IRC-Galleria

Näin meillä kunta toimii!!!Sunnuntai 18.05.2008 12:52


Meillä on kaksi lasta. Toinen 5 vuotias ja toinen justiin täyttänyt 7 vuotta. Nuorempi aloittaa syksyllä esikoulun ja vanhempi ala-asteen ja onneksi kunta tulee meitä vastaan kun muutenkin joudun hankkimaan yksityisen hoitajan, kun työ aikani ovat niin ihmeelliset ja hoitajallani ei ole edes ajokorttia saatikka autoa.

Eli kunta ilmoitti että tyttärien pitää nyt mennä kouluun oma aloitteellisesti, kun 8 tie on laskettu turvalliseksi vuonna 2002. Saamme mennä taksilla kun se muutenkin hakee naapuristamme lapsen kouluun, jos siellä on tilaa siis JOS ja tietenkin että maksamme kyydin.

Onneksi justiin 8 tiellä kuoli nuori nainenkin, että kynttilät valaisevat ainakin lastemme koulu tietä. Kyrönjoen sillan yli lasten pitää mennä ja siinäkin on vain 100m ritilää. (Sieltähän lensi Kurun Piiakin alas). Osa aikuisista, eivätkä koirat laisinkaan uskalla siitä mennä, mutta se on kuulema eri asia kun pienet lapseni, ne voi opettaa. Mutta kuka uskaltaa päästää 5 vuotiaan yksin menemään 2,7km mittaisen koulumatkan ilman aikuisen valvontaa????? Kun on loppu matkalla kaksi tien ylitystäkin mutta ei suojatietä saatikka kevyeen väylän tietä. Mutta liikennettä kyllä on rutkasti!

Nyt olen pyytänyt kuukausi tolkulla että saisin mustaa valkoisella tuosta mutta enpä saa kiinni sitä henkilöä joka vain tietää tuosta. Oli aluksi lomalla ja kun taas soitin niin oli kuulema ollut eilen töissä, mutta nyt on lomalla ja tänään soitin niin on koulutuksessa ja soitto pyyntö taas lähetettiin, mutta en oikein luota yhteyden ottoon kun eivät edelliseenkään ole reagoineet.

Mitä ihmettä teen? Kun pitäisi saada mustaa valkoisella että voisi edes tehdä valituksen!!

haastettiin..:PTiistai 29.04.2008 13:01

Tehtävänanto: Paljastan itseni ja itsestäni asioita. Valitsen 5 ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

PERUSJUTUT

Nimi > Oikeasti Satu
Lävistyksiä > ei
Pituus > 168
Kengännumero > 39
Hiustenväri > ruskea
Sisarukset >1 sisko ja veli

VIIMEISIN...

...Elokuva, jonka ostit? > jaa-a, en muista
...Kappale, jonka kuuntelit? > ööö
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? > ei oo
...CD, jonka ostit? > en ole ostanut
...Henkilö, jolle soitit? > mieheni
...Henkilö, joka soitti sinulle? > kirsi
...Henkilö, jota ajattelit? > Sarita

VASTAAN VAI PUOLESTA?

Kaukosuhteet > Vastaan
Itsemurha > Vastaan
Ihmisten tappaminen > vastaan
Teinitupakointi > Vastaan
Rattijuopumus > Vastaan
Homo- ja lesbosuhteet > Pakko kai tuohon on olosuhteiden pakosta sanoa että puolesta...
Saippuasarjat > Ei Kiitos Kauniit ja Rohkeat.

MITÄ...

...Shampoota käytät? > terva
...Kenkiä käytät? > monia eriä.
...Pelkäät? > niin.. paljonhan erilaisia pikkuasioita on..

KUINKA MONTA...

...Kertaa olet ollut rakastunut? > 4 kertaa ja rakastan vieläkin
...Kertaa sydämesi on särkynyt? > ei riitä edes kymmenen.. Hevosia nyt lähinnä ja pari miestä:)
...Sydäntä olet särkenyt? > monen aivan tarkoittamattani
...Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? > yhden
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > monta
...Arpea on kehossasi? > en tiedä, en oo laskenu

AJATTELETKO OLEVASI...

...Soma? > Riippuu tyylistä
...Hauska? > Yritän olla(välillä aika epätoivoisesti)
...Kiihkeä? > se vähän riippuu ;)
...Ystävällinen? > Kuvittelen ainakin olevani
...Rakastettava? > Toivottavasti
...Huolehtiva? > Yleensä
...Suloinen? > Ainakin eräälle tietylle <3

SUOSIKKI...

...Alkoholijuoma? > ei ole
...Karkki? > salmiakki
...Sarjakuva / piirroshahmo > ei ole
...Purukumi ? > en tiedä
...Väri > ei ole
...Kynsilakan väri? > ei
...Viikonpäivä? > ei
...Inhokkipäiväsi? > maantai
...Kukka? > kielo
...Koru? > ensimmäinen koru jonka sain mieheltäni
... Kesä / talvi? > Kesä
... Norja / Ruotsi?> Ruotsi
... Trampoliini vai uima-allas? > trampoliini

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

...Nukkui sängyssäsi? > Me
...Näki sinun itkevän? > siitä on aikaan että en muista
...Sai sinut itkemään? > -"-
...Oli kanssasi elokuvissa? > -"-
...Lähetti sinulle sähköpostia? > anna

OLETKO KOSKAAN...

...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? > Kyllä
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > En
...Pitänyt jonkun salaisuuden? >Kyllä
...Itkenyt elokuvan aikana? > Jep
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > En ikinä!
...Ollut esiintymislavalla? > Kyllä
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > Joskus oon miettiny että miltäköhän se tuntuis mutta en kyl koskaan oikeesti haluais olla. Naisessa kuitenkin on sitä jotain :D

Paljonko kello on? > 9.53
Omenat vai banaanit? > omenat
Sininen vai punainen? > Sininen..
Kevät vai syksy? > kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > Lähteä tallille
Minkä aterian söit viimeksi? >Eilen illalla herkku leivät :)
Oletko tylsistynyt? > EN
Minkä äänen kuulit viimeksi? > teksi viesti saapui
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > lattia kaivo pitäis tyhjätä

YSTÄVYYS/RAKKAUS

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > Kyllä niin vaan voi käydä, näin omasta kokemuksesta tiedän :)
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > Tottakai! Määrällä ei sinänsä oo väliä.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > Luottamus,ehdottomasti. Se että pystyy toiselle puhua kaikesta, niin että se ystävä myös ymmärtää sua.

MUUTA TIETOA

Rikosrekisteri? > EI!
Mitä kieliä osaat? >Ru,Su
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi > sänky
Ketä rakastat? >miestäni, hevosiamme, tyttöjäni
Ketä kaipaat? > Montakin eri ihmistä/eläintä
Lempinimet? > nyt on vissiin kausi että pelkkä Satu on porukalle kelvannut
Nimesi alkukirjaimet? > SRH
Kuinka vanhalta näytät? > En ikäistäni vanhemmalta ainakaan mielestäni
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > Riippuu oonko töissä vai vapaalla
Silmälasit / piilolinssit? >e-e
Onko sinulla lemmikkejä? > 8 kissaa ja hevosia ja kanoja
Mikä saa sinut onnelliseksi? > Onnistuminen, iloiset ihmiset ja Eläimet. Rakkaus. KESÄ!!!
Mikä huolestuttaa sinua? > ystävät

OLETKO KOSKAAN...

...Ajatellut, että kuolet? >Olen
...Halunnut karata? >Joo
...Kokeillut huumeita? > kyllä!
Pinnannut koulusta? > lintsannut siis. Ehkä. :D

en valitettavasti haasta ketään, kopioikaa jos muka joku haluaa tän tehdä :P

[Ei aihetta]Torstai 17.04.2008 01:32

Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi

Olet ulospäin suuntautunut, sosiaalinen, käytännöllinen ja pidät asiat järjestyksessä. Ihmistyyppisi on ylpeä kyvystään tuoda harmoniaa, viihdyttää ja pitää huolta toisista. Velvollisuus ja vakiintuneet tavat ovat sinulle toisarvoisia. Kaltaisesi ihmiset ovat lämpimiä, ystävällisiä ja luonnostaan työskentelevät toisten ihmisten kanssa, organisoivat ihmisiä ja tapahtumia. Sinulle soveltuvat ammatit myyntitykistä, terveysalan, opettamisen ja juontamisen alueilta. Saatat löytää itsesi kerhoista, yhdistyksistä, komiteoista ja muista toimielimistä, joissa ryhdyt siekailematta vapaaehtoiseksi vaikkapa avustustyöhön. Olet perinteitä kunnioittava, konservatiivinen ja lojaali. Teet ahkerasti työtä, ja uhraat aikaasi perheelle ja ystäville. Sinun voi olla vaikea sietää ihmisiä, jotka toimillaan tai tekemättä jättämisillään loukkaavat toisia. Usein annatkin heidän kuulla kunniansa! Vaikkakin saat tyydytystä siitä, että voit olla hyödyksi, tarvitset toisten sanallista ja näkyvää arvostusta ja kiitosta hyvästä työstäsi. Jos sinua ei kiitetä, vaikka omasta mielestäsi olet tehnyt hyvää työtä, sinusta voikin saada ikävän vihollisen.

pitääköhän paikkaansa???

varastettu Chasessy:ltä

[Ei aihetta]Lauantai 01.03.2008 19:02

Olimme Ofelian kanssa radalla ja haaveilin että kun menisi edes 35 läpi ja kepeesti meni :)) Tukossa on mutta eiköhän avaudu kun vain hiittaa :DDD

Läl lä lää!!!!!Perjantai 29.02.2008 16:04

Meidän tallilla oli ravibussi tänään :P Vaasaan tulee vasta huhtikuussa ;DD

Mä sain uudet punaiset koppakärryt, että eiköhän hevosteni olisi jo aika ruveta juoksemaan :/

[Ei aihetta]Perjantai 08.02.2008 14:24

Apuuva!! Antakaa mulle lisää tunteja päiviin. Kai nyt jollakin jää käyttämättä!

HaasteSunnuntai 13.01.2008 00:45

Haaste

Tiinalta haaste otettu vastaan...
5 tärkeintä tavaraa


Kerron mitkä viisi tavaraa (ei asiat eikä ihmiset) minulle on tärkeimpiä.

Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä,
jotka haastan tekemään saman perästä.
Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.

Ilmoitan ne viisi henkilöä haasteen lopuksi ja käyn
ilmoittamassa haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa.

1. Äitini tekemä muotokuva minusta
2. Isoiso äitini hääpuku
3. Unkarilainen paimentolaistakki
4. Oma hääpuku
5. puhelin

Lähetän samanmoisen :

[Ei aihetta]Torstai 08.11.2007 02:12

Taas uusi heppa koristaa talliamme ja sen omistaja ei ole vieläkään laskeutunut maan kamaralle :P

Onnea Merille ja sen ponille!!!!!

[Ei aihetta]Maanantai 05.11.2007 23:56

Talliimme saapui eilen uusi poika =))) koko talli porukka on heti sen hyväksynyt. Aivan kun kaivattu kaveri vain olisi ollut poissa, mutta itseä sitä kyllä vielä vähän tänään jännitti:)

Kirsi ja Emppu olivat jo tänään tutustumassa maastoon ;) Toivottavasti tulevat viihtymään :DDDD

Ofelian temppujaKeskiviikko 24.10.2007 14:09

Ajattelin kirjoittaa tänne Ofelian tempauksia :D

Eilen klo 19.20 Ofelia oli pientä pienempi, että mahtui portin alta ulos aitauksesta, kun olin viemässä Elektraa sisälle. Juoksi siinä muutaman kerran meidän ympäri ja minä Vauvan (Elektra) kanssa ilman riimun vartta. Sain Elektran loppujen lopuksi karsinaan ja minäkin säilyin ehjänä. vaikkakin siinä sen pystyyn hyppiessä oli aika lailla yrittämistä ja ei sekään auttanut että yhtäkkiä joku torpedo hyökkää täysillä pimeästä.

No Elektra oli tallissa ja Ofelia oli lähtenyt ties minne, mutta mä en jaksanut lähtee pimeessä sen perään, niin vihelsin sitä vain ja menin laittamaan ilta sapuskoita, kyllähän routa porsaan kotiin ajaa. 5 minuuttia ennätin olla sapuskoiden kanssa. niin Ofelia oli jo tallin pihassa puuskuttamassa. Sanoin sille että mee karsinaan ja niin se meni sinne heinään syömään!

Missähän se kerkesi käymään!?