IRC-Galleria

sara25

sara25

Vie paljon itsestään isän mukana hautaan

Blogi

« Uudemmat -

Ei tän pitäny mennä näin...Keskiviikko 22.10.2008 00:40

Puhelimen ääni tunkeutuu alitajuntani ohi herättäen mut suloisesta unesta. Näytöllä vilkkuu nimesi, sinun, joka vielä eilen aamulla olit mulle kaikki kaikessa, se jonka vuoksi haaveilin, unelmoin.
Tummien pilvien viedessä pois aurinkoisen päivän, sinä veit multa umelmani.
Te tulitte yhtä aikaa, sade ja sinä.
Rankkasade piiskasi maata hajottaen sen pintaa, sinä piiskasit sanoillasi mua, rikkoen sen mihin uskoin. Ihoni täynnä viiltoja jätit mut seisomaan sateeseen.

Ummistan silmäni uudestaan, en halua vastata sulle. Pyytäisit taas anteeksi, sen tiedän, mutta sä et tarvitse sitä. Pystyt jatkamaan ilman mun anteeksantoakin.
Verta vuotavana nousen ylös. Puhelin soi jälleen. En voi estää kyyneliä, silmät sumeana laitan sen äänettömälle, rutistan käsiäni yhteen etten vahingossakaan vastaa.
Haluan olla puhdas, viaton, nuori, täynnä elämähalua ja iloa.
Sun kanssa en siihen pysty.

Aamu valkenee, kaupunki on jo herännyt eloon. Ihanan tuttu kahvintuoksu valtaa mieleni. Olen jo melkein unohtanut miltä tuntuu istua rauhassa, ei ole kiire minnekään.

Miltähän tuntuisi olla puu. Seisoa kaikkien kaltaistensa joukossa, vuodesta toiseen, välillä täydessä asussa, välillä taas alastomana, vailla mitään suojaa, ja kestää se kaikki. Luottaa elämän jatkumoon?
Sellaiseksi haluaisin tulla.

Sivusilmällä näen taas nimesi vilkkuvan näytöllä.
Jättäisit mut nyt kokonaan, niinkuin minä jätin sinut eilen.
Annoin sydämelleni käskyn jatkaa yksin.

Pala palalta kokoan jo hajotettuja siltojani menneisyyteen voidakseni kerätä ne sieluni sirpaleet takaisin.
Päivä päivältä olen ehyempi.
Vuosien, ja lukuisten liimatuubien jälkeen, olen ehjä uusi naurava minä.

Tulen luoksesi vierailulle, vankilaan, vain kertomaan, että selvisin kaikesta, voittajana.
Rakkauteni sinuun ei kuollut, sen tiedän nyt kun katson laihtuneita, kalpeita kasvojasi. Rinnassani läikähtää oudosti kun otat puhelimen.
Nostan omani ja katson sinua siellä lasin takana.
"Rakas" ; sanot minulle.
"Pimeä tie, hyvää matkaa" ; vastaan ja lasken luurin. Sinä tiedät mitä se tarkoittaa...

Vartija saattaa minut pois. Porttien sulkeutuessa selkäni takana, rakkauteni sinuun muuttuu elämänkokemukseksi, sellaiseksi, jota ilman en nyt olisi tässä, tällaisena ihmisenä.
Kiitän sinua siitä, ehkä joskus kerron sen myös sinulle, siinä viimeisessä kirjeessä mikä meidän välillä kulkee
Kuljen eteenpäin, maisemat vilahtavat ohitseni. Matkani määränpää on avoin.
Ei ole kotia mihin kaivata, siksi lähteminen ei satuta.
Tasainen humina saa silmäni painumaan kiinni. Mun on hyvä olla vain näin, ilman mitään velvoitteita. Vailla vastuuta.
Jään pois, istun asemalla missä ei ole ketään. Ympärillä vain metsää.
Nyt kaipaan sua. Ajaisit tähän pihaan ja sanoisit ; "istu autoon enkeli, meidän yhteinen matkamme alkaa nyt"...
Tiedän ettet tule. Taivas itkee kanssani.
Pisarat putoilevat maahan, sade on ainoa seuralaiseni täällä.
Hiljaisuus huutaa yksinäisyyttään, mietin itsekseni miten ihanalta se kuulostaakaan.
Mä haluaisin olla oikea enkeli. Istua taivaassa vailla huolia.
Päätin etten enää itke. Halusin sateenkin loppuvan. Kaikkeen en voi kuitenkaan vaikuttaa.
Sade loppui, mä ehkä vielä itken joskus.

Hiljaisuuden rikkoo yhtä yksinäinen tavarajuna, joka kiitää ohitse.
Sen kuljettaja vilkuttaa, kaksi yksinäistä olivat parin sekunnin ajan yhtä!

synkkä torstaiSunnuntai 14.09.2008 01:57

Maailmalle et ollut kukaan, minulle tulet olemaan aina,
olet haave, jonka toteutumisen julma maailma esti.
Ennen niin nautinnollinen kipu oli tällä kertaa pelkkää tuskaa,
sillä tiesin sen tuovan sinua kohti kuolemaa,
ilman hautajaisia.

Kun makasit kädelläni, pienenä, hauraana, vahingoittuneena,
vihasin itseäni, vihasin kaikkea tätä. Halusin paikallesi,
haluan vieläkin, en vain pääse.

Nyt, tukena on ihminen, jonka olisin toivonut tapaavani jo
paljon aikaisemmin, ehkä silloin olisin saanut kokea haaveeni
täydellisenä.
Olisin saanut meidät kaikki, yhdessä, onnellisena...

Elämäni jatkuu, tulet aina olemaan osa sitä, muistoissani...

Sydämessäni sinua ikuisesti kaipaan ja itseäni syytän

*kaipauksella*

Ja kaikki tietää... miks mä en....Sunnuntai 23.03.2008 00:33

Jätä nyt helvetissä se kusipää. Etkö sinä tyttö hyvä tajua, että se vain käyttää sua hyväkseen.
Luottaa tuohon sun yliempaattisuuteesi ja ainaiseen ymmärtäväisyyteesi.
Jos jatkat sen kanssa, se vetää sinut omaan paskaansa ja ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella, se saa sut hengiltä.....

J a M i n ä h ä n E n T a j u a!!!!!!!!!!!!!
Jaksa, sydän, jaksa!
Anna mulle mahdollisuus.
Mä en haluaisi vielä mennä,
niin paljon jää kesken.

Auta, ystäväni, auta.
Nyt olen heikko.
Kykenemätön hengittämään,
elämään.

Nukke, joka pystyi kaikkeen
on poistunut minusta.
Jäljelle jäi rauniot,
ihmisrauniot.

Sinä tiedät, että niiden sisälllä
on ihminen,
minä en sitä jaksa nähdä,
en tuntea.

Olen eksyksissä omassa ruumiissani.
En löydä tietä ahdistuksesta ulos.

Ulkona paistaa aurinko,
minä näen vain mustan verhon,
kuoleman, ikiunen.

Jaksa, sydän, jaksa.
Anna meille mahdollisuus!

MSunnuntai 23.03.2008 00:22

Emme kykene seurusteluun, emme yhdenillan suhteisiin.
Keskenämme voisimme harrastaa lempeä, jos olisimme joskus molemmat tajuissamme.

Osaan kuitenkin keittää perunoita, tyydymme niihin

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.03.2008 00:20

Jos haluat vaikean, kiukuttelevan, asenne- ja tunnevammaisen lapsen, mutta et halua synnyttää, vaikka et ole imettämistä vastaan, ota itsellesi mies.

Niitä saa mistä tahansa, eikä maksa paljon mitään
Alan taas käyttäytyä normaalisti.
Soitat toisesta kaupungista ja käsket minun kirjoittaa jääkaapin oveen lapun jossa lukee:

Vaikka Mika ei ole tällä hetkellä täällä, hän välittää minusta ja on mieheni. Älä sekoile, älä kuole, opettele elämään!

Minulle tulee hyvä mieli.
Menen bileisiin ja juon menneniä,
mutta jätän lasolin väliin =)

muistoja matkan varreltaSunnuntai 23.03.2008 00:15

Tärisen, pelottaa, ahdistaa!

Keväällä elämä syntyy uudestaan
- onko minusta siihen?

Aurinko nousee, peiton sisällä ajattelen, etten jaksa.

Pimeydessä, mustien verhojen takana,
piirrän itselleni sijaa
- sijaa, joka piilotetaan maailmalta.

vihdoin voin luopua kaikesta,
olla vain minä.

Vain pieni kivi jää muistuttamaan,
kuinka paljon olin.

Noitamaista meininkiäLauantai 22.03.2008 19:42

Hämärä valtasi hiljaa maata ja pakkanen kiristyi. Lumi sai hiljalleen vallata alaa. Putsata mudan tahrimat pellot valkoisen hohtaviksi luminiityiksi.
Minä tahdoin paleltua lumihangelle.

Minä kuulin viulun ja sellon soivan. Kirjoitin kirjettä Luojalle. Tahdoin hänen tietävän, että minun oli täällä paha olla.

Ikkunasta huomasin, kuinka kuu loisti taivaalta säteitään ja utuinen ilmapiiri ulkoa siirtyi myös sisälleni. Piirsin sanoilla kauniita lauseita. Kerroin kuolemankaipuusta, kaipuusta joka olisi minun sieluni vapauttaja...
« Uudemmat -