just work out in the end, if i just find my self a good man to do it with. that i would feel like all those other girls seemed to feel. that it's time, it's time to become a mother.

i don't feel that. i feel terrified. and i try to figure out if it's me or if it's the situation?

fuck, i'm so sick of this. really my head is spinning over time and i can't stop it. i'm tired of feeling like this failure, like this brat that never grows up, this little helpless person that wants all the hard stuff done by somebody else, somebody stronger like my sister. i guess when i was a kid i could always count on her, to take on and understand and deal with the difficult stuff, the adult stuff.

man i'm so sick of me and that i can't ever just be strong, strong, strong no matter what.

only when i hear the music, my heart is filled with such fierce passion of doing what i always dreamed of, that i always wanted and i wouldn't let nothing get in the way. i would be strong for both of us, even when fs "ei jaksa"

man, i talk, jada jada jada........ i talk a lot and feel a lot. but when it comes to actually make a decision of trying to make a child..... i back out, my fears take over.

feel tho like all i really need is a safe place, a safe relationship, where i can trust and rely on the other person completely, to be there for me, trough this all, when ever. even when he would happen to be mad at me.

but i am not in a relationship like that now.

Har varit hemma sjuk hela dagen, bara tänkt i timmar på situationen. Har inte blivit så mkt klokare. Det är fortfarande en omöjlig situation. Älskar honom så mycket, vill verkligen stanna och bygga ett liv med honom. Han känner samma sak. Men ändå kan vi inte. Inte utan att såra varann och må riktigt dåligt ibland. Kan vi inte bara fixa problemet. Jobba med oss själva, för att vara schystare emot varandra.
Men det går inte.

Jag vill aldrig att denna december ska vara slut. Vi har nästan aldrig varit så kärleksfulla mot varandra. Värdesätter varje stund vi har med varandra.
För vi vet att m et tag måste denna familj dö...

Vi har varandra, vi har två underbara tjejer, två hundar och två katter och vårt hus, som vi förbättrar och håller upp tillsammans. vi har varannan vecka till varandra och varannan vecka med dessa underbara tjejer. vi har myskvällar, mys morgnar