IRC-Galleria

Mä en oikeesti ymmärrä, miten sä teit sen, miten joku voi auttaa niin paljon tekemättä oikeestaan yhtään mitään..

Sun kans vaan oli niin helppo olla. Sä tiedät miltä tuntuu kun sattuu, ehkä siksi osasit olla hiljaa silloin kun sanat eivät olisi riittäneet kuvaamaan tunnetta... Osasit kuunnella äänettömiä sanoja, hiljaisuutta.

En ymmärrä miksi en kertonut sulle kuinka paljon autoit..

Tuskin koskaan saat tietää miltä musta oikeesti tuntui.. Omaa itseäni peläten ajoin pois, hengitin kunnolla vasta kun olin "turvassa" keskellä ruuhkaa...
Miksi en uskaltanut jäädä????

Vielä ovella hymyilin sulle, käännyin ja kävelin pois, taakseni katsomatta. Tiesin sun olevan siinä, pelkäsin liikaa jääväni, en uskaltanut edes vilkaista..
Tunsin suojamuurin rappeutuvan katseesi alla. Sä näit sen lävitse, se on pelottavaa, koska siihen ei ole kukaan pystynyt moniin vuosiin.

Koko sen ajan, mitä koimme, sä luit mun silmiä, et tarvinnut sanoja tietääkseni mitä ajattelen. Pelkkä käden kosketus kertoi sen miten sä yritit ottaa sen tuskan multa pois.

Sä olit liian todellista elämää mulle, sun kanssa ois voinu parantua, tai niin mä ainakin luulen. Ehkä siksi pakenin... En unohda niitä sanoja koskaan..
Vaikka vastasin sulle että palataan, tiesin ettei niin tule käymään, en välttämättä uskalla vaikka haluaisin...

Nyt kaduttaa etten ollut rohkea, en antanut meille mahdollisuutta...

Jälleen lähetän pienen pienen pyynnön taivaaseen;

*anna meille toinen mahdollisuuus, mahdollisuus elää*